Category: TRANS-MARS

– Ethän sä mitään etnometodologiaa tutki! Sä haastat sosiaalista todellisuutta!!

Kertoi ohikulkija. Piti kirjoittaa lause ylös jotta pääsin jyvälle mitä se tarkoitti.

Muuan ystävällinen rouva, joka on pyytänyt viemään terveisiä Marssiin sekä erilliseen otteeseen tuomaan tuliaisia matkalta tuli jälleen luokseni, tälläkertaa ehdotuksen kera. Tämä tarjoutui nousemaan graniittijalustalle puolestani ja kävelemään rollaattorinsa kanssa päivämatkani, jos vaihdossa kävisin tämän puolesta hammaslääkärissä. Lupasin pitää tarjouksen korvantakana.

Ohi lensi sudenkorento.

Ohikulkijat tuntuvat niin tottuneilta toimintaani tai minä tottunut heihin, ettei kiinnostavia käänteitä kohtaamisissa löydy joka kulman takaa. Ehkä olen harjaantunut käymään keskustelut niin etten rasita itseäni yllätyksillä vaan nujerran kaikki kiinnostavat oikut joiden miettiminen saataisi viedä ajatukset pois rutiinista, jolla hallitsen päivääni. Näin jäljelle, jokaisen yksilön kohtaamisesta jää vain yhtenäinen kuva massasta, joka käyttäytyy samoin.

Pikkutyttö tuli paaden luo iso-äitinsä kanssa. Lapsi kertoi olleensa Särkänniemen delfinaariossa jossa oli päässyt osalliseksi esitystä. Tyttö oli altaan edessä tehnyt piruetin jonka delfiini apinoi ja syöttänyt sitten eläimelle kalaa.

– Sitä sai silittää. Se tuntui aivan märältä kumisaappaalta ja siltä myös näytti.

Delfiini oli nimeltään Veera ja tämä oli tytön kaima.

Olen alkanut saada postia ympäri eurooppaa. Kortit on osoitettu: Kävelevä mies, Tuomiokirkonkävelykatu, Graniittipaasi, kello 10-15, Tampere EU-Finland. Ensimmäinen kortti tuli ystäviltä, jotka Tanskan lomallaan olivat keksineet koetella postilaitoksen kuuliaisuutta. Kortti saapui myös Kööpenhaminasta toisen ystävän kokeilumielisyyden seurauksesta ja lopulta sain kortin, joka oli raavittu runomittaan ja lähetetty Tamperelaiselta kesäterassilta. Todella ystävällistä, että posti jaksaa tuoda ne perille. On huomioitavaa, että posti on osoitettu tiettyyn aikaan, 10:00-15:00, kuin aika olisi tasa-arvoinen osa osoitetta.

En päässyt kävelemään 16-17.7 olin sairastunut ja uupunut projektin kestosta. Kävelyn jokapäiväisyys on vaativa rasite. En jaksaisi jatkaa, elleivät Tamperelaiset tukisi hanketta niin lämpimästi. Tänäänkin vastaanotin eräältä mummolta tämän levein hymyin saatteleman Marianne karamellin. Juuri tällaiset pienet iloiset asiat auttaa jaksamaan.

Tila Tuomiokirkonkadun kävelyosuudella on kasvanut merkillisesti. Törmätessäni toistuvasti ilmeisen samaan maisemaan olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota sen yksityiskohtiin, siten ympäristön ärsykkeiden määrä on yllättäen alkanut kasvaa. Näin aika jonka vietän jonkin kohdan tarkasteluun tuntuu pidentyvän. Ensin turhauduin sillä päivät alkoivat tuntua kestävän pidempään, mutta malttamattomuuden alistuttua säännöllisyydelle olen alkanut nauttia siitä, kuinka paljon erilaista tylsää ihmeteltävää kävelykadun betonilaatoituksessa on.

Lisäksi heijastukset kaikkien liikehuoneistojen ikkunoista sekä ohikulkevien bussien laseista avartavat näkökenttää. Pystyn seuraamaan ohikulkijoiden kulkua pitkälle kulmien taakse, näkemään heidät monista näkökulmista ja Stockmannin näyteikkunoiden heijastuksista piirtyy iso sektori horisonttia.

Latviasta vierailulla oleva perhe innostui kohtaamisestani. He olivat kertomansa mukaan tarkkailleet toimiani pitkään ennenkuin uskaltautuivat tykö, ottaakseen minut osalliseksi perhelomakuvaansa. Perheen äiti oli ajatellut esitykseni olevan osa psykologista koetta jonka tarkoituksena oli tarkastella ohikulkijoiden käytöstä. Tämä oli ounastellut pielustani koristavan Olympos Mons-aavikon ruusu rintakorun olevan piilokamera.

Muuan mummo, jonka viikottaiseen reittiin kuuluu kulku kävelykatua pitkin, on ottanut tavakseen poiketa ystävättärensä kanssa kauttani. He ovat jokaisena kertana tullessaan tuoneet mukanaa kaksi kappaletta lakritsi patukoita, jotka sujauttavat käteeni onnen toivotusten saattelemina.

Tänään kärkäs joukko poikia tuli haastelemaan:

– Ainakin sää saat kuunnella radiota kun teet töitä. Mää en Puuhamaassa saa.. Ja pitää kestää lapsia.

Radion kuuntelu on kävelyn aikana todella helpottavaa. Epäsäännölliset kaupungin äänet tekevät keskittymisen mahdottomaksi ja ellei kuuntelemallaan musiikilla voisi vaikuttaa tilaansa uupuisi nopeasti ympäröivän tilan seuraamisesta. Vastattuani uteluun, että palkkio jonka tekemästäni työstä saan on euro kilometriltä, ojensi lippalakkipäinen poika minulle kolikon:

– Siinä sulle kilometri. Osta ittelles jotain kivaa. Me mennään Särkänniemeen!

Lopuksi annoin nimikirjoituksia valkoisella tussilla. Yhden vatsaan, toisen niskaan ja vielä yhden rintaan.

Myöhemmin sain merkillisen lahjan. Mukavan oloinen mies esittäytyi ja kertoi ottaneensa minusta kuvia. Hän oli teettänyt kuvat isoiksi vedoksiksi ja halusi ojentaa ne lahjana. Otin paketin häkeltyneenä vastaan. Sisällä kuvakuoressa oli kortti:

“Eero Moi! Tässä sinulle ottamani kuvat. Tulen elokuussa kuvaamaan jos sopii. Arvostan kävelyäsi tosi korkealle. Yksi elämäni kohokohdista tavata tälläinen sankari. Toivotan hyviä kävely ilmoja! – E.L”

Tuntuu, että olen Tampereen lemmikki.

On tullut muutamia tuttuja jotka kulkevat vastaan päivittäin. Erään heistä jota kutsun “etusormi mieheksi” kohtaan miltei päivittäin. Tullessaan kohdallani hän nostaa vasemmankäden etusormensa, jonka ylin nivel on vienosti koukussa, ylös hymyillen. Usein hän lisää eleeseen rohkaisun: “Ja matka jatkuu!” Olen alkanut vastata tervehdykseen samoin.

Vanhemmat lähettävät uteliaat lapsensa pois jaloistaan, luokseni kysymään mistä on kyse. Uteliaat lapset leikkivät kääntymiseni rytmin kanssa hippaa ja kirmaavat pudotellen jäätelöpallojaan katukivetykselle. Eräs äiti kylmän rauhallisesti nosti pudonneen pallon, pyyhkäisi hiekat sen pinnalta ja sanoi pojalleen vahvistaen: “Ei se mitään haittaa.” Tiputtamastaan jäätelöstä tärähtänyt poika tyytyi automaattisesti.

Kuumuudessa sulava jäätelö valuu noroina vohveleiden kaartioita pitkin, tehden katuun keskittyneitä tippa-alueita, jotka voisi sekottaa syljeskelyn jättämiin jälkiin. Pulut syövät vohvelin muruja. Erään pulun päälakeen on jäänyt tipunukkaa, joka nyt vaikuttaa irokeesiltä.