Posted on

Esitystaiteen perusteet -kurssikooste

Kooste sisältää tehtävänantoja, suorituksia, opiskelijoiden kirjoittamia muistiinpanoja ja keskustelun rippeitä. Aineistoa käytettiin Kankaanpään taidekoulun Esitystaiteen perusteet -kurssin opetuksessa, johon osallistui kaksi perättäistä vajaan 15 opiskelijan ryhmää ja etäopiskelijoita. Kolmiviikkoinen kurssi on pakollinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Ohjelma pyrki kehittämään osallistujien kykyä purkaa ja lukea erilaisia yhteiskunnassa toistuvia esityksiä sekä kehittämään taiteilija-ammatin vaatimia esiintymistaitoja. Esiintymistaidoista on hyötyä kun tekee taiteellista työskentelyään ymmärrettäväksi kollegoille, perheenjäsenille ja muulle yleisöille. Esiintymistä käsiteltiin laaja-alaisesti puimalla historiallisia poliittisia puheenvuoroja, performanssitaideteoksia ja osallistujien kurssin aikana toistamia arkirutiineja.

Ohjelmaa rytmittivät liikunnalliset harjoitukset, joilla pyrittiin vahvistamaan osallistujien kehotietoisuutta. Aamut alkoivat joko yhteisillä tansseilla tai venyttelyillä ja ryhmät suorittivat päivittäin kontakti-improvisaatioharjoitteita. Koulussa toteutetun opetuksen lisäksi ryhmät toimivat Kankaanpään liikuntakeskuksessa ja työskentelivät muutamaan otteeseen kaupunkitilassa. Liikepohjaista työskentelyä ohjasi pyrkimys harjaantua tunnistamaan kuinka keho vaikuttuu ympäristöstä, säistä ja toisista ihmisistä. Tätä kautta yritettiin hahmottaa miten ympäristö vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Menettelyllä pyrittiin kehittämään valmiuksia ymmärtää kuinka taideteokset, kuten veistokset, maalaukset, valokuvat ja arkkitehtuuri ohjaavat havaintoja, ajattelua ja käytöstä. Ohjelmaan kuulunut luento tarkasteli performatiivisuuden käsitettä eri nykytaiteen suuntausten ja merkkiteosten kautta.

Koosteessa on mukana esitystaiteen perusteet etäkurssin kurssitehtävät, joita myös osa kontaktiopetukseen osallistuneista on tehnyt korvatakseen poissaoloja. Laatikkoihin kootut tekstit ovat viikottaisia tehtävänantoja, joita ryhmille jaettiin. Näiden alla on opiskelijoiden suorittamat tehtävät sekä linkkejä teoksiin, joihin viitattiin keskusteluissa. Harjoitteita ja niiden purkuja ei ole esitelty tässä asiakirjassa, koska tämä on tarkoitettu ensisijaisesti muistiinpanoksi ja arkistoksi. Koosteen avulla voi toivottavasti palauttaa mieleen opetuksessa viitattuja taideteoksia, kirjallisuutta ja harjoitusten kulkua. Kurssi päättyi molempien ryhmien osalta ryhmissä suunniteltuihin yhteisharjoituksiin, joiden kehittelyn rippeitä on tallennettu asiakirjaan. Osallistujat arvioivat omaa oppimistaan ja antoivat työskentelylleen kurssiarvosanat opetuksen päättäneissä henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa.

Osa performanssiharjoitteista on napattu suoraan Pilvi Porkolan toimittamasta Performance Artist’s Workbook (2017) kirjasta. Performatiivisuutta käsittelevä luento-osuus pohjasi teoriasisällöiltään Richard Schechnerin Performance studies an Introduction – Chapter 5: Performativity (2002-2013) oppikirjaan. Suomennettu nimellä Johdatus esitystutkimukseen (2016). Kurssi käytti opetusaineistona kahta suomalaista performanssitaidekokoelmaa; T.E.H.D.A.S ryn luomaa D-Ark arkistoa, jossa teoksia yli 30 vuoden ajalta sekä New Performance Turku -festivaalin videokanavaa. Arkistoista löytyviä taideteoksia sovellettiin myös opetuksessa toistamalla esityksissä käytettyjä koreografioita ja perehtymällä taideteoksiin liikkeen kautta. Edellisistä kursseista saa otteen blogin aikaisemmista. Kurssin vastuuopettajana oli Tuomas Laitinen, joka sijaisti Aapo Korkeaojaa.

Posted on

20211107

Reconnected (2021) Paris Marx is an expose of core values at the heart of the internet. The text offers a useful listing of past alternatives too. This source led me to techwontsave.us podcast series by the author. Some episodes are light leftist rants (stating the obvious) but other episodes like How Race Was Central to Prop 22 w/ Veena Dubal are great for learning specifics on how workers in California have organized against the gig economy giants and what the historical framework of the gig economy is. #☭

Feeling restless and frustrated. Assembled a Pulses expander 1u for the Turing Machine (a no-brainer to have and relatively easy to assemble). Took it on as a meditative exercise. Repeating the resistor alignment 11 times, routing the same jumper-wires 11 times, powering the IC and reading the schematics like a holy book (tracing the signal paths over and over). Worked without a plan for the build but it turned out better then my previous expanders/1u thingamajiggies. Inspired by gnsk style approaches. This style for electronics is an acquired taste and I’m growing into it. I like the potential of errors and fear when plugging it in to the system. The mess which is not a mess.

Sent three Fairchild transistors to grm to be used in a RYO Paths build and was gifted two forestcaver / Benjolin PCBs and a voucher to their bandcamp in exchange. A nice realisation of the electronics as a social network approach and a sonic expansion for the initiative. Got in touch with the Benjolin PCB layout designer who consulted me on the VCA chip and acquired two Forrest Baer faceplates. Looking forwards to building a Rob Hordijk design and in preparation digging their text from 2009 The Blippoo Box: A Chaotic Electronic Music Instrument (The more I study the Benjolin, the closer it feels to SoftPop).

The digital heritage aspect of the Fairchild initiative led me to the inspiring compudanzas project: “explorations of computing at a human scale / explorando computación a escala humana”. I’m hoping to learn more about how computer logic could be performed as dance. This approach would work well for internalizing the transistor functions. Korsnäs wool coat patterns also look beautiful. Particularly live the weaving pattern which is performed in groups of three. Perhaps there is a base, collector, emitter logic at play there?

Preparing for a six week long gig at Kankaanpää Art School, I’ll be teaching first semester art-students “The Basics of Performance & Live Art”. Instead of infusing participants with texts, I’m trying to build their awareness of performance art praxis by using mostly other artworks as references. We’ll be analysing documented performances from the T.E.H.D.A.S ry D-Ark archive and the movement based exercises I’ve planned are linked artworks I’ve seen recently. The references and history of the art are introduced trough movement! The travel from Helsinki to Kankaanpää takes six hours. This is going to be an exhausting gig (leaving on Sundays, returning for Thursday nights and repeating the cycle for six weeks).

Posted on

20201213

I remember being angry in 2012 because it felt like our performance with Hanna and Pietari, The Heroes of Art was not getting the traction it deserved. I talked about it to Jussi who calmed me down by asking: “Why do you care about museums so much? Don’t you have more important things to attend to?”. This made me aware that if I really wanted to renew  institutions, the best response would be to work on and with, the ones which accept me as I am. I think he was urging me to invest more effort to Tehdas Ry. Jussi wasn’t calling for me to “cancel” museums, just to ignore them. This made me a healthier artist.

I was reminded of this when reading The Strongest Reactions to the Philip Guston Show’s Postponement Miss Two Key Points. Here’s What They Are—and Why They Matter (2020) by Ben Davis. He identifies two phenomenons which hinder museums capacity to respond: “Context Collapse” meaning that the “professional art discourse don’t center the ‘cultural conversation’ anymore; the trending social media conversation clearly dominates. ” which leads to the “original intention” of an exhibition to be is “easily overwritten.” The other hindrance he identifies is “Paranoid Reading” a style of “interpretation in which, no matter the object at hand, the exposure of its secret negative side would recur as the main point of interpretation.” The term is credited to Paranoid Reading and Reparative Reading (1997) Eve Kosofsky Sedgwick.

Posted on

20200407

Found an embarrassing text on live-art broadcasting I wrote 10 years ago: Stream? (2011). At the time we were attempting to build a collective channel for streaming culture events live. It was called CEL and we, the T.E.H.D.A.S organization, made broadcasts four to eight times a year. The regular events were PERFO performance nights from Tampere which managed to develop an audience and we also made annual multichannel streams from PERF festivals, Pori. All of the streams are archived in the Pori Art Museum in the D-ark archive (I don’t think they are accessible online currently). Our streaming system was advanced, we had multiple cameras and multiple parallel streams. In later phases we also worked with live-text.

I wrote it out of spite towards the national broadcasting company YLE which, at the time, was also experimenting with the late Bambuser streaming service (which we had adopted after Floobs closed in 2010). For us at T.E.H.D.A.S the live broadcasts felt like a lifeline trough which we could reach out to the unknown and to meet new people. For me it felt like the stream helped us to define ourselves and our craft and as YLE started using the same platform, I felt we were being pushed out and wanted to stand our ground.

In my part, live-art streaming culminated in the development of “Perfo-style” event documentations. This is a type of live-blogging which seeks to give an opinionated but sharp analysis of events trough text, which is written and shared live trough an online-writing platform. For me the most relevant experiment with this was a Perfo-event in 2012 which was documented simultaneously as text and a video-stream (using two feeds). The text part: perfo_raportti_29_5_2012_to_pdf.pdf is still available online (in Finnish) and the same text was later published in English in the T.E.H.D.A.S ry 10 year celebration book (my review on the book in Finnish).

The Stream? text is very coarse. It is arrogant at parts, even misinformed but feels sincere – Written before my MA degree. I think the best part of the text is the celebration of glitch esthetics in relation to live-streaming. I copied some relevant quotes below

… there are already so many cameras at live-art events that the illusion that things are live has been shattered. Performers work for the camera and this shapes the nature on performance art. It is only honest to admit that artist produce “images using their bodies” precisely because they want to look good in still photos which will later on to be posted on facebook, catalogues and portfolios. There is nothing wrong with this it is just that we have become so skilled in posing that our skills have turned against the nature of live-art. Artist are more concerned with the documentation then of the audience. …

With this in mind I think we should force ourselves to think critically on how to document performance art. Digital cameras have been capable to produce near same quality images for ten years now and it is impossible to determine from which era still photos are from. The gruesome reality is that they all look the same and the only way you may see time passing is when you recognize a particular artists aging. Try something different. There are bound to be art students with strong live drawing backgrounds in the audience, why not apply their skills for documenting the event or audio recordings, 3D animation etc etc.

Live streaming is a great tool to hinge performers out of their comfort zone. Every moment of the event is streamed so a performer has to consider all of their actions to be visible. The “money shot logic” of a still image showing the most dramatic sequence of a performance does not apply when the entire event with it’s preparations, audience reactions is also shown. The presence of “the internet audience” superimposes the artists a feeling that audiences which they are unable to control will evaluate their gestures critically. The stream embodies the idea of the other. An artist is pointed by a camera which streams events for unspecified and radically different audiences. A camera streaming online becomes a representative of audiences which you cannot seduce by editing your afterimage. This is a great challenge. If there is to be only one camera at a performance event this camera should be the one broadcasting.

When working with live streams it does not help if the broadcast is streamed trough a 100mb connection as people viewing it will anyways see it compressed and optimized for low bandwidth connections. But I don’t think image quality is a problem. Rough image gives events a sense that they are really live and differentiates us from mainstream medias. If we’d be working to produce HD-quality streams we’d be in the same category as all the other TV channels and if the image quality is close to standardized TV people begin to expect TV like structures from the stream. To replicate such quality is not necessary as we are not orchestrating an event into a studio setting, we are adapting into the site as it changes. The current robust system we have designed can handle changes, mood-swings of performers and surprises during a happening better then conventional TV-broadcasting tools do.

Glitch serves live online events well.

I feel that the liveliness of live events is in the element of danger, non-censuring mistakes made by the performer(s), pushing the camera operator outside her/his comfort zone and working with hazardous technical devices and beta-software. Such explorations inevitably results to glitches. Which is good. Pixelated image stresses the eyes and demands a different logic of viewing. Watching something aesthetically unpleasant forces the viewers to make sense of things them self’s. A “new media gaze” is being crafted. People on computers consume different sorts of media on the screen simultaneously. The textual elements of a performance (placed on the shout box or webpage) might be read during a pause in stream or the viewer might engage in a chat. There is currently no data on how or what people watch during a live stream. The viewer logic is being constructed based on what we offer.

Posted on

[Fi] T.E.H.D.A.S ry:n juhlakirja on tärkeä julkaisu

Featured Video Play Icon

Kannattaa tutustua T.E.H.D.A.S ry:n 10 vuotis juhlakirjaan. Oman kappaleen saa tilattua Porin taidemuseon kautta. 200 sivuinen opus on hyödyllinen kaikille suomalaisen performanssitaiteen ystäville; erityisesti mikäli kiinnostus on Helsingin ulkopuolisessa taide- ja alakulttuurikentässä välillä 2000-2013. Kirja on tunnelmaltaan rento ja sitä voi lukea järjestön kasvukertomuksena.

200 sivua on nopeasti koluttu sillä kansien väliin on sommiteltu paljon kuvia. Kuvat on tosin taitettu oudosti, joskus ne kattavat koko sivun ja toisinaan ne jäävät tökköihin valkoisiin raameihin. Joillakin aukeamilla sommittelua on korostettu mustilla taustoilla mistä tulee mieleen Non Gratan juhlakirjat. Non Gratan Porin vierailuilta on myös paljon kuvia ja kuvat autojen romutuksesta ovat vetäviä. Hätkähdyttävää kun huomaa, että vaikkei ryhmän toiminta innoita luonnossa niin palavat autot näyttävät painettuina uskottavilta. Kuvitusten merkittävin sarja lienee Johnny Amoren toimittamat performanssitaiteilija muotokuvat. Niiden värit jäävät kuitenkin painotuotteessa ikävän tummiksi.

Kiinnostavin kirjallinen osuus on pitkä anonyymisti kirjoitettu “Mennyttä ja ollutta” muistelo, jossa yhdistyksen nimetön jäsen kelaa henkilökohtaista kokemustaan ryhmän toiminnasta. Kertomus alkaa siitä kuinka nuoret Satakuntalaiset taiteilijat tutustuivat toisiinsa, nykytaiteeseen ja miltä tuntui esittää performansseja sekä muita nykytaiteita näille tyypillisesti vieraissa ympäristöissä. Kirjoitus on tunteikas ja luo kuvan nuorten taiteilijoiden vimmasta. Ryhmän taidenäkemystä voidaan kirjan perusteella kuvailla parhaiten ‘vilpittömänä’.

Muistelo vie kulissien taakse ja kuvailee herkullisesti tunnelmia, kun ryhmä oli lunastamassa valtion taidepalkintoa 2011.

“Tavallaan absurdia ja hauskaa mennä sinne kätteleen kulttuuriministeriä ja jutteleen sen kans. Varmaankin ihan hyvästä päästä kulttuuriministeri, mutta kuiteki vittu poliitikko. Sitä ei oikeesti kiinnosta vittuakaan ja siksi se ei ollu oikeesti opetellu puhettakaan.”

Kirja kertaa järjestön merkittävimmät tempaukset perustamishetkestä tähän päivään. Kronologinen rakenne tekee alkuosasta hitusen luettelomaisen. Olisin mielelläni lukenut enemmän uraa-uurtaneista projekteista kuten “Taideslummista”, “Huippukokouksista” ja “Isäntä & orja” symposiumista. Tämä olisi vaatinut sen, että ihan kaikkia järjestön tekemiä taidetapahtumia ei olisi kirjassa kerrattu. Monet tapahtumat aukeavat hyvin kuvien kautta ja tekstit ovat miltei tarpeettomia.

Toisaalta tekstit ovat hyödyllisiä varsinkin kaltaiselleni T.E.H.D.A.S ry:n satelliitille. Nyt viimein tiedän mitä Taavin tulet edes ovat. Enkä tiennyt, että porukka on käynyt Ars kärsämäessä. Suomalaisen alakulttuuri kentän historian kannalta nämä on ollut hyvä mainita näin painettunakin.

Aavistuksen irralliselta tuntuvaan Artikkeleita osuuteen olisi kuitenkin voinut kerätä tekstejä, jotka avaisivat projektien taiteellisia ja poliittisia sisältöjä tarkemmin. Tämä saattaisi tuntua höntiltä, sillä projektit on kehitetty spontaanisti. Mutta jonkin sortin synteesiä ryhmän tavoitteista ja ennen kaikkea tulevaisuuden näkymistä olisin kaivannut. Tässä muodossaan kirjan kärkenä toimivat tunteisiin vetoavat nuorisokirjamaiset nostatukset. Vilpittömyys puree. Paikoin jutut valitettavasti kertaavat itseään.

Artikkeleita osuudessa löytyy aikaisemmin Mustekalassa julkaistuja Anni Venäläisen kirjoittamia juttuja ja Janne Saarakkalan Esitys-lehdessä painettuja artikkeli. Tekstejä on myös Aapo Korkeaojalta ja muilta tutuilta. Monet kirjoitukset löytyvät Englanniksi ja Suomeksi.. Mutta jotkut ovat vain yhdellä kielellä. Tämä ei suomalaista lukijaa haitta. Rakenne on tuttu myös Non Gratan julkaisuista.

Avainsanoina toistuvat Pori, performanssi ja spontaanisuus. Tämä ei ole sinänsä kaukana totuudesta. Paikallisuuden korostamisella lienee omia motiivejaan. Uuttakin tietoa syntyy. “High Fashion – Low Life” näyttely projektin esittelyssä tapaillaan ryhmän toimintaa motivoivaa eroottisuutta. Anonyymi toiminta, luova vimmaisuus ja eroottisuus olisi kiinnostava otsikko. 2008 Freak-Loungessa, ja sen peep-show henkisissä luonteessa erotiikka oli hyvinkin pinnassa.

Oma panostukseni julkaisuun on parisivuinen Perforaportti (Fi&En), joka kertaa 2012 nähdyn Perfo klubin tapahtumia. Kirjoitus on sähkeluontoinen. Kirjoitin sen aikanaan avoimeen verkkoalustaa. Tapahtumaa verkkolähetyksessämme seurannut yleisö sai seurata sen syntymistä merkki merkiltä. Perforaporttiin on dokumentti performanssitaidetapahtumasta (esityksineen). Se on kirjoitettu omaleimaisella live-bloggaamis tekniikalla, jota kutsumme menetelmää “Perfo-raportointi (dokumentaatio) menetelmäksi”.

Kirjoitus on tunnelmallisempi ja henkilökohtaisempi kuin sähkeluontoisissa uutisoinneissa mutta jää silti sävyltään neutraaliksi, sillä nopean kirjoittamisen myötä tulkintoja tilanteista ei oikeastaan ehdi syntyä. Menetelmä on aavistuksen tajunnan virtainen. Sen alkuperäinen teksti löytyy edelleen samasta verkkokirjoitus alustasta (tai siis se oli kadonnut mutta laitoin ton linkin osoittamaan Google Docsiin ja pistin jutun myös tähän blogiin viitaten alle).

http://ldezem.muistio.tieke.fi/PERFO-RAPORTTI-JULKAISU

https://eero.storijapan.net/docfolio/en-perfo-raport/