Category: TRANS-MARS

Koulujen alkamisen myöstä olen saanut uuden säännöllisesti ohikulkevan yleisön. Oppilaita laahustaa kauppakeskusten väleistä aamulla ja kolmen pinnassa kun koulut loppuu. Välitunneilla heitä kiitää ohi pikaruokalaan ja takaisin kera MacPehmistensä. Uusien katsojien myötä olen saanut raikkaan joukon kysymyksiä käsiteltäväkseni, joista yleisin ja turhauttavin kysymys kuuluu:

– Onko kivaa?

Muutaman vastaus yritykseni jälkeen kävin nälväisevän kysymyksen kimppuun vastakysymyksellä:

– Onko kivaa olla vielä peruskoulussa?

Tilanne on vielä molemmin puolin arka ja törmäämis tilanteissa vaihdamme varovaisia tervehdyksiä, sellaisia jollaisia on tottuneenpi näkemään vahtimestareiden ja oppilaiden kohtaamisissa. Molemmat epäilemme toisiamme.

Paadelle loikkasi nuori poika. En voinut mitään ja nopeasti sen sisko syöksyi perään. He olivat vajaan reiden pituisia ja vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä. Kävelimme sievon ajan ja käännöspisteessä kävi aina niin, että kukin joutui ahtaaksi käyneellä paadella varttomaan vuoroaan ja luovuttamaan etuajo-oikeuden edellään kulkevalle. Sitten poika sai impulssin, hyppäsi alas, vilkutti ja juoksi rattaita työntävän äitinsä tykö, pienempi sisko vaati vielä hetkensä ja kirmasi sitten veljensä perään. He tulevat äitinsä kanssa usein ohi ja äidin ottaessa paaden päällä toilailustamme kuvaa, opin että pojan nimi on Muhammed. Äiti kun joutui houkuttelemaan lasta useaan otteeseen kääntymään kameraa kohden, pojan pyöriessä paikallaan.

Aloittaessani aamulla istuu usein viereisellä penkillä mies joka toimii yhtä säännöllisesti kuin minä. Hän on tullut istumaan samalla paikalla varmasti jo ennen aloittamaani matkaa. Luettuaan iltalehden tämä käy läpi lehdessä olevan “kymmenen kysymystä” kaltaisen palstan. Mies polttaa tupakkaa ja joskus on paikalla myös viikonloppuisin. Tällöin tämä on vaihtanut harmaan pukunsa shortseihin ja t-paitaan, tämä täyttää silti lehden kysymyspalstat. Silloin tällöin tämä ostaa jäätelön, en ole kiinnittänyt huomiota minkä makuista. Sillä näen hänet päivittäin tiedän myös mikä hänen kännykkänsä soittoääni on.

Olen tutustunut moniin kadulla päivittäin liikkuviin erikoisella tavalla. En persoonina, heidän osaamistensa ja mieltenlaatunsa myötä vaan, olemalla tekemisissä vain heidän päivittäisten rutiiniensa kanssa. Syrjäkorvalla seuraten olen oppinut nimiä ja kuullut elämänkohtaloita. Tiedän kuka kenenkin kanssa liikkuu tuntematta heidän asioitaan ja tähystyspaikaltani osaan odottaa, kuinka jotkut toisensa kohtaavat tutut tervehtivät.

Ohi kulki kirjava joukkoinen vammais-ryhmä. He pysähtyivät katsomaan kävelyäni ja tekivät tuttavuutta. Teppo näytti palaansa, Ville päästi ääniä puhaltamalla vasten kättään ja monet halusivat tutustua kättelemällä ja asiallisesti esittäytymällä. Ryhmän vetäjä kertoi, että he olivat kaikki tarkastelleet toilailuani pitkään toimitalonsa ikkunasta ja naureskelleet, että: “Ainakin jollain menee huonommin kuin meillä!”

Muuan ohikulkija kävi keskustelemaan kanssani . Tämä kertoi iso-isästään jolla oli tapana kertoa pitkiä juttuja. Juttu saattoi kertoa vaikkapa “eräästä kylän miehestä” ja ne kestivät pitkiä tunteja, joiden aikana kuva jutun kohteesta hahmottui hiljalleen. Jutuissa ei ollut kohokohtia tai käänteitä.Miettiessään miksi iso-isän jutut olivat niin pitkiä ja yllätyksettömiä, vaikkakin viihdyttäviä oli ohikulkija tullut tulokseen, että iso-isänsä tarinan kerronta traditio oli toista maata kuin omamme. Iso-isän tapa kertoa juttuja soveltui erinomaisesti maanviljelyllä leipänsä hankkivan yhteisön arkeen. Samaa juttua saattoi kertoa koko työpäivän kuten nykyään kuunnellaan radiota, se saattoi keskeytyä ja jatkua taas, eikä tarina kokonaisuudessaan tähdännyt mihinkään se oli vain menossa omaan verkkaiseen suuntaansa kuten ympäröivä elämäkin. Iso-isän maailmankuva oli niin eläväinen ettei sitä olisi voinut kiteyttää loppukevennykseksi.

Monet kysyvät että ottavatko muut ohikulkijat kontaktia ja päivittelevät sitä, ettei yleensä tapana ole niin tehdä. Voin kokemukseni perusteella kertoa ettei pidä paikkaansa, että olisivat muut ujoja puhumaan. Täällä puhutaan siitä ettei puhuta mutta puhutaan silti, puhutaan vaikka siitä miltä hiljaisuus kuulostaa ellei muuta sanottavaa ole.