Hevoslinja: Kaivossa eläimistä, tieteestä ja taiteesta

Hevoslinja projektin mahdollistaa Koneen Säätiön tuki. Säätiö tukee tänävuonna monia eläinteemaisia teoksia ja tutkimuksia. Käynnissä on oikea eläintrendi. Sain mahdollisuuden osallistua KAIVO-iltamaan, apurahansaajien keskustelutilaisuuteen jossa puhuttiin eläinsuhteista poikkitieteellis-taiteellisessa seurassa.

Kuinka maailmaa katsotaan eläimen näkökulmasta? Miten tällaiset katsantotavat vaikuttavat etiikkaan ja ajatteluun? Millainen on eläimen ja ihmisen suhde?“ KAIVOn esite kysyi.

Johdannot iltamaan antoivat Cambridgessä oikeustieteen väitöskirjaa tekevä Visa Kurki ja tällähetkellä New Yorkissa residenssissä asuva taiteilija Terike Haapoja.

Visa on perehtynyt eläimien oikeuksiin ja tutkinut voiko eläin olla oikeussubjekti. Hän avasi alkuun alan käsitteistöä. Karkeastiottaen vain henkilöt voivat olla oikeussubjekteja ja heillä on oikeuksia. Esineillä ei oikeuksia ole. Henkilöiksi luokitellaan esimerkiksi järjestöt, ihmiset, valtio ja esineiksi lukeutuvat esim. kasvit, orjat (vanhastaan), eläimet. Jaon mukaan esineet ovat kaupan kohteita mutta eivät itse käy kauppaa. Jako ei ole pläkkiselvä sillä esimerkiksi yritykset kuuluvat molempaan luokkaan.

Eläin ei tämän jaon mukaan voi olla oikeuksien haltija, joten sen oikeuksia ei voi loukata. Lain silmässä eläinten oikeudet huomioidaan ainoastaan sen omistajan tarpeista, joka sitoutuu pitämään eläimestään huolta eläinsuojelulain puitteissa. Eläinsuojelurikokset eivät kuitenkaan ole rikoksia eläintä kohtaan vaan rikoksia eläinsuojelulait säätänyttä valtiota kohtaan.

Eläimiä “ei saa” käsitellä niin, että niille aiheutuisi turhaa kärsimystä mutta “niillä ei ole oikeutta” tulla kohdelluksi hyvin. Ero vaikuttaa pieneltä mutta sillä on iso merkitys kun lakia tulkitaan.

Terike jatkoi keskustelua verkkovideon yli, tuoden esiin yhdessä Laura Gustafssonin kanssa järjestämänsä Naudan historian Museo näyttelyn sekä Toisten historia projektin. Molemmat projektit olivat entuudestaan hyvin tuttuja. Terike puhui hyvin. Taiteilijoilla on valmistumassa esitys Baltic Circle festivaalille, jota innoittavat keski-aikaiset oikeusjutut eläimiä vastaan.

Toisten historian esittely käynnisteli keskustelua. Terike totesi, että Naudan historian Museon tekeminen oli ongelmallista sillä menneisyyden naudat eivät ole tuottaneet artifakteja tai jättäneet viestinnällisiä merkkejä itsestään. Näinollen niiden kulttuuri ei ole säilynyt sukupolvi katkosten yli. Museo oli keskittynyt viimeiseen 150 vuoteen, eli aikaan kun eläimet ovat olleet modernin tuotantotalouden historiattomassa ikeessä.

Bruno Latour nousi puheenaiheeksi ja tätä myötä eläinten sekä ihmisten yhteen nivoutunut kulttuuri. Keskusteluissa palloteltiin ajatusta, että eläinten käyttämät tekniikat ympäristön muokkaamiseen voitaisiin ymmärtää artifaktien veroisina merkkejä. Kädellisyys esittäytyi turhan inhimillisenä rajauksena. Esimerkiksi hevoset muokkaavat ympäristöään hampaillaan, tuhoten puustoa, yrityksessään luoda metsään laakeita tasantoja, joilla liikkuvia saalistajia on helppo pitää silmällä. Kulumat hampaissa kertovat tämän tekniikan historiasta.

Terraformin – Horseformin

Heräsi kysymys voiko eläin tuottaa objekteja (ainakin se tuottaa energiaa ja energiaobjekteja kuten lantaa). Saimme kuulla, että hiljattain on käynnistynyt esimerkiksi apinoiden käyttämiä työkaluja koskevia arkeogisia kaivantoja. Tutkimukset kuuluvat zooarkeologian kentälle. Hevosten ja muiden laiduneläinten rooli biodiversiteetin varjelemisessa tunnustettiin. Eläimet luovat ympäristöä oman kulttuurinsa mukaisesti.

Päädyimme puhumaan sioista ja tutkija, tietokirjailija Helena Telkänranta kertoi projekteista, joiden myötä eläintieteilijät olivat päässeet vaikuttamaan sikakarjan hyvinvointiin. Sikaloita oli saatu muokattua mahdollistamaan eläinten laijityypillistä käyttäytymistä. Eläimille suotiin mm. puremisen ja pesänrakentamisen tarvetta helpottavia tarpeita. Hyvinvointia edistävissä investoinneissa oli onnistunut luomalla keskusteluyhteys yritysten omistajiin ja kertomalla heille sikojen laijityypillisesta käytöksestä. Keskustelussa oli vältetty syyllistämästä.

Tunnustelimme hetken aktivismin ja tieteen rajapintaa. Keskustelut jatkuivat rennoissa merkeissä. Tarjolla oli falafel-pyöryköitä, humusta ja viiniä. Vieraat kertoivat vuoronperään projekteistaan, joista pari hevoslinjan kannalta kiinnostavaa poimintaa alla.

Tutkija FT Roni Grén on tekemässä tutkimusta “eläimen kuvan asema modernissa taideteoriassa” ja “pyrkii kartoittamaan eläimen paikkaa modernin taideteorian diskursseissa aina 1700-luvun lopulta 1970-luvun alkuun”. Tämä tuntui tärkeältä tuottamiemme “lajisensitiivisten kuvastojen myötä”.

Kääntäjä FM Ella Vihelmaa käynnistelee tutkimusta siitä miten “eläinten äänet välittyvät ihmiskieleen ja millaisena ihmisen sekä toislajisen eläinten vuorovaikutus näyttäytyy kääntämisen näkökulmasta”. Olisin mielelläni kuullut lisää Ellan tutkimuksesta. Ratsastamisen opiskelua on verrattu uuden kielen oppimiseen, joten löysin heti yhtymäkohtia. Juolahti myös mieleen, että mitä kieltä Joseph Beuys puhui kuolleelle jänikselle? Saksaa vai englantia? Pupu kieltä? Kuka toimi tulkkina?

TaM Kaisa Illukka oli valmistelemassa toimintaa mehiläisten kanssa. Kiinnostavaa oli teoksen motiivi palvella ei-inhimillistä luontoa taiteen ja aktivismin avulla. Painotuksena oli tunteet ja Kaisa painotti muutamaan otteeseen parviälyä. Tätä on tullut mietittyä myös suhteessa hevoslaumojen viestintään.

Ph.D., Professori Pauliina Raento kertoi hankkeestaan “Hevonen Suomessa: yhteiskunta, kieli ja kulttuuri”. Tämä pyrkii tutkimuksensa avulla luomaan ymmärrystä hevosalan järjestöjen, harrastajien, akateemisen tutkimuksen sekä hevosammattilaisten välille. Pauliina on opiskelemassa hevoshoitajan koulutusta Ypäjän hevosopistolla ja pääsee siten näkemään hevoskenttää eri vinkkeleistä. Raento on jo tukenut Hevoslinjan kehitystä yhyttämällä meitä hevosalan toimijoihin. Palaan Pauliinan tutkimukseen myöhemmin syvällisemmin.

Mukana oli myös muita kiinnostavia puhujia mutta en käy kaikkia tässä läpi. Huomasin itse keskittyväni eniten kieleen, merkkeihin ja määrittelyn menetelmiin. Eläimen määrittely (kielessä) toteutetaan erottelemalla systeemeistä itsenäisiä toimijoita (kuten yksi nauta) mutta rajaukset ovat turmiollisia luonnon toiminnan ymmärtämisen kannalta. Tätä ongelmaa on alleviivattu ekofeministisen ajattelun piirissä. Aiheesta on järjestetty tapahtumia mm. Pixelversityn toimesta.

Muistaakseni FT Petri Tervo nosti esiin, että miten ihmeessä pystyisimme erottelemaan “tietyn eläimen tämän vatsalaukussaan kantamistaan mikrobeista”. Elolliset ovat riippuvaisia toisistaan ja lajiluokittelut näyttäytyivät epäkelpona tapana jäsentää ympäristöä. Toisaalta mitä eläimet ovat tästä mieltä? Ehkä ne arvostavat sitä, että tulevat kohdatuiksi yksilöinä.

Loukkaantuuko Mansikki jos puhuttelemme sen pötsin mikrobeja kysymättä siltä? Ovatko ne sen omia mikrobeja vai mitä?

Keskusteluissa kiiteltiin sitä, että samassa pöydässä istui tutkijoita, taiteilijoita ja filosofeja. Porukka oli monitieteellistaiteellista ja yhtymäkohtia oli sitä kautta paljon. Keskusteluissa oli jännä käänne kun edustamamme tiedollinen ja taidollinen moneus näyttäytyi samanlaatuisena kirjavuutena kuin ekosysteemi. Yhteisten tavoitteiden ja jaettujen menetelmien myötä tuntui vaikealta erottaa oma yksityinen taiteilijaidentiteetti poikkitietävästä ammattiporukasta – Samaan tapaan kuten oli vaikea erottaa yksi eläin laumastaan.

Tämä ei ole ongelmatonta.. Monialaisuuden johdosta porukka oli hitusen vieraskoreaa. Kenenkään erikoistuminen ei astunut toisen varpaille. Toisaalta koko pöytäseurue varmaan kohtaa aikamoisia haasteita poikkitiedollisten tutkimustapojensa ja menetelmiensä takia, joten positiivisia kannustimia tarvitaan.

Pintaan jäi vaikeita kysymyksiä. Itselleni lähinnä minkälaista subjektiutta eläimet tuottaa meissä? Olen kuullut että hevosia helpottaa, kun niille osoitetaan selkeä “paikka” laumassa (Oli tämä hierarkiassa ylhäällä tai alhaalla). “Paikan näyttäminen” vaikuttaa helpottavan hevosen oloa.. Kuinka saisimme selville, miten tämä hevoskulttuurin piirre on kehittynyt? Mitä jos hevoseni onkin kiihkomielinen rasisti? Mikälaisia talousmalleja hevosilla on ja osallistuvatko nämä mekanismit oman yksilöllisyyteni rakentumiseen? Tekevätkö hevoset minusta sen kuka olen?

Hevoslinja: Hevosmessut Tampere | Liveblog 5.4.2014

16:39 Junalla Helsinkiin. Otos messuista jäi pinnalliseksi. Kun ei ole myymässä tai ostamassa; ei messuilla ole paljolti tarjottavaa. Myös edustusmielessäkin anti oli niukka.. Tavoittelemieni järjestöjen lojut olivat päivällä miehittämättä.

13:34 Päätämme lähteä Pekan kanssa. Messut jäävät lopulta lyhyiksi sillä on ehdittävä 16 junaan helsinkiin

13:20 Hevosmessuilla on myynnissä monenlaisia hevoskortteja, maalauksia, keramiikkaa. Teokset myyntiin suunnattuja mutta näytillä ei ole laisinkaan nykytaidetta.

13:04 Hevoshierojan näytös on kiinnostava. Esittelijä on hevosen kokoinen. Keskustelen kengityssepän kanssa. Utelen miten pitkään kestää että taidon oppii: “Vuosia..”. Mestarilla on sällinä nuori seppä Antti jonka Jesse saattaa tuntea. Askel nykytaiteesta kengitys seppään on 1 askel.

12:17 Pekka Ruuska tuli tutustumaan Hevosmessuihin. Istumme alas ja juomme viinit (á 8€). Tunkeuduimme muuan ratsastaja perheen pöytään. Tämän isä oli saanut “tyttären harrastuksesta isän ammatin” kouluttauduttuaan hevoshierojaksi. Keskustelemme Pekan kanssa mahdollisuudesta ratsastaa ensi kesänä Stratan ympäristötaideteosten ääressä. Ympäristötaide hevosen selästä olisi hieno kokemus.. Varsinkin Agnes Deneksen “Puuvuoren” ympäristössä ratsastaminen olisi johdonmukaista.

11:33 Agri Areenalla Friisiläis esittely. Ensimmäiset maininnat rodusta on maalaustaiteen kautta. Kaikki rotua esittelevät kuvailut on “taiteellisia”. Rotuesittelyssä kuvaillaan paljon myös eläimen luonnetta. Tyylikäs oli myös viite hevosen “silmien loistoon”. Rotu on pelkkä esteettinen rajaus. Hevoshomma on outoa.. Jos ajattelee että kaikkiaan “rotu” on nuori keksintö niin koko rodullisuus teema tuntuu oudolta. Yllätys! Kun lapsityövoima kiellettiin Englannissa Setlannin ponit yleistyivät kaivoksissa. Niillä teetettiin aikaisemmin lasten tekemät työt!!

11:08 Hevoset löytyvät ohjelma-akueen kupeesta. Näytöksessä satulan sovittaminen. Nyrkkisääntönä että satulan tulisi tulla siihen mihin menisi ratsastaessa ilman satulaa. Satula välittää ratsastajan toiveet hevoselle. Ei saa olla liian takana koska jalat ei pääse liikkumaan. Satulaseppä mallintaa hevosen säkää “muotokepillä”. Satula jakaa painoa.. Kun omana ratsastusmaneerina on oikealle kallistuminen satula voi tasata tuntumaa.

10:56 Ensivaikutelma oli harhaa. Messuilla on törkeästi enemmän tilaa ja ihmisiä. Ei vielä näy hevosia.

10:46 Pirkkahalli. Ensisilmäyksellä messejen rakenne näyttää samalta kuin Helsingissä. Myös toimijat on osin samoja. Sama Horze, samat metrilakut. Takalaidalla näkyy kenttä jossa on nouseva katsomo. Se on kiinnostava.

10:12 Tampere. Sää on hyvä ja bussi 1 vie Pirkkahallille. On vaikea arvioida onko pysäkillä myös muita Hevosmessuille suuntaavia. Yhdellä tytöllä on nahka/fleese huppari, joka vois sopia ratsastus-sceneen mutta muuten on mahdotonta arvata ketkä om hevosihmisiä. Yritän salakuunnella ihmisiä bussissa.. Mies takana utelee miksi bussi on niin täynnä. “Ne on menossa Hevosmessuille” kuuluu vastaus.

8:15 Juna IC 165. Messut.. Mistä se nimi tulee? Wikipedian mukaan tapa on valistuksen ajoilta 1700 ja sen perustana on kirkollisren tapahtumien aikana järjestetyt markkinat. Artikkeli kertoo että messuja on käyty järjestämään säännöllisten markkinoiden käydessä harvemmiksi. Messut on eri aloja yhdistävä tilapäinen foorumi. Pitänee jatkossa yrittää sotkea pakkaa ja käydä esittelemään Hevoslinjaa messuille.

7:45 Pasilan juna-asema. Matka kohti Tamperetta alkaa. Kohteena messuhalli ja Hevosmessut. “Suomen suurin” hevosalan tapahtuma. Tätä sivua päivitetään päivän mittaan.

Hevoslinja: Lasson raportti eläinsuhteen ja tekniikan liitosta.

Lasson raportti eläinsuhteen ja tekniikan liitosta.