Vivarium on eristetty tila, jossa voidaan kasvattaa sekä tarkkailla eläimiä ja kasveja. Pienimmät mahtuvat työpöydälle, isoimmat voivat olla Biosfääri 2:kkosen kokoisia, joissa pystyy elämään ihmisiä. Korkeasaaren eläinten asuintilat on maisemoitu ja sisustettu niin että asukeilla on tarjolla lajityypillistä käytöstä tukevia virikkeitä. Apinoiden tilassa on kiipeilypuita, käärmeillä lymyilyn mahdollistavia onkaloita ja jyrsijöillä tongittavaa hiekkaa. Kulissit rakentuvat kasveista, kivistä ja seinämaalauksista.
Luonnollisen näköisiä kiviä ja puita on valmistettu styroksista, jotta ne eivät lahoa ja ne pysyvät puhtaina. Ne ovat samaa materiaali kuin teatterilavasteet.
Pyörähdettiin Korkeasaaren henkilöstöpäivien jälkeen Mia Mäkelän kanssa Africasian talossa ja jäätiin miettimään mikä merkitys elintilojen rekvisiitoilla on eläimille itselleen. Mia on tutkinut eläintahoja huolellisesti ja kirjoitukset löytyvät tämän blogista. Nykyään eläimet ovat syntyneet eläintarhoihin ja näille luonnolliset ympäristöt on aina olleet ihmisen sisustamia. Harvat ovat edes nähneet luonnontilaista luontoa. Sähkövalot, keskuslämmitys, läppäreiden ja tuulettimien hurinat ovat eläintarhojen asukeille yhtä tuttua kuin meille. Eläimet kuitenkin esiintyvät yleisölle kotoperäistä ympäristöjään imitoivissa kulisseissa.
Tultiin Mian kanssa siihen tulokseen, että asuintilojen lavasteiden luonnonmukaisuudella on enemmän merkitystä ihmisille kuin eläimille. Eläintarha on oppimisympäristö. Kun tilassa on eläimiä, kasveja ja geologisia merkkejä samasta maailmankolkasta, muodostuu syvempi tuntuma luonnon monimuotoisuuteen. Materiaalien synteettisyys ei vaikuta oppimiseen sillä tilat on tehty katsomista varten.. Heti kun koskisi taustaa tajuaisi sen muoviseksi. Eläimet pitävät styroksin ja maalien tuoksuja normaalimpina kuin tuulta.
Eläimet on sijoiteltu eläinmaantieteellisten aluejakojen mukaan. Africasiasta löytyy Afrikan mantereen ja Amazoniasta Etelä-Amerikan luontoa. Alueisiin kuuluu aavikoita, vesistöjä sekä viidakoita ja samaan taloon pakattuna mantereiden eri biotooppien rajat ovat jyrkkiä. Eläimet jotka eivät näkisi toisiaan luonnossa töllöttelevät naapuritiloissa. Kalat uivat seinillä ja viidakkomaisema leikkaantuuu keskeltä muutuen lasiksi.. Kuin Scifi-leffoissa.
Viimeaikana on ollut trendikästä suunnitella eläintarhat immersiivisiksi. Jolloin eri biotoopien rajat saattavat sulautuvat toisiinsa ja raja-aidat sekä laitosrakenteet kätketään. Minä tykkään Korkeasaaren tiukoista rajoista. Ihmisen vaikutus näkyy kaikkialla. Puiden rungot on sahattuja kuin hakkuu-alueilla ja tiloissa lojuu ruokakuppeja sekä virikeleluja. Ympäristöt eivät yritä juksata katsojaa – ne muistuttavat ettei koskematonta luontoa ole olemassa. Tiloihin voisi jopa lisätä roskia ja muita merkkejä alkuperämaista! Amazonian eläinten tunnelmaa lisäisi altaissa lilluvat Kola Real tölkit ja persukarhujen ruuat voisi tarjoilla roskapöntöstä.
Osallistuin Amazonia-talon talkoisiin ja putsasimme eläintilojen rakenteita. Sain kuulla hassuista asiakaskohtaamisista. Joku oli kysellyt Vikunioiden kakkojen perään käyttääkseen niitä havaintoesimerkkeinä mutta käytäntö kieltää eläinperäisten aineiden viemisen saaresta. Syntyi ajatus synteettisestä Vikunjan papana avaimenperästä. Vastasin samassa pariin taiteilijan toimeentuloa koskevaan uteluun ja ammattitaitoani kysyttiin maalausteknisessä ratkaisussa (En osannut vastata). Talkoot jatkuvat loppukuusta.
Kulisseista katsoen eläintarha on sekoitus teatteria, kasvihuonetta ja eläinten tuotantotilaa. Teatterista muistuttaa valaisulaitteet, niitä seuraavat sähköjärjestelmät sekä styroksiset lavasteet. Kasvihuoneesta muistuttavat seinillä risteilevät kastelulaitteet ja lämpöjärjestelmät. Oli kiinnostavaa nähdä tiloja ja työtä, mitä eläinten ruokien valmistaminen sekä kiinteistön huolto vaatii. On oikeastaan hassua että nämä toiminnat ovat piilossa yleisöltä. Piilottaminen takaa työrauhan mutta eläinten eteen tehty työ jää näkymättömiin.
Eläinten tilojen lavasteet muodostavat “epäpaikkoja”, jotka viittaavat eläinlajille tyypillisenä pidettyyn luontoon. “Epäpaikka” on taiteilija Robert Smithsonin luoma uudiskäsite, jonka avulla hän pyrki tuomaan “taiteen kehystämisen mekanismeja” kritiikinalaisiksi. Smithson oli maataiteilija, joka pohti aikanaan miten kaivosalueita kannattaisi maisemoida. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että kaivoksesta pitäisi taiteen keinoin tehdä uudelleen elinkelpoinen ja esitti että taide/ympäristö akseliin liittyvät ekologiset tavoitteet ovat nostalgiaan taipuvaista. Hän koki, että turmeltuneiden kaivosaluiden ja hylättyjen teollisten maisemien kanssa olisi suotavaa pärjätä sellaisenaan; kehittämällä “uusia arvostamisen muotoja”, eikä toiminta saisi typistyä yrityksiin palauttaa ympäristöjä paratiisinomaisiksi.
Olisi kiva kokeilla mitä tapahtuisi jos eläinten tiloihin tuotaisiin enemmänkin ympäröivän kaupunkielämän merkkejä tai jos ne lavastettaisiin esittämään post-humanistisia maailmoja. Apinoiden kulissina toimisi vallattu Alepan myymälä ja karhut telmisivät Jyväskylän bulevardi kuvaelmassa. Tätä voisi kokeilla hyönteisten kanssa. Tämän läppärin voisi laittaa torakoiden vitriiniin.
