Posted on

20201020

Listened to James Bridle New Ways Of Seeing (2019) which “reimagines John Berger’s Ways of Seeing”. Felt like an throwback to the past glory days of media-art. Some interesting new stuff too, like terra0 the cybernetic forest (by Paul Seidler, Paul Kolling & Max Hampshire). Their modular, open-source framework is available on Github. The project is affiliated with Moneylab, which is fun as I just helped to stream an event related to it at Oodi. Bridle’s presentation is stuck on gaze. He repeats numerously (and in numerous ways) that seeing is knowing: That by gaining a view to the inner-working of a system, we could overcome its effect on us. I don’t share this optimism. Knowing is not power: Power is power, and the power to employ is the Power.

I’ve visited the Kurängen spring (60.288403,25.214754) area twice after the first visit. We found a wooden-frame which has been build to protect the spring opening (mentioned here). I cleaned the foundation of the spring by removing plant life from the bottom and leaves from the top. Found gray clay in the bottom soil. Could it be used for pottery? While cleaning, the clay tainted the spring-pond, which revealed the exact location where water is gushing out. An incredible site. It’s mentioned on the Helsinki city database of natural resources.

Preparing the Encountering Taste performance with Tea Andreoletti. Preparations are fun and have progressed steadily. Interviewed Sirpa Vuori a Kuopio resident who was witnessed the decay of city springs from 1988 onwards. Spotted her from an interview on Savon Sanomat (Kuopion kaupunki mylläsi lähteensä, 03.03.2014). During our interview I got a detailed witness account of the destruction of the Linnanpelto spring and a thorough mapping of past spring usage by city residents. A small detail:  Her neighbor had a sealed document granting her the right to use the Linnanpelto spring as a supply. The neighbor had received this document when resettling to Kuopio from the north (as a refugee). Suvi from Anti festival got her hands on a great document Lähteet Kuopiossa (2011) Teppo Tossavainen which offer a technical view to the springs. She visited many of the sites mentioned in the survey and it appears that the Poukama Spring is the only one left.

Digging Filament 1 (2007) Sachiko M and planning to modify my Arturia Keystep following Toms Jensens Janko Project 00 guide (also on Thingiverse). Sourced parts for a diy Norns build (the PCB is from Pusherman) but I don’t have time to commit to the build.

Got a temporary teaching gig at Aalto and bought Cobra Biker Hook Jac-Dingo boots from a Finnish manufacture Boot Factory run by Pekka Lahti.

Posted on

Hevonen ja rakennettu ympäristö taiteellisena tutkimuksena

Hevoslinja on kääntynyt Aalto yliopistolla suoritettavaksi taiteelliseksi tutkimukseksi. Alta löytyvä teksti on kirjoitettu apurahahakemukseksi Koneen säätiölle ja samanmoista tekstiä tullaan käyttämään myös tulevissa hakemuksissa. Aikaisemmat Hevoslinja kirjoitukset suomeksi löytyvät asiasanalla Hevoslinja ja jatkossa kirjoituksia tehdään pääsääntöisesti englanniksi asiasanalla Trans-Horse. Alta löytyvä teksti pohjautuu 2018 laadittuun Hevonen ja esiintyminen suunnitelmaan. Työ on vasta aluillaan.

Hevonen ja rakennettu ympäristö

Monet ovat kääntyneet tekoälyjen ja ihmisasiantuntijayhteisöjen puoleen tuottaakseen ehdotuksia sille, miten ympäristöä olisi kehitettävä, jotta voisimme tukea ekologisesti ja taloudellisesti kestävän (tai edes vähemmän väkivaltaisen) kulttuurin muodostumista. Tutkimukseni osoittaa nämä kysymykset hevoselle. Hevonen on varteenotettava kumppani tulevaisuutta koskevassa pohdinnassa. Se on osallistunut lukuisten modernien kaupunkien rakennustyöhön ja vaikuttaa nykykulttuuriin taiteen, urheilu-esitysten sekä tekemänsä sosiaalipedagogisen työn kautta. Suomen 170 000 hevosharrastajaa, uutterasti palvelevat 75 000 hevosta tarjoavat ihmisille elävöittäviä kokemuksia (Leinonen, 2013). Ensimmäistä kertaa historiassa osa meistä voi valita elävänsä vailla eläinsuhteita – mutta mitä itsenäisempiä kuvittelemme olevamme sitä haitallisempaa toimiemme vaikutus on ympäristölle. Posthumanismi on “monialainen ja -monihaarainen teoreettinen suuntaus” (Kokkonen, 2017). Siihen liittyvät yhtäaikaisesti ihmiskehon biologisia rajoja vastustavat trans-humanistiset pyrinnöt sekä globaalin pohjoisen tuottaman humanistisen maailmankuvan kritiikki. Taideyhteyksissä posthumanistisilla lähestymistavoilla markkeerataan usein teoksia, jotka pyrkivät osoittamaan ihmiskeskeisten mallien ongelmallisuuden. Tässä tutkimuksessa esitellyllä posthumanistisella työotteella tarkoitetaan eläinten älyn tunnustamista ja yritystä soveltaa tätä älyä suunnittelutyön tukena. Tutkimus luo väyliä (harjoitteita, taidekokemuksia ja tekstejä), joiden avulla ihmisen ulkopuolisen älyn kanssa voidaan neuvotella ja hyödyntää näin saatua palautetta käytännössä.

Continue reading “Hevonen ja rakennettu ympäristö taiteellisena tutkimuksena”

Posted on

20200602

Started working at the Malmi cemetery. I’ll serve as a gardeners aid for two months. Manual labor. Its ten years since I had a punch-card (side)job. Colleagues lineup at the machine at 15:23 and wait for the clock. People rush in to meet the 06:59 punch-in que. Thursdays we get off at 14:53 and Fridays at 14:52. The odd schedules are due to the KIKY (economic competative ability contract?) which our previous shameful rightwing coalition government forced on working folk. People obey these schedules rigorously. Getting off a minute earlier gives a minute more time to be who you are.

Preparing texts, new mineral water works and Horse & Performance course for the autumn. There are some fun exhibition things scheduled too. After covid pressure, I have two-jobs pressure from where I jump to a teaching (and other) gigs pressure. Feels unfair. Got accepted to the Aalto University Doctoral Programme in Arts, Design and Architecture. Joined a Achille Mbembe reading group.

Posted on

Hevoslinja: Aalto-yliopiston ensimmäinen hevostaitopäivä (tällä vuosituhannella)

Järjestin Aalto-yliopiston opettajien Minna Suoniemen ja Anniina Suomisen pyynnöstä yliopiston ensimmäisen Hevostaito-päivän. Ohjelman tavoite oli oppia hevosesta, ajattelusta joka jäsentyy sen seurassa ja siitä miten nyky-hevosta tuotetaan infrastruktuurin ja kerronnan kautta. Hevos-toimet järjestettiin Tapiolan ratsastuskoulun tiloissa, jotka ovat viiden minuutin kävelymatkan päässä yliopiston kampukselta. Paikka on todella jännittävässä kaupunkiympäristön kehityksen katveessa; vesitornin ja moottoritien välissä.

Ohjelma alkoi luento-osuudella ja tutustumisella. Alustuspuheenvuoroni pohti kriittisesti mitä “kehityksellä” ymmärretään, jonka jälkeen osallistujat jakoivat henkilökohtaisia hevoskokemuksiaan (sekä hevoskokemusten puutetta). Puheenvuoroissa toistui hevosten liittyminen luokkakokemukseen. Monilla ei, selkeästä suuntautuneisuudesta tai vilpittömästä mielenkiinnosta huolimatta ole mahdollisuutta toimia hevosten kanssa. Ajankohdasta seuraten allergiat korostuivat, mikä sai allergian itsessään tuntumaan jonkilaiselta biologiselta luokkakokemukselta. Valtaosa oli päässyt tutustunut hevosiin polttareiden tai muiden erikoistilanteiden yhteydessä. Eräällä osallistujalla oli myös keppari-taustaa!

Yleisessä keskustelussa korostettiin hevosen koon tuottamaa vaikutusta. Yksinkertainen huomio siitä että hevonen on isompi, vaikuttaa koko suhteen kannalta keskeiseltä. Alustuksessa esiintuomani kehityksen-kritiikki sai vastalauseita. Tulokulmani käsitettiin nostalgiseksi – Pitää jatkossa painottaa että se kehitys, jota Hevoslinja vastustaa on öljypohjaisen talouden tuottama nostalginen määre, joka ohjaa tulevaisuuteen liittyviä mielikuvia (hauntologia). Harjoittamamme kehitys-kritiikki ei vastusta tulevaisuutta tai muutosta itseään. Päinvastoin, tervetuloa häiriö!

Rupattelun jälkeen siirryimme Tapiolan ratsastuskoululle. Tallin omistaja ja ratsastusopettaja Johanna Vaahtera-Ruhtinas tarjosi ryhmälle seikkaperäisen johdannon ratsastuskulttuuriin. Saimme kuulla harrastuksen ja hevosammattilaisuuden kustannuksista, talliympäristöön kuuluvista työtehtävistä ja hevosten päivä- ja vuosirutiineista. Osallistujat saivat kysyä vapaasti hevosten terveydestä, mielenkiinnoista ja luonteesta. Keskustelun jälkeen ryhmä jaettiin kahteen. Toinen osa ryhtyi tallitöihin. Kannoimme kuivikkeita ja hivennäisiä varastoihin, rupatellen samalla tallihenkilökunnan kanssa. Toinen puoli ryhmästä tutustui hevosen hoitoon naamatusten, harjaamalla, tarkastelemalla kavioita ja tutustumalla hevosen käsittelyyn tekniikoiden (kuten riimujen ja suitsien) kautta. Hevosen hoidon lomassa keskusteltiin eläimen aisteista, luonteesta ja käyttäytymisestä. Ryhmiä vaihdettiin puolessavälissä.

Talkoiden jälkeen saimme kierroksen tallin tiloihin. Piipahdimme maneesissa, jossa keskustelimme ratsastuksen opettamiseen liittyvistä haasteista ja kävimme tarhan kupeessa seuraamassa kuinka hevoset sukivat toisiaan urbaanissa maisemassa. Näkymä oli otollinen keskusteluille, jotka pohtivat hevosen ja kaupunkikehityksen jännitteitä. Päivä päättyi post-humanistista ajattelua läpikäyvään luento-osuuteen. Pyrin puheenvuoron kautta kytkemään päivän antiin kriittisen terän, eli periaatteessa yritin pilata osallistujien mukavat kokemukset, vaikuttamalla siihen miten he lukivat hevostalli-ympäristöä.

Alkuun korostin että kun ihmisten ja eläinten historiaa tarkastellaan jaettujen kokemusten näkökulmasta, raja siitä kumpi on kehittyneempi (tai vastuullisempi) muuttuu lötköksi jorpakoksi. Tämän perään kertasin mitä post-humanismilla ymmärretään (Donna Harawayn määrittelyä myötäillen) ja pohdin miten vaikea käsite “kesyttäminen” on. Toin esiin banaaleja esimerkkejä siitä miten hevosten jalostaminen liittyy eurooppalaisten yhdyskuntien kehitykseen (sotateollisuus = jalostus biologisena sodankäyntinä, työläisten oikeudet = kaivosponit, ratsuväki = kaupunkitilan hallinta). Esittelin hevoset urbaaneina eläiminä.

Luento päättyi listaukseen nyky-hevosten uusista ammatillisista tehtävistä. Esittelin hevosen modernin-identiteetin rakentajana. Kun eri ammattien työt muuttuivat samannäköisiksi harrasteet muodoistuivat keskeiseksi identiteetin-rakennustyömaiksi. Esitin harrastamisen kulutuskulttuurina (Jean Baudrillardin kulutuskriittistä ajattelua mukaillen). Sitten esittelin hevoset kokemusteollisuus-työlaisenä (hipsterit työhevosleirillä) ja terapeuttina (ratsastusharrastus läppärintakaisen minän korjaavana kokemuksena). Osuuden huipennokseksi näytin videopätkän jossa Jesse laukkaa nakuna.

Päivään osallistui alle kymmen opiskelijaa, tunnelma oli mukava mutta aikaa olisi voinut olla enemmän. Hevosista mainittakoon Herbelle, Petsi ja Gabona.