[Fi] Levynkansi ilman levyä

Oheinen teksti löytyy ARTSI & Into Kustannus ja Svart Records julkaisemasta COVER ART – ELÄKÖÖN VINYYLI  kirjasta. Tekstissä esitelty Record Singersin levynkansi on esillä ARTSIn samannimisessä näyttelyssä Myyrmäessä. Näyttelyssä voi nähdä myös ryhmää esittelevän dokumentin. Oheiseen tekstiin sisältyvät kuvat on ladattavissa omaan käyttöön. About the Record Singers record cover in English.

Myyjä kuuntelee sepustustani puolikorvalla ja käy vaihtamaan kassakoneen kuittirullaa. Kiskon levynkantta repusta ja valittelen sen tuhriintunutta pintaa. Tuntuu epävarmalta, joten luettelen teokseen liittyvien taiteilijoiden nimiä: “Palkittu valokuvataiteilija Jorma Puranen, se Hannu Väisänen, arvostettu Mirja Airas, taiteen akateemikko Outi Heiskanen ja Pekka Nevalainen, joka oli siellä Documenta IXssä. Mutta tää ei siis ole myyntipuhe. En siis yritä myydä tätä sillai mutta…”, soperran, kun myyjä vilkuilee hermostuneesti. Se arvioi onko farkkutakkini reiät tupakanpolttamia vai designia, olenko varastettua tavaraa kauppaava pummi vai harvinaisia levyjä keräävä hipsteri. Myyjä pledraa tuplavinyylikantta mutta ei tunnista sitä. Hän naureskelee, että siihen valmistumisvuonna 1974 merkattu seitsemän markan hinta on kohtuullinen, kun sisällä ei kerran ole edes levyjä. Sullon kannen takaisin reppuun ja poistun levykaupasta vaivautuneena.

Record Singers -levynkansi ei ole sellainen kokeellisen musiikin klassikko, jonka jokaisen levymogulin tulisi tuntea. Levynkansi ilman levyä on käsitetaideteos, joka viittaa kokeellisen musiikin äänettömiin klassikoihin, sävellyksiin ja äänitteisiin, jotka koostuvat tauoista ja hiljaisuudesta. Vastaavista teoksista nautitaan yleensä pohdiskelemalla hiljaisuutta vangitsevan äänitteen materiaalisuutta tai hiljaisuuden esittämisen kokemusta. Näihin kansiin ei kuitenkaan sisälly äänitettä, kappalelista on tuulesta temmattu ja teosta on esitetty julkisesti harvakseltaan. Tunnistettavuutta hankaloittaa myös että jutun takana ei ole musiikin saralta tunnettu bändi vaan taiteilijaryhmä nimeltä Record Singers, joka muistetaan performanssitaiteen historiikeista ja ryhmän jäsenten menestyksekkäistä urista kuvataiteilijoina.

Porukan aktiivijäsenet Väisänen, Airas, Heiskanen ja Nevalainen ystävystyivät 1970-luvun alussa Pentti Kaskipuron grafiikan tunneilla Taideteollisessa korkeakoulussa. Nuoret kokoontuivat työskentelemään yhdessä ja alkoivat järjestää kaveripiirilleen esityksiä. Esityksiä nähtiin näyttelyiden avajaisissa, jatkoilla ja kotibileissä. Kavereille esiintyminen ei ollut tuohon aikaan poikkeuksellista. Ennen multimedioita, karaokelaitteita ja Youtube-soittolistoja ihmiset viihdyttivät toisiaan esityksillä, lauluilla ja lukemalla ääneen. Record Singersin esitystaiteellinen toiminta on perua tällaiselle yhdessäolon kulttuurille. Tempauksiin osallistui myös yleisöä ja keitä paikalle kulloinkin sattui. Esitystoiminnan rinnalla toimi Bellinin akatemiana tunnettu opintopiiri, ryhmä tuotti omia lehtiä ja pyöritti yksityistä kirjastoa. Kirjaston sääntönä oli, että sen piti mahtua yhdelle hyllylle. Uudet hankinnat syrjäyttivät edelliset, mikä takasi sen, että tarjonta pysyi ajan hermolla.

Levynkannen kuvat on otettu Heiskasten Katajanokan kodissa. Valokuvat ja kannen suunnittelutyön on tehnyt Puranen, joka tutustui porukkaan hakeuduttuaan Kaskipuron oppiin. Teos syntyi Purasen Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen opintojen kurssitehtävänä. Ohjeistuksena oli suunnitella levynkansi ja Puranen keksi pyytää opiskelijatoverit poseeraamaan bändinä. Sisäkannen piirros on Väisäsen ja takakannen kappaleiden nimet Purasen ja Heiskasen keksimiä. Kuvat on otettu samassa tilassa, jossa ryhmä esitti kotiteatteriesityksiään. Olohuoneen jakava kaksoisovi toimi näyttämörakenteena ja kirpputoreilta hamstratut nukkaiset rievut puvustuksena. Puranen muistelee Record Singersin toimintaa lämmöllä. Taiteellinen työskentely oli vapautunutta ja ideoita vietiin eteenpäin porukalla. Näin jälkikäteen taiteilijaa harmittaa ainoastaan, että teos toteutettiin niukoilla resursseilla. Työkaluina ja kirjasimina käytettiin mitä satuttiin löytämään.

Porukka innostui kannesta ja siitä teetettiin sadan kappaleen painos. Levyn tuotannosta ja toteutuksesta vastasi nimellisesti Riepukulkusäätiö, joka toimi Bellinin akatemian vertaisrahoituskanavana. Painosta myytiin valmistumisvuonnaan ryhmänäyttelyn yhteydessä J.O. Mallanderin luotsaamassa Halvat huvit -galleriassa, mitä kautta se kytkeytyy suomalaisen avantgarde-musiikin historiaan. Toimittaja Jukka Lindfors muistelee 2001 julkaistussa artikkelissa, että levy on “kansainvälisessäkin mitassa kokeellisen musiikin kirkkaimpia helmiä”. Hehkutus on laadittu kieli poskessa, levyä näkemättä ja alkuperäisen teoksen henkeä kunnioittaen (Record Singersin filosofiaan kuului historian väärentäminen). Lindfors pitää teosta edelleen maininnan arvoisena, radikaalina irtiottona kuunneltavan musiikin perinteestä. Idea on hauska ja saa lukuisat hiljaisuutta alleviivaavat äänitteet ja sävellykset tuntumaan turhantärkeiltä.

Kun teosta tulkitsee Nevalaiselle mieluisan pop-taiteen hengessä, sen voidaan nähdä aikansa pop-kulttuurin kritiikkinä. Levynkannessa rennosti istuskelevat taiteilijat ivailevat poseerausbändeille, joiden jäsenten ulkonäkö ja tyyli esittäytyy musiikkia tärkeämpänä. Halu näyttää hyvältä yhdessä ei kuitenkaan ole pöllömpi motiivi bändin perustamiselle. Bändi on oikeastaan nerokas organisoitumismalli. Sen kokoamiseen ei vaadita virallisia asiakirjoja ja jäsenet saavat välittömästi itsetuntoa tukevan statuksen. Toisiaan tukevassa, yhteistä ääntä kantavassa joukossa voi kokeilla sovinnaisuuden rajoja. Record Singers -ryhmän räväkät tempaukset ovat toimineet tukena ja kannusteena taiteilijoiden myöhemmille urille.

Ryhmän tuottama taide ja organisoituminen vierasti ajan keskushallinnollista ajattelua. Taiteilijat käänsivät selkänsä yhtenäiskulttuuriin tähtäävälle politiikalle ja todistivat, että jatkuvassa hajoamistilassa oleva, monipäinen taiteilijaryhmä kykenee pitämään yhteistä ääntä – itsesensuuri paineesta piittaamatta. Levynkansi ilman levyä muistuttaa miksi levyjä ylipäätänsä tehdään: yhteisen liikkeen ja organisoitumisen tueksi. Puranen loi historiaa vangitsemalla eri suuntiin versoilevan taiteilijaporukan yhtenäisenä ryhmänä.

Kirjoitus Eero Yli-Vakkuri. Selvitystä varten kuultiin Record Singers ryhmän jäseniä, Jukka Lindforsia sekä Jorma Purasta. Kiitos Pietari Kylmälä.

Luettavaa:

Anttonen, Erkki (toim.): Performance, aktio, happening. 1995

Lindfors, Jukka: Arktinen Historia – Suomi-avantgarden esipuutarhureita. 2001

Posted on June 17, 2016 in Taidekritiikki

Jaa | Share

Back to Top