Esitystaiteen perusteet -kurssikooste

Kooste sisältää tehtävänantoja, suorituksia, opiskelijoiden kirjoittamia muistiinpanoja ja keskustelun rippeitä. Aineistoa käytettiin Kankaanpään taidekoulun Esitystaiteen perusteet -kurssin opetuksessa, johon osallistui kaksi perättäistä vajaan 15 opiskelijan ryhmää ja etäopiskelijoita. Kolmiviikkoinen kurssi on pakollinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Ohjelma pyrki kehittämään osallistujien kykyä purkaa ja lukea erilaisia yhteiskunnassa toistuvia esityksiä sekä kehittämään taiteilija-ammatin vaatimia esiintymistaitoja. Esiintymistaidoista on hyötyä kun tekee taiteellista työskentelyään ymmärrettäväksi kollegoille, perheenjäsenille ja muulle yleisöille. Esiintymistä käsiteltiin laaja-alaisesti puimalla historiallisia poliittisia puheenvuoroja, performanssitaideteoksia ja osallistujien kurssin aikana toistamia arkirutiineja.

Ohjelmaa rytmittivät liikunnalliset harjoitukset, joilla pyrittiin vahvistamaan osallistujien kehotietoisuutta. Aamut alkoivat joko yhteisillä tansseilla tai venyttelyillä ja ryhmät suorittivat päivittäin kontakti-improvisaatioharjoitteita. Koulussa toteutetun opetuksen lisäksi ryhmät toimivat Kankaanpään liikuntakeskuksessa ja työskentelivät muutamaan otteeseen kaupunkitilassa. Liikepohjaista työskentelyä ohjasi pyrkimys harjaantua tunnistamaan kuinka keho vaikuttuu ympäristöstä, säistä ja toisista ihmisistä. Tätä kautta yritettiin hahmottaa miten ympäristö vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Menettelyllä pyrittiin kehittämään valmiuksia ymmärtää kuinka taideteokset, kuten veistokset, maalaukset, valokuvat ja arkkitehtuuri ohjaavat havaintoja, ajattelua ja käytöstä. Ohjelmaan kuulunut luento tarkasteli performatiivisuuden käsitettä eri nykytaiteen suuntausten ja merkkiteosten kautta.

Koosteessa on mukana esitystaiteen perusteet etäkurssin kurssitehtävät, joita myös osa kontaktiopetukseen osallistuneista on tehnyt korvatakseen poissaoloja. Laatikkoihin kootut tekstit ovat viikottaisia tehtävänantoja, joita ryhmille jaettiin. Näiden alla on opiskelijoiden suorittamat tehtävät sekä linkkejä teoksiin, joihin viitattiin keskusteluissa. Harjoitteita ja niiden purkuja ei ole esitelty tässä asiakirjassa, koska tämä on tarkoitettu ensisijaisesti muistiinpanoksi ja arkistoksi. Koosteen avulla voi toivottavasti palauttaa mieleen opetuksessa viitattuja taideteoksia, kirjallisuutta ja harjoitusten kulkua. Kurssi päättyi molempien ryhmien osalta ryhmissä suunniteltuihin yhteisharjoituksiin, joiden kehittelyn rippeitä on tallennettu asiakirjaan. Osallistujat arvioivat omaa oppimistaan ja antoivat työskentelylleen kurssiarvosanat opetuksen päättäneissä henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa.

Osa performanssiharjoitteista on napattu suoraan Pilvi Porkolan toimittamasta Performance Artist’s Workbook (2017) kirjasta. Performatiivisuutta käsittelevä luento-osuus pohjasi teoriasisällöiltään Richard Schechnerin Performance studies an Introduction – Chapter 5: Performativity (2002-2013) oppikirjaan. Suomennettu nimellä Johdatus esitystutkimukseen (2016). Kurssi käytti opetusaineistona kahta suomalaista performanssitaidekokoelmaa; T.E.H.D.A.S ryn luomaa D-Ark arkistoa, jossa teoksia yli 30 vuoden ajalta sekä New Performance Turku -festivaalin videokanavaa. Arkistoista löytyviä taideteoksia sovellettiin myös opetuksessa toistamalla esityksissä käytettyjä koreografioita ja perehtymällä taideteoksiin liikkeen kautta. Edellisistä kursseista saa otteen blogin aikaisemmista. Kurssin vastuuopettajana oli Tuomas Laitinen, joka sijaisti Aapo Korkeaojaa.

20160929

Finished my article “New Material Intercource” regarding contemporary sex-toys and their impact on the environment and our sexual expression. It’s currently being edited by Tuomas Laitinen and it’ll likely come out before Christmas in the Esitys-magazines Masturbation-edition. I draw nifty pictures to accompany the text. The illustrations are available on Openclipart: New Material Intercourse – Clipart collection and they are licensed for unlimited commercial use! The text echoes the “handicraft-ethical / future archeological” thinking we’ve developed over the years through various Ore.e Refineries activities. One slogan we’ve deployed with Jesse was: “The future is decided with hands” and the “New Material Intercource” text takes this statement literally.

Watched and appreciated “November” (2004) by Hito Steyerl. The movie convinced me that narratives are a thing of the past. At time artist were trained to produce counter-narratives in an effort to voice out opinions of the oppressed. I’ve now come to understand that the problem is with narrativity itself. Every narrative ground events in to mythological continuum.

Every story, tells the story that there is a founding myth. #ॐ

Met with Päivi Raivio and I agreed to join her “Rescue Museum” events in November. I’ll possibly be working to salvage personal digital heritages of unknown Facebook users.

Met with Pilvi Porkola and went through my participation in her upcoming show for New Performance Turku. I’ll be using a kettlebell and making techno on stage with her.