[Fi] Ore.e Ref: “Käyttäjän viiksivaha tuotearvio” | Paikkasidonnaisuus liikkeessä

Viimeistään betonisella “Joku” (2012) patsasprojektillaan Helsinkiläisille tutuksi tullut Topi Äikäs on Ore.e Ref.fin ensimmäisiä Anti-Imperialistisen viiksivahan testaajia. Äikäs tunnetaan paikkasidonnaisesti työskentelevänä taiteilijana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen tekemänsä teokset tulevat parhaiten ymmärretyksi siinä paikassa, jota varten hän on teoksen suunnitellut. Teoksen siirtäminen muuttaa teosta tai tekee siitä jotain muuta kuin taidetta. Esimerkiksi “Joku” patsas on valmistettu siten, että se istuu ainoastaan kyseiseen Yliopistokadun nurkkaan jonka mittojen mukaan se on valettu. Hahmon asento myötäilee paikan arkkitehtuuria, eikä sitä voi siirtää. Saati toteuttaa sellaisenaan missään muualla koko maailmassa.

Maantieteellisen pisteen tai arkkitehtuurillisen rakenteen lisäksi, paikka voi olla myös kulttuurillisesti tai biologisesti rajattavissa. Eläinmaailman esimerkin antaa kalastus.. Kala-apaja on liikkuva käsite. Keskus johon valtaosa kaloista kerääntyy, liikkuu luonnon (ja ihmisen) rytmejä myötäillen. “Mennessään kalaan” kalastaja asennoituu etsimään apajaa. Tuntemalla miten kalat käyttäytyvät, kalastajalla on edellytykset tietää mistä on parhaat kalastuspaikat kulloinkin löytyvät. Paikan tunnistaminen vaatii biologian tietämystä sillä apaja liikkuu eläinten mukana.

Kalojen käyttäytymiseen vaikuttaa sää.. Ihmisen käytöstä säätelevät tämän lisäksi kulttuurilliset normit. Nämä normit näkyvät hyvin rakennetussa ympäristössämme (Suomessa kadut ovat leveitä, jotta vastaantulijan voi väistää diskreetisti). Vaikutus on kaksisuuntaista sillä rakentamalla tietynkaltaisia ympäristöjä arkkitehdit pystyvät ohjaamaan ihmisten käytöstä. Ikean kauppakeskukset on suunniteltu sokkeloisiksi, jotta ihmiset eivät löytäisi tietä ulos vaan käyttäisivät enemmän aikaa ostoskeskuksessa. Professori Alan Pennin mukaan Ikean arkkitehdit ovat huomioineet miten vanhat kaupungit ovat aikanaan rakentuneet ja pyrkineet tahallaan sotkemaan ihmisten suunnistus konsteja.

Esimerkiksi Tallinan vanhakaupunki on sokkeloinen ympäristö mutta sen pääkadut löytyvät kuin luonnostaan ja lempikuppiloihinsa oppii suorimman reitin muutaman kohelluksen jälkeen. Alan Pennin mukaan suunnistaminen on helppoa tiloissa, joihin on luotu pitkät katseella läpäistävät pääkadut. Kun näkee esteettä kaupungin halki voi helpommin mitottaa sijaintiaan. Paikkoja, joista kaupungin halki voi nähdä ei saa kuitenkaan olla liikaa. Ruutukaavan mukaan suunnitellut kaupungit ovat yhtälailla vaikeita suunnistettavia sillä kaikki kadunkulmat näyttävät samanlaisilta. Ruutukaava kaupungeissa liikkuja jää riippuvaiseksi kadun numeroista ja nimistä.

Rakennettu ympäristö säätelee toimintaamme kuluttajina ja kansalaisina. Kun kaupungissa liikkuminen on riippuvaista katujen nimistä, valta vaikuttaa siihen millaiseksi kaupunki mielletäään siirtyy henkilöille, jotka päättävät katujen nimistä. Nimeämisellä on merkittävä vaikutus siihen miten paikalliset mieltävät itsensä.

Kun suomi modernisoitui 60-luvulla, kylien ja pienten kaupunkin arkkitehtuuri sekä asemakaavat muutettiin valtionvoimin. Paikkoja myös nimettiin uusiksi. Aihetta käsiteltiin viimeksi Ylen Ruma Suomi ohjelmassa, jonka konsulttina toimi Heikki Kukkonen. Ohjelmasarjan esiintuomat ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia. Mutta ohjelman myötä ei oikein syntynyt selvää käsitystä siitä miksi suorat stradat ja betoniset kaupungintalot vetosivat 1960 luvun päättäjiin. Minkälainen oli aikalaisten ihanne ihminen? Ketä varten kaupungin rakennetiin? Normit muuttuvat kokoajan.

Topi Äikäksen “Toinen tie” (2008) teos voidaan lukea keskusjohtoisen ympäristösuunnittelun kritiikiksi. Äikäs loi mootoritien pientareelle uuden polun, jota pitkin kävelijät voivat kiertää alavan ruohokentän poikki. Kuvien perusteella jää epäselväksi oikaiseeko polku mihinkään vai onko se luotu maisemareitiksi. Se on ruohonjuuritason vastaisku hallinnon johtamalle modernistiselle rakennuspolitiikalle ja osa vaihtoehtoista tieverkostoa, joka ei “vedä mutkia suoriksi”. Osaltaan se ennakoin myös tulevaa siirtymistämme öljynjälkeiseen yhdyskuntaan. Luomalla omaehtoisen reitin valtaliikenteen kylkeen Äikäs tulee todistaneeksi, että myös rakennetun ympäristön keskus on jatkuvassa liikkessä. Vaikka rakennettu ympäristö vaikuttaa jämerältä, ihmiset voivat muokata ympäristöään nokkelasti. Paikka on jatkuvassa liikkeessä ja jatkuvasti uudelleen määriteltävissä.

Tästä jatkuvasta liikkestä ja uudelleen määrittelyn kierteestä voi myös olla haittaa, sillä mahdolisuutemme ennakoida tulevaisuutta heikkenevät. Jäämme ikäänkuin pysyvään vallankumouksen tilaan. Seurauksena on, että tahot jolla on pääomaa investoida pitkä-aikaiseen tutkimukseen ja hankkeisiin (ja siten määritellä ilmiöitä) saavat valtaa. Anti-Imperialistinen viiksivaha on osaltaa yritys luoda ruohonjuuritason normisto kestävälle kehitykselle ja tähdätä kohti permakulttuuria, joka määrittyy “käyttäjien” ehdoilla. Alla Äikäksen arvio “Bioregionaalisella perspektiivilla” valmistetun viiksivahan laadusta.

Ore.e Refineries on tuonut miesten kosmetiikkamarkkinoille tuotteen nimeltä “Anti-imperial Moustache Wax”. Kyseessä on erityisesti Itämeren alueen olosuhteisiin suunnitelut viiksivaha, jonka on tarkoitus pitää viikset ojennuksessa myös nyt, kun ilmaston lämpeneminen ja ennen pitkää myös Itämeren veden nousu on käymässä hallitsemattomaksi.Tuote on vielä prototyyppiasteella ja aktiivisen kehityksen vaiheessa. On jossain määrin vaikea arvioida miten nykyisen kaltaisissa ilmasto-olosuhteissa kehiteltävä tuote lopulta soveltuu niihin olosuhteisiin, joihin se on tarkoitettu. Sain Ore.e Refinerisiltä pari erilaista versiota vahasta testikäyttöä varten ja nyt on tullut aika raportoida tuloksista.Ensimmäinen, varhaisen kehitysvaiheen versio toimitettiin vanhaan huulirasvapuikkoon pakattuna. Pakkaus ei ollut erityisen hienon näköinen, mutta ottaen huomioon, että kyseinen pakkaus oli jo valmiiksi olemassa ja että ilman viiksivahaa se olisi kulkeutunut osaksi jo muutenkin täysiä kaatopaikkojamme, en voinut olla kuin tyytyväinen.

Otin ohjeiden mukaisesti pienen nokareen vahaa sormiini ja pyörittelin siitä pienen lämpöisen pallosen, jonka sitten sivelin viiksiini. Ja kas kummaa, viikset asettuivat kauniiksi puskuriksi ylähuulen yläpuolelle, eivätkä enää kääntyneet suuhun. Vahan avulla viiksikarvoja voi järjestellä mielensä mukaisesti. Mahdollisuuksiin vaikuttaa lähinnä kunkin viiksekkään otuksen karvojen pituus ja jäykkyys – sekä tietysti käyttäjän mielikuvitus!Jo ensimmäisen polven Anti-imperial Moustache Wax läpäisi ongelmitta sekä suutelemis- että piimänjuonti testin. Molemmat toimenpiteen sujuivat nyt selvästi aiempaa häiriöttämämmin. Jonkinlaista lisäjämäkkyyttä jäin kuitenkin kaipaamaan.

Raportoidessani kokemusistani Ore.e. Refieneriesin viiksivahaosaston tutkimus- ja kehitystoiminnan päällikölle Eero Yli-Vakkuri, sain vastauksen, että vahan ongelmat on jo tiedostettu ja ne on pyritty korjaamaan kehityssarjan seuraavassa tuotteessa. Valitettavasti koko uusi koesarja oli viety käsistä heti, eikä Yli-Vakkuri voinut tarjota minulle uutta näytekappaletta. Onnekkaan sattuman siivittämänä voitin kuitenkin eräissä pikkujouluissa lahjaksi juuri tätä samaista erittäin haluttua toisen polven anti-imperiaalista vahaa. Siinä missä ensimmäisen erän pakkaus teki vaikutuksen kierrätysmateriaalien käytöllä, jätti toinen pakkaus pysyvän hymyn nyttemmin ryhdikkäiden viiksieni alle siitä syystä, että nyt myös etikettiin oli todella panostettu!Harvoin olen nähnyt tuotetta, jonka etiketti puhuttelisi niin voimakkaasti myös taidehistoriallisella ja filosofisella syvyydellään. Kuvan apokalyptisyys myös ikään kuin kehottaa säästämään vahaa siihen tulevaisuuteen, johon se on tarkoitettu. Tämä on jotain mikä harvoin tulee vastaan nykypäivänä: Tuotetta markkinoiva taho kehottaa säästämiseen, eikä kuluttamiseen! Hyvä Ore.e Ref! Entä sitten itse vaha, miten se toimi tällä kertaa? Valitettavasti viikseni ovat olleet sen verran lyhyet, että en pysty vielä antamaan tähän kysymykseen lopullista vastausta. Sormituntuma on kuitenkin paras kaikista kokeilemistani vahoista – mukaan lukien muutkin viiksivahamerkit. Lisäksi vahan hajusteeton, luonnollinen tuoksu on nenän alla erittäin miellyttävä.Vaikuttaa siltä, että Ore.e Refineriesin Anti-Imperial Moustache Waxin myötä markkinoille on saatu tuote, joka antaa kaikille viiksekkäille rohkeutta astua siihen aikakauteen, joka meillä on edessä. Vaikka maailma nykyään tuntuu niin kovin levottomalta ja mannerjäätiköiden sulaminen varjostaa mielialaa lähes päivittäin, niin viikset pysyvät tanassa paremmin kuin koskaan ennen!

Viiksivaha tutkimushanke on käynnissä vuotaan 2018 jonka jälkeen täydellinen resepti julkistetaan. Hankkeen myötä pyrimme luomaan Itämeren valuma-alueen sääolosuhteisiin täydellisesti soveltuvan viiksivahan. Tavoitteena on, että raaka-aineet löytyvät alueen luonnosta. Ore.e Ref. etsii englanninkielentaitoisia vahatestaajia.

Linkkejä:

Verkkosivut: Taiteilija Topi Äikäs (http://www.topiaikas.com/)
Tutkielma: “Turun tauti: Kun esteettinen toimivuus ja asukkaiden toimijuus unohtuvat” (http://www.merkitys.org/turuntauti.html)
Artikkeli: “Arkkitehti Heikki Kukkonen: Rakennusperintö uhrattu polttopuiksi” (http://www. tv1.yle.fi […])

[Fi] Primitiivi-teknologit: Aram Bartholl & Outi Heiskanen

Featured Video Play Icon

Graafikkona tunnettu Outi Heiskanen on syntynyt 1937 ja Berliinissä toimiva taiteilija Aram Bartholl 35 vuotta Heiskasen jälkeen. Barholl tunnetaan parhaiten teoksista, jotka soveltavat tietokonemaailmassa syntyneitä ilmiöitä ja käytäntöjä oikeaan maailmaan. Esimerkki tälläisestä teoksesta on Dead Drops joka mahdollistaa digitaalisen tiedostonjaon ilman internettiä. Projekti esitellään usein sovellutuksena, joka tulee mahdollistamaan tiedostojen jakamisen mikäli hallinto kiristää sensuuriaan tai internet tuhoutuu. Työ on cyberpunk vaikutteinen; Tiilien rakoihin laastatut usb-tikku tietoportit saavat kaupungin näyttämään aina enemmän bladerunnerilta.

Heiskasen kynttiläturbiilini

Heiskanen on sarallaan pyrkinyt luomaan teknokraattisesta infastruktuurista riippumattomia elinjärjestelyitä sekä taidetta. Tämä on mm. rakentanut vakituisia asustuksia risuista ja hakeutuu mielellään puitteisiin joissa ei tarvitsisi sähköä. Tavoitteena on riippumattomuus kaikenlaisista verkosta.. Hän ihailee nomadeja heimoja ja ajatusta siitä, että ihminen voi luoda yhdyskunnan omavaraisesti. Teema näkyy monasti myös Heiskasen grafiikan kuva-aiheissa. Monia teoksista voidaan tulkita dystooppisen tulevaisuuden kuvaelmina. Aiheistoon on vaikuttanut Heiskasen kokemukset pula-ajan Suomessa. Hän tavoittelee omavaraisuutta osittain varautuessaan modernin yhteiskunnan romahdukseen.

Bertholin tuikkuvoimainen lyhty sekvensseri

Molemmat taiteilijat ovat valjastaneet luonnonvoimia luodakseen liikkuvaa kuvaa. Bertholin teos 3×3 (2012) on valourku, joka pyörii tuikkukynttilöiden voimin.. Pyörivän rummun avulla sekvensoitu valo paistaa värikalvojen läpi. Valo myös pehmennetään leivinpaperin kaltaisella diffuusio kalvolla. Tuloksena on sähköverkosta riippumaton, kynttilän energialla toimiva 3×3 pikseli näyttö. Heiskasen Fiskarsin kesänäyttelyssä 2010 esitelty “Salaisuus” teos on lähtökohtaisesti suunniteltu pyörimään kynttiläturbiinin voimin. Sen malli pohjautuu Tiibetiläisiin paperista valmistettuihin “kynttilämyllyihin”, joita taiteilija on tuonut matkoiltaan. Samalla periaatteella toimiva laitteisto esiteltiin myös Didrichsenillä 2012. Ikäväkyllä molempina kertoina koneisto toimi halogeenilamppujen voimin. Museohenkilökunta varmasti kiittää tästä..

Heiskasen kupumallinen turbiini ohjaa lämmön ulos pyörittäen laitetta. Lämpötila eroa turbiinin sisällä ja ulkopuolella ei erota ihmisaistein. Se on erittäin energiatehokas. Olen todistanut Heiskasen kynttilä-turbiinin pyörittäneen 700 gramman painoa yhden tuikun voimalla! Epäilisin, että turbiinimalli, jossa lämpöenergiaa varautuu laittee kupuun on Betholin vastaavaa tehokkaampi. Pitänee järjestää kynttiläturbiini skabat. Molempien taiteilijoiden teoksiin on lisätty kiinnostavuutta sekvenssoimalla valoa. Heiskasen systeemi tosin toimii DMX signaalilla.

[Fi] Tiedoite: “Näkymättömiä terästuoleja Etu-Aasiaan”.

Muotoiluviennin musta hevonen.

Oshipala – Air Hammer Studio on taontamenetelmiin erikoistunut metallialan yritys, jota luotsaa seppä Jesse Sipola. Yrityksen toiminta on kirjavaa.. Viikon aikana Sipola saattaa korjata maatalouskalustoa, osallistua korkokenkien suunnitteluprojektiin ja valmistaa veistoksellisia ovenkolkuttimia kehittämällään käsivaraisella paineilmataontatekniikalla.

Viimevuoden kysytyimpiä tuotteita olivat kuitenkin “Näkymättömät tuolit”. Etu-Aasiaan myydyn kymmenen kappaleen erän myötä Espoon Röylästä käsin toimiva yhden miehen yritys lienee näkymättömän tuolikaupan maailmanmarkkinajohtaja. Kauppa viimeisteltiin vuodenvaihteessa.

Rahtikirjassa lukee “10 INVISIBLE CHAIRS” mutta kyse ei ole huijaksesta.

Näkymättömien tuolien matka maailmalle alkoi viime vuonna julkistetun “ÄLÄ-SUUNNITTELE-TUOLEJA” (NO-CHAIR-DESIGN) kampanjan myötä. Sipola toimii aktiivisesti käsityökultturia edistävässä Ore.e Refineries työryhmässä. Loppuvuodesta 2011 työryhmä haastoi maailman muotoilijat jättämään jatkossa tuolit suunnittelematta.. Haasteella pyritään siihen, että suunnittelijat keskittyisivät turhakkeiden värkkäämisen sijaan ennemmin kunnostamaan vanhoja istuimia.

“ÄLÄ-SUUNNITTELE-TUOLEJA” kampanjaa on edistetty vuoden mittaan Alternative Design Capital verkoston tapahtumissa. ADC on World Design Capitalin Helsingin varjo-organisaatio, joka on keskittynyt kriittisen muotoilun edistämiseen. Näkymätön tuoli ideoitiin alunperin ÄLÄ-SUUNNITTE-TUOLEJA kampanjan markkinointia ajatellen. Se toimii todistuksena väitteelle, että uusien istuinten suunnittelu on turhaa. Uusia tuoleja ei maailmaan tarvita.

Tyhjän päällä istuva seppä pysäyttää ohikulkijoiden huomion näppärästi ja yllätyksen myötä kampanjan aktiivit ovat levittäneet tiedotteita ja käyneet yleisön kanssa vakavia keskusteluita kestävästä kehityksestä sekä ekologisesta suunnittelusta. Tuolin kanssa on esiinnytty ahkerasti Helsingin katutilassa. Tempauksia on nähty myös Jyväskylässä Käsityön museon tuottaman ja kampanja on esitystallenteita päätynyt Now-Here-Finland 2012 näyttelyn välityksellä Mardiriin asti.

Esiintymisesten rinnalla työryhmä on ladannut verkkoon kampanjan esittelyvideoita, joita on kaikkiaan on seurannut yli 100 000 katsojaa. Videoista näkyy myös vilahduksia esiintymisistä näkymättömän tuolin kanssa, minkä myötä Sipolalle ovat avautuneet pölmistyttävät kaukomaiden markinatapajat.

Tuolikauppa lisää suomalaisen metallinosaamisen tunnettavuutta. Istuimen rakenne edellyttää terästen karkaisuominaisuuksien tuntemusta ja hallintaa. Tilauksen myötä Sipola on myös työllistänyt kollegojaan. Talven kiireisimpänä päivänä näkymättämiä tuoleja valmistettiin kolmen työntekijän voimin. Näkymättömien tuolien myynti on odottamaton lisäansio käsi- ja taideteollisuuden pienyrittäjälle ja valaa luottamusta ruohonjuuritason toimijoiden kykyyn lukea maailmantalouden tuulia.

Lisätiedot: Seppä Jesse Sipola (Oshipala) info //äät oshipala.com. Tiedotteen laatinut Eero Y. (Ore.e Refineries) 00358505729743

KUVAT (SAA KÄYTTÄÄ)
Näkymätön tuoli.
LISÄÄ http://www.flickr.com/photos/jukkapalmu/sets/72157627272634290/
VALMISTUSVAIHE: http://www.flickr.com/photos/jukkapalmu/8358593351/in/photostream/

NO-CHAIR-DESIGN Haaste: https://vimeo.com/26815141