Posted on

20221106

Our reception at Glow Up was warm and the evening wonderfully festive. Malla’ gig invited everyone to dance and before this we participated in a performance by Vishnu Vardhani Rajan and admired poses by Tiia Kasurinen. Before the event we were welcomed by Pii Anttila, Sanna Karimäki-Nuutinen and Kunsthalle Seinäjoki staff. Karimäki-Nuutinen gave us a thorough introduction to the Kunsthalle history and current program. During the tour we got to meet and interview artists Ida Sofia Fleming and Vesa Rahikainen who had an exhibition in the top floor. Their work was based on rust, sound and rituals. Pii also hosted us a celebratory lunch and the co-curator of Glow Up, artist Aeon Lux gave us compliments when we parted ways.

We performed together as a group consisting of artists Tonya Björkbom, Julia Elo, Viola Jalaskoski, Uljas Kaitala, Anni-Maaria Leppänen, Sade Marila, Pinja Minkkinen, Piia Muurinaho, Ignacio Pérez Pérez, Sanna Svartström, +1 and myself. Tiia From & Onni Oja, who participated in the planning of the work could not attend. The performance was prepared during a two week intensive performance art course titled “Public and Performance” organized at Kankaanpää Art School. Our group was called Eero Yli-Vakkuri & Co. in reference to recent debates on “& Co.” -style charismatically led performing arts organizations.

During the two week program we wrote a collective study journal with the group, which shares lecture notes, drafts for the performance choreography & score and other notes, general glimpses to discussions and exercises. I particularly enjoyed a day we walked the city and Uljas presented the group with the Kankaanpää cemetery gravestone deposit/storage. The site reminded me of a past gig at the Malmi Cemetery, which hosts a similar deposit of gravestone gravel.

Our performance, perhaps titled as “This is your ancestor” (but not agreed to be titled such) was an effort to transform a rock with the collective will of our group, bodies and by facilitating audience interactions with it. We advised various choreographic motifs, which were be used to exchange experiences, such us temperatures with the stone. I think the majority of the audience came to contact with the stone and some even performed solo actions with it. We developed the performance by gradually growing our collective understanding of the materials of stone, bubble gum (which contrasted the hardness) and by debating what constitutes an audience or public. We loosely defined (but experienced and abided to) collective rules on how to physically engage with each others and the audienceperformers. Trust was built trough intuition and developed a good mood for the club.

Posted on

Apurahahakemus: Valtakunnallinen metsäasiainlähde (2022)

Toimitettu Koneen säätiölle sekä lyhempänä versiona Alfred Kordelinin säätiölle. Jaettu verkossa tarkasteluun avoimuuden hengessä. Short summary in English below.

Tavoitteeni on kehittää valmiuksia joilla voimme organisoitua luonnon ja sen muutoksen suhteen. Järjestän tätä varten sarjan performansseja luonnonlähteillä. Lähteet ovat ihmeellisiä; Maaperällä on maku! Perehdyn ainakin kahdeksaan kohteeseen eri puolilla Suomea ja valmistelen niiden käyttäjille työpajoja. Työskentely perustuu vuoropuheluun ja luo suhteita. Osapuolina ovat lähde, sen eliöt sekä ihmiset, jotka haluavat kuunnella paikkaa ja altistua. Performanssit ovat osaltani opintomatkoja, joiden kautta tutustun erilaisiin lähdekulttuureihin niihin kytkeytyvien yhteisöjen kautta. Tilaisuuden rakentuvat veden maun varassa, jonka annetaan ohjata lähteen tulevaisuutta koskevaa päätöksentekoa. Maku on vahvan omakohtainen mutta vaikutealtis tuntemus. Sen välittäminen edellyttää avointa sanallistamista ja kuulostelua. Maistamisen ympärille organisoituminen on herkkä prosessi, joka synnyttää luottamusta toisiin ja omiin aisteihin. Tällaisessa tilassa tehdyillä kannanotoilla on mielestäni väkevämpi vaikutus kuin perinteisellä asiantuntijatyöllä. Väkevät keinot ovat välttämättömiä sopeutuaksemme ympäristön muutokseen.

Matkustan ympäri Suomea liftaamalla. Liftaus on päästövapaa ja sosiaalisesti opettavainen tapa tutustua uusiin ympäristöihin. Lähestyn yhteisöjä, jotka toimivat aktiivisesti lähiluonnon kanssa ja joiden toimintaan vesistöt kytkeytyvät. Etsin kumppaneita järjestöjen kuten partiotoiminnan sekä metsästysseurojen kautta. Tätä ennen olen saavuttanut etäisiä lähteitä maastokarttojen avulla ja luonut onnistuneita paikallisyhteyksiä, soittamalla esimerkiksi lähialueiden huoltoasemille ja utelemalla. Tämän työn puitteissa toimin kullakin lähdealueella kahden viikon ajan tutustuen alueen asukkaisiin. Paikallistoiminta voi myös kytkeytyä kulttuuritapahtumiin sekä kunnallisten toimijoiden ohjelmiin. Olen aikaisemmissa projekteissa tukeutunut esimerkiksi Maaseudun sivistysliiton verkostoihin. Tutustuttuani yhteisöihin käyn heidän kanssaan lähderetkelle.

Esitän kunkin lähdevierailun alussa performanssin, joka pohtii veden geologista kiertoa. Paljastan sen kautta kaiken mitä tiedän aiheesta. Aikaisemmissa esityksissä olen laulanut yleisölle ja tanssinut kumisaappaissa esittäen sateen kulkua maaperässä. Esityksen draaman kaari on kömpelö. Performanssitaiteelle ominainen kotikutoisuus synnyttää tilapäisiä tasa-arvoisia tiloja, jossa jaettavat kertomukset näyttäytyvät kaikki yhtä päteviltä tiedon lähteiltä. Tämän jälkeen harjoittelemme veden maistamista ja keskustelemme lähteisiin liittyvistä kokemuksista. Sillä yleisö tuntee paikat ennalta, työskentely on pohjustettua ja etenemme sutjakasti käsittelemään mikä lähde oikeastaan on ja miten meidän kannattaa olla siihen suhteessa.

Tallennan osallistujien puheenvuoroja sekä tuntemuksia ja kokoan kustakin esityksestä asiapitoisen raportin. Raportit valmistellaan samaan tapaan kuin yhdistysten keskustelupöytäkirjat, joiden laatimisessa olen järjestösihteerinä hyvin harjaantunut. Tarkistutan asiakirjat osallistujilla ja pyydän niihin palautetta. Tarkistuskierros lisää asiakirjan vaikuttavuutta ja mahdollistaa lähteen ympärille järjestäytymisen. Järjestäytymisen myötä voimme ohjata esimerkiksi kunnostustoimenpiteitä ja pyrkimyksiä tehdä paikkaa saavutettavaksi eri käyttäjille. Toisaalta asiakirjat voivat tukea aikeita kätkeä lähde ulkopuolisilta ja jättää paikka rauhaan. Vesivarat ovat korostuneen eripuran ja huolen aiheena. Esimerkiksi kunnalliset toimijat kartoittavat lähteitä huoltovarmuuden näkökulmasta, mutta monet kontaktoimani paikallisaktiivit pyrkivät pitämään lähteensä salassa estääkseen niiden kuormittavaa käyttöä. Kummatkin osapuolet pyrkivät suojeluun, mikä paljastaa kiinnostavan jännitteen: Toiset suojelevat luontoa sitä kätkemällä, toiset tekemällä tutuksi. Onko kätkemällä suojeltua luontoa piilossa enemmänkin ja pitääkö tunnistamisen aina johtaa haltuunottoon? Pitääkö luonnon kuulua kaikille?

Kokoan pöytäkirjojen pohjalta laajemmalle yleisölle suunnatun taiteilijakirjan. Kirjaan sisältyy tarinoita, haastatteluita sekä veden maun ja paikkojen kuvauksia. Teoksessa on esseeosuuksia, jotka kuvaavat tuntemuksia, joita vieraiden vesien juomien teettää. Kirja toimii oppaana lähteiden tunnistamiseen ja maistamiseen. Maistamisen taito, näppituntuma ja oma harkinta edustavat osaamista, joita muuttuvassa maailmassa kannattaa kehittää. Aikaisempien esitysten avaamien keskustelujen myötä olen oppinut kuinka viileitä lähteitä voidaan käyttää marjojen säilytykseen, sekä minkälaisia oireita poikkeavilla mineraalipitoisuuksilla varustettu juoma tuottaa. Olen myös havainnut tuulahduksia rituaalikäytöstä ja haluan saada selville minkälaisia hengellisiä suhteita ihmisillä on vesiin. Kerään tarinoita ja tulkitsen esityksiin osallistuneiden yleisöjen reaktioita sekä sanoittamattomia tuntemuksia. En paljasta lähteiden salaisuuksia. Kirjoitustyyli hakee muotoa kauhu- ja mysteeriromaaneista. Vaikuttaa siltä, että lähteet herättävät ihmisissä syvällistä pelkoa ja vaarallisia tuntemuksia. Maan kupeen nauttiminen on kuumottavaa, sillä sen laatuun vaikuttavat kaikki maalliset toimet. Oikein kanavoituna tämä voimakas tunne voi motivoida poliittiseen organisoitumiseen.

Julkaisu toteutetaan matalan kynnyksen mediatyön periaatteita noudattaen. Kirjoitan sen tekstit käsin, samoin kuin olen toteuttanut hevoskulttuuriin liittyviä tutkimuksellisia artikkeleita (liite). Kirja on kuvitettu piirroksin ja tulostettavissa mustavalkoisena kotiprintterillä kuten zine-julkaisut. Olen tehnyt zine-julkaisuja koko urani ajan ja organisoinut pienjulkaisu toimituskuntia osana nykytaiteen opetustyötä eri yliopistoissa. Myös performanssitaiteilija Tea Andreoletin kanssa tehty yhteistyö (esitellään alla) on kiteytetty pienkustannemuotoon. Kuvasimme Tean kanssa Tasting is the process of comparing two or more ingredients to each other (2021) teoksen, joka opastaa kuinka rakennuksia voi juoda ja julkaisimme sen saatteena A5-kokoisen Tasting Book maistamis- ja reseptioppaan.

Työskentelyn poliittinen motiivi ja taustat

Toimintani kehittää ekososialistisia tai oikeammin hydrokommunistisia verkostoja. Esitykset kokoavat yhteen vesistä kiinnostuneita ja vahvistavat heidän kykyään työskennellä yhdessä vihreän syndikalismin hengessä. Aistien ja paikallistuntemuksen varassa jäsentyvä poliittinen toiminta vastustaa hallinnollisia ja tiedollisia hierarkioita. Työ ei kuitenkaan haasta asiantuntijoita vaan kutsuu liittolaisia. Lähteet kutsuvat, jopa velvoittavat niiden käyttäjiä, ja haluan tunnustella toimijuuksia, joita ne ehdottavat. Olen avannut yhteydenpidon Uudenmaan ELY-keskuksen Helmi-elinympäristöohjelmaan liittyvien tutkijoiden ja virkamiesten kanssa. Helmen ohjelmassa on pienvesiin liittyvä painotus ja olen kontaktoinut luonnonsuojelun asiantuntijoita, joiden kanssa syvennän yhteistyötä apurahakaudella. Olen oppinut, miten esimerkiksi Helsingin kaupunki on järjestänyt asukkaille pienvesitapaamisia ja purokävelyitä. Haasteena on ollut, että retket kuormittavat herkkiä ympäristöjä, joihin ne kohdentuvat.

Toivon oppivani asiantuntijoilta lähteiden kunnostamisesta ja tämänhetkisistä käytännöistä pohja- ja pintavesien kanssa toimimiseen. Tämä sisältö uudistaa jo käyttämääni esityksen käsikirjoitusta ja virittää osaamistani. Vastalahjaksi kehitän Helmen asiantuntijoille menetelmiä, jolla voi edistää luontosuhteita ilman että kohteissa vieraillaan. Kokemukseni mukaan oikein esiteltynä kraanavesi mahdollistaa rikkaan luontokokemuksen. Teos koettelee asiantuntija vetoisen luonnonsuojelutyön ja edustamani ihanteellisia luonnon kuvauksia kritisoivan taiteellisen toiminnan rajoja. Lähteillä järjestämäni esitykset toimivat opintokerhoina, jossa kohtaavat vesistöjen suojelutyötä ohjaavat viralliset, taiteelliset ja paikallisten käytännöt.

Taiteellista työskentelyäni on pian kahdenkymmen vuoden ajan läpäissyt itsessään ongelmallinen antroposeenin käsite, joka arvioi ihmisen ympäristövaikutusta geologisen ajan mittakaavassa. Käsitettä hyödynnetään kriittisenä työkaluna, jolla puretaan ideologioita, jotka tähtäävät ihmisen tarpeiden tyydyttämiseen muun elollisen kustannuksella. Se kuvaa lajimme kaikkivoipaisena ja esittää nykyihmisen toiminnan koskevan koko elonkehää. Antroposeenin näkökulmasta ihmiskunnan luontosuhde on katkonainen ja alistava, mikä ei kuitenkaan vastaa metsissä liikkuvien tai niistä riippuvaisten yhteisöjen tuntemuksia. Mikäli ihminen vaikuttaa kaikkeen, voidaan päättelyä seuraten havaita että muovipullosta juova on aidon luontokokemuksen äärellä. Tämä on herkullinen kehä. Taiteellisena haasteenani on nautiskella luonnon saavuttamisen vaikeudesta.

Tavoitteeni on, että esityksiin osallistuvat yhteisöt muodostuvat huokoiseksi organisaatioksi, jolla on jaetun kokemuksen, pöytäkirjojen ja mahdollisten yhteisten päätösten kautta omaa ympäristöään koskevaa toimintavaltaa. Pyrkimykseni on vahvistaa yhteisöjen valmiuksia organisoitua lähteen asettamien ehdotusten mukaisesti. Näkökulma on lennokas, mutta olen jo pitkällä sen kehittämisessä. Valmistelen parhaillaan 24. syyskuuta esitystä Degermosantien asukkaille Sipoonkorpeen, Helsingin viimeisen luonnonlähteen kupeeseen, jossa testaan tässä esittämiäni menettelyitä. Tätä hakemusta koskevasta prosessissa syntyvää taiteilijakirjaa painetaan satakunta kappaletta ja se postitetaan toimintaan osallistuneille. Näin työhön osallistuneet hyötyvät toistensa tietämyksestä.

Työni lähteiden parissa sai alkunsa 2018 kutsusta osallistua Alkovi gallerian johtamaan In Various Stages of Ruins aloitteeseen. Toiminta tarkasteli miten kansallisia arvoja määrittävä tieto muodostuu ja kuinka sitä välitetään. Vierailimme ohjelman puitteissa Venäjällä, missä jännitteet virallisen ja paikallisen tiedon sekä raunioiden välillä ovat akuutteja. Teimme retkiä Venäjän Karjalaan, missä haimme kyläläisten avustuksella luonnonlähteitä Куркиеки ja Йо́ханнес / Советский ympäristöistä. Valmistelin tältä pohjalta esityksiä Agency of Singular Investigations – ASI space, Fabrikaan (Moskova) sekä Zarya taidetilaan (Vladivostok). Esitykset pohtivat ja testasivat, miten luonnonlähteiden vedet vaikuttavat käsitykseen paikasta. Kysyin esityksillä, kuinka paljon paikallisen lähteen vettä on juotava ollakseen paikallinen.

Venäjän matkat toteutuivat samaan aikaan Performing the Fringe -projektin kanssa. Itämeren alueelta koottu taiteilijaryhmä tutustui parin vuoden ajan Tukholman, Porin ja Vilnan lähiöihin pitkien kävelyiden ja paikallisten asiantuntijoiden puheenvuorojen kautta. Tukholmassa vastaanottavana organisaationa toimi Konsthall C, jossa järjestettyyn näyttelyyn liittyen suunnittelin esityksen lähistöllä asuvalle perheelle. Koska en löytynyt luonnonlähdettä, valmistin perheelle kivennäisvettä heidän kotitalonsa rakenteissa käytetyistä kivistä. He joivat taloaan naureskellen. Korona-pandemian teettämät sulut käynnistyivät samana viikonloppuna. Tämä sai minut kohdentamaan työskentelyni pienille ja paikallisille yleisöille. Tukholman esitys toteutui perheen olohuoneessa juuri ennen lasten nukkumaanmenoa.

Osallistuin seuraavana syksynä New Performance Turku -festivaaliin järjestäen polkupyörävaelluksen syrjäiselle luonnon lähteelle Kukonmäellä. Tanssin samoin sävelin Kiasman Esitys:NYT -tapahtumassa, tarjoillen yleisölle vettä Kurängen lähteestä ja valmistaen kivennäisvettä Finlandia-talon marmoreista. Vesiteema jatkui Porin taidemuseossa, jossa toteutuneen näyttelyn yhteyteen teimme Jesse Sipolan kanssa julkisen taideteoksen p3rm46r4ff171 (2021). Tutustuin työskentely lomassa performanssitaiteilija Tea Andreolettiin, joka on tehnyt lähdevesiin liittyvää taidetta ja kouluttautunut vedenmaistajaksi. Valmistelimme Tean kanssa esityksen 2020 Anti -festivaalille Kuopioon. Valmistelun yhteydessä saimme selville, että miltei kaikki kaupungin lähteet oli tuhottu päättäjien hygienisenä varotoimenpiteenä.

Short in English: I’m working to scale a performance I’m preparing for the Nomad House program into a three year project titled: “National Forest Spring Affair”. I propose eight or more workshops (bundled with lecture performances), which I’ll organize at different natural springs around Finland. I’ll reach remote sites by hitchhiking, which I casually frame as a practical solution (an innovation even) to logistical sustainability concerns in arts (both ecological and social aspects of it, as during the 2014 Trans-Horse riding excursion, we learned that infra is barely material and solely dependent on social networks and kindness). The audiences I’m looking to reach consist of members from local associations who are involved in forestry, such as hunting associations and scout clubs. There is buzz around springs due to national security of supply concerns.

The work is grounded on community organization and I frame the project as a hydrocommunist initiative (I don’t know what it is yet, but imagine it will be great). My idea is that the taste of spring water will enable the group to formulate opinions and dreams of nature. Each spring informs different political action and desire. I’ll document the discussions and collect water stories, anecdotes – Honestly pretty much everything people experience and know about the sites. The documents will be written in “minutes of the debate” -form which I’m skilled in formulating through my involvement in political associations. To establish the document’s validity, it will be checked by the participants, which makes them suited as a foundation for future planning, statements and negotiations.

Later on I’ll write a horror-story book which is based on the documents. The book aims to motivate furter tasting experiments and give hints on how to discover, claim or hide natural water resources. It will be a low key zine written by hand, which people can print at home. It will not reveal the secrets of the springs – It’s not a map but a tool for discovering local area resources. The initiative is founded on ecosocialist thought and my idea is to organize participants into a national network (in the spirit of green syndicalism), which can collectively work for springs (or work to keep them secret).

The artwork explores contradictions between nature protection (best represented by ELY, the Centre for Economic Development, Transport and the Environment) and artistic initiatives which aim to dislodge established, often idealized notions of nature. This part of the project is informed by Enis Yucekoralp’s take on the sublime and a recent publication regarding the Gothic Anthropocene. The work builds on my involvement in Land and Environmental Art Conservation and pedagogic ambitions in advocating horse intellect in urban planning.

Posted on

Esitystaiteen perusteet -kurssikooste

Kooste sisältää tehtävänantoja, suorituksia, opiskelijoiden kirjoittamia muistiinpanoja ja keskustelun rippeitä. Aineistoa käytettiin Kankaanpään taidekoulun Esitystaiteen perusteet -kurssin opetuksessa, johon osallistui kaksi perättäistä vajaan 15 opiskelijan ryhmää ja etäopiskelijoita. Kolmiviikkoinen kurssi on pakollinen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Ohjelma pyrki kehittämään osallistujien kykyä purkaa ja lukea erilaisia yhteiskunnassa toistuvia esityksiä sekä kehittämään taiteilija-ammatin vaatimia esiintymistaitoja. Esiintymistaidoista on hyötyä kun tekee taiteellista työskentelyään ymmärrettäväksi kollegoille, perheenjäsenille ja muulle yleisöille. Esiintymistä käsiteltiin laaja-alaisesti puimalla historiallisia poliittisia puheenvuoroja, performanssitaideteoksia ja osallistujien kurssin aikana toistamia arkirutiineja.

Ohjelmaa rytmittivät liikunnalliset harjoitukset, joilla pyrittiin vahvistamaan osallistujien kehotietoisuutta. Aamut alkoivat joko yhteisillä tansseilla tai venyttelyillä ja ryhmät suorittivat päivittäin kontakti-improvisaatioharjoitteita. Koulussa toteutetun opetuksen lisäksi ryhmät toimivat Kankaanpään liikuntakeskuksessa ja työskentelivät muutamaan otteeseen kaupunkitilassa. Liikepohjaista työskentelyä ohjasi pyrkimys harjaantua tunnistamaan kuinka keho vaikuttuu ympäristöstä, säistä ja toisista ihmisistä. Tätä kautta yritettiin hahmottaa miten ympäristö vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Menettelyllä pyrittiin kehittämään valmiuksia ymmärtää kuinka taideteokset, kuten veistokset, maalaukset, valokuvat ja arkkitehtuuri ohjaavat havaintoja, ajattelua ja käytöstä. Ohjelmaan kuulunut luento tarkasteli performatiivisuuden käsitettä eri nykytaiteen suuntausten ja merkkiteosten kautta.

Koosteessa on mukana esitystaiteen perusteet etäkurssin kurssitehtävät, joita myös osa kontaktiopetukseen osallistuneista on tehnyt korvatakseen poissaoloja. Laatikkoihin kootut tekstit ovat viikottaisia tehtävänantoja, joita ryhmille jaettiin. Näiden alla on opiskelijoiden suorittamat tehtävät sekä linkkejä teoksiin, joihin viitattiin keskusteluissa. Harjoitteita ja niiden purkuja ei ole esitelty tässä asiakirjassa, koska tämä on tarkoitettu ensisijaisesti muistiinpanoksi ja arkistoksi. Koosteen avulla voi toivottavasti palauttaa mieleen opetuksessa viitattuja taideteoksia, kirjallisuutta ja harjoitusten kulkua. Kurssi päättyi molempien ryhmien osalta ryhmissä suunniteltuihin yhteisharjoituksiin, joiden kehittelyn rippeitä on tallennettu asiakirjaan. Osallistujat arvioivat omaa oppimistaan ja antoivat työskentelylleen kurssiarvosanat opetuksen päättäneissä henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa.

Osa performanssiharjoitteista on napattu suoraan Pilvi Porkolan toimittamasta Performance Artist’s Workbook (2017) kirjasta. Performatiivisuutta käsittelevä luento-osuus pohjasi teoriasisällöiltään Richard Schechnerin Performance studies an Introduction – Chapter 5: Performativity (2002-2013) oppikirjaan. Suomennettu nimellä Johdatus esitystutkimukseen (2016). Kurssi käytti opetusaineistona kahta suomalaista performanssitaidekokoelmaa; T.E.H.D.A.S ryn luomaa D-Ark arkistoa, jossa teoksia yli 30 vuoden ajalta sekä New Performance Turku -festivaalin videokanavaa. Arkistoista löytyviä taideteoksia sovellettiin myös opetuksessa toistamalla esityksissä käytettyjä koreografioita ja perehtymällä taideteoksiin liikkeen kautta. Edellisistä kursseista saa otteen blogin aikaisemmista. Kurssin vastuuopettajana oli Tuomas Laitinen, joka sijaisti Aapo Korkeaojaa.

Posted on

20210810

The Non-Sitting-Stuff-Not-About-Horses-vol0  publication is based on a collective online study-journal which was written during the spring of 2021 by participants of the Horse & Built Environment course for Aalto University (UWAS-C0071). Group members met weekly at the Kaarelan ratsutalli stables, discussed horse & animal matters and observed horses while executing various stable chores. During a six week period the group succeeded in tiling a floor in the main stable, demolishing an old storage, planting grass and performing a plethora of other maintenance tasks. The group’s activity intertwined with the daily routines of the stable and was periodically interrupted with horse handling exercises, lectures and discussions.

The publication is co-authored. It is inspired by early 1990’s horse hobbyists zines (see Ihahaa mag. in useful links). Group members have used the online document for collecting observations and to discuss different inputs & articles. Texts could be written anonymously and authors were tasked to create guidelines for managing the document. The text is wild: It was presented as a Pasture where group members could wander seeking nourishment and as a Compost which shows how different inputs and shared moments have been processed and digested. The publication is a snapshot to the thinking which the groups activities and engagement stirred up. It is raw –in the best sense of the word– including creative writing, diary entries, article reviews and links to inspiring media.

We hope you will enjoy this decay.

Dormalen, Gaudé, Harouny, Jalasaho, Keil, Kiviaho, Kolehmainen, Pietari Kylmälä (lecturer, editor), Lecerf, Moberg, Nimetön Nyan Cat, Nurmi, Polkinghorne, Rosina, Visuri, Eero Yli-Vakkuri (lecturer, editor) & Zhao

Posted on

20191104

Returning from a teaching gig at Villa Arttu youth art school in Hyvinkää. I had the opportunity to spend a weekend with 28, 12-17 year olds, teaching “Performance Architecture” (as defined by Schweder) by using various movement, body awareness and voice based exercises. Participants came from Rovaniemi, Hämeenlinna and Hyvinkää. The group was divided in two batches which alternated each day between my workshop and a sound/media sessions taught by Simi Ruotsalainen.

The “Performance Architecture” workshops started with fake-laugh yoga and an exploration on how voices resonate inside bodies. Voice-making was framed as an internal-organ sculpturing exercise. Participants massaged the insides of their mouths using their tongues and attempted to identify where different tones resonate from. The idea of sound-making as an internal-organ sculpture practice was inspired by әṾӨȻΔ𐐉 -exhibition by Jenna Sutela & Lars TCF Holdhus at Sinne (2015). After the warm up we begun massaging your imaginations in a “What if…” session, in which participants only communicate by asking “What if…”. This exercise is something I picked up from a seminar called “Performative Utopias” organized by Reality Research Center in 2013 (for Baltic Circle).

Then we continued doing echo-izings: Each group member was expected to utter a word or tone, which others repeated. The word or tone had to relate to the space we were in. The exercise continued until everyone had shared their voice. The idea that everyone has to speak out for an exercise to end, was motivated by Peggy Pierrots community talk-shop guidelines from 2017. We practiced deep breathing, standing and walking in a confined space. These exercises were based on basic contact improvisation teaching techniques: The group begun by moving in a rigid grid pattern (90° turns, slow and fast walking). After a while they were allowed to stop their movements when they felt like it. The act of stopping was framed as a personal political strike, which offered an opportunity to reflect the situation. Striking as an action comes from an idea by Jussi Koitela: Activism becomes political, when people stop being “active” and reflect their situation.

After the trust within the group was founded, they begun to use the space more freely and we combined echo-izings to the movement. When people spotted motivating objects, shapes or things in the space, they were advised to stop, to point at the thing and voice their observation. Group members then followed the action: Stopped, pointed at the same thing and repeated what was said about it. This method of reading a space collectively was inspired by Patterns of Life by Julien Prévieux (2015). Participant were then advised to use the same technique for reflecting the joined movements and actions, that were emerging from within the group. Then the group spend a long silent session moving and exploring each others clothes, garments and jewelries. This lead into a very nice session, were people touched each others softly and recognized each others. Each phase of the exercise was discussed collectively before progressing.

Then we performed a repetitive minimalistic stepping dance choreography, which I saw executed as a part of the “Monstera” performance by Essi Kausalainen. I consulted Kausalainen about using her pattern in teaching and got some insight on it. The movement was framed as something intrinsic to living things and when setting it up for the participants I compared the dance to the movement of plants when they are seeking light. People associated the movement with something they do while “idling”, when waiting for a buss etc. We then performed very long sessions following the choreography and discussed what it felt like. People experienced the movement as soothing and enjoyed performing it collectively. We executed it in a large circle and the size of circle alternated during each session. It felt like we were breathing. I recorded the rhythm of our feet and we listened to the recordings, discussing how movement can be documented and how we can hear movement articulated. People seemed to really like listening and spend up to 10 minutes in silence, returning to the rhythmic noise they had produced earlier.

The group was then divided into 3-4 sub-groups, which were tasked to invent their own movement patterns. I presented the authoring of these patterns as a process were we write shapes inside our brains and recall them using muscle memory. We contemplated the ethics of writing inside an other persons brain and tried to visualize how our brains were altered by this experience. Reading was presented as a method of writing into oneself. The sub-groups then developed their own patterns in semi-privacy. After a while we returned to the collective circle, groups taught their pattern to others and performed them for as long as it took for everyone to incorporate them. After this we performed all of the different dances, so that they followed each other with out any forced direction. These sessions were recorded and we listened to them reflecting the experience. Here is a clip from the first session (12 students moving).

The event ended in a soft-lecture, trough which I attempted to explain what “performativity” and “post-structuralism” are. These sessions were more like chats as participants could ask questions and share their ideas during the presentation. The lecture was loosely based on Richard Schechners Performance Studies book from 2013 and the group was tasked to contemplate how repetition inscribes attitudes to our bodies. The workshop was a continuation of the “Post-Structuralism for Kids” sessions I taught in the same school in 2017. There is a short text about it in Finnish: Kehittäkää itsellenne lukihäiriö ja istukaa lattialla [Develop Dyslexia and Sit on the Floor] (2019).