Posted on

[En] How to Craft Portfolios: Course Material Online

Updated 12.4.2013

The “How to Craft Portfolios” course I run for the Finnish Academy of Fine Art (KuvA) is now complete. The week was fun but unfortunately only 3-5 students attended the course. I’m told this is quite common at KuvA.. To make the best of the situation I changed the program and ended up teaching 3-5 different courses simultaneously; each fitted for a partisipant. This was great as we could look into how the participants write about their art in detail and I’m satisfied with the technical progress too.

The course material we used will remain online indefinitely. I also had time to make an exemplary InDesing “Artist portfolio layout” for download (.zip) . It’s not perfect but it’ll get you started. If I get the opportunity to host the course next year or is the fall I’ll make a similar layout with scribus too. Below is an overview of the week.. Following learning from it you’ll learn how to make portfolios to suit the Finnish art scene. See also CREATING AN ARTIST WEBSITE, or The Art of Storytelling by Toccarra Thomas

To make your career as an artist easier: Prepare a printable portfolio and a website for yourself. Make them simple so that you can personally update BOTH regularly! Don’t make this too complicated for yourself. It’s just a portfolio – Not a tombstone. Please compare these guidelines to your own experiences and please leave some feedback in to the course etherpad. http://ldezem.muistio.tieke.fi/kuvataideakatemia-portfoliokurssi-kevat-2013-paiva-1

Making a printable portfolio can be as simple as:

  1. The first page should show your name in big letters and a short (max 1300 character) artists statement (and contact details).
  2. Present max. eight artworks. Each artwork presentation should have one-to-three photographs and some 500 characters of technical details (name of artwork, year of completion, format, size, duration (etc) followed with optional artwork descriptions.
  3. On the last pages of the portfolio you ought to place your CV. With (again) your name in big letters, contact details followed with CV categories education, solo-exhibitions, group-exhibitions etc.

The eight artworks you present in the portfolio should be selected for the specific occasion you intend use the portfolio for… You may also add a cover photo and a DVD/CD/USB-stick with video-works, audio and multimedia into the package. Try adding business cards to the mix too. The portfolio pages should be printed on min. 180mg paper using ink. The sheets should be placed in A4 polypropylene display book (that has black covers). All of this will costs some 30-50€ and (if you have the materials, digital texts and images ready) making it ought to take some 4 hours. A portfolio can be made as a speed project – sprint.

The reason printed portfolios are made this way is cruel.. Curators, jury members etc. (people who are responsible for selecting artists for galleries and group shows) go trough a lot of portfolios in their line of work.. It’s convenient for them if all of the portfolios are presented in an uniform manner. Un-uniformity frustrate readers.. Because then one needs to work more in order to understand what the art is about.When you meet a curator or a collector face-to-face it’s good to have a printed portfolio with you but I imagine today it’s common to present artworks on laptop screens and tablet computers too. Check that your portfolio is easy to read even on small PDA screens. A portfolio manifests your art and you must learn how to talk about your work. I think that the less *bling* and tricks your put in the portfolio the more time you will have time to talk with a curator or customer. Talking is more important then text or pictures. The people you socialize with will employ you.

Online portfolios serve different functions then printed ones. They are ideal for reaching out to new audiences, getting feedback and networking with peers.. I like it when artists write blogs and sharing inspiring images works too. When I’m interested in an artist everything they share about their life is useful for me. If you want to stay connected to your audience you should update the pages frequently. It’s smart if the layout of the pages mimics what the printed portfolio looks like.

To make things easier on yourself I recommend using commercial (but free to use) social website services and content management systems like wordpress, tumblr or even blogger.. Updating such can be much easier then updating a site you’ve made yourself. Even if you don’t mind showing your art behind the service providers domain (i.e. yourname.tumbrl.com) you should eventually lease a domain in your own name.. Or if you are smart you’ll lease a domain name together with you friends! This way you can share the costs and accumulate more traffic on the site.

When you have your own domain you are more independent from commercial companies. I recommend that you don’t use the email address your university has provided you.. After you graduate you won’t be able to access it.There is nothing wrong in buying and using website templates someone else has designed. Decent wordpress themes cost as little as 20€! Hosting your portfolio behind a domain (www.your-personal-artist-name.com) cost 30-80€ a year. But don’t trust these services… Always keep a duplicates of the content on your own hard-drive. Remember to make backups of everything and name all of your files in an URL friendly manner.

Your name should be found in every digital file name you produce.. So that if you send ant files to the press etc. they’ll have enough metadata to credit the content accordingly. More detailed tips on how to name files available here under Organising files “Tehdas Workflow” http://ldezem.muistio.tieke.fi/kuvataideakatemia-portfoliokurssi-kevat-2013-paiva-1

The division between online- and printed media is blurry as practically everything is digital. This is great news for us because after one masters desktop publishing software one can just as easily make a .pdf for printing or a website in the same template. Computers systemize creativity. But working efficiently with computers requires that you work systematically too. Consider your hard-disk an archive and keep it in good order. Name your files properly, so that people who you work with (or inherit the hard-drive) understand how the files link to each other (based on the file names).

During this course we’ll be working “under the hood” of your portfolios. This means that we won’t concentrate as much in their graphical design and the visual appeal. The more simple you keep your portfolio the more easier it’s to maintain. We’ll focus on learning how to “manage digital media” and “organise digital archives systematically” (a little into writing and how CVs should look.. And anything you feel important to address). When you keep your digital archives in order, you’ll be able react to questions concerning your practice accurately and quickly. In praxis the most important thing is that you provide swift answers and deliver media in the right formats to people who ask for it. This is even more important then having a portfolio.

Artist today are in a relation to the digital world like it or not and today we cannot hide form the internet – But we can effect how we are portrayed there. I enjoy it a lot if I can’t find any information of some artist online. That’s a statement! On the other hand I think t is the duty all artists to to make their practises accessible for the general public and having a webpage is best device for that. A good portfolio provides an insight to your creative practice. After you know the basics and feel confident about your practice you can make any sort of a portfolio you like. I think a portfolio *should* eventually look more like an Artist’s Book. It’s should not provide easy answers. Don’t make a manual on how to understand your art.

When I’m fiddling with my own portfolio I’m also learning about my practice. I’ve never been content with the idea of building a portfolio for only marketing my practice. I see my portfolio(s) as “tools for systemising personal creative practices”. It’s never perfect or ready. If you want feedback on your writing and if you have specific problems with your portfolios. Please let me know and we’ll look at those face-to-face or in small groups.

Posted on

[En] How to Craft Portfolios: Visiting Muu Ry

Thanks to a tip from Jyrki Kirjalainen I got the opportunity host a course at the Finnish Academy of Fine Art. It’s been a while since I’ve done any teaching.. And this is the first time I’m runnig a intensive course on how to make portfolios. I’ve previously hosted only performance art courses. A friend who has worked alot as a teacher told me that instructing technical things (like how to use desktop publishing software) is more relaxing then teaching others how to make art. But I’m not sure… I’ve collected all sorts of online tutorials, images etc. online and additional material will be published during the week.

I hope this material will be of use for others in the same situation and if  you have some ideas on how to improve the plans, you can write suggestions and changes straight in the text. Below is a memo from a field tript to the Muu Ry Association portfolio library.

Artist Timo Bredenberg arrived for the voluntary Valentines Day date at Muu Gallery. He’s not attending the course so it was fortunate that he came. We browsed trough the Muu Ry portfolio library together. The library is open for all visitors and if you want to have a general view on how artist present their work in printed from I recommend you make a visit there. No appointment is required and Muu Association staff will answer any questions that you might have.

When artist apply for membership in Muu Ry they submit their portfolios for evaluation. If they are accepted the portfolios are added to the library. Members are encouraged to update them over time.. But unfortunately artist seldom find the time to do this. The library was cleaned a couple of years back and some really old un-maintained portfolios where tucked away. Even so most of the portfolios there today have not been updated for a few years. So you wont gain insight to the current Finnish art-life there.. Luckily most of the members have web-porfolios (http://www.muu.fi/site/?page_id=18) and some even update them!

Some Muu members are famous today and their portfolios in the library have been neglected for ages. It was interesting to read trough old artist statements and see how people wrote about their work 10 years back.. It was like reading old diaries. The way art is talked about changes really fast and even two year old texts felt outdated. Many portfolios had been made with laser printers and trough time their colours had darkened.. In worst cases it was hard to make out what the pictures where about. I grew weary of the plastic-folders most artists use to present their portfolios in. The quality of the plastic is crappy and the “transparent pocked-pages” made even decent ink-prints look cheap.

It’s bad for everyone if the majority of portfolios remain neglected.. After investigating ten abandoned portfolios in detail I sort of lost faith in the hole affair. If you are not planning on updating your portfolio at the Muu library.. You should reconsider if you really need to store it in there. Some members had already replaced their portfolios with exhibition catalogues and other publications. Printed catalogues where more interesting to read trough.

There where some pleasant surprises among the portfolios. I particularly liked Lauri Wuolios presentation. It was a sort a box that had several high quality a4 prints, some exhibition flyers and a CD (if I remember it right) in it. Like a treasure chest. Each printed page featured one work. There wasn’t a player nearby so I could not access the data on the disk.. The prints weren’t attached to each other and the contents could spread on a table to gain a fast general view on his art. (Wuolio told me later that he had made this kind of portfolio so that interested parties could take photocopies of the pages conveniently!!)

I also liked the portfolio of Katri Kainulainen (even though it was really old). An interesting feature of it was that she had two separate CVs in it. One for her personal artistic work and an other for a performance group called “RUBENS” she’s member of. The idea of having a fully separate CV for separate projects seems smart. The majority of the portfolios where made in standard A4 size and had upright layouts but atleast Arttu Merimaa and Miina Hujala both had horizontal portfolios. I think that many painters and photographers would benefit from this approach because there is more room for images. Anyway I hope that participants of this course will find the time to visit the gallery.

=== EXTRA (In Finnish) ===
Täyttikö yksikään portfolio näitä kriteerejä? Ei
Kirsi Niemistö-Smedberg: “Galleristin näkökulma kuvataiteilijan portfolioon”: http://www.slideshare.net/Koistinen/kirsi-niemist-smedberg-portfolio (Vanhaa ja värittynyttä tietoa mutta kiva lukea.)

Posted on

[Fi] Dokumentti: Record Singers: 3/4 – Johdanto ryhmän esitystaiteelliseen toimintaan (2012)

Featured Video Play Icon

Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa avautuu 31.1 “Tässä ja nyt. Performanssitaide Suomessa“– taidenäyttely, joka on avoinna yleisölle Huhtikuun loppuun saakka. Näyttely “Tässä ja nyt..” luo katsauksen performanssitaiteen historiaan ja lienee ensimmäisiä yrityksiä kuroa kasaan taidemuodon paikallinen historia antologian muodossa. Toimittamani dokumentti “Record Singers: ¾ – Johdanto ryhmän esitystaiteelliseen toimintaan” saa avajaisissa museo ensi-iltansa. Dokumentti on tuotettu VISEKin tuella.

Tässä ja nyt. Performanssitaide Suomessa on ottanut haasteelliseksi tehtäväkseen esitellä teoksia, jotka ovat jo päättyneet ja kadonneet tapahtumapaikaltaan. Esillä on läpileikkaus suomalaisesta performanssista alkaen ensimmäisistä, usein ryhmissä tapahtuneista kokeiluista ja päättyen nykypäivän huolella dokumentoituihin teoksiin. (Näyttelyn verkkosivut)

Näyttelyn ovat kuratoineet Varsinais-Suomen läänintaiteilija Leena Kela ja Silja Lehtonen (Kelan kanssa toimin viimeksi Performanssibussi projektin yhteydessä). En tällähetkellä tiedä keiden muiden taiteilijoiden teoksia näyttelyssä on tai miten kokonaisuus on painottunut (Enkä pääse tänään kello 19:00 juhlittaviin avajaisiin). “Tässä ja nyt..” osaalistuu maailmanlaajuiseen performanssitaiteen museoimis–huumaan. Ikäänkuin ilmaisumuoto olisi jo palvellut tarkoitustaan ja joutaisi varastoon. Toisaalta performanssin-museoimis pyrkimykset toimivat merkkeinä orastavasta sukupolven vaihdoksesta. Nuoremmat ikäpolvet parsivat historiaa kasaan pyrkimyksessään uudistaakseen koko kenttää. Usein musta tuntuu, että performanssitaide on jokatapauksessa vanhanaikaista.
“Record Singers: ¾…” dokumentilla esiintyvät 1970– hujakoilla muodostuneen Record Singers ryhmän Suomessa asuvat aktiivi-jäsenet eli Pekka Nevalainen, Outi Heiskanen sekä Mirja Airas. Haastattelin taiteilijoita keväällä 2012 näiden kodeissa. Dokumenttiprojektia innoitti kiinnostukseni siihen miten taiteilijat toimivat ryhmissä ja miten ryhmässä saadut virikket vaikuttavat taiteilijoiden henkilökohtaiseen tuotantoon. Valittettavasti en saanut Hannu Väisäsen kanssa sovittua haastattelua tämän Suomen vierailun yhteydessä.. Käsitys tämän roolista ryhmässä valottuu kiinnostavasti muiden taiteilijoiden haastatteluiden kautta. Kysymykset taiteilijuudesta ryhmässä ovat minulle kiinnostavia meidän pian seitsemän vuotta toimineen xxx_groupin vinkkelistä.
Record Singersistä on tehty jonkinverran tutkimusta. Laajimman julkaisun lienee kirjoittanut Liisa Lindgren, jonka teksti löytyy Erkki Anttosen 1995 toimittamasta kirjasta Performance, aktio, happening: Jälkiä katoavasta taiteesta (ISBN 9514569334) [Artikkeli ladattavissa .pdf tiedostona täältä]. Mielestäni koko kirja on kirjoitettu turhan mairittelevaan sävyyn. Record Singersiä käsittelevä osuus pyrkii saamaan nykytaiteemme historian vaikuttamaan teoreettisesti koherentimmalta ja länsimaisemmalta kuin se aikanaan oli. Julkaisu luo mielikuvan, että paikallisten taiteilijoidemme modernismi-kriittiset pyrkimykset ja vastaavat Pohjois-Amerikkalaiset pyrinnöt (sekä koulukunnat) olisivat olleet välittömässä suhteessa toisiinsa.
Tarkoitan modernismi-kriittisillä pyrkimyksillä taiteilijoiden halua tehdä yhtenäiskulttuuriin tähtäävä politiikka naurunalaiseksi. Kriittisyys modernismia kohtaan oli yht’aikaista idässä ja lännessä.. Esimerkiksi käsitetaidetta tuotettiin valttiarallaa samoista kantimisti Moskovassa ja New Yorkissa. Yhdistävä tekijä oli epäusko keskusjohtoisesti määriteltyjä taide- ja kulttuuriteorioita kohtaan.. Mutta idässä luodut käsitetaiteen määritelmät on sittemmin hävitetty historiasta. Moskovassa ja pitkin itäblokkia toimi aktiivisia poliittisesti motivoituneita taiteilijaryhmiä, joista tiedetään hyvin vähän. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen nämä radikaalit taidevirtaukset niputettiin Pohjois-Amerikkalaisten taideteorioiden ehdoilla. Tästä johtuen idässä kuohut poikkitaiteellinen liikehdintä esitetään useimmiten kommunistisen hallinnon vastaisena.
Aikalaiset saattoivat kuitenkin tehdä järjestelmän korruptiota valottavia tempauksia ja teoksia vilpittömästä rakaudestaan sosialistista järjestelmää kohtaan. Heidän tavoitteenaan saattoi olla kommunistisen järjestelmän ehostaminen. Nämä loivat myöhemmin pop-taiteellisiksi määriteltyjä tyylejä pyrkiessään tehdä kapitalismi naurunalaiseksi (Video: Natalia Lach-Lachowicz syö banaania) ja viimeistään loikattuaan länteen nämä pettyivät lansimaalaisten taiteilijoiden naiveihin käsityksiin poliittisuudesta ja sosialismista. Record Singersillä oli yhteyksiä muihin itäblokin taiteilija ryhmittymiin näistä mainittavin liene yhteys Tsekkiläisen Crusaders’ School of Pure Humour Without Joke ryhmittymän kanssa.
Itä-Länsi väärinymmärryksiä on kuvattu hyvin e-fluxin julkaisemassa “Conceptual Art and Eastern Europe” artikkelisarjassa, josta sitaatti alla.

Piotr Piotrowski: “The West worked as a mirror for the East, but it worked as a curved mirror. Eastern European artists wanted to reject political interpretation and attitudes against political institutions and people who were fighting with communism. This is very important and very painful: the lack of leftist critique of the so-called left governments—the communist governments—which were actually not leftist.”

Professori Teemu Mäki on esittänyt, että tämän 80-luvulla kuvataideakatemiassa saama koulutus oli kategorisesti epäpoliittista. Opiskelijoita ohjeistettiin työskentelemään siten, etteivät heidän poliittiset kantimensa vaikuttaisi taiteeseen. Tämän mukaan 80-luvun suomalaisessa taidemaailmassa termit “taide ja politiikka” eivät kuuluneet samoihin yhteyksiin. Record Singers ryhmän haastattelut vaikuttavat tukevan käsitystä siitä, että ajan taiteiljat pyrkivät toimimaan epäpoliittisesti. Jäsenet painottavat moneen otteeseen ettei toimintaa säädyllyt mikään poliittinen ohjelma ja he hakeutuvat pois poliittisista viitekehyksistä. Nämä esiintyvät tietämättöminä ja naiveina… Enemmin huolissaan toistensa rakkauselämistä kuin maailmansodista. Kunnioitan ryhmän halua tulla ymmärretyksi ensisijaisesti epäpoliittisena porukkana mutta samainen e-fluksin artikkeli mahdollistaa kuitenkin vallan erilaisen katsannon epäpolitisoitumis-aikeisiin.

“Boris Groys: I remember this very well, in regard to people coming from the West in the 1960s. We felt ourselves close to them aesthetically but not always politically. We were deconstructionists and didn’t want to be politically engaged, since this could somehow be a trap, when people took precisely the positions power wanted them to take—even if it is a dissident position. So we tried to escape this kind of framework—not to find a place within it as dissidents, but to question it, to escape the entire ideological framework. And friends who came from the West understood this, although it took them a while. They were very politically motivated at the time and it was difficult for them to understand our attitude, the type of play with the language of power.”

Groysin esittää että Neuvostotaiteilijoiden (kuten Ilya Kabakovin) epäpoliittisuus on stradeginen valinta, jolla pyrittiin murtamaan keskusjohtoisesti määritelty ihmiskuva. Osa ajan neuvostoliittolaisista taiteilijoista pyrki aktiivisesti välttämää ettei heitä leimattaisi järjestelmän vastaisiksi saati puollustajiksi. Tällä pyrittiin siihen, ettei taiteilijan identiteettiä määrittäisi ensisijaisesti suhde vallan keskukseen. Näin heitä ei kyettäisi marginalisoimaan ja sivuttamaan oikkuna. Vastaavassa “epäpolitisoitumisessa” ei ole kyse eskapismista vaan rinnakkaisen todellisuuden luomisesta. Samat konstit toimivat edelleen. Esimerkiksi Ravintolapäivät ovat osaltaan menestyneitä juuri siksi, että ne esiintyvät epäpoliittisina tapahtumina. Näin sitä ei voida niputtaa poliittisiin perustein. Ravintolapäivien toimeenpanemalla utopistisella kaupunki karnevaalilla on enemmän vaikutusta lainsäädäntöön ja ihmiskuvaan – Kuin aikamme polittisella taiteella (Mutta ei pelkästään positiivista vaikutusta)!
Epäpoliittisuus ja leikkisyys ovat siis määrätietoisia menetelmiä. Leikkien myötä voidaan kokeilla miltä tuntuu toimia yhteiskunnan normien ulkopuolella. Airaksen lukuisat esitysluontoiset “leikkihäät” ovat esimerkkejä tälläisistä kokeista. Muutenkin Record Singersin toimia kannattaa analysoida live-roolipeleinä eli larppeina (eikä performansseina). Pelit ovat mikrotasolla toimeenpantuja sosiologisia kokeita, joiden tavoitteena voi olla pelaajien käytöksen “uudelleen ohjelmoiminen”. Selkeiten larpiksi lukeutuu kun RS/Bellinin Akatemia- ryhmittymä teki tutkimusretken “Par-Khis ja Par-Iskmenin hikoiluluolille”. Tempaus käy pisteliäästi suomalaisen kansakunnan syntymyyttien kimppuun parodisoimalla tiedettä ja suomalaisen heimomyytin käsikirjoittaneita “etnograafisen kenttätutkimuksen pioneerejä”. Tempaus on samalla koe siitä minkälaisen yhteiskunnan kaveriporukka saisi aikaan mikäli hylkäisi keskushallinnon ja ryhtyisi uudisraivaajiksi.

LP-Levyn kannet (1972). Suunnittelu/Valokuvat: Jorma Puranen (s.1951). Tuotanto: Riepukulkusäätiö (RS – Outi Heiskanen). 31X31

Dokumentista jäi leikkaupöydälle kertomus kuinka “legendaariseksi suomi-avandgarden helmeksi” tituuleerattu tyhjä äänilevyn kuori sai alkunsa. Tarina on yksinkertainen. Jorma Puranen opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa ja joutui tekemään harjoitustyönään LP-äänilevyn kannet. Ryhmän jäsenet auttoivat opiskelijatoveria tarjoutuen esiintymään levyn kansissa kuten folk muusikot. Kannen valokuvat on ottanut Puranen. Sisäaukeamalta löytyy toinen kuva, jossa taiteilijat ovat jonossa ja Väisäsen valokuvan mukaan tekemä kuvitus. Koreiden kansien välissä ei ole äänilevyä. Takakanteen kirjoitetut biisien nimet ovat oikeita. Ne perustuvat ryhmän keskenään keksimiin kaskuihin, loruihin ja laulelmiin (Kriitikoiden suosikki biisi lienee “Hei muovielämää”).
Sillä Purasen levynkansi oli lystikäs, Heiskanen päätti painatuttaa niitä 100 kappaletta. Oikeastaan vasta kustantamisen ele (Heiskasen suorittaman roisin oppilastyön approriaation myötä) ja kannen sarjatuotanto teki työstä tuntemamme taideteoksen. Tuotannosta vastasi nimellisesti Riepukulkusäätiö, joka on Bellinin Akatemian “tukijärjestö”. Säätiö nimissä kerättiin rahaa mm. Akatemian kirjastolle (jonka oli mahduttava yhdelle kirjahyllylle). Käytännössä rahoituksesta vastasi Heiskanen, jolla oli hiukkasen muita enemmän rahaa tämä toimiessa opettajana. Kansia myytiin 7 markan hinnalla. Niitä meni hintsusti kaupaksi ja ryhmäläiset käyttivät lopulta lp-kansia luonnosten säilytys kansioina. Kun kansia myytiin edellisen kerran kesällä 2012 (Akaan Laaksolan taidetalon “Record Singers” näyttelyn yhteydessä) hinnaksi merkittiin 35€. Nevalaisen mukaan yksi ryhmän vaalima ihanne oli, että taiteen on oltava halpaa. Yksi levynkansi löytyy tätänykyä Ore.e Jalostamoiden Meta- taidekokoelmasta (Helsingistä).
Edit: Näyttely kritiikki “SUOMALAISEN PERFORMANSSIN TALLENNETTU LÄSNÄOLO” mustekala.info