Eero Yli-Vakkuri
I made my mind. After seeing a video by Constant Dullaart (NL/DE) at Sorbus I remembered what it feels like to use social media. Decided to quit my activities in Twitter for good and collect news, events and semi-public ideas on this page instead.
Edit: This feels really good. I’m using SeaMonkey to write the page and it can upload it using ftp with a push of a button. Feels like a solid way to do this. If I have a lot to say, I’ll have to organize the text in some way but this will do for now.
On aika jakaa syksyisiä apuraha-hakemuksia julkiseen tarkasteluun! Julkaisun tavoitteena on hälventää taiteilijatyöhön liittyviä epäluuloja. Oheinen hakemusteksti on editoitu siten, että projektissa mukana olevat muut taiteilijat/tutkijat eivät tule tunnistetuiksi. Vieraiden työpanoksista ja rooleista kertovat osuudet on kätketty “[…]” sulkeiden sisään. Jätin pois myös “Taiteellisen toiminnan esittely” osuuden, joka on miltei sama kuin menestyksekkäässä Hevoslinja-hakemuksessa.
Kokonainen hakemus lähetettiin Kordelinin säätiölle ja anon samalle projektille tukea myös Taiteen edistämiskeskukselta. Tavoittelin tällä hakemuksella 18000€ summaa mikä on hitusen yli Kordelinin keskimääräisesti myöntämien määrän. Rahoitus takaisi vuoden työskentelyn projektin parissa. Liitteenä hakemuksessa toimitettiin myös kansikuva sekä päivitetty CV.
KUTSU
1. Johdanto
Minareetista kajautettu rukouskutsu liittyy leimallisesti arabimaiden kaupunkeihin, sen voi kuulla myös aasian mantereella ja muutamissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa. Rukouskutsua on laulettu samojen kaavojen mukaan yli 1400 vuotta! Se kutsuu kuulijansa moskeijalle, kuten kirkonkellot kirkkoon. Ääni on tuttu esimerkiksi elokuvissa, joissa sitä käytetään kun halutaan johdatella katsoja eksoottisen lähi-itään.
Kokonaisen kaupungin peittävä säännöllinen lauluääni on taiteellisesti kiinnostava ilmiö.
Mitä seuraisi jos vastaava ääni yllättäen kuultaisiinkin Helsingin keskustassa? Kuinka islamilaisesta kaupungista Helsinkiin muuttanut on sopeutunut siihen ettei enää kuule rukouskutsua ympäristössään? Millaiseksi kutsun mieltää ateistiksi tunnustautuva henkilö ja onko traditio kategorisesti uskonnollinen? Minkälaisia erilaisia rukouskutsuja on ja löytyykö ilmiölle paikallista (pohjois-eurooppalaista tai helsinkiläisiä) vastinetta?
Lähestyn näitä kysymyksiä haastattelemalla Suomessa asuvia, islamilaisen kaupunkikulttuurin vaikutuspiiriin kuuluvia kaupunkilaisia ja kokeilemalla miten kaupunkilaiset suhteutuvat erilaisiin kaupunkitilassa toteutuviin äänikokeiluhin.
Tutkimalla rukouskutsun vaikutusta, voidaan tunnustella minkälaatuisia muita ideologisia äänitiloja kaupunkiin kuuluu. Ehkä olemme tiedostamattamme samanlaatuisen äänellisten traditioiden ympäröimiä. Kutsu-projekti toimii viitekehyksenä islamilaiseen kulttuuriin ja tätä kautta monikulttuuriseen Suomeen ja Eurooppaan perehtymiseen. Työskentelyä motivoi halu tehdä monikulttuurinen Suomi paremmin ymmärrettäväksi. Olen myös elänyt lapsena vuoden Damaskoksessa, jolloin lähimoskeijan rukouskutsut olivat lohdullinen ääni.
Työskentelyn keskiössä on prosessi, jossa tutustun islaminuskon vaikutuspiirissä eläviin ihmisryhmiin ja heidän taustoihinsa. Aineisto karttuu kohtaamisten myötä. Työskentely huomioi ajankohtaiset konfliktit lähi-idässä mutta ei alleviivaa kriisejä vaan pyrkii tekemään vierasta kulttuuria ymmärrettävämmäksi kulttuurihistoriallisesta vinkkelistä. Prosessin tuloksena syntyy videodokumentti, kuvia, laulu-äänitteitä ja tekstejä. Osa tuotoksista löytää tiensä taidenäyttelyihin, aihetta käsitteleviin seminaareihin ja esitystaidetapahtumiin, osa muihin monikulttuurillista osaamista tukeviin julkaisuihin ja tilaisuuksiin.
Kohtaamisen teemana ei ole ensisijaisesti islaminusko vaan kaupunki jaettuna äänitilana. Tutustun rukouskutsuun ensisijaisesti äänenä, jonka jälkeen perehdyn sen traditioon, aatteellisiin taustoihin ja vaikutuksiin yksittäisissä kaupunkilaisissa. Dokumentaarinen työ ei keskity yksilöihin vaan se pyrkii lähestymään rukouskutsua urbaanina ilmiönä, johon on suotava olla monta erilaista näkökulmaa. Rukouskutsu toimii alustana tutustua arabimaiden kaupunkikulttuuriin ja sitä kautta islaminuskoon.
Kantavana teemana on Faces-festivaalinen taiteellisena johtajana tunnetun Börje Mattsonin esittämä näkökulma, jonka mukaan ei ole ensisijaista tunnistaa yhtäläisyyksiä eri kulttuurien välillä.. Paljon tärkeämpää löytää eroja, sitten juhlistaa ja suvaita niitä. Mielestäni tällä ajatuksella on taiteellinen vastine Bertolt Brechtin tunnetuksi tekemässä vieraannuttamistekniikassa ja myöhemmin situationisteihin yhdistetyllä Détournement toiminnalla. Näitä ajatuksia myötäillen Kutsu-projekti pyrkii syrjättämään totutun tuntemattomaksi ja vastavuoroisesti oudon tutuksi.
Tavoitteena ei kuitenkaan ole tehdä vieraita kulttuureita “kotoisemmiksi” vaan täräyttää normeja, joiden mukaan ero vieraan ja kotoisen välillä rakentuu. Projektin näkökulmasta moniarvoisuus on ehdottoman kaksisuuntainen prosessi.
2. Haastattelumenetelmät
Työ aloitetaan keräämällä aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja tapaamalla islamilaiseen kaupunkikulttuuriin perehtyneitä tutkijoita sekä uskonoppineita. Kontaktiympäristöinä toimivat Helsingin Islamistisen yhdyskunnan ja Helsingin Muslimit ry:n tapahtumat, erilaiset lähi-itään liittyvät musiikki/muu-taide tilaisuudet sekä Helsingin Yliopiston islamin tutkimuksen tutkijapiirit, […]
Vuoden alkuun teen toimintani tunnetuksi Helsingin islamilaiselle yhteisölle, esittelen tulokulmani ja kiinnostuksen kohteeni sillä pyrkimyksellä, että toimintani herättää innostusta ja halua edistää projektia. Perehtyminen Helsingin islamilaiseen kulttuuriin etenee etnografisiaa menetelmiä soveltaen ja käyttämällä yhteisötaiteilijoiden väkevintä tutkimusmenetelmää: Hengailua.
Vietän projektin aikana mahdollisimman paljon aikaa islamilaisen kulttuurin vaikutuspiirissä elävien kaupunkilaisten kanssa ja hahmottelen vastauksia kysymyksiin rinnalla elon lomassa. Työskentely säätelee kunnioitus uskonnon harjoittajia kohtaan. Tutustumispaikkoina toimivat ryhmien käyttämät uskonnolliset tilat mutta kohtaamispaikoiksi käyvät myös rennot ympäristöt kuten harraste ja nuorisotilat (kisahalli, kahvilat, kodit) ja vaativat ympäristöt kuten pakolaisten vastaanottokeskukset. Haastattelut dokumentoidaan videolle, äänenä ja tekstillä.
3. Kepillä jäätä: Uutiskutsu
Etsiessäni rukouskutsulle kotoista vastinetta, huomasin että radiossa kuuluvat uutiset (ainakin) viisi kertaa päivässä. Tapa jolla uutiset lausutaan on ikään yhdenmukainen ja tyylitelty. Uutismediaa tuotetaan ja kuunnellaan rituaalinomaisesti. Tästä näkökulmasta Pasilan linkkitorni näyttää minareetilta ja suomalainen uutiskulttuuri ideologisesti motivoituneelta. Onko tämä kulttuureitamme yhdistävä vai erottava tekijä?
Projektia varten etnomuusikkona tunnettu […]. Laulu yhdistetään videoon, joka kuvitetaan näkymällä Yleisradion linkkimastosta.
Näin syntyvät teos toimii esimerkkinä taiteellisista eleistä, joita projektin aikana tuotetaan. Teoksen voi harmitta esittää taidenäyttely-yhteydessä. Mutta kiinnostavampaa on kuulla miten islamilainen yhteisö suhtautuu tähän ja vastaaviin yrityksiin luoda rakentavaa epäymmärrystä eri kulttuurin välille. Kohtaamisen myötä syntyvä keskustelu on tärkeämpi osa teosta ja joka myös dokumentoidaan.
Menetelmä muistuttaa […] Tässä yhteydessä menetelmän avulla luodaan päällekkäisiä kerroksia taiteilijan tulkinnoista ja tulkintaa koskevan yhteisön reaktioista. Vuoden aikana luodaan ja kokeillaan vastaavia kultturillisia käännöskokeita.
4. Mitä vuodesta jää käteen?
Yrityksenä on luoda ymmärrystä kulttuurien välille, käyttämällä yhteistyön viitekehyksenä kaupungin jaettua äänitilaa.
n.30min dokumentti joka kertoo miten islamilaisesta kulttuurista lähtöisin olevat suhtautuvat rukouskutsun ääneen.
Pariminuuttinen Uutiskutsu-videoteos, jossa kuullaan suomenkieliset uutiset rukouskutsun tyyliin laulettuna.
“Kokonaisraportti” eli essee, joka esittelee projektin lähtökohdat ja kuvailee työvaiheiden saamaa vastaanottoa. Teksti kirjoitetaan projektin päätteeksi. Se hahmottelee menetelmiä, joita prosessin aikana on sovellettu ja tarjotaan julkaistavaksi islamin kulttuuria sekä monikulttuurisuutta käsitteleviin julkaisuihin.
Lyhyitä puheenvuoroja (esim. Blogikirjoituksia verkossa ja foorumeilla) sekä näiden ympärillä käytyjä keskusteluita.
Ääniperformansseja, joilla otetaan kaupunkitilaa haltuun ja testataan miten kaupunkilaiset suhtautuvat muutoksiin ympäristönsä akustiikassa.
Systemaattisesti tuotettuja ja arkistoituja digitaalisia haastatteluaineistoja, jotka voidaan luovuttaa tutkijakäyttöön.
Projektipäiväkirja, johon sisältyy valokuvia ja äänitteitä.
En halua, että vuoden urakoinnista jää käteen ainoastaan taiteena erottuvia teoksia. Teokselliset osuudet (kuten Uutiskutsu) syntyvät vieraaseen kulttuurin tutustumisen sivutuotteina eivätkä ole siten pakotettuja nykytaidetta muistuttavaan muotoon. Tavoitteena ei ole kitetyytää projektia taiteen keinoin, vaan luoda menetelmiä joista voi olla hyötyä monikulttuurista osaamista edistävässä työssä.
Työn onnistumista voidaan arvioida paitsi taiteellisin kriteerein (arvioimalla teosten laatua) myös sillä perusteella minkälaisen vastaanoton projekti saa kaupunkilaisissa. Siksi medioita julkaistaan islamilaisten yhteisöjen omissa verkkofoorumeissa, sosiaalisten medioiden kautta sekä yhteisöjen tapahtumissa.
Aineiston salliessa mediat julkaistaan avoimen käytön mahdollistavilla lisensseillä (Creative Commons CC-0, Ore.e Ref. COOL1.0 tms.) jotta niitä voidaan käyttää kuvituksina vastaavissa projekteissa. En aijo luoda omaa foorumia (blogia tai verkkosivua), jossa keskustelua käydään vaan mielummin käydä verkkokeskusteluita yhteisöjen omilla foorumeilla.
5. Aikataulut (Budjetti)
Eri työskentelyvaiheet lomittuvat toisiinsa mutta aikataulu antaa karkean kuvan eri etappien edellyttämästä työmäärästä. Apuraha takaa taiteilijan keskeytymättömän toiminnan vuoden ajaksi (17000€) sekä […] “Uutiskutsu” teoksen toteutuskulut (1000€. […] palkkio, studiovuokra, matka- ja järjestelykulut).
2kk (Kartoitus)
Helsingin islamilaiseen kulttuurin syventyminen, kirjallisen sekä muun aineiston keruu ja toimiympäristö- sekä henkilökartoitus. Projektin alkuvaiheessa tutustutaan islamilaista kulttuuria edustaviin järjestöihin ja näiden käyttämiin tiloihin. Kartoitusvaiheessa tutustutaan myös kaupungin maahanmuuttaja ja monikulttuurillisuustyötä tekeviin järjestöihin, sillä toiveella että nämä kykenevät ohjaamaan prosessin suuntaa ja siten hyötymään sen tuloksista suoraan.
1kk (Taiteellinen koe)
[…] Uutiskutsulle kuvataan “musiikkivideo”, jossa Pasilan linkkitorni näkyy eripuolilta kaupunkia. Linkkitornia kuvataan kaupunginosista, joissa islamilainen kulttuuri on vahvasti edustettuna. Valmistuvaa videota näytetään kenttätyöskentelyn aikana tavattaville ryhmille, sillä ajatuksella että se herättää keskustelua ja motivoi tehdä rukouskutsu paremmin ymmärrettäväksi. […]
5kk (Hengailu)
Kenttätyöskentely/Hengailu. Kartoitusvaiheen myötä tavatut henkilöt toimivat tulkkeina pyrkimyksessä ymmärtää mitä rukouskutsu merkitsee islaminuskoisille ja kuinka siihen suhtautuvat muut islamilaisen kulttuurin vaikutuspiirissä elävät. Kenttätyöskentely etenee rihmastomaisesti. Saan toivonmukaan kutsuja tilaisuuksiin ja pyrin näiden myötä saamaan tarpeeksi kontakteja, joiden kanssa tutkimusta voi edistää. Havaintoja tarkistetaan säännöllisissä keskusteluissa […] tilaisuuden vaatiessa tutustuttaa minua edelleen aihepiiriin perehtyneisiin tutkijoihin ja uskonoppineisiin.
4kk (Aineiston purku, paketointi ja jakaminen)
Jotta taiteen viitekehyksessä tehdystä perehtymisestä islamilaiseen kulttuuriin on mahdollisimman paljon hyötyä aiheen euroopanlaajuisessa käsittelyssä, kartoitus ja kenttätyövaiheen aikana kerätyt haastatteluaineistot analysoidaan ja jaetaan islamilaisen kulttuurin edustajille sekä aiheeseen perehtyneille tukijoille. Myös näitä aineistoja voidaan soveltaa hyödyntää taide-yhteyksissä. Aineiston purkuun ja paketointiin kuuluu myös videoiden ja äänitteiden leikkaus-urakka.
Alla näkyvä teksti on toimitettu osana Avekille suunnattua apurahahakemusta, jolla haettiin 2600€ työryhmän käyttöön. Jaan sen julkiseen tarkasteluun, jotta apurahakäytännöt tulisivat avoimemmiksi. Toimin samoin Hevoslinja HKI-TKU-HKI apurahahakemuksen kanssa. [Edit (28.1.14): Valitettavasti hakemus ei saanut rahoitusta]
Maailma on pirstaleinen… Jos siitä joskus sai eheän kuvan, meni se rikki tippuessaan tehtaan hyllyltä. Elokuvissa tätä pirstaleisuutta kuvitetetaan räpsyttämällä televisiokanavia ja latomalla verkkoselainikkunoita päällekkäin. Radion kohina, eli samassa kanavassa yht’aikaisesti kuuluvat signaalit, kuvaavat pirstaleisuutta äänenä. Moniäänisyyden kanssa eläminen näyttäytyy usein ahdistavassa valossa – Sille altistuneet nuoret ovat hikisiä ja neuroottisia.
Radio Polku on 80minuuttinen meta-radiokuunnelma. Se koostuu yksittäisistä 20 sek – 1 min pitkistä väli-inserteistä eli lyhyistä puheenvuoroista, joita käytetään radiossa juonnettaessa (eli luodessa juonta) kahden musiikkikappaleen tai erillisen ohjelman välille. Insertissä ei välttämättä ole keskittynyttä viestiä – Sen tärkein tehtävä on luoda tunnelma, jonka myötä kaksi eri ajatusta muodostavat johdonmukaisen parin.
Väli-insertit tekevät perinjuurin pirstaleisesta ja globaalista mediakokemuksesta eli radion kuuntelemisesta, eheän mediatilan. Inserttien johdattelemana saatetaan soitattaa vuoroin orkesteri- ja punk-musiikkia. Insertit luovat konsensuksen. Ne ovat keskeinen osa median käyttämää valtaa, toimien yhtä salakavalasti kuin Muzak-äänitteet eli ns. Hissimusiikki.
Kun tavaratalossa vaihtaa kerrosta lihatiskiltä talviturkkien luokse, kuluttajaa harhautetaan klassikko melodioilla. Hissimusiikkia kuunnellessa liha-, turkis- ja muotiteollisuuden verisyys tylpistyy traagiseksi panhuilu-aariaksi.
Radio Polun studio koostuu 4-6 kulttuurityöntekijästä. Ryhmään kuuluu media-alan moniosaajia, radiotoimittajia, näyttelijöitä ja ääneen erikoistuneita taiteilijoita. Porukan ytimenä toimii Circus Maximuksen – 10huonetta ryhmä. Esiintyjät tuottavat yhden viikonlopun kestävän session aikana “sitoutumattomia” väli-insertti äänitteitä. Sessiossa tehdyt äänitteet julkaistaan verkossa vapaan käytön mahdollistavilla lisensseillä ja niiden kuvituksena käytetään staattista studio-videokuvaa.
Äänitys toteutetaan intensiivisessä 4-6 tunnin istunnossa. Studio-väki käy pöydän ääreen ja muun sosiaalisen ohjelman lomassa – Käyn kertomaan jonkun tarinan (näytän kuvan tai videon), jonka perään osoitan mikrofonilla ja penään vieraalta kommenttia.
Tyyliin: “…mutta mitä tähän sanoo, median kanssa ammatikseen työskentelevä Helsinkiläisnuori?”. Johon vastaaja pääsee improvisoimaan 20sek – 1min kestävän juonnon. Juonto voi kääntyä keskusteluksi muiden studiovieraiden kanssa. Keskusteluiden ehto on etteivät ne paljasta alkuperäistä virikettä.
Kun puheenvuoro päättyy, juonnetaan “seuraava media” sisään.
“No se oli todella mukavasti sanottu… Ja vähän samanlaisia tunnelmia on myös seuraavassa pätkässä. Tutustutaampa siihen..”. Istunnossa koitetaan luoda tunnelma, että pienet insertit liittyvät johonkin suurempaan tarinaan.
Session tavoitteena on välitön tunnelma, jonka siivittämänä inserttejä voi syntyä lennossa kenen tahansa toimesta. Studio isännän/emännän rooli siis vaihtuu session aikana. Yksittäiset insertit ovat jäävät irrallisiksi ja ne toimitetaan siten, ettei niiden myötä paljastu mitään asiayhteyttä. Ne ovat pirstaleita. Tavoitteena ei kuitenkaan ole luoda kyynistä tai absurdia kokemusta vaan valottaa inserttejä median vallankäytön välineenä ja tunnustella; minkälaisen narratiivisen kokonaisuuden irralliset juonnot kykenevät luomaan, kun ne tulevat kuulluksi osana muita mediasyötteita.
Radio Polun tekemiä inserttejä voi käyttää kotona – Ne on suunniteltu kytkettäväksi osaksi kuuntelijoiden henkilökohtaisia musiikkisoittolistoja. Ladattuaan insertit kotitietokoneelle kuuntelija saattaa säätää soittimensa valitsemaan kappaleita sattumanvaraisesti, jolloin Radio Polun insertit kuuluvat kappaleiden välissä rakentaen kuunteluympäristöönsä synteettisen mediatilan. Tavoitteena on luoda kuuntelijalle johdonmukainen kokemus käyttämällä sattumanvaraisia ja asiayhteyksistä riisuttuja inserttejä. Tämän myötä kuuntelijan kokemus muodostaa muotokuva mediasta itsestään. Tuloksena on kriittistä Mediahissimusiikkia.
Insertit pyritään julkaisemaan myös spotify-palvelussa, torrenttina Pirate Bayn kautta ja youtubessa. Julkaisu tapahtuu kaikissa tutuissa palveluissa, joista ihmiset noutavat mediansa. Inserteillä on soveltuvuutta myös taiteellisissa kokonaisuuksissa kuten videoscreeningeistä ja sitä voi käyttää taustaäänitteenä teatterissa tai taidenäyttelyissä. Se on itseään kommentoiva kommenttiraita.
“And now for something completely differerent”
108. Vapaalla. Mietin miksi jazz ja modernismi on niin selvä pari. Kuuntelen kun filosofit puhuu radiossa Picassosta ja laittaa välillä jazzia ja sitten välähtää: Jazz edustaa hetkeä jolloin valkoinen mies kesytti villin. Jazz on modernia uutta uuden maailman musiikkia. Se on riemuvoitto. Muotoon valjastettua elinvoimaa. Onneksi mä elän euroopan rajalla: En ole eurooppalainen vaan elän periferiassa. Niiden serkku rajamailla, joten ei hävetä olla ulkopuolinen ja pystyy silti näkemään tämän kauheuden. Coltranen taiteellinen toiseus se miten se sysätään normaliuden piiristä jollain väitteellä (se että on erilainen, vaarallinen ja hullu) tehdään huumeiden käytön perusteella. Eikä se tule pelkästään väristä niinkuin ennen. Se on tavallinen hullu taiteilija. Hullu kuten Van Gogh. Se on neroutettu koska se muistuttaa meistä: Se ei kestä itseään.
109. Tekniikassa. Isoäidin uurnan lasku. Tylsää. Väläytän tekniikan taukohuonessa etten jää ylimääräiselle 3 viikolle jota näyttelyä jatketaan. Porukka on yllättynyttä. Kerron ettei kolme lisäviikkoa ratkaise mitään pitkällä tähtäimellä. Mulle luvataan soitella jos tulee hätiä ja tarpeita. Puhetta jatkotöistä tekniikan ripustustehtävissä(!).
110. Tekniikassa. Outo juttu. Näin yhden valvojan jolla oli punaiset rannekorut. Näin sen toisen kerran mutta olin unohtanut minä päivänä näin sen ensimmäisen kerran. En muista.
111. Täysin pihalla väsymyksestä. Tässä fiiliksessä olevia ei pitäisi päästää töihin.
112. Totaalisen krapulassa. Aivan lopussa. Röhnötän darrassa tekniikan takahuoneessa. Istun salissa ja valvon.
113. Henkien krapula. Tämä on se pahempi osuus krapulaa.
114. Vapaa. Tunnekaaosta.
115. Tekniikassa. Aivan poikki. | My heart is an ocean. I try to go around it but i’ll never see the other side. I ain’t got no bearing cause i am round. I am tired of these waves thou they keep me alive. Taking us to a storm. And believe when i am calm its more scary cause it means you are in the eye of it. People at the shore are to be protected but i can’t fight these waves all my life. Because every sea is connected they are salty and round. Don’t fear baby: What is lost others will find. And when i am falling i am shaped as a teardrop. Cause whales and people at the shore they don’t get around.
116. Salissa. Tunne mylly jatkuu se alkaa heti aamusta. Kaikki muistuttaa kaikesta. Onkohan Picasso näyttely ja sen elämäntarinan jehutus tuottanut monta avioeroa? Mä olen naivi ja viekas ja hupsu.
117. Vapaa. Outoja juhlia.
118. Vapaa. Tunteet sekaisin.
119. Töissä. Istun nurkassa. Juttelin yhden kanssa Markiisi de Sadesta. Tämä kertoi Sokratoinnista. Hauska juttu. Tunteet vähän järjestyksessä hetkittäin.
120. Vapaa. Parisuhdeongelmia.
121. Vapaa töissä freelancerinä. Keskustelen 70 vuotiaan kanssa parisuhdeasioista. Tästä on tulossa hullu elämä vaikka olisi tavallinen. Telkkari on kaikkine seksi ja suhde hurjasteluineen äärikonservatiivinen tarinankertoja.
122. Töissä salissa. Parisuhde ongelmat syvenevät.
123. Töissä salissa. Parisuhde ongelmat tuntuvat tasaantuvan.
124. Tekniikassa. | Pukuhuone. Täällä haisee hiki. Kuten jumppasalissa. Ihmiset on laittaneet käsipyyhkeitä kenkiensä alle ettei vesi tarttuisi muovimatolta sukkiin sisäkenkiin vaihtaessa. Siivoajat, jollainen voisin olla, laittavat käsipyyhkeet suoraan lavuaarin laidoille. Keltaisella muovimatolla kiitää sokeritoukka. Katon paneelit ovat täynnä rakoja ja ne natisevat säännöllisesti. Aluminoidut putket menee niiden alle epäsymmetrisistä reijistä. Yhden paneelin alta pilkottaa sähköjohto joka vie jbllän monitoriin. Penkit on metallia ja ne kolisee kun niille laittaa avaimet housuja vaihtaessa. Ilmoitustaulu on kulunut ja siinä on ikivanha joulukalenteri siinä roikkuu kuulakärkikyniä narussa. Lattialla on kenkiä jotka ei varmaan kuulu kenellekkään. Ne lojuu. Vanhat museon rakenteet on peitetty alhaalta muovi bordilla ja seinät vuorattu märkätilojen ympäriltä kaakeleilla. Kaarimaista sisäkattoa myötäilee lasi kapiteeli josta laskeutuu vessat seinät. Käytävälle kuuluu kaikki. Ohi menevät ihmiset yskii ja sähköllä kontrolloidut ovet. Katon läpi kuuluu kuten joku leikkaisi mattoveitsellä pahvia. Puuseppä on askarrellut pääsylipusta ruusukkeen jolla on merkinnyt kaappinsa. Mun kaappi on ainoa jossa ei ole lukkoa.
125. Vapaa. Parisuhde ongelmat kärjistyvät.
126. Töissä. Viimeistä kertaa tekniikassa. Illalla käy vieraita.
127. Töissä. Salakuljetan edellisen illan vieraille pääsyliput näyttelyyn.
128. Vapaa.
129. Vapaa.
130. Viimeinen työpäivä Ateneumissa.
103. Valvontaa. Teen tilastointia. Kollega joka on käynyt samassa lukiossa (en tajunnut mistä hän tunnisti minut kun tapasimme ensimmäisen kerran) innostuu taulutilastointihankkeesta. Hän lupaa mitata ajan jota vieraat käyttävät per huone. Laskujen mukaan 3tunnin (museon tilastoima keskiarvo vieraiden käyttämästä ajasta) museovierailun aikana käytetään 49min teosten katseluun (jos keskiarvo 14.7sek). Pitää saada selville kuinka montaa työtä ihmiset todella katsovat. | Tämä työ on 90% sisäpolitiikkaa: taukojen järjestämistä ja jaksamista ehostavaa juoruilua tai muuten vaan sitkuttelua. 10% asiakaspalvelua. Josta 7% nonverbaalista läsnäoloa ja 3% kieltämistä tai neuvomista. Piaraisen äänekkäästi. Kukaan ei osoita huomanneensa. | Musliminaiset tulee katsomaan kitaransoittajaa ja alastonta naista. Nainen rötköttää niin että sen punakeltainen vagina piirtyy viiruna kultaiseen leikkaukseen. Hunnutetut naiset seisoo aivan huoneen laidalla katsoo työtä päin ja kääntyy kannoillaan. Picasso on äärimmäisen eurooppalainen taiteilija. Se on eurooppalaisuuden lippulaiva. Aihevalinnat ovat rinnan eeppisiä ja kodin piiriin kuuluvia; tehden vaikutelman että taiteilijan mieli on universumi ja vastapalloilua järjen sekä viattomuuden kanssa (primitiivisen viattomuuden kuten eurooppalainen ymmärtää itsensä ylimpänä kulttuurina, ei niinkään vastapalloilua muiden kulttuurien kanssa), viitteitä kreikan klassismiin: Veistoksellisia tai arkkitehtoonisia kubistisia henkilöitä. Pääosassa hahmo kuvattuna ilman taustaa kuten se olisi ilman kontekstia. Ja naivin pornografisesti kuvattuja ruumiinosia. Onkoloita joihin katse tunkeutuu mukamas puolueettomasti; Uteliaisuus esittäytyy pyyteettömänä: Miksi rikoit tabun? Koska olin utelias! Kuten persereikään katsoisi olento joka ei pidä perseenreikää härskinä. Eurooppalainen esittäytyy naiivina ja sen ideologinen päämäärä (muuttaa kaikki eurooppalaisiksi) kätkeytyy häneltä itseltään johtoajatukseen että “Ihmisellä on oikeus kysyä miksi”. Kuten muut kulttuurit eivät kykenisi tähän prosessiin. Suojaudumme itsekriittisyydellä muiden kritiikiltä. Eurooppalainen mieli on oman väitteensä mukaan jo tunkeutunut tabujen sisään ja tuottanut läpinäkyvän kulttuurin kuten se olisi kaikkien kulttuurien päämäärä. Todellista dekonstruktiota ei ole: jos määritämme että kuningas on keskellä kuvaa ja sitten heitämme sen laitaan ei se pura kuninkaan olemassaoloa. Kuningas on eurooppalainen ihmiskuva. Eli eurooppalainen itse joka on oma kuninkaansa. | Kukaan ei huomauta eilisistä kuvista.
104. Hyvin erikoinen päivä. Kuvaan asiakaspalvelun solmukohtia ja juoksentelen kerrosten välissä. Liikun kameran ja jäykän kolmijalan kanssa enkä ole pukeutunut työuniformuun. Muhun suhtaudutaan oudosti ja kuittaillaan että olen saanut ylennyksen. Mutta porukka vaikuttaa tottuneelta siihen että teen tällaisia. Istun taukohuoneessa oman läppärin takana ja käsittelen kuvia. Tehtäviäni ei oltu merkitty työvuorolistaan joten paikoin säästän väkeä tauoille ja käyn jopa päästämässä tekniikan puolen tauolle. Kuvattuani pyörätuolissa olevaa naista kapealla käytävällä esittelen itseni ja pyydän lupaa käyttää kuvia. Vaikeasti vammainen nainen hymyilee ja sanoo: “Ei haittaa; Olen itsekkin KUBISTINEN”(!). Olen töissä työaikojen ulkopuolella ja päästän vielä yhden emännän iltapisulle. Lähden yhdessä iltavuoron kanssa jättäen dvdn -jossa tarkkaan lajiteltuja kuvia värikorjattuina- odottamaan huomista.
105. Tekniikassa. Näyttely ei kuulemma tuota tappiota. Itseasiassa se pitää samaan museo rinkiin kuuluvat institutiot pystyssä. Saldo on kuulemma +-0 ehkä voittoakin. Se vähentää näyttelyvihamielisyyttäni vaikka sen ei pitäisi. Tässä ympäristössä en tosin usko omille pääsemis väitettä ollenkaan. Näyttely varmaan pääsee johonkin käviämäärä kiintiöön mutta tuskin tuottaa rahaa. | Lahjatavarakaupan Picasso tuotteet on tuotu myös johdantojen ääreen auditorioon. Ne on valaistu erikseen ja luennoitsijan pöytä on vuorattu Picasso kuvakirjoilla. Kirja on paska ainoastaan tyhjiä ylistyssanoja ja kuvia. Wikipedia on vähemmin puolueellinen. Kirja ei ole myynyt odotetusti ja myyntiä kasvatetaan liittämällä se ainoaan yhteyteen jossa näyttely saa ihmiskasvot. Seuraavaksi vieraille annetaan ostoskärryt ja jokaisen teoksen vieressä on samoissa väreissä tai kuoseissa olevia lahjatavaroita: “Pidit tästä taulusta. Saattaisit siis nauttia myös tästä postikortista.”. Museo on kansanvalistus institutio, jonka tehtävä on luoda ja tarjota tietoa kansalle. Museo ylläpitää kulttuuria. Nämä kuitenkin puhuvat vieraista asiakkaina kuten näyttelyt olisivat palveluita joita ihmiset ostavat. Seuraus: Jos kritisoin museota siitä että nämä epäonnistuvat valistus tehtävissään he kuittaavat palvelevansa asiakkaita; Jos kritisoin kaupallistumisesta he kuittaavat kaupallisuuden tuoman rahan mahdollistavan valistustyön. Lopputulos: Asiakaspalvelu esitetään valistustyönä. Ainoastaan sopivaa ristiriidatonta tietoa tuotetaan ja jaetaan. Asiakas valitsee selkeästi tarjotuista vaihtoehdoista, eikä sopimattomia vaihtoehtoja tuoteta. Ero johtajien ja yhteiskunnan (työläisten) välillä kasvaa ja perustelee itsensä sillä ainoastaan totalitarismi on ristiriidatonta. Kun museot kerran ovat näin hampaattomia mikä estää niitä pitämästä radikaalimpia näyttelyitä hetken mielijohteesta? Ne ei voi voittaa tai hävitä mitään. Nähtävästi museoita todella johtaa jokin muu kuin museonjohtaja. Joku jolla on ihan muu agenda kuin puheilla.
106. Työ työ työ työ työ työ. Paskaa. Juuri nyt ei haittaa mutta muistan miten se on muina aamuina haitannut. Tätä on turhautuminen.
107. Tekniikassa. Valokuvista kiitettiin. | Museojohtaja pitää yksityisjohdannon valikoidulle yritysjohtaja naisryhmälle. “Picassosta on sanottu; Että taiteilijaksi ei voi tulla astumatta tämän ruumiin yli. Halusi tai ei jokaisella nykytaiteilijalla on oltava suhde tai mielipide Picassosta”. Huh. En ole kuullut tällaista väitettä ennen ja Picasso ei ole ollut mun taiteilijuudelle laisinkaan merkittävä. Situationistit joita ei tarvitse nimetä on ne joilla on eniten vaikutusta. Koen että olen enemmän samassa projektissa niiden kanssa kuin astumassa ruumiiden yli. Modernin jatkumo on institutionalisoitu ja tehty vaarattomaksi. Ne on skipanneet yli politiikasta estetisoimalla sen. Konservatiivisuus kannustaa post-modernia: “Olishan se kiva että olis tällainen ajatus että ihminen on monikerroksinen ja kaikkien omat näkökulmat olisivat yhtä oikeita tapoja katsoa kuvaa. Mutta mielummin ostan sen maalauksena ja mietin kotona.”. Modernin museon johtaja on porvarillinen farssi. Siinä ei ole mitään modernia. Picasso, se halusikin tulla kuohituksi.