Hevoslinja: Aalto-yliopiston ensimmäinen hevostaitopäivä (tällä vuosituhannella)

Järjestin Aalto-yliopiston opettajien Minna Suoniemen ja Anniina Suomisen pyynnöstä yliopiston ensimmäisen Hevostaito-päivän. Ohjelman tavoite oli oppia hevosesta, ajattelusta joka jäsentyy sen seurassa ja siitä miten nyky-hevosta tuotetaan infrastruktuurin ja kerronnan kautta. Hevos-toimet järjestettiin Tapiolan ratsastuskoulun tiloissa, jotka ovat viiden minuutin kävelymatkan päässä yliopiston kampukselta. Paikka on todella jännittävässä kaupunkiympäristön kehityksen katveessa; vesitornin ja moottoritien välissä.

Ohjelma alkoi luento-osuudella ja tutustumisella. Alustuspuheenvuoroni pohti kriittisesti mitä “kehityksellä” ymmärretään, jonka jälkeen osallistujat jakoivat henkilökohtaisia hevoskokemuksiaan (sekä hevoskokemusten puutetta). Puheenvuoroissa toistui hevosten liittyminen luokkakokemukseen. Monilla ei, selkeästä suuntautuneisuudesta tai vilpittömästä mielenkiinnosta huolimatta ole mahdollisuutta toimia hevosten kanssa. Ajankohdasta seuraten allergiat korostuivat, mikä sai allergian itsessään tuntumaan jonkilaiselta biologiselta luokkakokemukselta. Valtaosa oli päässyt tutustunut hevosiin polttareiden tai muiden erikoistilanteiden yhteydessä. Eräällä osallistujalla oli myös keppari-taustaa!

Yleisessä keskustelussa korostettiin hevosen koon tuottamaa vaikutusta. Yksinkertainen huomio siitä että hevonen on isompi, vaikuttaa koko suhteen kannalta keskeiseltä. Alustuksessa esiintuomani kehityksen-kritiikki sai vastalauseita. Tulokulmani käsitettiin nostalgiseksi – Pitää jatkossa painottaa että se kehitys, jota Hevoslinja vastustaa on öljypohjaisen talouden tuottama nostalginen määre, joka ohjaa tulevaisuuteen liittyviä mielikuvia (hauntologia). Harjoittamamme kehitys-kritiikki ei vastusta tulevaisuutta tai muutosta itseään. Päinvastoin, tervetuloa häiriö!

Rupattelun jälkeen siirryimme Tapiolan ratsastuskoululle. Tallin omistaja ja ratsastusopettaja Johanna Vaahtera-Ruhtinas tarjosi ryhmälle seikkaperäisen johdannon ratsastuskulttuuriin. Saimme kuulla harrastuksen ja hevosammattilaisuuden kustannuksista, talliympäristöön kuuluvista työtehtävistä ja hevosten päivä- ja vuosirutiineista. Osallistujat saivat kysyä vapaasti hevosten terveydestä, mielenkiinnoista ja luonteesta. Keskustelun jälkeen ryhmä jaettiin kahteen. Toinen osa ryhtyi tallitöihin. Kannoimme kuivikkeita ja hivennäisiä varastoihin, rupatellen samalla tallihenkilökunnan kanssa. Toinen puoli ryhmästä tutustui hevosen hoitoon naamatusten, harjaamalla, tarkastelemalla kavioita ja tutustumalla hevosen käsittelyyn tekniikoiden (kuten riimujen ja suitsien) kautta. Hevosen hoidon lomassa keskusteltiin eläimen aisteista, luonteesta ja käyttäytymisestä. Ryhmiä vaihdettiin puolessavälissä.

Talkoiden jälkeen saimme kierroksen tallin tiloihin. Piipahdimme maneesissa, jossa keskustelimme ratsastuksen opettamiseen liittyvistä haasteista ja kävimme tarhan kupeessa seuraamassa kuinka hevoset sukivat toisiaan urbaanissa maisemassa. Näkymä oli otollinen keskusteluille, jotka pohtivat hevosen ja kaupunkikehityksen jännitteitä. Päivä päättyi post-humanistista ajattelua läpikäyvään luento-osuuteen. Pyrin puheenvuoron kautta kytkemään päivän antiin kriittisen terän, eli periaatteessa yritin pilata osallistujien mukavat kokemukset, vaikuttamalla siihen miten he lukivat hevostalli-ympäristöä.

Alkuun korostin että kun ihmisten ja eläinten historiaa tarkastellaan jaettujen kokemusten näkökulmasta, raja siitä kumpi on kehittyneempi (tai vastuullisempi) muuttuu lötköksi jorpakoksi. Tämän perään kertasin mitä post-humanismilla ymmärretään (Donna Harawayn määrittelyä myötäillen) ja pohdin miten vaikea käsite “kesyttäminen” on. Toin esiin banaaleja esimerkkejä siitä miten hevosten jalostaminen liittyy eurooppalaisten yhdyskuntien kehitykseen (sotateollisuus = jalostus biologisena sodankäyntinä, työläisten oikeudet = kaivosponit, ratsuväki = kaupunkitilan hallinta). Esittelin hevoset urbaaneina eläiminä.

Luento päättyi listaukseen nyky-hevosten uusista ammatillisista tehtävistä. Esittelin hevosen modernin-identiteetin rakentajana. Kun eri ammattien työt muuttuivat samannäköisiksi harrasteet muodoistuivat keskeiseksi identiteetin-rakennustyömaiksi. Esitin harrastamisen kulutuskulttuurina (Jean Baudrillardin kulutuskriittistä ajattelua mukaillen). Sitten esittelin hevoset kokemusteollisuus-työlaisenä (hipsterit työhevosleirillä) ja terapeuttina (ratsastusharrastus läppärintakaisen minän korjaavana kokemuksena). Osuuden huipennokseksi näytin videopätkän jossa Jesse laukkaa nakuna.

Päivään osallistui alle kymmen opiskelijaa, tunnelma oli mukava mutta aikaa olisi voinut olla enemmän. Hevosista mainittakoon Herbelle, Petsi ja Gabona.

[Fi] Kehittäkää itsellenne lukihäiriö ja istukaa lattialla

Tämä teksti on julkaistu “Jaloista käsin – The World Perceived Trough the Feet” (2019) kirjassa, joka kokosi Hyvinkään lasten ja nuorten kuvataidekoulun sekä Hämeenlinnan Aimonkoulun nuorille suunnatun taidehankkeen ohjelmaa ja tuntoja.

Lukihäiriö on luonnon lahja ihmiskunnalle. Sen ansiosta maisema on joka vilkaisulla erinäköinen. Lukihäiriöt tuottavat onnekkaita sattumia. Esimerkiksi sanat traktori ja diktaattori saattavat lipsahtaa sekaisin. Niitä yhdistää pituus ja sointi. Sanojen sekoittuminen ei ole ongelma sillä se houkuttelee esiin jänniä mielikuvia. Sattuman ansiosta voidaan vaikka ajatella että traktori tekee luonnolle samaa kuin diktaattori ihmisille. Tällaiset vahingossa syntyvät päätelmät voivat tuntua huvittavilta mutta ne kannattaa ottaa vakavasti. Lukemalla väärin voi oppia uutta.

Kouluissa opetellaan kuinka mainokset pyrkivät vaikuttamaan meihin. Opetuksen ansiosta olemme varsin taidokkaita purkamaan kuvia ja iskulauseita. Sanat ja kuvat eivät ole kuitenkaan ole kaikkivoipaisia. Lähikaupassa asioidessa voi huomata että tuotteiden sijoittelulla on oikeastaan suurempi vaikutus kuin mainoksilla. Karkkihyllyt on sijoitettu kassojen viereen jotta kassajonossa iskisi makean hinku. Vaikka ymmärtää ettei suklaapatukan ostaminen tee onnelliseksi, on sitä vaikea vastustaa kun joutuu odottamaan vuoroaan sen vieressä. Meidän tulisi harjaantua lukemaan rakennettuja ympäristöjä yhtä kriittisesti kuin kuvia ja tekstejä.

Rakennetut ympäristöt kuten kadut, ladut, puistot ja laitokset on suunniteltu ohjaamaan ihmisten käytöstä. Julkiset tilat ovat käyttäytymis-tehtaita, jotka säätelevät mikä on suotavaa ja minkälaisia suhteita voimme luoda toisiimme. Rakennukset ohjaavat meitä toimimaan suunnittelijoiden arvojen mukaisesti. Isoissa kaikuvissa holveissa tulee liikuttua varovaisesti ja puhuttua hiljaa etteivät muut kuule. Tilojen vaikutus on usein vaivihkaista. Miksi kaikki käyttävät kotona samaa vessa mutta koulussa täytyy olla erilliset tilat? Missä vaiheessa sukupuolten perusteella erotellut vessat muuttuivat normaaleiksi?

On tärkeää käyttäytyä väärin jotta voi harjaantua tunnistamaan rakennettuun ympäristöön upotettuja arvolatauksia. Älkää avatko ovea käyttämällä käsiä! Se näyttää hassulta, ihan kuin joku kättelisi seinää jotta saisi luvan kulkea sen läpi. Mitä käy jos pyrkii sisään nojaamalla kahvaan pepulla tai hyppäämällä ikkunasta? Pääseekö silloin oikeasti sisään vai ilmestyykö tempauksen kautta johonkin toiseen paikkaan? Kannattaa kokeilla. Älkää istuko tuoleilla, ne tekee pahaa selälle! Kannattaa opetella kyykkyistunta ja pitää riittävästi taukoja. Missä vaiheessa tuolit korvasivat yhteisesti istuttavat penkit?

Väärin käyttäytyminen olla vaikeaa jos on liikkeillä yksin. Siksi kannattaa tarttua toimeen kavereiden kanssa. Jaloista käsin -leirikoulussa harjoiteltiin yhdessä tekemisen avulla virittyvää kriittistä toimintaa. Hilppaisimme metsään, äänestimme koko ryhmän voimin mihin suuntaan liikuimme ja mitä teimme. Kävelyn päätteeksi muovailimme kulkemastamme reitistä savikartat. Ne koottiin yhteen, jonka jälkeen kävimme kokemusta läpi tunnistaen mitkä paikat ja luonnonkappaleet vaikuttivat toimintaamme. Tällä tavalla kaupungit pitäisi suunnitella.

Minne tästä? kävelyharjoitus. 8-120 osallistujaa.

  • Nimetkää ryhmälle puheenjohtaja ja ääntenlaskija.
    • Puheenjohtaja esittelee harjoitteen ja pitää huolta että kaikki ymmärtävät kuinka kävelyn aikana toimitaan.
    • Puheenjohtajan tehtävä on kutsua äänestys koolle sitä mukaan kuin osallistujat tekevät aloitteita. Hän ei voi äänestää, eikä tehdä aloitetta.
    • Ääntenlaskijan tehtävä on laskea äänet ja pitää huolta siitä että valittujen aloitteiden käytäntöjä noudatetaan.
  • Äänestäkää mihin ilmansuuntaan lähdette kulkemaan.
    • Ehdotus joka saa eniten ääniä voittaa ja sen määrittämää suuntaa liikutaan, kunnes joku tekee ensimmäisten aloitteen (ensimmäistä suunta-äänestystä ei lasketa aloitteeksi).
  • Ryhmän on liikuttava yhtenä massana jotta että kaikki pysyvät kuuloetäisyydellä.
    • Henkilö jonka ehdotus on valittu vie joukkoa.
    • Ääntenlaskijalla on velvollisuus pitää huolta että suunta pysyy tarkkana.
  • Jokainen osallistuja on velvoitettu tekemään yhden aloitteen josta äänestetään.
    • Aloite voi koskea mitä tahansa toimintaa. Esimerkiksi mihin suuntaan risteyksessä käännytään tai miten toimitaan vaikeasti ylittävän esteen äärellä.
    • Aloitteen voi esittää heti kun haluaa. Sen esittämispaikkana voivat toimia polunristeykset ja merkittävät luonnonilmiöt.
    • Jokaisen osallistujan tulee esittää yksi aloite.
  • Kun aloite on esitelty ryhmälle siitä äänestetään.
  • Äänestystulos päättää ryhdytäänkö aloitteen mukaiseen toimintaan. Kaikki paitsi puheenjohtaja saavat äänestää.
    • Kaikkien on osallistuttava toimintaan joka on äänestetty suoritettavaksi.
  • Mikäli ehdotus saa puolet äänistä se toteutetaan ehdoitta. Mikäli aloite saa alle puolet äänistä, jatketaan edeltäneen aloitteen määrittämää toimintaa.
    • Ainoastaan seuraava aloite-äänestys katkaisee edellisen aloitteen määrittämän toiminnan.
    • Kaikki aloitteet joista äänestetään lasketaan aloitteiksi.
  • Jokaisella on velvollisuus huomauttaa mikäli harjoite äityy epämukavaksi ja pyytää puheenjohtajaa pysäyttämään eteneminen.
    • Pysähdys kestää siihen saakka kunnes joku tekee seuraavan aloitteen tai epämukavuus on muuten väistynyt.
  • Kävely saavuttaa puolenvälin kun kaikki ovat tehneet aloitteen josta on äänestetty.
    • Tämän jälkeen äänestetään uusista säännöistä ja palataan alkupisteeseen.

[Fi] Zoovision: Kuntotarkastus

Zoovision visiirikypärän valmistumisesta on neljä vuotta ja tein laitteelle keväthuollon. Kypärä on ollut kovalla käytöllä. Kerrotun mukaan sitä hyödynnetään säännöllisesti Korkeasaaren eläintarhan tempauksissa ja yleisöopastuksissa. Tyhjiöimumuotin avulla valmistettu läpinäkyvä muovikuori on osoittautunut vankkarakenteiseksi mutta huoltoluukkujen kansien kiinnityskuminauhat olivat haperoituneet poikki ja kuoria kiertävä tiiviste hävinnyt. Laite on myös naarmuuntunut pohjasta, joten kiilotus ja puunaus teki sille hyvää.

Moro Katri,

Täähän on rakenteeltaan hyvässä kunnossa! Pahinta on naarmut, sain kiilotettua osan pois (kuumailmapuhaltimella) mutta syvemmät vekit jäi. Mulla on toi tyhjiömuotti vielä kellarissa, eli jos vaikka 2023 hujakoilla tehdään seuraava remontti niin silloin vois miettiä jos ton ala osan vitriiniosuuden vaihtaisi uuteen samanlaiseen. Voisin tuossa yhteydessä laittaa uuteen alaosaan taktiset kumitallat, jotta se ei naarmuunnu pohjasta.

Samassa yhteydessä vois myös laittaa tiivisteen ylä- ja alavitriinin väliin. Etralta löytyy esim “Ovitiiviste, T-malli”, joka vois ajaa asiaa mutta palataan siihen neljän vuoden päästä. Laitoin ulkotiivisteen kohdilleen ja kiristin sen paikalleen kunnolla. Korvasin kansia pitävät kuminauhat vahvemmilla. Puristusvoima on hyvä ja kannet pysyy kiinni mutta ne todennäköisesti haperoituu vuosien saatossa samallatavalla kuin edelliset.

Jos kumppareiden käyttöikää haluaa pidentää niin kannattaa säilyttää laitetta siten että kuminauhat ovat auki (ja sulkea ne vain käytettäessä, ettei ne veny). Tein tätä ajatellen suljetut ompeleet kansien keskelle (ne on pysyvästi kiinni, jolloin kansi säilyy vitriiniin kytkettynä). Laitojen kuminauhat saa auki kuten ennenkin.

Palaillaan muihin asioihin piakkoin,
Eero

[Fi] Esiintyminen ja solidaarisuus -kurssipäiväkirjat

Esiintyminen ja solidaarisuus -kurssi toteutui Kankaanpään taidekoulussa. Ohjelman kesto oli 90 tuntia ja toimintaan osallistui viisi opiskelijaa. Kurssi kuului esitystaide- ja tila opintokokonaisuuteen, jonka vastuuopettaja toimii Aapo Korkeaoja. Ohjelma koostui erilaisista yhteistä päätöksentekoa tukevista performanssiharjoitteista, joiden avulla pohdittiin miten voidaan tuottaa toisia huomioivaa ja tukevaa taidetta. Luento-osuuksissa käytiin läpi performatiivisuuden teoriaa ja toiminta päättyi harjoite-kavalkaadiin, jossa jokainen osallistuja ohjasi oman harjoitteen koko ryhmälle.

Kollektiivisesti kirjoitettu kurssipäiväkirja on ladattavissa: 2019_esiintyminen-ja-solidaarisuus-kurssipaivakirjat_kankaanpaan-taidekoulu.pdf (9,4mb)

Toiminnalla oli kolme kulmakiveä

  1. Keholliset harjoitteet
    • Kahvakuula voimistelu Kankaanpään liikuntakeskuksessa. Tavoitteena oppia suorittamaan vieraalta tuntuvia koreografioita yhdessä, oppia muilta seuraamalla ja totuttautua tekemään jotain vieraalta tuntuvaa. (Vähän vahvistua kanssa!)
    • Grid-työskentely. Hitusen kontakti-improvisaatioon kallellaan olevaa yhdessä liikkumisen malli, joka tavoitteena on kehotietoisuus ja tietoisuus oman kehon suhteesta sekä vaikutuksesta muihin/tilaan. Erikoisuutena harjoittelu kännyköiden ja näyttöjen rajaamassa tilassa.
  2. Lukeminen ja kirjoittaminen (katselu & kuuntelu)
    • Luimme kurssin aikana yhden valikoiman artikkeleita Pontus Purokurun Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (2018) kirjasta sekä Peggy Pierrotin keskustelupiiri ohjeistuksen (2017).
    • Kirjoitimme päivittäin kollektiivista kurssipäiväkirjaa (verkon yli Google docs).
    • Katsoimme videotaidetta ja tanssia, joka komppasi viikko ohjelmaa.
  3. Näkymätön käsi (lautasen rikkominen) ja äänestyskävely -harjoitteet (esitelty tarkemmin kurssipäiväkirjassa).

[Fi] Hevoslinja ei lähitulevaisuudessa muutu täyspäiväiseksi taiteelliseksi tutkimukseksi.

Hevoslinjan taiteelliseen toimintaan on sisältynyt alusta pitäen taiteen- ja kulttuurintutkimusta ja oppia on haettu myös eläintieteiden puolelta. Aineistot ovat rikastuttaneet työtä, motivoineet, pohjustaneet taiteellisia valintoja sekä antaneet eväitä eläimen kanssa toimimiseen. Samansuuntainen liikehdintä posthumanistista ajattelua edistävien taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa sekä antoisat kokemukset TeaKin yleisen opetuksen ohjelmalle järjestämistämme “Hevonen ja esiintyminen” kursseista, johtivat ajatukseen syventää työskentelyä 4-6 vuotisella taiteellisella tutkimuksella teatterikorkeakoulun tohtoriohjelmassa. Työskentely olisi päättynyt väitöskirjaan. Valitettavasti ehdotusta ei haastattelun jälkeen hyväksytty jatkoon. Ohessa tutkimussuunnitelman luonnos inspiraatioksi. Kiitos kaikille palautetta antaneille sekä aloitetta ja työskentelyä tukeneille!

Tutkimussuunnitelma / Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu / Tohtoriohjelmahaku

Tiivistelmä

Tutkimus tarkastelee, mistä puhumme kun puhumme hevosesta suomalaisessa talli- ja harrasteympäristöissä. Esitän saman kysymyksen hevosille itselleen julkisten performanssien ja ryhmissä toteutettavien harjoitteiden avulla. Työn pohjana on nykyhevoskulttuurin taiteellinen tutkimus, joka nojaa hevosharrastajien ja asiantuntijoiden työskentelyn seurantaan ja haastatteluihin. Kartoitan minkälaisissa rakennetuissa ympäristöissä kohtaamme hevosia ja pyrin erottelemaan, miten paikka vaikuttaa eläinkäsitysten muodostumiseen. Hevosalan ammattilaisten ja harrastajien esityksiä peilataan eläinkäänteeseen osallistuneiden taiteilijoiden sekä teoreetikkojen ajatteluun. Näiden lähteiden varassa muodostuva tutkimus ja siihen kuuluvat taiteelliset osuudet koostuvat hevosten (ja ihmisten) kanssa toteutettavista performanssiesityksistä ja harjoitteista, joita suoritetaan hevostalleilla ja kaupunkiympäristössä. Eläimen esittäminen tuottaa konflikteja, joiden kautta voidaan avata niihin liitettyjä mielikuvia ja luoda väyliä eläinten tuottaman tiedon ääreen. Tutkimus kehittää posthumanistista työotetta, joka edistää eläinten kanssa toteutuvaa taiteellista työskentelyä ja mahdollistaa eläinten tuottaman tiedon hyödyntämisen yhdyskuntasuunnittelua koskevan päätöksenteon tukena. Tutkimuksen tuottama osaaminen pyrkii edistämään eläinten hyvinvointia ja luomaan välineitä kestävämmän ympäristösuunnittelun tueksi. Kestävästi suunnitellut ympäristöt edellyttävät fossiilikapitalistisen maailmankuvan tuottamista normeista poikkeavia ajattelun ja esiintymisen tapoja.

Jatka lukemista…