[Fi] xxx_group | 51 Performanssia: Jälkipoltto. Anti taidetapahtuma 2008, Kuopio

Vieraissa

Purettuamme tuoleja ruuvimeisseleillä ja nakeltuamme arvotauluja yleisön nauraessa, jätimme lahjaksi konvehtirasian ja kiitoskirjeen.

Performanssin esittäminen tuntemattoman ihmisen kodissa on mieletön idea. Moisen keksiminen ei olisi tullut tyhjästä mieleen. Anti-taidetapahtuman päätös rakentaa tapahtuma pitkälti yksityiskodeissa tapahtuvien esitysten varaan antoi tilaisuuden tunkeutua alueille, joissa esiintymisestä ei ole aikaisempia kokemuksia. Kun kodeissa esitetään taidetta se on tyypillisesti toteutettu tyhjissä tilapäisissä huoneistoissa tai huoneistossa johon taiteilijalla on välitön suhde. Samoin taideteokset, jotka käsittelevät kotia on usein tehty tekijän henkilökohtaisessa piirssä.

Kerron seuraavan kirjoituksen avulla esiintymisemme rakenteesta ja pyrin avaamaan tuntemattomien henkilöiden kotia esiintymis paikkana sekä kertomaan solmukohdista, joita tilannesidonnaisen pitkälti improvisoidun työskentely prosessin aikana kohdattiin.

Meidän tavat

Viisihenkisen xxx_ryhmän, 51 erillisen esityksen sarjan oli määrä muodostua vieraan kotiympäristön ehdoilla. Toiminnan oli määrä kestää 12 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelmana oli 51 erillistä esitystä kehitettäisiin paikanpäällä vaihtuvan yleisön läsnä ollessa. Vaikka osa tempuista laadittiin keskusteluiden ja taustatyön perusteella etukäteen oli työn painopiste siinä miten valmiit ideat sovitettaisiin esiitymistilanteeseen.  Samalla formaatilla toteutettiin myös ryhmän edellinen 12 tuntia kestänyt, 50 erillisen esityksen sarjan galleria Titanikissa järjestetyssä Teatterigalleria projektissa 2007.

Ryhmä koostuu eriasteisesti esiintymisessä harjaantuneista nuorista taiteilijoista, joita yhdistää prosessinomainen työskentely tapa. Kaksi jäsenistä käyttävät esiintymistä ensisijaisena ilmaisumuotonaan ja toinen pari työskentelee esineiden ja uusien medioiden parissa. Erilaiset lähtökohdat mahdollistavat monialaisen lähestymistavan esiintymiseen ja tilaan. Anti taidetapahtuman tarjoama koti-esiintymispaikkana sopi hyvin ryhmälle, joka on työskennellyt ja/tai asunut samoissa tiloissa pitkään. Nimi xxx_ryhmä kielii tavoitteestamme tehdä 100 erillisen esityksen sarja 24 tunnin aikana.

Työskentely formaatti mahdollistaa syvällisen paneutumisen esitystilaan sekä kehojen (esiintyjien, yleisön, tilan) välisten muuttuvien suhteiden kartoittamisen. Ryhmä työskentelee ikään kuin joukkona luotaimia, jotka hankautuvat esiintymispaikan rakenteita vastan, purkaen syntyviä jännitteitä esityksellisiksi kappaleiksi sekä esine sommitelmiksi. Edellinen sarjan pyrkimyksenä oli hahmottaa prosesseja, joiden myötä käyttäytyminen muuttuu esiintymiseksi. Painottaen hyvien ja pahojen tapojen jännitteeseen.

Tämän tutkimus jatkui myös 51 performanssin aikana. xxx_ryhmän työskentely tapaan kuuluu myös se, että kaikki erilliset työt videoidaan ja näytetään heti tapahtuman jälkeen esitystilaan installoituna. Videointi palvelee projektia kahdella tavalla: Ensinnäkin se toimii vaihtuvan yleisön joukossa jatkuvana tarkkailijana ja ylläpitää yleisön poissa ollessa tietoisuutta sen läsnäolosta. Toiseksi esityssarjan päätteeksi esitettynä videot mahdollistaa esiintyjien siirtymisen etäämmälle työstä, osaksi yleisöä ja jakamaan töistä tehtäviä tulkintoja yleisön kanssa.

“Kivat bileet, kenen kämppä”

Työn suunnittelun aikana ryhmä halusi lähestyä paikkaa anonyymina kodin prototyyppinä. Asukkaiden jättämiin merkkeihin haluttiin tarttua vasta paikanpäällä, sovittamalla valmiita näkemyksiä uusiin olosuhteisiin. Pyrkimystä tuettiin sillä, ettei huoneiden lukumäärän, asukkaiden määrän ja osoitteen lisäksi otettu selville henkilökohtaisempaa tietoa kodinomistajista. Mahdollisesti tästä seuraten työskentely ryhtyi mallintamaan tapoja, joilla koteihin ollaan viihde kuvastoissa nähty tunkeutuvan. Kotitilaa lähestyttiin monessa otteessa tv ja lehtimedioissa esitettävän kuvaston kautta. Työskentelyä sävytti sisustusohjelmat [Total Makeover Plan], jackass tyylinen kotivideo formaatti [Antikotivideo] sekä ruokaohjelmat [Pulla]. Sisustus -ja kokkiohjelmat toimivat eräinä harvoista referensseistä työskentelyyn.

Viihdemedian matkiminen näkyi niin esityksiä tallentavassa videotyöskentelyssä, kuin yksittäisissä esityksissä, joiden aikana huoneistoa saatettiin esitellä kuten asuntoa myydessä. Hyödynsimme “tunnistettavia kotiin liittyviä esityksiä”. Esitystilanteessa tunnistettavat toimintamallit ryhtyivät määrittämään avointa prosessia; kohdentaen esiintyjien toimia yksinkertaisiin formaatteihin. Mielestäni ryhmä mm. jakautui sukupuolen perusteella, miesten hakeutuessa uhittelemaan ja naisten esittäessä imurointiin sekä möbleeraamiseen liityvä temppuja. Kollektiivisesti formaatteihin ajautuminen purkautui ryhmän hyökkäyksiksi yleisöä vastaa, kärjistäen perf-taiteeseen liittyviä odotuksia ja klisheitä [sacrade vaginale] ja Pekka huutaa katolla.

Ele avata tuntemattoman ihmisen makuuhuoneen kaappi on itsenään voimakas mutta tilan muuttuessa julkiseksi eivät herkät eleet enää erottautuneet. Pyydettyämme erästä rouvaa etsimään hiivaa keittiöstä [Pulla] ja seurattuamme tämän mutkatonta tunkeutumista suljettuihin kaappeihin ja purkkeihin, kävi yhä vaikeammaksi tuoda esiin yksityisten nyansseja.

Nyanssien hälvettyä yleisöä ryhdyttiin ottamaan haltuun ja tekoja alleviivaamaan, toiminta turvautui kotiin ja esiintymiseen liittyviin kliseisiin. Ryhmän naiset päätyivät imuroimaan moneen otteeseen miesten kätkeytyessä saunaan. Parhaiten imuroinnin teemaa hyödynnettiin nostamalla Pia kattoa vasten [katon imurointi]. Roolien korostaminen vei huomion nimenomaisesta perheestä kaikkiin perheisiin. Toiminta yleistyi.

Etsiessämme merkkejä, jotka erottaisivat tämän kodin kaikista muista kodeista havaitsin, että omistajat olivat muuttaneet ensimmäisen tapaamisemme jälkeen erään taulun paikkaa. Lasitettu grafiikka oli siirretty eteisestä kirjahyllyn vitriiniin. Tämä pieni liike oli kiinnostava ja halusin käyttää esityksellisesti. Lähdin rakentamaan esitystä selittämällä yleisölle juurta jaksaen tekemästäni huomiosta. Kerroin ensimmäisestä tapaamisestamme omistajien kanssa ja heidän tuntemuksistaan esiintymistämme kohtaan ja heidän meitä kohtaan osoittamasta luottamuksesta. Puhuin ummet ja lammet, jotta yleisö pääsi kärryille suhteestamme omistajiin. Yritin siis yleistää yksityiskohtaa sen sijaan, että olisin käsitellyt asiaa yksityiskohdan ehdoilla. Jälkiviisaana olisin voinut sanaakaan sanomatta siirtämällä kuvan takaisin paikoilleen. Sillä pelkäsin, että kuvittamaton lähestymistapa ei olisi kertonut yleisölle tarpeeksi esineen suhteesta meihin päädyin käristämään luottamuksen teemaa pudottelemalla grafiikkaa korkeuksista Pekan ottaessa sitä kiinni.

Kyseisen esityksen tekeminen muulla kuin jackaas-korostetulla tavalla on tarkemmin harkitenkin hyvin vaikeaa. Kun tilaan syntyy henkilökohtaisia suhteita niiden jakaminen muulle yleisölle on hyvin vaativa prosessi. Kuten hyvissä bileissä kerrottavat kaskut. Pien’ ryhmissä keksityt vitsit liittyvät henkilöiden välisiin suhteisiin ja niistä kertominen ulkopuolisille onnistuu vain yleistämisen kautta. Samassa suhteessa esitettäessä paikan huomionottavaa taidetta sitä joudutaan yleistämään.

Tilaan liittyvistä yksityiskohdista joudutaan kärjistämään. Jos näin ei meneteltäisi ei tehty ele erottuisi ympäristössään vaan sulautuisi siihen normaalina mikä olisi ristiriitaista koska tilanne ei ole normaali. Tässä mielessä esityspaikaksi muutetun kodin henkilökohtaisten esineiden ja merkkien käyttäminen esitysten luomiseen oli lähtökohtaisesti mahdotonta. Vastaavissa esityksissä kannattaa tutkia kotia paitsi “mediaympäristönä” niin myös laitoksena/taloutena.. Tässä suhteessa parhaimpia tekojamme oli talouden hehkulamppujen vaihtaminen energiatehokkaiksi sekä Pekan rykäisy naapuritaloon; aikesissaan alentaa vessanpöntön veden kulutusta – Pirkkalehti niksillä. Pieleenhän sekin meni..

Monimutkainen jännite ulkopuolisten, kodin sekä kotikuvaelmien, välillä tuli käsiteltyä myös onnistuneesti. Omistajista työn aikana paljastuneita taustoja hyödynnettiin ryhmän asettautuessa hääkuvien mukaisiin poseerauksiin sekä Piian erotellessa keittiön esineistöä värien perusteella. Parhaimmillaan esitykset antoivat valtavasti virikkeitä jatkoa varten. Virikkeiden tuottaminen oli osa ryhmän motiivia, jonka mukaan koti on luovin tila. [VOGUE]

Nyrkin ja hellan välissä

Päivän aikana kehittyviä esityksiä oli määrä suunnitella ja kehittää yhdessä, keskustellen ja ideoiden. Ilmavasti sisustettu ja tilava kolmihuoneinen koti kuitenkin hankaloitti vuoropuhelua ja teki sen ajoin mahdottomaksi. Erilliset huoneet jaottelivat ryhmän jäsenet omiin yksityisiin koppeihin. Kodin jakaminen erillisiin huoneisiin on tärkeää eurooppalaiselle kotielämälle mutta yhteisönä toimivalle esiintyvälle ryhmälle tilan jaottelu aiheuttaa vaikeuksia. Se jopa estää yhtenäisen esiintymisen vaatimaa vuoropuhelua syntymästä. Jäsenet päätyivät kehittelemään ja esittämään töitä samanaikaisesti, toisistaan välittämättä.

Yhteentörmäyksiä sattui ovia availtiin kesken yksityisten hetkien.

Valtaosa esityksistä kehittyi avarimmassa tilassa, keittiön ja olohuoneen yhdistelmässä, josta makuuhuone ja lastenhuone erottuivat. Viimeistään arkkitehtoniset ratkaisut johtivat yhdessä isolukuisen yleisön ja tilan muuttamispyrkimysten seurauksesta johti sen muuttumiseksi esiintymis areenaksi. Olohuoneeseen muodostui lavankaltainen tila, jossa esityksiä tehtiin suurin piirtein kohdassa, jossa television voisi kuvitella olevan.

Lavan syntymiseen vaikutti myös yleisön hakeutuminen turvalliseksi ja neutraaliksi kokemaansa paikkaan, soffalle. Yleisö ratkaisi vieraassa kodissa olemisen jännittävyyden luomalla kollektiivisen turvatilan, josta se viesti uusille katsojille tekemällä myös heille istuin tilaa.

Erillisiä huoneita hyödynnettiin esitys intensiteetin muuttamisessa. Se mahdollisti yksityisten tilojen muodostamisen. Paula esiintyikin pitkän tovin lastenhuoneeseen luukittautuneena paljastaen siellä tapahtuvia asioita ainoastaan kameraan kytketyn TVn välityksellä. Yleisö seurasi tapahtumia olohuoneen soffalta istuen.

Makuuhuone oli Anti tapahtuman aikana kodeissa esitettyjen töiden eroottisen huomion kohteena. Näin pääsi käymään myös ryhmällämme. Juuri makuuhuoneessa esitettiin enemmissä määrin esiintyjän ja yksittäisen yleisön jäsen kanssa tapahtuvia töitä. Makuuhuoneessa kerrottiin tunteista ja rakkaushuolista tuntemattomille ihmisille ja sitä naisen toimesta yhdelle mieshenkilölle kerrallaan.

Käydessäni tapaamaan kodinomistajaa ennen esiintymistä halusin selvittää rajaehtoja joita esiintymisellä tulisi olemaan. Tiloja, joita toivottaisiin käytettävän vähemmän, esineistöä jota emme saisi käsitellä. Tällaisia ei kuitenkaan tullut keskusteluissa ilmi. Sillä rajaehtoja ei ollut työ kehittyi omien rajojemme varassa. Näiden kokeilu tuntui selkeältä tavalta tutkia kotia. Rajojen hakeminen ei kuitenkaan ollut esityksen pyrkimys. Tavoitteena oli herkkien alueiden tunnistaminen ja avautuminen prosesseille, joita yksityiskohtia kohdatessa seurasi. Yksityiskohtaisia virikkeitä oli tarkoitus hyödyntää oman käytöksen ja reaktioiden muutuessa esityksiksi. Virikkeiden haku muuttui ajoin rituaaliseksi häpäisyksi. [kuva: “Purkissa”]

Ajatukset siitä, että koti tilana toimisi nelihenkisen esiintyjä ryhmän viidentenä jäsenenä muuttui ajoittain hyökkäykseksi kodin normeja vastaan. Omistajien “konservatiivisena” esittelemän asunnon epäpersonoiminen oli yksi ennakoimattomista prosesseista. Kamppailua käytiin mm. naamioimalla kodin lastenhuonetta teipeillä, perunanuijilla ja mustilla muovisäkeillä kauhuelokuvan näyttämöksi [lapsen huone] sekä vandalisoidessa hääkuvia [face off].

Mutta koti osoittautui paikoin ylivoimaiseksi vastustajaksi. Esiintymisympäristö häiritsi esitystä. Tästä kertoo parhaiten keittiön kello, joka oli omistajiensa mukaan säädetty käymään 10 minuuttia etuajassa sotkien ryhmän aikataulun useaan otteeseen.

Siirryimme ajoin emäntien ja isäntien asemasta tungetteleviksi vieraiksi ja yleisön sympatiat kääntyivät asunnossa elävien puoleen. Paikalla oli myös henkilöitä jotka tunsivat siellä asuvan perheen. Istuskelin muutamien kanssa makuuhuoneessa haistellen perheen lakanoita. Kävimme läpi tyynyjä ja peittoja keskustellen niiden herättämistä ajatuksista ja siitä mitä ne kertovat asukkaista. Yleisö pyyteli kameran läsnäollessa anteeksi talonomistajilta mutta jatkoi silti haistelua. Myötähäpeän tunteeseen esiintyjää kohtaan sekoittui häpeän tunnetta katsojan omasta toiminnasta ja johti tabujen rikkomiseen myös yleisön taholta. Perverssi nuuskiminen näyttäytyi niin luonnollisena, että ulkomaalainen katsoja joutui kysymään: “Kuuluko haistelu tyypillisesti suomalaiseen kulttuuriin?”.

Suhde yleisöön vaihteli esityksen aikana. Olimme erottautuneet heistä ryhmämme yhtenäisellä pukeutumisella. Erottautumisella haluttiin toisaalta painottaa toiminnan esityksellisyyttä ja samalla yhtenäinen univormu loi suojaisemman ehkä erikoisasiantuntijaan verrattavan aseman yleisön suhteen. Heidän oli vaikeampaa hallita toimiamme katseillaan sillä vaikutimme siltä, että tietäisimme mitä olemme tekemässä.

Pukeutuminen lisäsi myös ryhmän yhteis-henkeä. Pitkäkestoisen hennosti rajatun esiintymis formaation haastavuudet tulivat vastaan viimeistään väsyessämme. Käyttäytymisemme muuttui vieraskoreaksi, teitittelimme yleisöä ja koitimme pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan tarjoamalla kahvia ja pullaa. Havahduimme usein vaipuvamme tarjoilijan tai palvelijan asemassa.

Tuliaiset

Yhtä merkittävän esiintymisen kuin 12 tunnin ajan toiminut xxx-ryhmä, teki myös perhe, joka antoi tilan käytettäväkseen. Paikan ja ryhmän suhteesta saa paljon irti kun sitä vertaa Marina Abramovićin ´74 esittämään klassikkoon “Rhythm 0″. Kuusituntiseen esitykseen, jonka aikana hän antoi tuntemattoman yleisön käsitellä kehoaan valitsemillaan 72 erilaiselle esineellä. xxx-ryhmän kehittämä tilanne tarkastelee samaa esiintyjän ja yleisön välistä suhdetta mutta yhdistää tilan vaikutuksen osaksi tutkimusta. Esiintyminen sekoittuu käyttäytymiseen ja paljastaa “normaalin käytöksen” kodin rakenteiden ehdottamaksi toiminnaksi. Sohva ehdottaa yleisölle istumista ja yleisön istuminen kannustaa esiintyjää toimissaan.

Tapaetiketti näyttäytyy yhtä merkittävänä esityksellisenä mallina kuin esiintyjän maneerisuus. Erottelu siitä missä määrin esityksen syntymiseen vaikuttaa esiintyjän motiivit, yleisö tai tila käy vaikeammaksi. Ryhmä liukuu taiteilija asemasta osaksi yleisöä ja kotitilan julkituoma tapa etiketti paljastuvat merkittäviksi osiksi kodin rakenteita. Sen sijaan, että esiintyjät ryhmä luovuttaisi vastuun yleisölle se työntyy aktiivisesti omia rajojaan vastaan ja kutsuu yleisöä mukaan toimintaan.

Esityssarjan aikana tilaa hyväksikäytettiin kuten elotonta ruumista. Sen onkaloihin tunkeuduttiin, tuoden pintaan sen omistajien muistoja ja heidän tapojaan elää. Kuten ruumis koti oli täynnä ulkopuolisille tunnistettavia piirteitä. Merkkien perusteella moni vieras pystyi nopeasti löytämään paikkoja joissa viihtyivät ja laatikoita joissa tavaroita tyypillisesti säilytetään. Kodinomistajat näyttäytyivät henkilökohtaisesti esimerkiksi hää-albumissaan ja kertoivat tavoistaan kotiinsa muodostamien esine sommitelmien ja valitsemiensa huonekalujen kautta.

[En] I leaned on all the male guests of the Perf08.. (30.-31.May -08)

The text below was written 2008 some two weeks after the Perf08 festival, organised by Tehdas Ry.

I leaned on all the male guests of the Perf08 festival but the women carried me. I wanted to leave the festival guests physical impression of myself. This gesture provoked the audience and placed the male spectators in the focus. The piece lasted for two days. Day one was for leaning and day two for a indoor performance. The piece was also an attempt to pinpoint the moment where a performance takes place.

The piece was called “Artist Supported by Other Artist (and some Audience)” (Or “Supported” for short). Each leaning act involved two participants. I introduced myself to small groups and selected a person to lean on while instructing an other person to take a picture. The picture was to be taken “on the specific moment the cameraman felt that the act was completed”. This motivated the participants to look for a solution to end my interference. The person I was leaning on needed to use strength to support me and the photographer was was agonised by their ambitions to take “a good picture” of the act.

The pictures where taken with a fully automated retro-film-camera which only had a hole to look trough and a trigger to take the shot. There was no possibility to confirm if a picture was actually taken. In retrospect I think the camera should have been an professional model with a 6×6 frame. So that the importance of the picture would have been emphasised.

I also had the opportunity present the work as a part of the schedule. I worked in the attic. First I chased all the persons with cameras out of the room. With this I wanted to make a statement on the documentation of performance art works. In such events the act of documenting takes focus away from the uniqueness of the moment. Then I chased all the male participants out. This was done in a humorous way so that the opportunity to stay even if a male remained (none did).

I was left with the women in to an attic. I asked them if they felt comfortable with this sex based division and if any of them would like to excuse them self´s (none did). Then I asked if there was a skilled photographer present. One presented herself. I instructed her to document the act. I laid on a bench and asked if the women would raise me to the ceiling. I was lifted and pictures where taken. The women lowered me and gave them self´s spontaneous applauds. The mood was joyful.

I asked them not to tell the men what we had done. Then we returned to the rest of the group.

A girl with a camera (who was chased out in the beginning) told me that after the men were chased out they started acting oddly. The courtyard of the gallery was suddenly packed with bewilders men, boyfriends, husbands who where trying to solve the situation. I asked another girl, if she had been questioned on what happened in the attic. She told me that her boyfriend, (a producer of the event) had not done so.. Because “he is too proud”.

The men kept on asking me what had happened. They tried to be humorous about it. More then once the men stated that, as I made this devision based on gender: I am the generator of a chauvinistic processes. The women where not (to my understanding) feeling offended by the gender based separatism.

The separation of the audience based on gender was an experiment based on a friends encounters in cuban-religions. He had taken part in a ritual during which a man (in a state of trance) took the women (including his girlfriend) from the crowds to a nearby jungle. So that they would take part in a ritual. He and all the other spouses where left outside.. The only opportunity was to wait. This division created great tensions in the men. I wanted to see how this process would work in another cultural surrounding.

[En] THE PERIPHERIES OFFENSIVE – Sonance Nordic Expansion

The text below was published in the “Resonance Catalogue” produced 2008 by the late http://www.sonance.net network. NARP is sort of happening but it’s only based on my personal relations and the “TML” was “too late when it was born”. Today (2012) the need for such is replaced with social-medias.  All remaining plans to execute ideas formulated here, where shattered after the tragic passing of Simon “BINSH” Häfele the primus motor of Sonance.net.

The writer is a performance and community artist working in Finland and Estonia. When in Estonia, 2006, he met Simon Heafele at the Estonian Academy of Arts and was introduced to the Sonance.Artist.Network. Since the spring of 2007 we have been working hard with the aim of getting a system similar to the sonance artistic network up and running here in the Nordic area, specifically in the Baltic sea region and Finland. We have deep demand for a collaborative online system for independent artists, as the distances between cities and their artist communities are big due to sparse settlement. The density of population in Finland is 16 persons/km2, as against 99/km2 in Austria, and the distance between Rovaniemi (FI), the northernmost university city of the EU and Helsinki is as much as 831 km. This is part of the reason why local artist groups usually have only their personal friendships and the benevolence of the main galleries to rely on when they are setting up nation-wide or international shows.

The result of this is that productions are unevenly noticed as the capital area, due to the high density of art organisations which have control over information and so possesses the most influence in the press and general discussion. Our aim is to built an independent art production tool-kit which will flatten the differences that the unequal distribution of wealth and political capital have created. For this we are currently using the services of the sonance server in Vienna but are working towards the opportunity to build up our own local server to the Nordic region. This server will be closely linked with the sonance structures and will in time help sonances development as a cross-national collaboration tool. Ultimately the services created for the Nordic artists can be used on an international scale with the same ends, to provide tools for independent artists and communities regardless of their location or cultural and economical backgrounds.

We are currently setting up two structures which will enable independent artists to collaborate, with each other and with galleries, organisations, the media and local communities around the Nordic region. This development will hopefully enable artists to promote their work without the compromising influences of commercial service providers such as the Saatchis STUART online gallery, which because of the lack of alternatives has become somewhat popular with young artists in the north.

The first system, currently being built with the help of the sonance team, is the “Transparent Mail List” (TML). TML is a database of e-mail and other addresses of Artists, Galleries, Curators and the Press organised so that independent art producers will have tools to create their personal mailing-list in order to publish press-releases and announcements of events. The e-mail address data will be organised by regions -> cities and city areas -> individuals by profession, so that when producing an event or an exhibition in an unfamiliar location, an artist will have the same possibilities as locals do, and be able to send out press-releases and announcements to a selected audience of curators, fellow artist and members of the press. TML will also be used to inform members about competitions for public works and other institutional events on a local, national and Baltic area scale.

It is open to all but monitored to filter out unwelcome material. Typically information such as e-mail addresses are collected by galleries, organisations and by the press, and are kept firmly in their control. Not surprisingly in a sparsely settled country, most government-funded galleries, organisations and museums are located in the capital area. Often, these firmly established institutions have few if any ambitions to inform their subscribers about art event by outsiders. TML will also develop the channels of information between artists across the Baltic sea, another area where the press neglects to inform the public of art events. This situation is highlighted by the fact that even though Helsinki and Tallinn are the two closest capital cities in the world, being only 80 km apart, Finnish press and art audiences alike have trouble finding their way to openings and other events across the border.

Another arrangement under development is NARP (Not an Artist Residency Program) which will help independent artist communities to import and export intellectual capital. It is being developed for the needs of small artist communities which work at the borderline of government funding and have little if any possibilities to provide their community with outside know-how. Luckily, many young artists are more then willing to visit new cities and faraway places, to meet their peers, up to and including at their own expense. NARP aims to link communities with special needs such as programming, art management skills, carpentry, etc, with artists who have abilities in such areas. Once introduced, they can work out a solution together which will cover the travelling artist for some or all of their expenses (travel, accommodation, meals) in exchange for work-shops, lectures or other technical assistance.

NARP brings the aids of virtual networking tools to fleshy territories. It is a concept motivated by the argument that if an idea is not implemented socially it is worthless to spread it. NARP works such that the know-how of an individual in the program is directly utilised by the community providing for the artist. This way, the program both fortifies the communities and establishes solid “platform independent” social networks between individuals. In contrast, residency programs are typically provided for established artists merely as interesting locations within which to develop their own work. By working outside of the established channels of the large institutions, the program is a good platform for artists working on a grassroots level, critically and non-commercially. NARP is in a early stage and as such it is open for development. It remains to be seen which kind of interface it will have and how the program will be illustrated on a server.

Transparent-Mailing List and Not an Artist Residency Program work well together, as NARP sites and artists can be announced in the TML framework, and the artist benefiting from NARP within a community can also be introduced to TML services.We have presented some of the motivations behind why we want an independent artistic network in the Nordic region, why we believe it will fill a hole in the market for art and information, and some strategies and services we have developed for its launching. TML is at a near beta-stage and will be announced for full beta testing in early 2008. Our usage of networking tools will equip independent artists with alternative and more appropriate services then those provided by government or commercial interests. By this strategy, we intend to bypass the barriers facing the independent artist, constructed on the basis of location and wealth, and open up the field of art to be accessible to many more.

On behalf of sonance.north team.

Eero Yli-Vakkuri