[Fi] Performanssitaltiointi: “Turkulaisten suhde vapaaehtoistyöhön”. (2012)

Alta löytyvillä haastatteluilla karjoitettiin Turkulaisten suhdetta vapaaehtoistyöhön.

Vapaamuotoisiin haastatteluihin osallistui 9 paria tai henkilöä. Kirjoitustyö ja haastattelut toteutettiin 17.10.2012 Turun Galleria Titanikissa. Haastateltavat olivat yleisönä/vieraina Antti Mannisen järjestämässä Breathing Underwater tapahtumassa. Haastattelut toteutettiin osana “Työruletti” esitystä (yksityiskohdat alimpana).

Teksti litteroitiin lennossa verkossa jaettuun kirjoitusalustaan (etherpad http://ldezem.muistio.tieke.fi/breathing-turku-2-titanik). Kirjoitustyön etenemistä saattoin seurata merkki merkiltä. Kirjoitus päivittyi reaali-aikaisesti 11-17:32 välillä eli Breathing Underwater -projektin aukioloaikoina. Haastatteluiden kysymyksenasettelussa pyrittiin välttämään “vapaaehtoistyön” määrittelemistä ennakkoon. Aineistoa voi siten käyttää vaikka tehdessään analyysiä “vapaaehtoistyöstä” diskurssina.

Haastattelut toteutetiin Titanik Gallerian oven suuhun pystytetyn patsasjalustan ääressä seisten. Kysymyksiin saattoi vastata myös pareissa. Näissä tapauksissa keskustelu on litteroitu vuorosanalliseen asuun. Haastattelut kestivät n. 20 min. Noin puolet yleisöstä seurasi kirjoitustyötä haastattelijan olan yli. Vain yhdessä tapauksessa tekstuaaliseen itsereflektioon tähtäävä haastattelumenetelmä (Perfo– menetelmä), johti haluttomuuteen osallistua koko haastatteluun (Elina). Perfo– menetelmä vaikuttaa johtavan (äänite / videohaastattelua korostetumpaan) oman kielellisen (ideologisen) aseman tiedostamiseen haastateltavassa.

Toisaalta haastateltavien itsereflektiivistä tilaa voi perustella, että monet haastateltavista olivat esittävän taiteen alalta ja he tunsivat Mannisen sekä Breathing tapahtumien konseptin entuudestaan. Valtaosa haastateltavista oli tavalla tai toisella aktiivisia kulttuurityön saralla. Haastateltaville myös ilmoitettiin mikäli tekstin syntymistä seurasi verkkoyleisö.

Keskusteluissa tulee usein esille kulttuurityöntekijöiden tekemän vapaaehtoistyön suhde yrittäjyyteen. Moni haastateltava paljastaa hieman häpeillen tekevänsä “vapaaehtoistyötä” toivoessaan työllistyvänsä. Toisilla vapaaehtoistyöksi määrittäytyy kaikki “palkatta tehty työ”, kuten opetuksen valmistelu tai hankkeiden laatiminen. Haastateltavat, jokat eivät toimineet kulttuurikentällä (2 henkilöä) määrittivät vapaaehtoistyön jyrkimmiten, “vapaaehtoistyö järjestöjen” kautta koordinoiduksi auttamistyöksi.

“Vapaaehtoistyö on oman hyvän mielen jakamista toisille.”

Kirjoitus on jätetty puhekieliseen asuun. (Verkkojulkaisussa 18.11 jälkeen tehdyt muutokset korostettuvat vaalean sinisellä värillä). Räikeimpia epäselvyyksiä ja kielioppivirheitä on korjattu jälkikäteen. Haastatteluiden ainesto on kaksois lisenssoitua. Ulkopuoliset voivat käytää aineisto http://oree.storijapan.net/esrek/ lisenssillä. Järjestäjä [Breathing Underwater – Työryhmä sekä osallistuja] voivat käyttää aineistoa http://oree.storijapan.net/cool/ lisenssillä.

Kysymykset (tässä esitettynä laajemmassa asussa, jolla niitä selitettiin kysyttäessä):
1. Kuka olet? Mitä teet työksesi?
2. Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).
3. Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa; miten vapaaehtoityö etenee prosessina)?
4. Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?
5. Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

Haastateltava 9. Ilmari Pursiainen & Maija Häckli 16:29

Kuka olet? Mitä teet työksesi

Ilmari: Oon opiskelija. Ai minkalainen tyyppi mä oon… Opiskelen teatterin ohjaajaksi. Oon tehnyt lähinnä taidetta työkseni ja sitten siivonnut. Taidetyön rajapinta.. Että onko se työtä vai harrastusta niin se on häilyvää.. Tässä maassa. Ei oo kokemuksia toisista maista mutta kun aloittaa tekemään jotain, se on aina ensin harrastus. Ja se on toivekkin, että se pysyi harrastuksena. Ettei joutuis tekemään rahasta.
Maija: Mä opiskelen teatteri-ilmaisus ohjaajaksi. Ja miks sitä sanois.. Filosofian maisteriksi. Mmm.. Jos vapaaehtoistyöstä puhutaan niin ehkä taide olis sellasta yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä. Siinä on aina se yhteiskunnallisuus. Että mitä lisäarvoja, joku prosessi voi tuoda yhteiskunnallisille tai inhimillisille kokemusmaailmoille. Eihän se matka oo mitattavissa ajan avulla. Suostuu havaitsemaa… Hitsi! Mitä mä yritän sanoa. Työ määrä ei jokatapauksessa ole työtunteihin supistettavissa.
Ilmari: Maija puhuu usein vapaaehtoistöistä ja hän haluaa, että elämä vois kulkea.. Että toinen jalka olis aina koulussa ja toinen työelämässä.
Maija: Nii.. Jos yrittää pois siitä että “mitä tekee”. Se on vaikeaa ja vaikeus johtuu tästä ympäristöstä, että tuntuu, että pitää kokoajan puhua taiteesta. Ilmari on rauhallinen, salaa tempperamenttinen, pähkäilevä. Ei julistava. Ilmari ei oo julistava. Ite oon. Sit en mä tiedä..

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Ilmari: Molemmat ollaan teatterialalla. Elämä rakentuu sosiaalisestikkin teattierialan ympärille. Jos ajattelee ihmisiä joiden kanssa toimii ja elää niin.. Tota se on erottamatonta jotenkin. Vaikee vastaa. Mulle on niin pitkään ollut itsestäänselvää, että vapaaehtoisuuus kuuluu teattaeriin ja taiteeseen. Ehkä siksi, että ei oo sillai työllistynyt mihinkään vakaisiin.. Institutiohin. Eikä varmaan tänä aikana ikinä työllistykkään. Ehkä motivaatio tulee sen kautta, että mikään ei tuu enää maailmassa olemaan pakollista. Jos aattelee rakennemuutosta. Laitokset on murroksessa.
Maija: Mä taas rupeen miettiin, että mikäpä ei oo vapaaehtoista. Rahaa saa journalismista ja pedagogiasta. Tällähetkellä kaikki niinkuin taiteellinen.. Voiks silleen sanoo? No. Omien ideoiden esteettinen pyörittely, menee oman halun (ja kavereiden yllyttämisen myötä) eteenpäin sellaisiin pisteisiin, että niitä joskus näkee toteutuvan esityksenä. Halusin nimetä järjestöjä joissa toimin. Mä en muista just nyt mitään. Se ei varmaan ole vapaaehtoistyötä, että antaa rahaa niille jotka tekee vapaaehtoistyötä? Jääköhän joku nyt huomaamatta. Siinä sanassa ei ole mitään järkee: “Vapaaehtoistyö”. Mikä työ? Vapaaehtoista? Sitähän se tulee jokatapauksessa tehtyä muista kuin työn motiiveiita.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Ilmari: Mäkin oon teatterioimaisun ohjaaja ja se on ammatti, jossa täytyy löytää oma tiensä työllistyä. Useilla ammattiin liittyvä toive on “taiteellinen” eikä “soveltuva” kuten vallanpitäjien toive on. Tai siis koulutuksen suunnittelijoiden toive. Leivän eteen joutuu aikapaljon ottamaan työtarjouksia vastaan. Moni haluu löytää mielekkään työharjoittelupaikan.
Maija: Ihmiset tekee hirveesti ilmaista toitä.
Ilmari: Se kuuluu koulun lukujärjestykseen. Tein työharjoittelun kaupungin teatterilla. No. Se usoittautui “oikeiks” töiksi sitten kuitenkin. Se on jännä käsite. Tekijä ei ite valttämättä määritä sitä mikä on “oikeeta” työtä. Mut joo. Työharjoittelu, mistä sitten tuli palkkahommia. Mä en tiedä onko ikinä käynyt toisin päin. Ei oo käynyt. Oikeiden töiden tekeminen on aina tapahtunut toisilla aloilla. Raksaa, siivousta ja postihommia.
Maija: Ihmiset joutuu tekemään vapaaehtoistyötä siksi, että ne haluaa palkkatöitä. Että ne sais edes ne muutamat palkalliset tunnit. Taideopetuksessa ei saa palkaa suunnittelusta ja ihmiset silti tekee sitä intohimosesti. Kyllä siihen aina liittyy vapaaehtoistyöt. Pointti muuten Ilmarin puheesta.. Että työharjoittelijoiden ohjaamiseen liittyy aina hirvittävä määrä ylimäärästä työtä. Ammattilais ohjaamisesta en tiedä mitään.
Ilmari: Oon saanut stipendeja kun oon ohjannut. En palkaa.. Vaan palkkioita.
Maija: Ellei ne haluu edistää, jotain asioiden tilaa. Niin ne etsii töitä. Tai syy voi olla sosiaalinen. Tai just sit et jos sosiaalinen niin; Mikä sitten on harrastamista?

Lisäkysymys: Mikä erottaa yrittäjyydestä?

Maija: Yrittäjä pyrkii aktiivisesti siihen, että tulee toimeen mutta vapaaehtoinen ei.
Ilmari: Yrittäjyydessä vapaaehtoistyö on “kauppaa” tai verkostojen tekemistä, joka realisoituu joskus myöhemmin. Josta on hyötyä yrittäjyyden kannalta. Jäin just miettimään, että taiteenalalla perustetaan paljon yrityjksia ja pyritään työllistymään. Toiveena on, se ettei tämä alkais vaikuttaa siihen taiteelliseen tasoon. Niihin alkuperäisiin ammatin arvoihin.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Maija: Mua motivoi… Kyllä se on elämän mielekkääksi kokeminen. Että saa tehdä asioita tai haluaa tehdä, joista nauttii tai joita pitää jotenkin.. Vitsi miten ylimielinen puhe mulla. Kaikki työ voi olla ideologista. Pitäis pitää mielekkäänä elämän kannustimena jotain muuta kuin taloutta. Mutta se on jeesustelua. Mä huluun tehdä asioita, jotka on kivoja. Kaikilla ihmisillä on juttujensa takana arvoja.. Niitä painottaa itse kun tutkii ja toimii taidekentällä. Mutta kyllä sitä osin tekee siksi, että se on kivaa. Luomujärjestön sihteerinä tekis varmasti tärkeetä työtä. Mutta en tekis sitä palkatta kun se on raskasta.
Ilmari: Sen takii mä puhun nyt paljon intohimosta. Ei siksi että aattelisin, ettei mulle olis mukamas tärkeetä ideologiset ja voimauttavat ja sosiaaliset, yhteiskunnaliset tekijät. Taiteen tekemiseen itsessään liittyy sellanen.. Miksikä sitä kutsuis: “Inhimillisiä arvoja edistävä juttu”. Intohimo on siinä takeena.
Maija: [Vastauksena siihen mikä Ilmarin intohimoa stimuloi] Kai se on joku henkilökohtanen kasvu. Onnistumisen kokemukset. Kokeilut. Fiilis siitä tekemisestä. Joku oma oppimisprosessi, että tulee .. Kunnianhimo. Se on ruma sana mutta tarkotan sitä sillälailla että haluu kehittyä; ylittää ittensä.
Ilmari: Tunnustukset ruokkii kunnianhimoa. Nöyryytykset ruokkii sitä kanssa.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

Ilmari: Tietynlaisen sosiaalisen affirmoimisen merkitys. Se vaatii en sanois ehkä suggestion (se on manipuloiva sana). Yhteisön voima on tärkee siinä, että voi vapaaehtoistyössä tunnistamaa työn merkityksen.
Maija: Mä yritän olla järjestelmällisesti tota ajatusta vastaan. EI se taso laske vaikka siitä saa palkaa. Olis perusteltua, ettei sitä rajaa vedetttäis.. SIIS ettei perusteltais sitä, että laitetaan ihmisiä tekemään palkatonta työtä. Sillon kun ollaan sillä puolella, että ei saada rahaa niin varmasti tarvii enemmän sosiaalista hyötyä.
Ilmari: En mä toivo, että rahoitusta aletaan karsia, että “se on puoli ruokaa tehdä taidetta”.

Haastateltava 8. Tiina (Vastailee paikoin yhdessä Elinan //Haastateltava 7. kanssa) 15:35

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Oon teatteri-ilmaisun ohjaaja. Teen mitä vaan mistä maksetaan. Nyt oon palkkasuhteessa. Mutta siitä ei koko elanto tuu, arvaat. Meidän alalla kaikki on sirpaletta. Välilä voi tulla jotain työtä todella nopeasti, mikä pitää ottaa nopasti. Sit voi olla pitkään hiljasta. Sit pitää keksiä uusia ideoita. Se on tosi kuluttavaa. Pitää tyrkyttää ja paketoida. Onkse niin, että se työ vaikuttaa meidän persooniin vai niin, että me vaikutetaan persoonina meidän töihin. Mä luulen, että mulle se on sekä että. Varmaan oma persoona on vaikuttanut alan valintaa. Mut kylhän ne realiteeti, kun yrittää työllistyä – Niin ne alkaa vaikuttaa persoonaan. Oon nyt töissä pienessä laitoksessa.. Teatteri-ilmaisun ohjaajat on usein töissä yhdistyksissä, jotka varmaan aina on pienehköjä. Ellei saa sit, jotain Telia-Soneraa asiakkaaksi. Se kai on kiinni myös suuntautumisesta. Mut mä teen kaikkea. En nyt ehkä seksibisnestä tai siivoomista mutta mitä vaan.. Olen aika sellanen, jossainmäärin ulospäinsuuntautunut.. Abivalentti; Ajoittanin ujo. Sitten josku.. Välillä melankoliaan taipuvainen.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

No, sehän niiku.. No harrastaja teatteri on sellasia. Niissä on kaikki vapaehtoisesti. Jotkut saa siitä yhteisöllisyyttä toiset taiteellista täyttymystä. Jos mä teen vapaaehtostyötä.. Mikäli määritellään, että se on sellasta mistä ei saa palkkaa.. Niin sitähän tehdään ihan kokoajan. Jokanen tarjous, kurssitarjous ja työllistymisyritys on vapaaehtoinen. Monasti ne rungot vetämilleen kursseille pitää suunnitella etukäteen. Mut mun kohalla, jos tulee hyvä projekti lähen mukaan; jos saan siitä taiteellista mielihyvää tai kontakteja. Tai se on muuten ammatillisesti kasvattavaa. Mut moistahan ei enää niin paljon kannttais tehdä. Sitä ei kannata tehä koska useimmiten ihmiset, jotka työsketenlee teatterialalla on lähtöisin harrastaja teattereista. Kun valmistuu ammattiin niin pitäis muuttaa omaa ajatteluaan, jotta sais palkkaa. Ei kannata käyttää kaikkea aikaansa vapaaehtoistyöhön. Jostain se elanto on yritettävä hankkia.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Varmaan sama vastaus kuin Elinalla. Oltiin just tossa suunnittelemassa kursseja ja tarjouksia, että työllistyis. Sitä ennen mä tein Experience musikaalin[??], minne mä menin kiinnostuksesta ja mä halusin esiintyä ja laulaa.. Siinä oli paljon tunteja niissä harjotuksissa, se oli aikasyoppö projekti todella. Jopa negatiivisessa mielessä. Mä menin sinne että mä opin ja pääsen laulamaan. Oli kesällä se juttu. Mut ei mun elämäntilanne… Mulla oli silloin paljon töitä, olin ajanut ittseni tosi tiukkaan tilantaeeseen. Yleensä vois kuvitella, että mikäli ei itellään ole mitään työtä niin sillooin tekee vapaaehtoistyötä.. Mut mä tein samalla kun oli siinä kaiken muutakin päällä.

Lisäkysymys: Mikä erottaa vapaaehtoistyön yritystoiminnasta?

Tiina: Ainoastaan se ettei meillä ole Y-tunnusta.
Elina: Oon just ajatellut perustaa tunnuksen.
Tiina: Mua huolettaa että pitäis säilyttää mahdollisuus työttömyyteen, kun tulee joskus pitkiä aikoja että ei oo töitä. Niin en mä sitä Y-tunnusta.
Tiina: Osuuskunnassa sitä huolta ei oo.
Elina: Vapaaehtoistyö ja yrittäjyys eroaa koska toisesta saa rahaa ja toisesta ei. Jos yritystoimesta ei saa tuloa.. Niin miten pitkään sä voit muka tulla toimeen. Sen lopputulemana.. Lähtökohtana on, että vapaaehtoistyötä on se mistä ei makseta.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Elina: Mua ei motivoi, ei mikään tällähetkellä. Varmaan se, että niinkuin no ootas… Vaikee kysymys. Ei niiku harrastaminen.. Ehkä jos mä olisin syrjääntynyt menisin ventovieraille kaatamaan markkinoille kahvia, jotta tuntisin, että kuulun johonkin. Mut mä en oo syrjääntynyt niin aattelen vaan, että miten se hyödyttää. Se tuottaa mielihyvää. Henkilökohtanen hyöty tai taide-elämys, oma mielihyvä on se mitä tavoittelee vapaaehtoistyöllä.
Tiina: Toive verkostoitumisesta.
Elina: Ajatustus siitä, että jos tekee tän ilmaiseksi niin saispa seuraavasta palkkaa. Mua lannistaa, jos huomaa tekevänsä vapaaehtoistyötä niin, ettei siitä saa mitäään arvostusta. Vapaaehtoistoimijoita ei sais pitää itsestäänselvinä. Niitä pitäis jopa arvostaa enemmän.
Tiina: Jos järjestävä taho pitää sua itsestäänselvyytenä. Enemmän enemmän ihmisten pitäis aktivoitua. Alueellista toimintaa pitäis järjestää. Resurssit ei riitä aina siihen, että sais palkaa. Nää hankkeet ei oo mikään ratkaisu..
Elina: Hanke riippuu aina. Ne loppuu. Ne harvemmin muuttuu palkkatyöksi.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

No mikäli vapaaehtoistapahtumassa on meidänkaltasia ihmisiä, jotka tekee omaa työtään ilmaiseksi siinä on kaksi mahdollista suuntaa.

1. Sitä ei ole tehty niin kunnianhimoisesti, koska siitä ei ole maksettu palkaa
tai
2. Se on tehty vielä kunnianhimoisempi kuin mitä normaalisti. Koska sä teet sen siitä huolimatta. Ehkä se on joku erityisen tärkeä juttu mille on ehkä haettu rahoitusta, sitä saamatta ja on ajanut itsensä siihen pisteeseen että se on pakko esittää.

Haastateltava 7. Elina (Osoittaa suurta mielenkiintoa haastattelumenetelmään) 15:27

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Oon teatteri-ilmaisun ohjaaja. Ohjaan ryhmiä, opetan ihmisiä. Mitä vaan. Oon eri hankkeissa ja projektien vetäjänä ja ohjaajana; esiinnyn välillä. Se on varmaan se työ mikä määrittää mitä mua eniten. Mutta oikeasti olen jotain muuta. Ahdistava kysymys.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Karrikoidusti se on varmaan kaikki mistä ei makseta palkkaa. Sitä tulee tehtyä aika paljon. Eikä omasta halusta. Yleisesti se on palkatonta. Lisäksi se on sitä, että haluaa tehdä toisten hyväksi tai jonkun projektin hyväksi jotain. Mutta se ei niinkuin oo elinkeino. Sillä täyttää jotain muita tarpeita kuin työminää.. Tai voi se olla työminäkin jota miellyttää, jos ei niin kuin oo töitä. Monet eläkeläiset tekee sitä. Henkilökohtaisesti se raja vapaaehtoistyön ja työn välillä menee palkattomuudessa. Mutta se ei aina oo selvää koska teen vapaahtoistyötä. Jotenkin ahdistavia kysymyksäi. Saaks mä nähä mitä sä kirjoitat. Joo. Eikä.. Ei. Joo. Ai tää on niikuin tämmönen performanssi.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Tänään tein. No sen päämäärä ei ollut olla vapaaehtoista työtä; se oli talouden pakosta tällähetkellä miten päädyin. Esimerkiksi eilen… Ootas pitää miettiä. En mä nyt osaa. Jotenkin sensuroin nyt. Mä mietin vaan.. Varmaan joku sellanen on, että on joku tapahtuma jossakin joka järjestetään mikä liittyy kulttuuriin ja taiteeseen. En harrasta sellasta, että sellasta vaikka vanhuksia hoitais vaikka se ehkä olis paljon hyödylisempää.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Ei vastausta.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

Ero on se, että tota niiden ero… En mä haluu vastata. Mä oon liian väsynyt.

Haastateltavat 6. Tiina&Karoliina. 14:03

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Tiina: Kuka mä oon.. Asiakaspalvelija. Oon etsimässä itseäni. En tiedä vielä. Sen selvittäminen on vielä kesken.
Karoliina: Tiina on tollanen ihana ihminen, joka huolehtii sen läheisistä. Säteilee hyvää energiaa. Sen vierellä on hyvä olla. Siinä on paljon potentiaalia.
Tiina: Mukavia vastauksia.
Karoliina: Mä oon muunmuassa opiskelija. En mä tiedä.. Välitilan ihminen. Aikapaljon etin itseäni mut luulen, että on oikea suunta. Ristiriitanen.
Tiina: Karoliina on.. Oon tuntenut sen 5 vuotta. Se on muuttunut boheemimpaan suuntaan. Ehkä en tiedä.. Ristiriitoja.. Niitä on nyt enemmän, kun sä oot ajautunut ajatteleen.
Karoliina: Kun on havahtunut ajattelee.. Niin ylipäätään.. Periaatteessa kaikilla on ite mahdollisuus vaikuttaa siihen polkuun, joka on ylhäältä tarjottu. On kapinoitava. Mikäli siltä tuntuu.. Just.. Sit.. Et on tärkeetä tehdä sellaisia asioita, jotka kokee vaikeeks. Jos ei oo hyvä olla, niin alkaa miettii mistä se johtuu.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Tiina: Mä oon ollut vanhusten kanssa. Mä tykkäsin siitä tosi paljon. Teen kaupan alalla leipätyötä rahan takia. Halusin vielä opiskella lisää, että voi löytää työn mistä tykkää.. Musta vapaaehtoistyö on tosi tärkeää. Työttömille tosi hyvä ratkaisu ja jos sitä olis enemmän ihmiset vois paremmin. Se antaa kohteelleen ja itselle. Vapaaehtoistyö on oman hyvän mielen jakamista toisille.
Karoliina: Jaa-a hyvii pointtei. Sit sillai.. Monet tahot saattaa käyttää sua hyväkseen. Monet työt laitetaan vapaaehtoistyöksi. Työt teetetään ilmaseks. Oon ollut kulttuurimaailmassa nyt töissä. Kun resurssit on pienet niin kaikki teetetään ilmaiseksi. Välillä se on epäoikeudenmukaista. Tiettyjen tahojen osalta. Mut joo tosi tärkeetä vapaaehtoistyö on.
Tiina: Mutta siinä se raja just tulee.. Että jos se itestään tuntuu pahalta niin ei pidä tehdä.
Karoliina: Toisaalta jos ei oo muuta työtä tarjolla tai haluu tehdä jotain tiettyä työtä tehdä, eikä pääse tekeen sitä kuin vapaaehtoisena. Niin sit sitä tekee. Vapaaehtoistyö on oman ilon ja omien resulssien jakamista. Mikäli kokee, että itsellään on jotain annettavaa. Se on sellasta yhteisöllisyyttä. Jakamista.
Tiina: Kaikki ei oo sellasia tyyppejä.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Tiina: Mä oon ollut vaan vanhusten kanssa. En mä osaa määritellä. Mä en oo ollut enää pariin vuoteen.. Kun mulle etitään uutta vanhusta. Jos miettii vaiheita niin oma aloite tulee ensin. Ei kukaan tuu sua pyytämään.. Tai ehkä joitain tyyppejä pyydetään. Ensin alkaa ajatella miten jotain vois parantaa. Miten mä itte voisin sitä parantaa. Sitten ottaa yhteyttä niihin. Kai siinä on joku prosessi.. Sitten siinä on niitä hetkiä.. Kun vanhustenhoitaminen menee rutiiniksi. Kun se ei ole luonnolista kuitenkaan tutustumisena.
Karoliina; No.. Ei oo hirveesti lisättävää. Se alkaa omasta innostuksesta. Sekin vaikuttaa, mitä tietoa on saanut siitä mikä on mahdollista.
Tiina: Vapaaehtoistyö järjestöjen pitäis olla enemmän esillä. Mut ei siihen sais lähteä vaan koska se on coolia, ja että se tekee hienoksi. Sen halun pitää olla sisäsyntyistä.
Karoliina: On tosipaljon erilaisia ihmisiä. On hienoa miten monilla on selllainen motiivi.. Mutta osalla se sit jää. Kaikki ei koe sitä täysin sitovana. Siitä voi luistaa, kai se johtuu siitä rahasta… Jos luistaa.
Tiina: Se on eri asia kuin tavallinen työ. Se on kaiken muun lisälsi. Kun siihen ei oo aikaa niin sitä on turha lähteä tekemään. Se idea menee siinä.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Karoliina: Mua motivoi oma kiinnostus. Mulle se on tärkeä osa se yhteisöllisyys. Samanhenkiset ihmiset. Samat tavoitteet. Syntyy hyvä meininki.
Tiina: Hyvä mieli.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

Karoliina: Just se motiivi erottaa.
Tiina: Fiilis. Ei se varmaan kaikissa välity.. Kaikki antaa niin itse saa.
Karoliina: Yleisesti oletettuna kaikki on vapaaehtoisia. Fiilis. Näis asioissa on monta puolta.

Interview 5. Bill Burns. 13:44

Who are You and what do you do for a living?

My name is Bill Burns I’m an artist. I’m from Toronto, Canada. I make books and conceptual art. I do lot of walking.. and hiking and work with children.

Define volunteer work in the field you are active in.

I direct childrens choirs in Toronto. We sing only the sounds of dogs and boats.. and airplanes. I work as an artist director. We do field recordings of sounds and kids develop the libretto. That’s a typical volunteer project. But it’s also what I present as art. Well.. It’s a grey area. I make money out of producing similar things abroad but I don’t make money out of at home. Volunteer work is typically something that one does not get payed for.

What was the last thing you did (unpayed), what sort of categories of volunteer works are there?

Well. I did a large project.. It was 8 moths ago. I finished work with a children’s choir.. We finished a new libretto. I was also a member the board in a art organisation in Toronto. With the board we.. It was really a publication house and we published books and editions by artists. But it was non-profit. I’m typically familiar with the things I participate in as a volunteer.. And also with the choir work.. I come from a family with a tradition of singing. Volunteer work projects start with me by having some understanding on what I’m interested in. I understand the field I’m working in… a broad way. I see the scope of the things in international level and I look for connections. That’s one thing. And this is the grey area… I take on.. My volunteer work mainly helps me to move my work and make a living in the professional art field. I do volunteer things, but I might sell the same concept too. It’s a kind of corrupted. [Additional Question: Does corruption bother?] We all have our limits and slippery slopes. I have my limits. I don’t try to mix them, I keep the separated… But you need to make a living and you need a way.. to balance them. In a practical sense a democratic and transparent processes is needed.. And these are things that we talk about with the groups I work with.. And such have been talked about since the beginning of the “Magnecatta”[??]… We can see the same issues in a big scale in the government.. Which we see in a a personal scale with a typical volunteer relationship.

What motivates/discourages you to do volunteer work?

One thing is.. I might start out as a volunteer. When I approach new things and issues which are difficult. I might start out las a volunteer.. Like with my choir work.. I stated as a volunteer. Because I didn’t have enough understanding in the beginning. The same reason why doctors start as interns in hospitals. It’s a way of learn.
[Bill was in a rush and left with his friends].

Haastateltava 4. Jaakko Lilja. 12:32

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Mä oon nyt tällä hetkellä.. Oon menossa teatteriin töihin ens kuussa. Mä odotan siis… Oon siis työtön näyttelijä. Meen Tehdas teatterille Merjan [Pöyhönen] ohjaukseen. Työnalla Myrsky. Oon Caliban. Sitä ennen kyl.. Mä niiku oon nostanut kansalaispalkkaa, siitä että teen kaikkee tekemisen arvosta. Osallistun paljon keskusteluihin ja.. Koitan viettää mahollisimman paljon mielekästä aikaa mun ja lapseni kannalta. Ehkä teen niiku aika rohkeita harppauksia muuttakseni käyttäytymistämme. Rohkeesti käyttädyn sillai miten.. Ehkä tietää että muutkin haluis lähtee käyttäytymään. Pitäähän siitäkin maksaa palkkaa: Että jos evoluutio toimii mutaatioilla niin pitää siitä maksaa, että on mutantin roolissa. Mull on tänään keskustelu piiri “seksuaalisuudesta ja vallasta” ja koitan olla voimesti seksuaalisesti sellainen kuin oon. Sillai rehellinen. Yhdellä sanalla. Mikäli omista seksuaalisuus käyttäytymistä puhuminen on tabu; niin mä rikon sitä tabua ja se on mun työ.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Me voitais lähestyy tätä määrittelemällä sellainen tavallisempi vapaaehtoistyö. Viime duuni paikassa (minkä sain pakkona tukityöllistettynä) kontissa SPR:llä, siit ei saanut enempää palkkaa kuin työttömänä. Mä koin, että se oli vapaaehtois työtä – Olin siis vuoden duunissa. Ei mua niin paljon pakotettu siihen. SPR tyyppi tuli puhumaan työkkäriin siitä ja innostuin. Tuli luppoaikaa, halusin mennä vapaaehtosesti tekemään sitä. Kirjapuolen tuupit oli toisessa huoneessa, siellä luki seinällä “kaikki mitä täällä tapahtuu on vapaaehtoista”.. Vaikka kaikki siellä oli eriasteisesti työkkärin painostamina.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Toinen on yleisesti kutsuttu työksi mutta toinen tulee vapaasta ihmisestä itsestää. Poimin roskan kadulta. Se tulee itsestäni. Tai naapurin yksinäinen mummo, joka puhuu tunnin kerrallaan. Onhan se työtä kuunnella. Toukokuussa loppuu se SPR juttu. Yleinen käsitys työstä on niin vahva.. Se jaetaan konsensuksen mukaan, että mikä on ‘työtä’. Että mitä joutuu itte inttämään että on kanssa työtä. Ideaali tapauksessa kun saa ite valita mitä ite tekee, ei siinä sitten ole eroa.

Lisäkysymys: Minkälaiset virikkeet tekevät sinulle selväksi, että “johonkin tiettyyn” vapaa-ehtoistyö projektiin on osallistuttava?

Tarkottaako se, sitä.. Onko virike se, että mä näen jonkun epäkohdan. Kyllä se virike tulee siitä, että mä nään että joku on pielessä. Se, että jos joku on organisoinut jonkun tavan vaikuttaa siihen niin sekin virittää. Jos aistii konsensuksen siitä, että tietyssä hankkeessa on järkeä. Se virittää. Se on eri asia kuin se mummon kanssa pysähtyminen.. Toisaalta kun näkee sen siinä pihassa odottamassa jotakuta samalla kun se haravoi.. No-o nyt päästään näihin tunteisiin. On vaikeuksia erottaa tunne ja järki toisistaa. [Luettelee poliittisia arvoja.] Antinationalismi… onhan noita ismejä.. Vapaus. Erilaisia konsteja pyrkiä kohti vapautta.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

No.. Mun suurin intressi on jotenkin edesauttaa kansattomampaa tai rajattomampaa ajattelemista. SPR:ssä.. Mua viehätti.. Ne kysyy maan haltialta, että saako mennä johonkin maahan. Mut sen enempää ne ei kysy. Aikasemmin tein “Lääkärit ilman rajoja” – porukalle Keniassa nukketeatteria. Se mielytti kaikkein eniten. Ei määritellä ‘meikäläisiä’. Selkeä poliittinen agenda. Se lannistaa kun.. Oma vaikutelma siitä, että konsensus on erilainen sen suhteen, että mikä on työtä. Se kokemus ettei tule ymmärretyksi oman työkäsityksensä kanssa. Tää ny oli vähän tällänen malllivastaus.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

No.. En mä tiedä. Ei ne varmaan eroo järjestelmällisesti muuten kuin, että vapaaehtoistyössä on sellainen fiilis, että ne tyypit on intohimoisempia. Sana amatööri… Se tarkoittaa rakastajaa. Jos pro saa siitä palkkaa, niin amatööri tekee sen rakkaudesta. Intohimosuus takoittaa niinkuin sitä, että mun aivot alko raksuttaa sitä tunne puolta. Enkä osaa sanallistaa.. Tarkotin vaan vastakkaisinasettelua siihen, että onko sun ‘toiminta’ oikeaa. Eli siis “agendan mukaista” niinkun vapaaehtoistyö tulee tarpeesta tehdä jotain siihen liittyy tunne.. Mutta en mä tiedä miten sitä sanoa.

Haastateltava 3. Katja Hietanen. 12:16

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Mä oon palveluksessa. En muuta. Miehen palveluksessa. Se määrittää mua eniten tällä hetkellä. Olen lastentarhan täti.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Lastentarhassa vapaaehtoistyö parantaa niitten ihmisten mahdollisuuksia… Että parempia oloja lapsille. Käytännössä vaatetusta ja vanhemmille kivaa tekemistä.. Ja lapsille tekemistä. Tällästä. Siellä on jonkinverran vapaaehtoisia työntekijöitä. Järjestävät kaikenmaailman tämmösii.. Kahvilatoimintaa sellasta sun muuta. Oppilaiden vanhempien.. Mut sitten on järjestöjä. Ei tuu mieleen yhtään järjestöö kylläkään.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaistia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

En oo tehnyt ite omalla alalla. Ylipäätänsäkkään en. Vapaaehtoistyön määritelmä: Toisten hyväksi toimimista ilman, että tavoittelee omaa etua. Mun mielestä.

Lisäkysymys: Voiko Breatingia luonnehtia vapaaehtoistyöksi.

Onhan se. Tässä tehdään toisten hyväks.. Vaik sitä kyllä tehdään omaksi hyväksi kanssa.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Ei oo mikään lannistanut. En oo vaan ajautunut sille alalle. Ei oo tullut kohdalle.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

En mä tiedä. En mä osaa sanoa.. Miten se nyt poikkee? Mä oon pahoillani nyt ei oikeen lähde.

Haastateltava 2. Hilla Väyrynen. 11:54

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Uuh.. Mä koitan olla määrittämättä sitä kauheen paljon. Koitan olla tässä hetkessä ja tilanteissa. Sitä aina kantaa tietynlaisia juttuja mukanaan. Mutta koitan niistä poispäin. Koitan päästä poispäin kahlitsevista ajatuksista, jotka estää tekemästä jotain muuta. Jotka saa mut tuntemaan oloani huonoksi. Ehkä se on joku turvallisuusalue juttu. Se on helpompaa ajatella, että minkälainen on, kun sen ajattelun tekee valmiiksi etukäteen. Sitten ei mene hanakasti kokeilemaan muuta tai anna itsensä muuttua. Oon work-in-progress. Mä oon nukketeatteritaiteilija… Virallisesti. Ja amatöörimuusikko. Sitäkiin oon miettinyt, että siitä vois tehdä ammatin. Amatööriuus on “työn” luokassa. Se, että tekee nukketeatteria niin… Mitehän sen sen sanois. No, tuntuu että siihen kuuluu älytön repertuaari kaikkea muutakin toimintaa. Sen puitteissa mä oon tehnyt musiikkia vaikkei mulla ole koulutusta. On mulla ollu muusikkona sellasiakin keikkoja mistä saa rahaa. Että se on palkkatyötä, että maksan siitä veroa.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Siitä ei odota rahallista korvausta. Empä oo tullut ajatelleeksi. Omasta päätöksestähän näitä juttuja tekee. Sen valitsee työkseen ja elämäntavakseen vapaaehtoisesti. Ei kukaan tee nukkista, koska sitä kiristetään: “Koituu ongelmia jos ei tee”. Siinä on aina ite mukana. Kyl mä koe tän Breathingin puitteissa työn vapaaehtoistyöksi verrattuna nukkikseen. Kyl siinä niiku tuntuu mulle olevan jotenkin vapaudentunne, stressittömyys ja semmosta, että tuntuu niiku.. Periaatteessa kukaan ei vaadi mitään. Kaikki on vaan kotiopäin. Mitä nyt pystyy jeesimään. Se vapauttaa. Se on hauskaa. En mä tiedä kuuluuko se vapaaehtoistyöhön. Mä teen sitä koska se on kivaa. Vapaaehtoistyö vapauttaa siinämielessä, että… kokemus siitä, että on siinä omasta tahdostaan ei oo suuria odotuksia. Mä pyörin täällä niin mulla on sellanen olo, ettei kukaan odota mitään niin mun on helpompi tehdä asioita.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä TAI minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa?

Vapaaehtoistyötä on: Järjestötoiminta. Humanitäärinen työ. Vapaaehtois työleirit, että mennään ulkomaille ja pestään elefantteja. Yleistä hyvänteoa. Jos niikuin tosihärkisti.. Niin suurin osa palkatonta työtä on yrityksille ja kapitalismille tehtyä. Sellasta että raha juoksee pomojen pussiin. Raha on raadollinen ja ahne. Vapaaehtoistyö, on sellasta mitkä ei kuulu siihen kenttään. Kuulostaapa idealistiselta, paatokselta; Mutta haitanneko tuo. En mä sit tiedä mitenpaljon tehdään sellaista mistä, joku hyötyy varallisesti. En mä tiedä. Valtaosa mun tekemästä vapaaehtoistyöstä on kulttuuripuolen työtä

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Mua motivoi.. Ilmapiiri. Se, että on kivaa. Se tulee varmaan siitä stressittömyydestä, Kun kukaan ei vaadi mitään. Ja tota.. Aika monet on paikalla, koska ne nauttii siitä. Niin siitä tulee mukavaa yhteisöllistä toimintaa. Kokee olevansa hyödyllinen jollekin jossain tilanteessa.
Se lannistaa, semmonen ajatus siitä, että pitäis.. Mä en oikeesti ajattele että pitäis kokoajan olla tekemässä palkkatöitä. Mutta joku vois ajatella, että se aika minkä antaa pois töitä. Tottakai mulla ei oo sillai rahallista pakotusta. Palkattomuus ei ole lannistavaa, koska varsinaisessa työssäkin mennään aika pienillä rahoilla.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

Anttikin sanoi, että se on vapaampaa. Oon samaa mieltä. Ei tarvii ajatella sitä mikä myy ja mikä on suosittua. Se vapauttaa taiteelisesti. Ei tarvii ajatella yleisöä. Musta toi amatööri ajatus on hyvä. Jos tekee vapaaehtoisesti, (jotain mikä ei ole oman koulutuksen piiristä) niin ei oo sillätavalla sen tekniikan ja ammattitaidon kahlitsema. Pystyy jotenkin leikkimään. Kolutus toisaalta antaa enemmän työ– eiku leikkikaluja. Mut siitä kuitekin tulee työtä eikä leikkiä. Mä en tiedä liittyykö vapaaehtoistyön ajatukseen se, että kun leikki ja työ menee vastakkain niin vapaaehtoistyö on leikinomaista. Sitä tehdään hyvällä mielellä ja huvikseen.

Haastateltava 1. Antti Manninen. 11:20

Kuka olet? Mitä teet työksesi?

Viimeaikoina olen käyttänyt nimitystä nukketeatteriohjaaja, esitystaiteilija. En mä tiedä mikä tää Breathing Underwater on.. Se on eriasia. Paikallinen. Mä oon paikallinen taiteilija. Paikallinen taiteilija? Suhteessa “international artist” käsitteeseen. Olen Kallion Jarin kanssa naureskellut sille, että kaikki on niin internationalia – Niin siitä se lähti se ajatus. Mut Kallion Jarin kanssa se on aina vähän moninmutkasempaa kuin naureskelu. Kallion Jari on Arten puheenjohtaja. Pitkä fleda ja partaa. Mä haluaisin töitä, jota sais palkkaa.. Niin siinä valossa mä en kai työkseni tee mitään.

Määrittele vapaaehtoistyö (sillä kentällä millä sinä toimit).

Mä määrittelisin sen arkipäiväksi. Kaikki tekee on enemmälti vapaaehtoistyötä. Jos laskis tuntipalkan se olis joitain senttejä. Tuntipalkalla ei sillai ole välii. Se oli vaan masentava. Tämä oli oivallus jossain vaiheessa. Ei täs rahattomuudessa ole muuta ihmeellistä kuin se suhteellisuus, että ympärillä on aina ihmisiä, jotka voi tehdä enemmän; kun ne voi maksaa. On täs aina tämmönen pieni kateus. Sellaset projektit, joissa työskentelee vapaaehtosena tuntuu taiteellisesti oleellisimmilta. Sellaset josta saa rahaa on usein valmiiksi pureskeltuja, apurahalautakunnille kirjoittelun myötä. Nää mistä ei saa rahaa on sellasia joita on vaikee selittää. Se, että joku on valmiiksi pureskeltu on hyvä ja huonopuoli yhtäaikaa. Ite mä kirjoitan niitä hakemuksia. Ja mielellään teenkin myös sellasta taidetta mikä on valmiiksi jonkun taidelajin alaisuudessa, että se noudattaa sen sääntöjä. Mä oon ensisijaisesti nukketeatteri taitelija. Klassinen nukketeatteri on tosi hienoa. Mieti ite vaikutelma siitä, että nukke elää. Samaistun roolihahmoihin ja mietin, minkälaisia oivalluksia joissain esityksissä on.

Koska viimeksi teit (palkatonta) vapaaehtoistyötä (minkälaisia vapaaehtoistyön muotoja on olemassa)?

Se jakautuu kahteen selkeeseen tai kolmeen. “Jeesaa/mahdollistaa”, jonkun toisen juttuja. Sitten on välimuotojuttua niiku Breathing, joka “Luo niiku kehystä missä voi syntyä taidetta sen sisällä”. Niinku.. Kokeillaan puolia sellaista missä ei tiedä mihin on menossa. Sitten kolmas on “Jokapäiväinen taiteentekeminen”. Eli käytännös taiteellinen työskentely, harjottelu, käsikirjoittelu, visiointi kuuluu siihen kolmanteen.

Mikä motivoi/lannistaa sinua tekemään vapaaehtoistyötä?

Mua motivoi se, että mä nään… Siis mähän oon hirveen tuloskeskeinen. Että mä nään jonkun asian onnistuneena, sellasena kuin mä kuvittelin sen olevan. Sillai intuitiivisesti olin kuvitellu. Se kanssa kun saa hyvää palautetta. Kun joku sanoo “toi oli kiva juttu”. Ehkä se viel, että näkee sen… Miten sen nyt sanois. Se, että näkee tuttujen tai kavereiden tekevän hienoja juttuja. Varmistelee – Sillain omaa makuaan sillä: “Toi teki taas hyvän jutun.. Arvasin”. Ja vahvistaa – Sillain omaa makuaa, että “On olemassa joku skene mihin kuuluu, mihin on mielekästä kuulua”. Että jos käyttää päivässä 12 h jokapäivä erilaisiin taiteellisiin työskentelyihin, jos ei tee siitä itelleen tärkeetä. 12 tuntia… Se on ajallisesti hirvee lohko mun elämässä. Jos mä olen vaikka 40 niin 20 vuotta on mennyt tähän. Niin pakko siitä on tehdä tärkeää, etten mä tuhlaa elämääni. Ehkä mä pelkään tuhlaavani elämääni. Ehkä mä en luota itteeeni tai taiteeeseeni tarpeeksi. Niin mä koitan perustella sitä kokoajan.
Lannistavana tulee mieleen sellanen… Että sitten kun se on makukysymyksiä. Monet ei saa hienoista jutuista laisinkaan kiitosta. Monet hienot jutut jää kokonaan vaille kiitosta. Ja kiitos menee joillekin tyypeille, jotka siinä vierellä tekee vähemmän kiinnostavaa. Apurahat… Ne liittyy tähän. Sehän on ihan eriasia tehdä tasokasta taidetta kuin tehdä tasokkaita apurahahakemuksia. Ne on kaksi eri ammattia suorastaan. Varmaan se, että jos tota työn tekeminen on vaikeeta sillain, että ite jotenkin lähtee… Että jos on sosiaalisesti vaikeeta ja lähtee ite jotenkin möhmimään siinä. Sit se niiku itselannistaa. Että eks sitä vois olla vähän enemmän aikuinen.

Miten vapaaehtoisvoimin tuotettu tapahtuma/esitys/tms. eroaa muuten tuotetuista tapahtumista?

En mä tiedä erooks ne? Kai nää vapaat on vapaampia. Eks amatööri tarkoita rakastajaa? Verrattuna, että tekee sitä ammatikseen. Harrastus on hartautta. Ehkä se kertoo sitä, että mä en ymmärrä sitä täysin. Mutta tota. Ehkä mä jonain päivänä ymmärrän sitä eroo paremmin. Mä yritän olla kiinnittämättä siihen huomita kuka saa rahaa ja kuka ei. Koska niin harvat kuitenkin saa niin siitä sit tulis sellainen lannistava tekijä jos kiinnittäis huomiota.

TYÖRULETTI tiedoite:

Eero Yli-Vakkuri on Helsinkiläistynyt taiteilija ja Breathing POP-UP veteraani. Viimekerralla Breathing POP-UP muunnettiin P-Lapsiparkiksi ja illan hämärissä pelattiin apurahapeliä (http://storijapan.net/uuva/apurahapeli/). Lauantaina 17.10, Turun Titanik Galleriassa; Yli-Vakkuri pureutuu autonomisen kulttuurityön akilleen kantapäähän “palkattomaan vapaaehtoistyöhön”. Seikkailu toteutuu ihmisrulettina.

Työruletin säännöt
(Toinen voittaa, toinen häviää. Jos yleisöä tulee, molemmat epäonnistuu.)
1. Kun galleriassa ei ole yleisöä, palvelen yhdistystä:
“Viimeistelen erittäin tärkeää ja pahasti keskenjäänyttä media-arkistointi projektia muuan yhdistykselle”.
2. Mikäli galleriaan tulee yleisöä, palvelen Breathing Underwateria:
“Tee kenttähaastatteluita, joilla kartoitan Turkulaisen yleisön suorittaman palkattoman vapaaehtoistyön laatua ja vapaaehtoistyön myötä ylläpidettyjä verkostoja”.

Jos galleriaan tulee yleisöä, nämä keskeyttävät “erittäin tärkeän ja pahasti keskenjääneen projektin” viimeistelyn. Mikäli ketään ei tule, ei synny uutta tietoa Turkulaisen kulttuurikentän vapaaehtoistyönä suorittamista ponnisteluista. Mikäli yleisöä tulee ripotellen menee koko projekti silpuksi eikä kumpikaan tavoite toteudu. Työnäytös on käynnissä gallerian aukioloaikoina. Vapaaehtoistyö ponnistusta voi seurata reaaliaikaisesti päivittyvässä kirjoitusalustassa: http://ldezem.muistio.tieke.fi/breathing-turku-2-titanik

[Päivitys 18.11.2012: Kaikkiaan työnäytös jäi selkeän tutkimusvoittoiseksi. “Tärkeää ja pahasti keskenjäänyttä media-arkistointi projektia” onnistuttiin jouduttamaan kaikkiaan alle 1h koko työnäytöksen kokonais-ajasta (non-stop 6,5h //tai siis söin mä sämpylän välissä mutten muuta). Työnäytösen haastattelu kestivät keskimäärin 20 min. Tunnelma oli positiivinen. Pyrin säilyttämään haastatteluissa neutraalin sävyn määrittämättä “vapaaehtoistyötä” ennakkoon. Aineistoa voi siten käyttää vaikka tehdessään tulkintaa “vapaaehtoistyön” kentästä.]

[Fi] Performanssitaltiointi: “Älä ole lapsellinen” (2012)

Teksti on kirjoitettu Antti Mannisen kuratoimassa Breathing – POP UP taidetilassa. Se on lähtökohtaisesti kirjoitettu verkossa avoimeen kirjoitusalustaan, lukijat ovat voineet seurata sen kirjoitusta reaaliaikaisesti ja kommentoida sitä. Kirjoitus työ on lomittunut “LAPSET TÖIHIN JA APURAHAA PELAAMAAN” tapahtumapäivään, jonka toteutumiseen osallistuivat Eero Yli-Vakkuri, Pekka Ruuska sekä Manninen. Päivän päätteeksi järjestettiin “Uuva – Apurahapeli”. Video: http://storijapan.net/uuva/apurahapeli. P-Lapsiparkkiin osallistui päivän aikana yksi lapsi, työpäivä oli siis kaikin puolin täysi. Ruuska viihdytti laulaen “Missä ovat munat”, joka oli meidän ykös leikki. Kirjoitukseen pohjaava artikkeli julkaistiin 2013 Esitys-lehdessä 4/2013. Esityslehden artikkeli .pdf tiedostona: 2013_ala-ole-lapsellinen-esityslehti_eero-yli-vakkuri.pdf

Muutettuani Helsinkiin juttelin kaverin kanssa kanssa mediataidenäyttelyn avajaisissa.

– “Miksi muutit Helsinkiin?” Kysyin kaverilta.
– “Se, että toimis mediataiteilijana pohjoisessa oliis vähä sama kuin jos oliis lapsia”. Hän vastasi. Nauroimme ja joimme viiniä.

Kaveri tarkoitti tällä sitä, että mahdollisuudet esittää taidettaan rajoittuvat susirajan tuollapuolen, kuten lasten kasvattaminen ja perhe-arki rajoittaa taiteilijuutta. Minulle syntyi lapsi pari kuukautta keskustelun jälkeen. Siihen jäivät naurut. Lapsellisten ja lapsettomien taiteilijoiden välillä on luokka ero, joka vaikuttaa voimakkaasti nykytaiteen estetiikkaan (yhtä merkittävästi kuin sukupuoli).

Lapsellisia taiteilijoita ja lapsellista estetiikka syrjitään. Nykytaidekenttä sen käytännöt, toimintaympäristöt, galleriat, seminaarit, keskustelutilaisuudet ja performanssitapahtumat ovat poikkeuksetta suunnattu yleisöille ja esiintyjille, joiden aikatauluja ei säätele lapsellisuus. Lapsellisuus on kuitenkin määrittely kysymys kuten sukupuoli. Se luomat erityispuitteet ovat sovittelukysymyksiä.

Kuvataide yhteyksissä museot lienevät ainoita tahoja, jotka järjestävät ohjelmaa myös lapsille. Niissä voi järjestää vaikka virikkeelliset synttärijuhlat. Alakulttuurikentällä naureskellaan lapsiryhmille joita oppaat kaitsevat museoiden käytävillä. Opastusten lapsille lauletaan ja satuillaan. Taiteesta puhutaan ympäripyöreästi minkä koetaan laskevan sen arvoa. Ympäripyöristyksiä joudutaan tekemään sillä nykytaideteokset eivät avaudu lapsille – Niitä on harvoin ajateltu lapsille. Taiteilijan perhetausta ja luokka on hävitetty työstä. Syyllistyn tähän itsekkin. Naurettavan pieni osa työskentelystäni on lapsiystävällistä. Itseasiassa osallistun performanssitapahtumiin juuri siksi, ettei tarvitse olla lasten kanssa. Tämä on arjen pakoilua.

Taiteilijat asettavat itsensä usein lapsen asemaan ja kuvaavat omaa lapsuuttaan. Tämän teeman kanssa työskennellessä lopputuote on harvoin lapsille ymmärrettävissä. Taiteen äärillä lapselliset yleisöt joutuvat pidättelemään mukuloitaan etteivät nämä koske teoksiin tai hihku (saati itke) esityksen aikana. Poistumispäätökseen ajava sosiaalinen paine syntyy huomaamatta, paineen muodostumista ei ole alleviivattu ja huomioitu. Aikalailla karmivaa, että lapsien ilmaisua rajoitetaan nykytaide yhteyksissä. Mieleen juolahtaa esimerkki Art Spiegelmanin “MAUS” sarjakuvasta, jossa natseja pakoilevat juutalaiset ovat piiloutuneet kenkäkasan alle.. Partion lähestyessä äiti joutuu tukahduttamaan itkevän lapsensa. Tätä näkee seminaareissa päivittäin kun isät ja äidit hipsivät studioista lasten turhautuneita ääniä hillitäkseen.

En ole näistä prosesseistä katkera, saati syyllistä lapsettomia. Kuten sanottua syyllistyn moiseen itsekkin… Tottapuhuen par’aikaa. Tätä kirjoittaessani makaan Antti Mannisen kuratoiman Breathin POP-UP taidetilan lattialla.. Pyöritän täällä Pekka Ruuskan kanssa “P-lapsiparkkia”, jonne Turkulaiset voivat tuoda lapsensa; lähteä sitten pyörähtämään kaupungilla tai jäädä tilaan tekemään läppärihommia tai katsomaan vaikka Muu Ryn tuottamaa “Performance Voyage II” videotaide koostetta rauhassa (laitoin tosin sen äänet hiljaiselle sillä se ärsytti). P-Lapsiparkki on taide-esityksenä suunnattu kulttuurityön tekijöille, “P” tulee sanasta prekariaatti. Samalla oma mukulani on tarhassa Helsingissä. Kotoani tuomat lelu on levitelty iloisesti tilaan mutta ne lepäävät käyttämättöminä. Olen oikeastaan helpottunut sillä saan näin aikaa kirjoittaa tätä tekstiä. Illalla tilassa järjesteään vertaisrahoitus tilaisuus Uuva – Apurahapeli (Monopoly edition 1#) ja huomenna tilassa käynnistyy Ishmael Falken järjestämänä, lasten ohjaama “Iloisuus työpaja”.

Alakulttuurikentää on ikääntymässä ja vahingossa tai harkiten jatkamassa sukuaan. Oli syy lisääntymiseen mikä hyvänsä meidän on yhdessä luotava menetelmia jotta lapselliset toimijat eivät ajaudu syrjään. Jotta lapsellisuus saati lapset itse eivät muutu osallistumista rajoittaviksi tekijöiksi. Hyviä yrityksiä ja esimerkkejä perheystävällisistä nykytaide-tuotannoista alkaa olla jo riittävästi. Esimerkkinä vaikka Andy Bestin ja Merja Puustisen pomppulinnat ja Alexander Reichsteinin Mutatis mutandis veistos-projekti. Lapsellisuus teemasta puhutaan usein ja sen on ottanut esille myös taiteilija Tero Nauha. Myös nukketeatteriin erikoistunut Kuuma ankanpoikanen – ryhmän lapsille sekä aikuisille suunnatut tuotannot (joiden mandaatilla tämä Breathing tapahtumakin on toteutettu) sotkevat sarallaan lasten-ja-aikuisten kulttuurien välistä rajaa. Vastaavia projekteja on ollut hankala saada esille nykytaidetiloihin ja nykytaideyleisöt ennemmin seuraavat teosten sosiaalisia vaikutuksia sivusta, kuin osallistuvat.

Ongelmana on myös, että lapsettomat taiteilijat ovat kaikinpuolin soveltuvampia nykytaidekentän yleisiin työehtoihin. Syy on vain se, että työehdot ovat vinksallaan.. Edustamani nykytaidekenttä syyllistyy jatkuvasti samaan kuin työnantajat, jotka jättävät “lapsenteko iässä” olevat naiset palkkaamatta. (Osaltaan tämä “P-Lapsiparkki” on yritys korjata ongelma). Työnantajan sijaan, portinvartijana toimivat vaalimamme esteettiset normit. Taiteen uskottavuus lisääntyy mitä etäämmälle se kykenee ponnistamaan historiallis-normatiivisesta perhekäsityksestä. Käsikirjoitus, jonka mukaisesti kriittisen taiteilijan on nyrpistettävä nokkaansa ydinperheeltä-vaikuttavan-talousyksikön ajaessa Volvolla S-Marketiin on juurtunut syvään. Tämä on taiteilijuuden bassovire, monet aloittavat uransa keskivertoa Tapiolalaista perhettä parodisoimalla. Taiteilijalle on ammattimaisempaa myöhästyä koska on krapulassa kuin koska lapsi ei halunnut laittaa hanskoja. Myytti tekijyydestä on saatu purettua mutta myytti siitä, että “miettiessään minkälaiset kurahousut ostaa lapselleen”, ihminen muuttuu vaarattomaksi pikkuporvariksi elää voimissaan.

Sanottakoon, perheellisyys ei hillitse taiteilijan kriittisyyttä. Jos jotain se muuttaa tähtäimessä olevat utopistiset tavoitteet, pragmaattisesti lähestyttäviksi haasteiksi. Näistä ensimmäinen on “kuka hoitaa lapsiani kun tartun toimeen?”. Mikäli jonkinsortin vallankumouksen asialla olemme on meidän noteerattava kriittisten toimiemme vaikutus tarkemmin. Fidel Castron kerrotaan sanoneen, että eurooppalaisia vallankumouksia kannattaa arvioida sen perusteella miten kaupunkikeskuksissa toteutetut uudistukset vaikuttavat periferiaan, siirtomaihin ja marginaaleihin. Vallankumouksen voidaan arvioida onnistuvan kun sen positiiviset uudistukset ulottuvat välittömästi sitä koskevan luokan ulkopuolelle.

Samoin tuottamamme nykytaide kulttuurin tulisi sisällyttää ideologiaansa lapsellisuutta koskeva utopia. Eli idea sille miten lapset sopivat ehdottamiimme sosiaalisiin järjestelyihin tai miten harjoittamamme sosiaalinen kritiikkimme vaikuttaa lapsellisuuteen ja lapsellisiin. Tämän voisi nimetä pyrkimykseksi luoda permakulttuuri ja kuroa sukupolvikuilu umpeen.

Ongelma on globaali: “Slovenialainen ystäväni hämmästeli, sitä, että suomessa niin monella taiteilijalla on lapsia. Sloveniassa ei kuulemma taiteilijoilla ole varaa ja häntä itseään pidettiin ehkä poikkeavana hankittuaan lapsia niin nuorena. Sillä, että ei ole varaa, hän tarkoitti taloudellisen tilanteen huonouden takia myös sitä, että taiteilijoilla ei ole varaa olla olematta joustavia, pitää koko ajan olla valmis suostumaan mihin tahansa tilaisuuteen, mitä vaan tarjotaan.” – Markku //Kommentoitu verkko kirjoitusalustan keskustelussa

Lasten huomioonottaminen on vaativaa sillä “lapset ovat konservatiivisia”. Kuten täällä Breathingissä pyörähtänyt taiteilija totesi (Tarkoittaen tällä varmasti sitä kuinka lapset yksinkertaistavat todellisuutta sitä sanallistaessaan). Pyrkimyksessään kasvaa lapset mielellään oikovat konflikteja näitä käsittelemättä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lastenkulttuurin tulisi olla konservatiivista. Väitän, että nykytaiteilijat itse ovat konservatiivisia, sillä aikuisuudestaan huolimatta nämä vetävät mutkat suoriksi kohdentamalla toimensa ympäristöihin, jotka rajaavat lapsellisuuden ulos.. Kysymykset suvun jatkamisesta ohitetaan syystä tai toisesta.. Tuskin tahallaan.. Ainakaan lastenkulttuuria ei nykytaiteilijoiden toimesta aktiivisesti tuoteta.

“Mun tytär kysyy vieläkin ‘miksi se setä makasi maassa?’. En enää kyl vie sitä performanssitapahtumiin.”- Nainen ~30v. //Yleisönä P-Lapsiparkille

On vaikea sanoa miksi taiteilijat välttävät lapsellisuutta huomioonottavaa estetiikka ja käytäntöjä. Sensuurin alaisissa valtioissa tilanne lienee toisin päin. Kaikki tuntevat Zdeněk Milerin, “Myyrä -lastensarjat” ja osaavat lukea näiden modernisaation vastaisen kritiikin. Sensuurin alaisissa yhdyskunnissa lastenkulttuurista jalostuu ideologinen ase ja lapset itse jäävät pelinappuloiksi joita “aivopestään” ja “uudelleen kasvatetaan”. Viimevuosisadan kriisien valossa lastenkulttuuri on niin politisoitunutta ettei sen viitekehyksessä voi työskennellä näyttäytymättä aivopesijänä. Siksi lastenkulttuuriin suhtaudutaan kernaammin parodisesti kuin vakavasti.

Tämä kuuluu siinä kuinka lapsille esiintyvät teatterilaiset ja muusikot viestivät työstään. Kun ollaan vakavien taiteilijoiden seurassa, lastenkeikoista puhutaan kieliposkessa… Toisaalla samat naamat penäävät lastenkulttuurin merkittävyydestä; pyrkimyksessään taaata ettei apuraha-hakemusta hylätä. Näkyvimmin lastenkulttuuria on valikoitunut tuottamaan ensikädessä epäpoliittiset toimijat. Poliittisuus lastenkulttuurissa on tabu ja kriittinen taiteilija laimenee ollessaan lapsellinen. Välttäessään käyttämästä lasta osana työskentelyään, nykytaiteilija pyrkii siihen, ettei asemoi toista pelinappulaksi. Mutta väitän: Lapsi päätyy yhtälailla pelinappulaksi kun tämän omaleimaisuus ja sosiaalinen vaikutus suljetaan keskustelun ulkopuolelle.

Kerrataan vielä ongelmakohtia.
– Kriittisen taiteen esittämisympäristöt eivät ota huomioon lapsellisten perheiden saati lapsien tarpeita.
– Lastenkulttuuri on historiallisesti poliittisesti latautunutta, joten sitä tuottavat ensikädessä konservatiivisesti ja normatiivisesti työskentelevät itsensä epäpoliittisiksi määrittelevät taiteilijat.

Yllämainitut olosuhteet luovat tilanteen, jossa lapselliset taiteilijat ja yleisöt eivät pääse osallistumaan nykytaide esityksiin saati tuotantoihin. Ratkaisumalleja voisimme löytää vaikka menetelmistä joilla urheilija-järjestöt osallistuttavat junnuja. Harrastavat lapset ovat harrastavien aikuisten kanssa usein yhteispelissä. Vuoronperään kentänlaidalla toisiaan kannustaen ja paraatipäivinä toisiaan vastaan. Peli on totista, ei parodista tai esineellistävää.

– Eero Yli-Vakkuri
4.5.2012, Turku Breathing POP-UP taidetila (edit 16.1.2013). Kiitos Pekka Ruuska.

 

[Fi] £µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4 – Valmistelut.

Tekstit on kirjoitettu valmistautuessa “£µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4” performanssiin Tiilikanojassa 2009. Blogiasuiset kirjoitukset tehtiin Tuusulan Taiteiden Yö ry:n toiveesta.

07.08.2009
MATKIMINEN.

£µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4 suunnitelmissa on mainittu kaksi elementtiä, jotka määrittävät työtä: Matkiminen ja yhteisöllisyys. Näistä matkiminen on minulle uusi asia. Olen innostunut siitä kahdessa mielessä..

1. Oppiminen tapahtuu matkimisen kautta. Vaatii mielikuvitusta sovittaa omaa kehoaan ja käsityksiään toisen tapaan olla. Jonkin liikekieltä, toimintaa tai ajattelua imitoimalla saadaan uutta tietoa. Esimerkkinä ovat työkalut.

Kaverini Jesse on erikoistunut tähän.

Hän pyörii pitkin työkalukierrätys liikkeitä ja hipelöi erikoisia vehkeitä. Kun vastaan tulee esine jota hän ei tunnista, tämä pyörittelee sitä käsissään ja kahvan muotoilusta, terien kulmista sekä materiaalista pyrkii päättelemään mihin työkalua käytetään. Hän heiluttelee sitä käsissään kuten käyttäisi sitä johonkin.

Useimmiten hän saa työkalun eri ääriasentoja kokeilemalla selville minkälaisessa työasennossa työntekijän on oltava sitä käyttääkseen ja näiden asentojen myötä saa selville miten työntekijä liikkuu ja mitä hän tekee.

Työkalujen ääriasentojen kokeilua määrittää hänen oman kehonsa, ranteensa ja voimiensa rajat. “Ei tätä ei voi käyttää näin.. Ei tätä jaksa pitää kädessä.” Jesse voisi sanoa koskettaessaan metallikokkaretta, joka myöhemmin paljastuu konevasaran osaksi. Päättely prosessi edellyttää empaattisuutta, liikeradat ja mietinnöt hakevat ratkaisua.

On hauskaa ajatella, että metallimies Jesse on empaattinen hipelöidessään väännintä työkalukirpputorin tiskillä. Hakemisen myötä hänelle jäsentyy miten työkalu toimii, miten sitä käytetään ja missä paikassa.

Parhaat työkalut opastavat muotoilullaan miten niitä käytetään ja minkälaisia töitä niillä tehdään.

Työkalu esimerkki on aika edistyksellinen malli matkimisesta. Ja toivon, että £µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4 aikana pystyn säilyttämään tämän näkökulman ja työtavan. Näin matkimisen avulla voisin saada uutta tietoa paikasta.

2. Toisessa mielessä matkiminen on yksi esiintymisen prototyyppi. Tekemällä jollekin henkilölle tyypillisiä eleitä toisessa ympäristössä voidaan viestiä jotain muuta. Matkitaan opettajia niiden selkien takana ja puretaan jännitteitä joita ryhmätyöskentelyssä syntyy.

Kyse ei ole roolista vaan ainoastaan muodon ja tapojen toistamisesta. Rooli palvelee ensisijaisesti sitä että matkiva henkilö ilmoittaa sen avulla olevansa jokin toinen (usein julkisuuden) henkilö. Ilmoitukseen riittää yksinkertaisemmillaan pukeutuminen tai tiettyä henkilöä edustavien vallan symboleiden käyttäminen.

Esiintyjä voi esimerkiksi pukeutua englannin kuningattareksi ja käydä kakalla tai käyttää paavin valtikkaa grillivartaana. Tämä matkimisprosessi hyödyntää mediakuvastoa ja stereotypioita. Ehkä tälläinen työ tuottaa uutta tietoa ensikädessä esitystä seuraaville ja esiintyjä välittää esityksellä haluamiaan merkityksiä yleisölle.

Olisi irvikuvallista jos “£µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4” aikana matkisin jonkin ohikulkijan maneereija. Mikäli matkiminen tulisi ymmärretyksi ainoastaan suhteessa ohikulkevaan henkilöön. Saatan toki näin menetellä mutta koen, että vaikka ohikulkija itse saisi tästä kokemuksesta paljon uutta tietoa itsestään, näyttäytyisi teko esitystä katsoville selittämättömänä.

He yrittäisivät ymmärtää toimintaani huumorina. Mitä se ei lähtökohtaisesti ole. Jos näytän puuhaillessani hauskalta se johtuu esikädessä siitä, että olen niin tosissani.

20.07.2009
PYRKIMYKSIÄ.
Jaottelen esitystaiteellisen työskentelyni kahteen luokkaan. Festivaaleilla, performanssi-tapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa tehtäviin pieniin esityksiin sekä projekteihin, jotka ovat laajempia ja epätäsmällisille yleisöille suunnattuja.

Festivaalien, perf– tapahtumien ja yksityistilaisuuksien yleisöt ovat usein tarkkaan valikoituneita ja tällaisiin tapahtumiin osallistuvat tietävät mitä odottaa tai ainakin, että jotain on jonkun osalta odotettavissa.Tällaisissa tilaisuuksissa esitettävät työt rakentuvat usein tietyn yleisön, esitystilan ja tilaisuuteen sopivan keston varassa. Valmisteluissa otan huomioon esimerkiksi, jonkin ystävä/perhepiirin historian tai osoitan esityksen jollekin tietylle osalle yleisöä.Performanssi festivaaleilla tehdyt esitykset ovat pitkälti suunnattu muille performanssitaiteilijoille ja alakulttuureja harrastaville, joista yleisö koostuu. Epätäsmällisillä yleisöillä tarkoitan julkisiin tiloihin tai erikoisiin paikkoihin sijoittuvia esityksiä, joissa liikkuva yleisö ei välttämättä odota törmäävänsä esitykseen.Se, että yleisö ei osaa odottaa esitystä on lähtökohtaisesti miellyttävää sillä olen esiintyjänä kiinnostunut tavoista, joilla ihmiset sopeutuvat ympäristöönsä, muihin ihmisiin ja miten rakennettu ympäristö (kaupunkisuunnittelu, sisustus jne.) vaikuttavat käytökseen.

Luonnontilasta tehtyä tutkimustyöstä voi myöhemmin hyödyntää myös esitystaidekentän ulkopuolella ja projektista, johon kuuluu esiintymistä voi jalostua vaikka valokuva näyttely.Pääpiirteittäin tätä jakoa noudattaen olen valmistelemassa myös Tuusulan esiintymistä. Jako erilaisten yleisöjen välillä ei ole ehdoton, sillä yleisöissä on aina eri taustoista lähtöisin olevia jäseniä. Mutta koen tämän hyödylliseksi tavaksi lähestyä paikkaa, jossa esitys toteutuu.Kuten sanottua olen kiinnostunut tavoista, joilla ihmiset sopeutuvat ympäristöihinsä ja toisiinsa sekä siitä millaisiin käyttätymismalleihin ja sosiaalisiin asemiin rakennettu ympäristö tai toisen käytös ja vaikkapa pukeutuminen meitä houkuttelee.

Mahdollisuus käyttäytyä epäasiallisesti on helpompaa kaatopaikalla kuin juhlaillallisilla jotka, kaikkine niihin liittyvinen kuvastoineen (Sissi – Keisarinna) ja tarinoineen viettelevät ihmiset käyttäytymään juhlavasti.Näin tulee noudatettua ja ylläpidettyä sosiaalista järjestystä, jonka näkökulman mukaisesti paikka on rakennettu. Esineet, kuten rokokoo– tai junan tuolit ohjaavat ihmisten käytöstä rajaamalla mahdollisia käyttäytymismalleja. Tätä käytöstä ja tiettyihin ympäristöihin kuuluvia tapoja voidaan analysoida kuten mitä tahansa muutakin rakennettua esitystä.Käytännön esimerkkinä on nämä junien istuimet.. Aikaisemmin Malminkartanosta keskustaan matkustaessa oli kaikille istujille yhteinen penkki. Tilaa pystyi ja joutui käyttämään luovasti kun joku tunki ylimääräisen täydelle penkille tai toinen rötkötti penkillä pitkällään.Nykyisin lähijunien penkit ovat rajattu yksittäisille käyttäjille viitaten muotoiluillaan lentokoneiden tuoleihin, korostaen ja tuottaen yksilöityneempää maailmankuvaa. En suorilta pysty latelemaan mitä vaikutuksia yksittäisillä tuoleilla junassa on mutta on kiva ajatella mitä istumisjärjestelyt kertovat paikasta ja paikan järjestäjän käytös odotuksista. Kirkoissa on yhteiset penkin, elokuvasaleissa henkilökohtaiset.

Pidän siitä jännitteestä kun yleisö miettii onko käynnissä esitys vai ei. Mitä pidemmäksi oivalluksen hetken voi venyttää sitä parempi. Jos olisin maalari tykkäsin eniten harmaasta siinä on jotain samaa.Hetki kun tekee selvyyttä siitä mitä jokin on, mahdollistaa arvojensa uudelleen määrittämisen. £µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4 tulee olemaan esityksenä ympäristöönsä kätkeytyvä. En ole vielä ratkaissut mitä tarkalleen teen.

Mitä: £µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4 Pitkäkestoinen performanssi. Aika: 14.Elo. 18:00-02:00. Paikka: Tiilikanoja (Rakennuksen näköpiirissä). Pitkäkestoisen “£µ0|\|700|\|$|\|7µ_|4” esityksen aikana Eero Yli-Vakkuri pyrkii selvittämään minkälaisia puistoalueen luonto ja sen sosiaalinen ympäristö ovat. Yli-Vakkuri tutustuu ympäristöön tarkkailemalla aluetta käyttävien luontokappaleiden käytöstä sekä keskustelemalla paikallisten kanssa. Tutkimustyötä toteutetaan ympäristöä ja sen käyttäjiä matkimalla sekä kirjaamalla huomioita esityksen aikana valmistuvaan “luontokirjaan”.