Stuck in Turku. Waiting for a technician to let me in the Tehdas-theater space so that I can fetch my kettlebells and synths. Went for lunch at a nearby restaurant. Asked the bartender for the menu. He begged me not to order food as the oven takes so long to warm up. He suggested that I buy a microwave meal from the nearby shop, so he could warm it for me in the micro. A novel way to eat out.
New Performance Turku events went well. The tone of the performances I saw was “uniform serious performance art”. Alejandra Herrera Silva presented “The Water” at Titanik Gallery. She stripped, broke vine glasses, bled and got drunk. John Court pushed enormous wooden cylinders around a school courtyard making a monument for dyslexia. Alexander del Re’s piece was about indirect gazes and indirect ways of approaching others (using mirrors) but I only saw the end of the piece. He had invited Salla Valle to collaborate in it (I remember her performing at an uplifting Là-bas event). Mark Harvey presented a humorous piece at the Turku Castle. He acted as the king and motivated the audience to rebuild the Kalmar Union.
The evening with Pilvi Porkola went reasonably well. I was nervous about my contribution and failed to follow the piece in full detail. She baked, dyed her hair, told short stories about her life and prepared the space. I was invited on stage midway the act and introduced myself as a choreographer. We made a series of kettlebell warm up exercises and after this she continued baking and chatting casually with the audience. When she went off stage to wash the dye of her hair Mark was invited to entertain people and I served as a sports commentator for his dance act (Ray Langenbach complement the blunt taunting commentary). As she returned, Antti Manninen was invited to talk with the audience and gradually the piece converted into a faux house party.
The artwork casted a critical view on the structures and conventions of performance art. Pilvi made the efforts of durational and endurance demanding performances vein by illustrating how difficult it is to perform everyday tasks like putting your socks on while standing on one feet or chatting casually while cooking. A highlight of the piece was when she made microwave popcorn. Jesse Sipola made a surprise appearance during the party phase as a DJ and we ended the night drink Ferned Branka at the Monk. I didn’t get the opportunity to chat with other performers at the festival. I missed some pieces I wanted to see.
Dancer Matilda Aaltonen invited me to serve as her “mentor” in the Theater Academy Helsinki’s dance departments mentor program. The arrangement is intended to be a light and flexible relation between a student and an artist the student chooses. There is no official structure for the relationship, we can contact each other and invite each other to see shows or to talk about art. The arrangement was explained as a “mentor-light” version by one of the programs organizers. I met Matilda trough the “Horse and Performance” course we organized for the academy.
I attended a mentor-night yesterday and we had a nice chat about the differences in performance art and contemporary dance. To recap some drafty ideas we talked about:
Dancers can find cues for their actions from within and validate their intuitions by practicing with a group. The performance artist is guided by the gazes of the audience and the structure of the site.
Performance artists limit their exposure to what motivates them in order to approach it with out presumptions. Dancers practice and study the cues that motivate their actions rigorously before presenting artworks.
The mentor program offers me the possibility to learn more about contemporary dance and to further these enquiries. I asked Matilda to send me some articles which could help me understand dance.
I’m currently on a bus, returning from the New Performance Turku opening celebrations. I assisted Mark Harvey an artist from New Zealand with his “Playbook” book launch performance. Mark wanted people to smear his face with paint and invited them to hit him on the face with the books blank cover. He called the performance “Bookface”. The paint smudge served as the cover art. People got the book after the act.
Brought my kettlebells to Turku in preparation for the Saturday events which Pilvi Porkola is hosting. Carrying two of kettlebells from Caribia spa to the TEHDAS theater space was painful. There was alot of people at Kutomo and it was a pity to leave so soon. I chatted with Ray Langenbach and Antti Manninen for a while. There was alot of young people in the audience.
Leena Kelan ja Christopher Hewittin kuratoima New Performance Turku festivaali kokosi yhteen odottamattoman paljon kaupunkitilaan suunnattuja esityksiä. Festivaalin tehopäivänä lauantaina (4.10) Vähätorilla nähtiin mm. Stephen Bainin pressutanssi, jolla taiteilija pyrki julkituomaan maahanmuttopolitiikan luomia vieraannuttamisen prosesseja sekä Mark Harveyn fyysisiä harjoituksia, joiden tavoite oli saada yleisö suhtautumaan ympäristöönsä empaattisesti. Yleisö liikkui esitysten perässä pienissä kuhisevissa laumoissa.
Jatka lukemista…
Päivän taittuessa päästiin seuraamaan Mac Ophélien härskiä henkilö-epookkia ja val smithin Gay Shame paraatia. smitin teos tutustutti Kauppakadun ohikulkijat Gay Shame toimintaan, joka on GLBTQ yhteisöjen suunnalla järjestäytynyttä poliittista protestia. Sen kritiikin kohteina ovat mm. Pride-kulkueiden sponsori-järjestelyt suuryritysten, virkalaitosten ja poliittisten järjestöjen kanssa. Liikehdinnän näkökulmasta esim. R-kioskin, Radio NRJn ja muiden kaupallisten organisaatioiden osallistuminen Helsinki Prideen on ongelmallista. Taloudellinen kytkeytyminen ei edistä vähemmistöjen oikeuksia vaan keskittyy ensikädessä rakentamaan mielikuvaa, että yritykset olisivat toiminnaltaan toisia suvaitsevaisempia. Aiheesta lisää mm. Huw Lemmeyn“Losing Pride” (2014) artikkelissa.
Itselleni päivän kohokohta oli Maija Hirvasen koordinoima Walkapolis luentoesitys, jonka myötä FL geologi Toni Eerola esitteli Turun kaupunkia geologisesta perspektiivistä. Walkapolis tapahtumia on järjestetty vuodesta 2013. Kaupunkikävelyjä johtaa aina eri alan asiantuntija, joka esittelee kaupunkia oman osaamisensa näkökulmasta. Projektiin voi ilmoittautua ja johtaa vaikka oman kaupunkikierroksensa! Kävelyt ovat sellaisenaan kiinnostavia jaettuja kokemuksia. Mm. Setlementti-liitto on järjestänyt “Kehittämiskävelyitä” edistääkseen päättäjien ja asukkaiden vuoropuhelua.
Walkapoliksen myötä kävelimme ryhmässä kaupungin halki tutkien arkkitehtuurissa hyödynnettyjä kivilajeja. Kierrosta täydensivät luento-osuudet, jotka esittelivät kivilajien muodostumisprosesseja. Puhetta havainnoillistettiin Eerolan laatimilla tanssiharjoituksilla joissa yleisö pääsi esittämään geologisia tapahtumia kuten magman kiertoa ja sedimenttikivilajien muodostumista. Eerolaa tuplasi Ari Brozinski Turun yliopistolta, joka myös innostui tarkentamaan yksityiskohtia ja ohjaamaan keskustelua.
Kaupunkikävelyä pohjustettiin perjantaina luennolla “Geology perfomances and psychogeography in Brazilian shopping centers” joka esitteli kuinka Eerola oli soveltanut kulttuurihäirinnän menetelmiä geologian opetustyössään Braziliassa. Eerolan johdolla yliopiston opiskelijaryhmät olivat mm. uskaltautuneet esittämään ostoskeskuksissa löydettyjä kivinäytteitä. Opiskelijat olivat myös selvittäneet eri kivilajien tuotantoketjuja ja arkkitehtoonisia sovellutuksia. Kiveä käytetään sellaisten institutioiden arkkitehtuurissa jotka yrittävät uhkua arvovaltaa.
Kävelyn jälkeen kokoonnuimme vertailemaan kokemusta. Erityisesti tutustuminen geologiseen syvä-ajan käsitykseen oli kehittänyt tapaa jolla yleisö havaitsi ympäristöään. Oli myös kiinnostava kuulla minkälaisia jännitteitä geologian ja teologian välillä on. Nämä -logiat voidaan nähdä toistensa vastakohtina. Maapallon ikä saatiin aikanaan laskettua geologisin konstein, jolloin tieteellinen näyttö syrjäytti raamatun luomiskertomuksessa esitetyn teoriat maailman synnystä. Kivestä veistetyt uskonnolliset muistomerkit ovat tässä valossa luettavissa jopa ironisiksi!
Eerola kuvaili kuinka pieni merkitys ihmisen toiminnalla on geologian perspektiivistä. On oletettavaa että kulttuuristamme ei jää huomattavia merkkejä tulevaisuuden kallioperiin. Spekuloimme että metallit joita olemme keränneet kaupunkeihin saattavat muodostaa tarpeeksi tiivitä keskittymiä, että ne on tunnistettavissa vuosimiljoonien päästä muodostuvissa kivikerrostumissa. Muuta ei jää. Tämä on harras ja lohdullinen ajatus.
Ilmoille lensi myös ajatus geologisista graffiteista, eli teksteistä jotka kertoisivat kaupunkitilassa käytettyjen kivilajien iästä ja laadusta. Graniitissa voisi lukea “I was Magma” tai “Manufactured 570 mil. Years Ago.”. Jälkeenpäin ajatellen geologisia graffiteja olisi kiinnostava tehdä huomioimalla kivien ominaislaatuja. Tälläiset eleet toimisivat tempauksina popularisoida geologiaa. Keskustelut olivat rentoja ja vaikuttivat palkitsevan yhtälailla taide- ja tiedeyleisöä.
Ratsastamisen taide
Hevoslinjan toiminta käynnistyi festivaali perjantaina, jolloin havainnoillistin puolen tunnin esityksellä miten hevosen ja ihmisen välinen suhde on rakentunut. Hahmoittelin myös kuinka saattaisimme edelleen kehittää vuorovaikutustamme. Luennossa käytetyt kuvat löytyvät verkossa. Yleisö oli myöntyväinen luentoon mutta varsinaista keskustelua ei valitettavasti syntynyt. Antti Manninen lohdutteli että esitelmä oli niin kattava ettei jäänyt epäselvyyksiä. Pitää viritellä siihen joitain inspiroivia jännitteitä.
Ohjelma jatkui sunnuntaina kun paikallisten tuntema kaupunkiratsastaja Heikki Mikola ja suomenhevonen Kullannuppu johdattelivat festivaaliyleisön kaupungin läpi. Yleisö pääsi todistamaan kuinka ratsukko on harjaantunut toimimaan kaupunkitilassa. Esitys oli Walkapolisin kaltainen – Mutta erotellaan se vaikka Ridepolikseksi. Porukka kommentoi toimintaa, kysyen suoria kysymyksiä ja joutui vastavuoroisesti sopeutumaan hevosen liikkumisrytmiin, paikoin juosten ratsukon kiinni.
Mikolan toiminta Nupun kanssa oli vakuuttavaa.
Reitti vei Kirjastosiltaa pitkin Turun kauppatorille ja edelleen Myllysiltaa Wäinö Aaltosen museolle, josta jatkettiin Titanik gallerian pihaan. Oli hienoa nähdä esitys Aaltosen monumentti veistosten rinnalla. Hevosen sujahdus monumenttiveistosten ohi muistutti kuinka ajallisesti rajoittunutta ihmiskeskeinen ajattelu on. Vain ratsain Turku näyttää miltä pitää ja sillä hevoset ovat osallistuneet kaupunkielämään alusta alkaen.
Mikolan toimintaa seuranneena voin todistaa, että Aurajoen maastot sopivat verrattain hyvin hevosella liikkumiseen ja pienellä kehittämisellä kaupungista saataisiin erityislaatuinen ulkoilu ja hevos-matkailukohde. Nupun suhde kaupunkiin on monitasoinen, tamma mielii syödä eri vuodenaikoina eri puistoista löytyviä laidunkasveja. Nuppu istuu kaupunkiin geenejään myöten, sillä tamman esi-emät elivät Turun alueella ainakin 1600 luvulla.
Saimme kuulla että Nuppu ja Mikola tullaan näkemään Mika Kaurismäen uudessa “The Girl King” elokuvassa, joka kertoo ruotsin Kuningatar Kristiinasta. Osa elokuvan tapahtumista sijoittuu samalle tilalle, josta Nupun suku on lähtöisin. Fakta ja fiktio sekoittuvat geenitasolla!
Esityksellä oli vakava tavoite: Edistää ratsastuksen arvostusta, esittelemällä ratsastaminen yhtenä taiteen tekemisen ja suunnittelun tekniikkana.
Ratsastaminen mielletään Suomessa useimmiten joko urheilu- tai vapaa-ajan harrastuslajiksi. Jatkossa voi (piirtämisen tai maalaamisen sijaan) tehdä taidetta ja suunnittelutyötä myös ratsain. Taide- ja muotoilukentällä kehittyneet erityistaidot voidaan siten valjastaa edelleen kehittämään hevoskulttuuria ja hevoskulttuuri pääsee rikastuttamaan esimerkiksi taiteilijoiden pyrkimyksiä luonnon kuvaamisessa.
Ratsain tehty taide ja muotoilu korostavat hevoskulttuurin perinteitä ja historiaa, kuten esimerkiksi Vienin Espanjalaisen ratsastuskoulun tai Andalusian kuninkaallisen ratsastuskoulun toiminta ja esitykset. Toisaalta se houkuttelee yleisöä havaitsemaan ympäristöä edelleen kehittyvän ratsastustekniikan näkökulmasta.
Molemmissa tapauksissa huomion keskipisteessä on eläinten ja ihmisten vuorovaikutus. Esim. Viher- ja ulkoilualueiden suunnittelua voidaan toteuttaa ihmisen ja eläimen vuorovaikutuksen myötä rakentuvan tiedon avulla. Oletan, että aluesuunnittelu joka etenee vuorovaikutuksessa hevosen kanssa edistää rakenteellisesti muidenkin eläinten hyvinvointia ja kasvattaa luonnon monimuotoisuutta.
