[Fi] Näin omistan taidetta. | 2# Pekka Ruuska – “Epäile kaikkea.” (2010)

Pekka Ruuskan työ “Epäile kaikkea” (2010) edustaa replikaatioihin, pastisseihin ja jäljennöksiin erikoistuneessa Ore.e Refineriesin Meta- kokoelmassa esimerkkiä digitaalisen kuvankäsittelyn ja tulostuslaitteiden käytöstä.

Ruuska on hyödyntänyt “Epäile kaikkea” teoksen valmistuksessa Hämeenkyröläisen tulostuspalveluihin erikoistuneen yrityksen ammattitaitoa. Työssä on käytetty mustesuihkutulostinta, mutta paperin sijaan kuva on tuostettu kullatulle tekstiilille. Taiteilija on ehostanut tulostetta öljyväreillä. Kuva esittää taiteilijan isää, joka on soinnustautunut pohjalaisuuteen klisheisesti liitettyyn jussipaitaan ja varustaunut haulikolla. Jämsäläisen isän pää on korvattu Ranskaisen filosofi Rene Decartesin kasvoila.

Decarteksen kuvan kuuluu Pariisin Louvren kokoelmiin ja sen on maalannut Hollantilainen Frans Hals vuosien 1649-1700 välillä. Decartes oli filosofiselta suuntaukseltaan rationalisti, joka pyrki epäilemään kaikkea mahdollista. Filosofin ympärille muodostui ns. Kartesiolaisen koulukunta, jonka johtoajatus voidaan yksinkertaistaa muotoon: Ihmisen ruumis ja sielu ovat erillään eikä näiden välillä ole rehellistä suhdetta. Tätä ajattelua kuvitetaan usein kamera obscurasta metaforalla, jonka mukaan ihminen nähdään oman päänsä vankina ns. “Haamuna koneessa”.

Työ on valmistettu vartavasten Tamperelaiseessa Villa Macin museo-galleriassa 2009 toteutettua näyttelyä varten. Villa Mac tunnettiin yksityisestä nykytaiteen kokoelmastaan, joita hallinnoivat Raija Weckman ja Antti Salovaara. Kokoelmat perustuivat mm. Salovaaran omistaman AS Holding Oy:n sekä Suomen Nauhatehdas Oy:n taidehankintoihin. Villa Mac perustettiin 2001 ja sen toiminta lakkautettiin 2012. Lakkautuksen alla kokoelmia realisoitiin. Paikka tunnettiin hienostuneena ja konservatiivisena, ylevän nykytaiteen näytämönä. Kokoelmat eivät sisältäneet kriittiseksi nykytaiteeksi miellettyjä teoksia.

Performanssitaiteellisen toiminnan lisäksi, Ruuska tunnetaan hyvin kulttuurialan yrittäjänä sekä taidetapahtumien tuottajana ja kuraattorina. Hänen osallistumistaan nykytaide-tapahtumiin määrittää “yritys ymmärtää kuinka asiat toimii”. Tämän valossa Ruuska on tutkinut mm. Uskonnollisten kulttijärjestöjen toimintaa, tehden rinnastuksia kulttien ja taidemarkkinoiden sekä taideyliopistojen toimintalogiikkojen välille. Käyttämällä “Epäile kaikkea” teoksen valmistuksessa yleviä materiaaleja ja hienostunutta kehystystä, Ruuska on pyrkinyt manipuloimaan teoksen arvoa taidemarkkinoilla. Myös teoksen esittämisympäristö palveli samaa motiivia.

HUOM: Teos saapui Ore.e Jalostamoiden Meta- kokoelmaan huonossa kunnossa. Tulosteen värjäys oli jo haalistumaan päin ja taiteilijan käyttämä kehystysratkaisu oli puutteellinen. Ennen siirtämistä kokoelmaan teokselle tehtiin kattava kunto tarkistus, jonka myötä kehyksen osat, ja kankaan kiinnitysosat vaihdettiin happovapasiin materiaaleihin. Työ suojattiin UV-valon kulkua ehkäisevällä, museo-alan standardit täyttävällä lasituksella.

Posted on September 10, 2012 in Meta- Kokoelma, Suomi

Jaa | Share

Back to Top