Tag: Näyttelyvalvojapäiväkirjat

108. Vapaalla. Mietin miksi jazz ja modernismi on niin selvä pari. Kuuntelen kun filosofit puhuu radiossa Picassosta ja laittaa välillä jazzia ja sitten välähtää: Jazz edustaa hetkeä jolloin valkoinen mies kesytti villin. Jazz on modernia uutta uuden maailman musiikkia. Se on riemuvoitto. Muotoon valjastettua elinvoimaa. Onneksi mä elän euroopan rajalla: En ole eurooppalainen vaan elän periferiassa. Niiden serkku rajamailla, joten ei hävetä olla ulkopuolinen ja pystyy silti näkemään tämän kauheuden. Coltranen taiteellinen toiseus se miten se sysätään normaliuden piiristä jollain väitteellä (se että on erilainen, vaarallinen ja hullu) tehdään huumeiden käytön perusteella. Eikä se tule pelkästään väristä niinkuin ennen. Se on tavallinen hullu taiteilija. Hullu kuten Van Gogh. Se on neroutettu koska se muistuttaa meistä: Se ei kestä itseään.

109. Tekniikassa. Isoäidin uurnan lasku. Tylsää. Väläytän tekniikan taukohuonessa etten jää ylimääräiselle 3 viikolle jota näyttelyä jatketaan. Porukka on yllättynyttä. Kerron ettei kolme lisäviikkoa ratkaise mitään pitkällä tähtäimellä. Mulle luvataan soitella jos tulee hätiä ja tarpeita. Puhetta jatkotöistä tekniikan ripustustehtävissä(!).

110. Tekniikassa. Outo juttu. Näin yhden valvojan jolla oli punaiset rannekorut. Näin sen toisen kerran mutta olin unohtanut minä päivänä näin sen ensimmäisen kerran. En muista.

111. Täysin pihalla väsymyksestä. Tässä fiiliksessä olevia ei pitäisi päästää töihin.

112. Totaalisen krapulassa. Aivan lopussa. Röhnötän darrassa tekniikan takahuoneessa. Istun salissa ja valvon.

113. Henkien krapula. Tämä on se pahempi osuus krapulaa.

114. Vapaa. Tunnekaaosta.

115. Tekniikassa. Aivan poikki. | My heart is an ocean. I try to go around it but i’ll never see the other side. I ain’t got no bearing cause i am round. I am tired of these waves thou they keep me alive. Taking us to a storm. And believe when i am calm its more scary cause it means you are in the eye of it. People at the shore are to be protected but i can’t fight these waves all my life. Because every sea is connected they are salty and round. Don’t fear baby: What is lost others will find. And when i am falling i am shaped as a teardrop. Cause whales and people at the shore they don’t get around.

116. Salissa. Tunne mylly jatkuu se alkaa heti aamusta. Kaikki muistuttaa kaikesta. Onkohan Picasso näyttely ja sen elämäntarinan jehutus tuottanut monta avioeroa? Mä olen naivi ja viekas ja hupsu.

117. Vapaa. Outoja juhlia.

118. Vapaa. Tunteet sekaisin.

119. Töissä. Istun nurkassa. Juttelin yhden kanssa Markiisi de Sadesta. Tämä kertoi Sokratoinnista. Hauska juttu. Tunteet vähän järjestyksessä hetkittäin.

120. Vapaa. Parisuhdeongelmia.

121. Vapaa töissä freelancerinä. Keskustelen 70 vuotiaan kanssa parisuhdeasioista. Tästä on tulossa hullu elämä vaikka olisi tavallinen. Telkkari on kaikkine seksi ja suhde hurjasteluineen äärikonservatiivinen tarinankertoja.

122. Töissä salissa. Parisuhde ongelmat syvenevät.

123. Töissä salissa. Parisuhde ongelmat tuntuvat tasaantuvan.

124. Tekniikassa. | Pukuhuone. Täällä haisee hiki. Kuten jumppasalissa. Ihmiset on laittaneet käsipyyhkeitä kenkiensä alle ettei vesi tarttuisi muovimatolta sukkiin sisäkenkiin vaihtaessa. Siivoajat, jollainen voisin olla, laittavat käsipyyhkeet suoraan lavuaarin laidoille. Keltaisella muovimatolla kiitää sokeritoukka. Katon paneelit ovat täynnä rakoja ja ne natisevat säännöllisesti. Aluminoidut putket menee niiden alle epäsymmetrisistä reijistä. Yhden paneelin alta pilkottaa sähköjohto joka vie jbllän monitoriin. Penkit on metallia ja ne kolisee kun niille laittaa avaimet housuja vaihtaessa. Ilmoitustaulu on kulunut ja siinä on ikivanha joulukalenteri siinä roikkuu kuulakärkikyniä narussa. Lattialla on kenkiä jotka ei varmaan kuulu kenellekkään. Ne lojuu. Vanhat museon rakenteet on peitetty alhaalta muovi bordilla ja seinät vuorattu märkätilojen ympäriltä kaakeleilla. Kaarimaista sisäkattoa myötäilee lasi kapiteeli josta laskeutuu vessat seinät. Käytävälle kuuluu kaikki. Ohi menevät ihmiset yskii ja sähköllä kontrolloidut ovet. Katon läpi kuuluu kuten joku leikkaisi mattoveitsellä pahvia. Puuseppä on askarrellut pääsylipusta ruusukkeen jolla on merkinnyt kaappinsa. Mun kaappi on ainoa jossa ei ole lukkoa.

125. Vapaa. Parisuhde ongelmat kärjistyvät.

126. Töissä. Viimeistä kertaa tekniikassa. Illalla käy vieraita.

127. Töissä. Salakuljetan edellisen illan vieraille pääsyliput näyttelyyn.

128. Vapaa.

129. Vapaa.

130. Viimeinen työpäivä Ateneumissa.

103. Valvontaa. Teen tilastointia. Kollega joka on käynyt samassa lukiossa (en tajunnut mistä hän tunnisti minut kun tapasimme ensimmäisen kerran) innostuu taulutilastointihankkeesta. Hän lupaa mitata ajan jota vieraat käyttävät per huone. Laskujen mukaan 3tunnin (museon tilastoima keskiarvo vieraiden käyttämästä ajasta) museovierailun aikana käytetään 49min teosten katseluun (jos keskiarvo 14.7sek). Pitää saada selville kuinka montaa työtä ihmiset todella katsovat. | Tämä työ on 90% sisäpolitiikkaa: taukojen järjestämistä ja jaksamista ehostavaa juoruilua tai muuten vaan sitkuttelua. 10% asiakaspalvelua. Josta 7% nonverbaalista läsnäoloa ja 3% kieltämistä tai neuvomista. Piaraisen äänekkäästi. Kukaan ei osoita huomanneensa. | Musliminaiset tulee katsomaan kitaransoittajaa ja alastonta naista. Nainen rötköttää niin että sen punakeltainen vagina piirtyy viiruna kultaiseen leikkaukseen. Hunnutetut naiset seisoo aivan huoneen laidalla katsoo työtä päin ja kääntyy kannoillaan. Picasso on äärimmäisen eurooppalainen taiteilija. Se on eurooppalaisuuden lippulaiva. Aihevalinnat ovat rinnan eeppisiä ja kodin piiriin kuuluvia; tehden vaikutelman että taiteilijan mieli on universumi ja vastapalloilua järjen sekä viattomuuden kanssa (primitiivisen viattomuuden kuten eurooppalainen ymmärtää itsensä ylimpänä kulttuurina, ei niinkään vastapalloilua muiden kulttuurien kanssa), viitteitä kreikan klassismiin: Veistoksellisia tai arkkitehtoonisia kubistisia henkilöitä. Pääosassa hahmo kuvattuna ilman taustaa kuten se olisi ilman kontekstia. Ja naivin pornografisesti kuvattuja ruumiinosia. Onkoloita joihin katse tunkeutuu mukamas puolueettomasti; Uteliaisuus esittäytyy pyyteettömänä: Miksi rikoit tabun? Koska olin utelias! Kuten persereikään katsoisi olento joka ei pidä perseenreikää härskinä. Eurooppalainen esittäytyy naiivina ja sen ideologinen päämäärä (muuttaa kaikki eurooppalaisiksi) kätkeytyy häneltä itseltään johtoajatukseen että “Ihmisellä on oikeus kysyä miksi”. Kuten muut kulttuurit eivät kykenisi tähän prosessiin. Suojaudumme itsekriittisyydellä muiden kritiikiltä. Eurooppalainen mieli on oman väitteensä mukaan jo tunkeutunut tabujen sisään ja tuottanut läpinäkyvän kulttuurin kuten se olisi kaikkien kulttuurien päämäärä. Todellista dekonstruktiota ei ole: jos määritämme että kuningas on keskellä kuvaa ja sitten heitämme sen laitaan ei se pura kuninkaan olemassaoloa. Kuningas on eurooppalainen ihmiskuva. Eli eurooppalainen itse joka on oma kuninkaansa. | Kukaan ei huomauta eilisistä kuvista.

104. Hyvin erikoinen päivä. Kuvaan asiakaspalvelun solmukohtia ja juoksentelen kerrosten välissä. Liikun kameran ja jäykän kolmijalan kanssa enkä ole pukeutunut työuniformuun. Muhun suhtaudutaan oudosti ja kuittaillaan että olen saanut ylennyksen. Mutta porukka vaikuttaa tottuneelta siihen että teen tällaisia. Istun taukohuoneessa oman läppärin takana ja käsittelen kuvia. Tehtäviäni ei oltu merkitty työvuorolistaan joten paikoin säästän väkeä tauoille ja käyn jopa päästämässä tekniikan puolen tauolle. Kuvattuani pyörätuolissa olevaa naista kapealla käytävällä esittelen itseni ja pyydän lupaa käyttää kuvia. Vaikeasti vammainen nainen hymyilee ja sanoo: “Ei haittaa; Olen itsekkin KUBISTINEN”(!). Olen töissä työaikojen ulkopuolella ja päästän vielä yhden emännän iltapisulle. Lähden yhdessä iltavuoron kanssa jättäen dvdn -jossa tarkkaan lajiteltuja kuvia värikorjattuina- odottamaan huomista.

105. Tekniikassa. Näyttely ei kuulemma tuota tappiota. Itseasiassa se pitää samaan museo rinkiin kuuluvat institutiot pystyssä. Saldo on kuulemma +-0 ehkä voittoakin. Se vähentää näyttelyvihamielisyyttäni vaikka sen ei pitäisi. Tässä ympäristössä en tosin usko omille pääsemis väitettä ollenkaan. Näyttely varmaan pääsee johonkin käviämäärä kiintiöön mutta tuskin tuottaa rahaa. | Lahjatavarakaupan Picasso tuotteet on tuotu myös johdantojen ääreen auditorioon. Ne on valaistu erikseen ja luennoitsijan pöytä on vuorattu Picasso kuvakirjoilla. Kirja on paska ainoastaan tyhjiä ylistyssanoja ja kuvia. Wikipedia on vähemmin puolueellinen. Kirja ei ole myynyt odotetusti ja myyntiä kasvatetaan liittämällä se ainoaan yhteyteen jossa näyttely saa ihmiskasvot. Seuraavaksi vieraille annetaan ostoskärryt ja jokaisen teoksen vieressä on samoissa väreissä tai kuoseissa olevia lahjatavaroita: “Pidit tästä taulusta. Saattaisit siis nauttia myös tästä postikortista.”. Museo on kansanvalistus institutio, jonka tehtävä on luoda ja tarjota tietoa kansalle. Museo ylläpitää kulttuuria. Nämä kuitenkin puhuvat vieraista asiakkaina kuten näyttelyt olisivat palveluita joita ihmiset ostavat. Seuraus: Jos kritisoin museota siitä että nämä epäonnistuvat valistus tehtävissään he kuittaavat palvelevansa asiakkaita; Jos kritisoin kaupallistumisesta he kuittaavat kaupallisuuden tuoman rahan mahdollistavan valistustyön. Lopputulos: Asiakaspalvelu esitetään valistustyönä. Ainoastaan sopivaa ristiriidatonta tietoa tuotetaan ja jaetaan. Asiakas valitsee selkeästi tarjotuista vaihtoehdoista, eikä sopimattomia vaihtoehtoja tuoteta. Ero johtajien ja yhteiskunnan (työläisten) välillä kasvaa ja perustelee itsensä sillä ainoastaan totalitarismi on ristiriidatonta. Kun museot kerran ovat näin hampaattomia mikä estää niitä pitämästä radikaalimpia näyttelyitä hetken mielijohteesta? Ne ei voi voittaa tai hävitä mitään. Nähtävästi museoita todella johtaa jokin muu kuin museonjohtaja. Joku jolla on ihan muu agenda kuin puheilla.

106. Työ työ työ työ työ työ. Paskaa. Juuri nyt ei haittaa mutta muistan miten se on muina aamuina haitannut. Tätä on turhautuminen.

107. Tekniikassa. Valokuvista kiitettiin. | Museojohtaja pitää yksityisjohdannon valikoidulle yritysjohtaja naisryhmälle. “Picassosta on sanottu; Että taiteilijaksi ei voi tulla astumatta tämän ruumiin yli. Halusi tai ei jokaisella nykytaiteilijalla on oltava suhde tai mielipide Picassosta”. Huh. En ole kuullut tällaista väitettä ennen ja Picasso ei ole ollut mun taiteilijuudelle laisinkaan merkittävä. Situationistit joita ei tarvitse nimetä on ne joilla on eniten vaikutusta. Koen että olen enemmän samassa projektissa niiden kanssa kuin astumassa ruumiiden yli. Modernin jatkumo on institutionalisoitu ja tehty vaarattomaksi. Ne on skipanneet yli politiikasta estetisoimalla sen. Konservatiivisuus kannustaa post-modernia: “Olishan se kiva että olis tällainen ajatus että ihminen on monikerroksinen ja kaikkien omat näkökulmat olisivat yhtä oikeita tapoja katsoa kuvaa. Mutta mielummin ostan sen maalauksena ja mietin kotona.”. Modernin museon johtaja on porvarillinen farssi. Siinä ei ole mitään modernia. Picasso, se halusikin tulla kuohituksi.

93. Lähtö Prahaan. Sekoilemme kaverin kanssa tiemme perille residenssiin. Päädymme ryyppäämään toisten residenssi tyyppien kanssa. Illalla haastamme nelihenkisen porukkamme kanssa riitaa näille. Kutsumme niitä fasisteiksi.

94. Prahassa. Syömme pitsaa. Käymme taidemuseossa. Siellä on Picassoja. Ne ovat parempia kuin kotona. Pidän yllätyksekseni eniten impressionistisesta taiteesta. Auringonlaskuja mereen. Tykkään myös Kupkasta. Tykkään ylevästä taiteesta. En kiinalaisesta nykytaiteesta. Muut eivät jaksa impressionistiosuutta näyttelystä. Tsekkiläiset on tilankäytön mestareita. Mutta en tunnista niiden kubismin erityispiirteitä. Siellä on innoittava kuva tyypistä joka heittää tikkuja ilmaan.

95. Prahassa. Teemme videotaidetta. Kaveri tasapainottelee vessapaperia hiustenkuivaajalla. Hortoilemme kaupungilla. Yksi on niin darrassa että eksyy yksin.

96. Prahassa. Yritämme ottaa tatuointeja. Kaikki tatuoijat on Berliinissä konfrenssissa.

97. Prahassa. Taidetta ja alkoholia. Esiinnymme videoilla päissämme esitämme asian tarkoituksenmukaisena: Toiseuden tutkimisena.

98. Prahassa. Puolet lähtee takaisin Geneveen. Teemme väsyneinä muutaman hyvän videotyön. Tavoite oli kuvata 55 performanssia olemme tehneet yli 40 mutta aika loppuu.

99. Paluu. Kotimaa ahdistaa kokonaisuudessaan.

100. Vapaapäivä nukun darroja pois. Irtonainen suht vapautunut mutta kotiin paluusta ahdistunut olo.

101. Periaatteessa hyvillä mielin matkalla töihin. Oon viikossa unohtanut kaikki sen sisäpolitiikkaan liittyvät oikut ja vaikka olen unimäärällisesti väsyneempi tunnen oloni voimakkaammaksi. Olin ulkomailla. Keski-ikäiset kertoo lauantain valvojien bileiden dogaus tarinoita. Se kollega, joka avautui nepotismista irtisanoutui juhlavasti bileiden aikana. Tunnelma oli ollut hämmentynyt, siitä kerrottiin. Jännite oli purkautunut spontaaneina aplodeina. | Tunnen oloni ulkopuoliseksi. Tunnen että jengi vihaa mua. Oon tekniikassa. Välimaastossa. Ja se joka pitää paitaa aina tuolin selällä suhtautuu muhun agressiivisesti. Puhuin erään kanssa siitä pitäisikö pitää näyttely galleriassa, ja totesin että galleria meininki on saturoitunutta eikä kiinnosta. Täti tuli takaa väliin ja sanoi: “Sinä olet saturoitunut”. “Eikun galleria meininki on.” “Eikun sinä olet.” “Eikun minä menen röökille” ja häivyin. Kun kuljin tupakan jälkeen ohi yritin tervehtiä nokkelasti. Hän kohautti olkaansa ja oli kertovinaan naurattavaa juttua viereiselle kassalle. | Otin vastaan erityisen nakin että valokuvaan työympäristöä ja asiakaspalvelun solmukohtia. Toimin ylihuomenna oman kameran kanssa. Ihanaa. Aijon tehdä työn hyvin. Pdf presentaatiota myöten. | Taukohuoneessa oli lista jonne pystyi ilmoittamaan haluaako lisätöitä, kun näyttelyä on jatkettu kolmella viikolla. Kirjoitin ainoana “Ei” sarakkeeseen. Kerroin kuitenkin esimiehelle että voin tehdä tunti töitä jos tarve vaatii. Taukohuoneessa puuseppä onnitteli kätellen.

102. Isoäidin hautajaisissa.

86. Töissä vaikka museo on kiinni. Suuri yksityistilaisuus. Museonjohtaja pitää saman puheen joka tilaisuudessa. Ihmiset kohtelee meitä keljusti. Pyysin erästä rouvaa siirtymään kuoron tieltä. Hän katsoi minua kuten olisin kasa paskaa: “Minulle kyllä juuri sanottiin aivan päinvastaista tietoa.”. “Olen hyvin pahoillani. Saamieni tietojen mukaan kuoro saapuukin vasemmalta portaikolta eikä oikealta kuten luulimme äsken. Pahoittelen aiheutunutta vaivaa.”. Kyse oli 3 metrin tilapäisestä siirtymisestä portaikon laitaan jotta kuoro voisi siirtyä tasanteelle laulamaan. Missään anarkisti, punkkari tai performanssi tapahtumassa tällaista paskaa ei joutuisi nielemään. Varattomat on suvereenimpiä sosiaalisissa tilanteissa kuin rikkaat. Rikkaat häpeää itseään ja suojautuu maailmalta pinnallisen omanarvontunteen taakse. Kun ne kohtaa pienimmänkin rypyn etiketissä ne muistaa häpeänsä. Ne muistaa ettei ole sen parempia vaikka on rikkaampia. Ne muistaa että vaikka on rikas ei ole sen erikoisempi. Ne muistaa että niiden rahat tekee ne erikoisiksi eikä niiden elämä. Ne muistaa että niiden rahat on tulleet niille järjestelmän eriarvoisuuden seurauksesta, perintönä tai lottovoittona eikä palkintona niiden elämästä. Koska ne muistaa ettei ne ole sen parempina ne väittää että muut on vielä huonompia. Sitten ne suojautuu vittuilemalla huono-osaisimmille.

87. Työ on palkallista orjuutta ja vankeutta.

88. Tekniikassa. Vitun väsynyt.

89. Ihan väsynyt tosin tekniikassa. Tää työ on paskaa.

90. Suuri kokous. Meidän tulee museonjohtaja mukaan olla ystävällisempiä ja “vielä vaan jaksaa”. Keskustelemme myöhemmin erään provosoituminen valvojan kanssa. Hän ei enään voi olla hiljaa kun kyse on nepotismista. Paljastui, että ohi työnhaku prosessien on tuntityöntekijöiksi nousivat valtion taidemuseon pääjohtajan tyttären lisäksi myös viestintäpäällikön tytär (jonka neoliberalistista vuodatusta blockbuster näyttelyiden merkityksestä kuuntelin taannoin) sekä tietohallinnon tytär. Kaikki ovat lukioikäisiä ja tuntityössä. Meidän kokopäiväisten työ järjestelyitä on ryhdytty kiristämään. Työn alkamisaikoja on täsmennetty ja poistumisajasta on napauttu ylimääräiset minuutit pois. Kyse on pitkälti 30 minuutin pätkistä ennen ja jälkeen työvuoron alun. Valvoja arveli että tämä johtuu tuntityöntekijöiden kokemasta eriarvoisuuden tunteesta: Heidän työaikansa loppuu tasalta eikä palkkaa makseta poistumisesta ja järjestelyistä toisin kuin meille. Eriarvoista toki mutta näin on ollut kuulemma aina ja vastuu asioiden toimimisesta on jokatapauksessa kokoaikaisella. Näin järjestely perustellaan. Hän oli pukuhuoneessa kuullut juuri tyttärien avautuneen aiheesta ennen kuin kokoaikaisten järjestelyä alettiin uusia. Hän esitti kiristelyiden johtuvan tyttärien kotona juoruilemista jutuista. Oli miten oli, on täysin selvää että nepotismin vaikutukset ovat kamalia varsinkin kun ylempien toimihenkilöiden perheenjäsenet sujahtaa sinikaulustyöntekijöiden joukkoon. Se asettaa koko meidän sakin varpailleen, korostaa työn vähäpätöisyyttä (kun johtajan tytär voi tehdä sitä äitinsä käskystä, työhön itse hakematta… kuten tiedetään kertoa), aiheuttaa yhteiskuntaan kohdistuvaa epäreiluuden tunnetta (joka on täysin oikeutettua, mutta katkeroittavaa korostuessaan) ja lisäksi se on paskaa johtamista. Museonjohtaja oli leikkisästi kesäjuhlissa sanonut tuovansa 17v lapsensa valvojaksi vähän “vaklatakseen museota siltä kantilta”. Eli se on myös terrorin muoto. Juttelemme aiheesta käytävällä ja alan äkkiä huutaa ääneen: “Pitäis olla asiakaspalvelu henkisempi vai?!” Herätän näin puhekumppanin huomion kun yksi lapsista kulkee takaa ohi. Se tarjoaa pastirollit ja sanoo “Mä oon ainakin tänään ollut mega super asiakaspalveluhenkinen… Oli yksikin söpö vauva joka oli rattaissa ja sit…” Käännyn kannoillani vedoten eleellä kelloon ja menen valvomaan saleja.

91. Tekniikassa. Viikonloppu. Olen ollut töissä 16 päivää tauotta tämän putken jälkeen. Työ määrittää identiteettiä eniten. Tottakai. Se mitä tekee ja missä on tekee identiteetin. Tässä voi laskea tunteja. Jos on 8 tuntia päivässä jonkun luokan asemassa muuttuu sen edustajaksi.

92. Teen wikipediaan täydennyksiä tekniikan mikserin takana.

71. Vapaa.

72. Valvomassa. Se puuseppä on tekniikassa. Se menee käytäviä pitkin vaihtamassa pattereita laitteista. Se voisin olla minä. | Muistan tarinan: Tekniikan pomo kertoi että erään musa esityksen jälkeen ne oli jättäneet mikrofoni ständin lähelle näyttely salia. Kolmen viikon päästä eräs vanha, jo eläkkeelle siirtynyt valvoja oli soittanut tekniikkaan: “VOITTEKO TULLA HAKEMAAN TÄMÄN STÄNDIN KUN SEN VALVOMINEN, ASIAKKAIDEN LISÄKSI VIE NIIN PALJON RESURSSEJA!”. Kolmannesta kerroksesta tekniikan tiloihin on 1 portaikko. Tekniikan tyyppi oli silloin oivaltanut että “valvojat todella valvovat”. | Se että Picasson lapsenomaisuutta korostetaan loiventaa sen taiteilijuutta. Hän ei ollut ilmaisuvoimainen kuin lapsi vaan aikuinen mies. Luovuuden ja lapsuuden yhdistäminen tekee aikuisen luovan toiminnan normin vastaiseksi. Sama kastraatio tehdään kevyessä taidehistoriassa myös fluxus- ja osin dada liikkeelle. Sitä kuvaillaa taide pelinä ja leikkinä. Se ymmärretään poliittisena vain kuten leikki on suhteessa toiswen. Näiden esitetään parodioivan järjestystä tarjoamatta “oikeita” ehdotuksia. | Eräs tyyppi on nero. Se on aikaisemmin kiinnittynyt narikkaan ja jättänyt siten näyttelyvalvonta tehtävät. Nyt kun narikka on ulkoistettu se on luonut itselleen työpaikan lipunmyynnin äärestä. Tämän työ on ulkopuoliselle turhan näköistä. Se jakaa kaksi tuntia päivässä sisäänpääsy tarroja, pakkaa toimistosta delegoituja pikku paketteja ja tulostaa työpiste listat (kolme kpl – siinä menee tunti). Sillä on erityisen nerokas tyyli. Se istuu aina kassan vieressä olevan itse valmistamansa minikassan ääressä (alussa kassa oli tehty nurin käännetyistä naulakoista nyt hyllyt korvattii saksasta tilattulla pöydällä.). Minikassalla on mini kassalippaan ja myynti tilikirjan (johon tämä suhtautuu äärimmäisen pedantisti) lisäksi tuoli, jonka selkänojalle tämä laittaa villapaitansa. Jos hän ei ole työpisteellä tuoli on käännetty sivuttain, jotta asiakkaat eivät istu siihen (kun näin oli kerran käynyt siitä puhuttiin koko tupakkatauko). Tämä pitää villapaitaa tuolin selkänojalla aina ollessaan töissä. Kun ihmiset miettivät onka tämä samassa vuorossa/töissä he katsovat onko villapaita tuolin selässä. “Ahaa. On hän on siis talossa.”. Jos hän on pitkällä tauolla (syömässä suklaata) paita tekee vaikutelman että tämä “on vaan piipahtamassa” jossain koska paita on vielä paikallaan. Vielä nerokkaammaksi jutun tekee se että hänellä on kaksi(!) villapaitaa. Toista tämä pitää päällään ollessaan tupakalla tai tauolla ja toinen edustaa tämän työntekoa minikassan takana. Toinen on musta ja toinen valkoinen. | Pääsali 63 x 49,5 jalkaa. | Olemme taskulamppu hippaa keski-ikäisten valvojien kanssa. | Taantuminen on vastarinnan muoto. Mutta tämähän jo tiedettiin.

73. Tajusin juuri että palkkani on huono. Jos mulle jää 400 säästöön/ylimääräiseksi käytettäväksi työpaikkaruokailun jälkeen. Se menee kodinhoitoon. Mulle ei jää mitään. | Kyselin Prahan aikaisen loman järjestelystä. Olin hakenut loman vähän väärille päiville mutta sain neuvoteltua loput päivät vapaaksi. Yksi tiistai vaihdettiin viikonlopuksi. Näin saan jopa ylityökorvauksen. Esimies sanoi että yleensä tällainen käytäntö ei ole suotavaa mutta olen tehnyt työni niin hyvin että se käy. Olin loppupäivän motivoitunut työntekoon kuin koulupoika saatuaan erikoistehtäväksi pyyhkiä taulun.

74. Johdannolla sanotaan että suuren taiteilijan merkki on jatkuva muuttuminen jatkuva kehittyminen, sopeutuminen aikaansa, ajan ennakointi. | Amerikkalaiset ja venäläiset keräilijät nostivat Picasson taloudellisesti hulppeaan asemaan. Molemmilla ostoja tehneellä heimolla on oma lehmä ojassa. Ne on tarvinneet uuden maailmankuvan, jonka varaan rakentaa koska niillä ei ole omaa historiallisesti tunnistettavaa tyyliä. Venäläisillä on mutta se ei sovellu teolliseen ja globaalin politiikan aikaan. Jos mä myyn taidetta tai käsitöitä ulkopaikkakuntalaiselle myyn kalliimmalla ja nauran perään. Varsinkin jos ostaja on amerikkalainen tai nykyään saksalainen niin valehtelen esineen olevan “erityisen tyypillistä uutta paikallista kulttuuria” siitä ne tykkää. Ranskalainen uuden-vanhan perinteisen-vallankumouksellisen maailman eksotiikka on hyvä brandi. Sen turvin voi myydä diasporassa eläville juuri mitä ne haluaa: Juurevaa kulttuuria jonka kuka vaan voi määritellä katseellaan.

75. Suuri talonkokous. Vakituiset valvoja työntekijät avautuvat olevansa ärtyneitä siitä miten paljon heiltä odotetaan joustamista. Ensikuun työvuorolistat eivät ole vielä tulleet vaikka vanha lista on jo koluttu. “Aika uskomatonta että kuvitellaan ettei meillä ole muuta elämää!”. Työvuorot vaihtelevat holtittomasti. Ensiviikolla ilta-aamu-ilta-ilta sitä seuraavalla toisinpäin. Sillä ei ole mulle väliä. Vaikka se varmasti on pääsyy siihen miksi olen uupunut. Työnantaja kuittaa tilanteen kertomalla järjestelyn olevan “lakisääteisten vuorotyöehtojen” mukainen. Vuorotyö vaikuttaa paperilla tehokkaalta mutta käytännössä ihmiset hakevat itselleen ne päivät vapaiksi jotka tarvitsevat tai ilmoittautuvat sairaaksi. Koko valvonta ulkoistetaan tulevaisuudessa. Työ slummiutuu jäljelle jäävät ne joille vuorotyö on ainoa mahdollisuus. Palkka lasketaan koska kulut vaihtuvasta työvoimasta ovat korkeammat kuin viroista. Myöhemmin seuraan kun pomo järjestelee itselleen privaattitapaamisen organisaatiota tuntevan kanssa. Kuulen syrjäkorvalla tämän sanovan että asiakaspalvelun järjestelyt eivät toimi.

76. Vapaalla.

77. Vapaa.