Author: Eero

23. Jos mulla olisi paljon tavaraa ottaisin repun. | Tämä työ. | Sain vastuutehtäviä presentaatio salissa jossa johdannot Picasson elämään ja taiteeseen. Osa luennoitsijoista oli hyviä. Osa huonoja. Perustarina on että kubismi alkoi Afrikkalaisen taiteen näyttelyn ja Cesannen retrospektiivin johdosta. Eräs sanoi afrikkalaista veistostaidetta “kömpelöksi kuten voisi kuvailla tätä Picasson omakuvaa”. Kuvista näytetään laserosoittimella kohtia joista otsikon mukaisen esineen, kitaran tai miehen voi tunnistaa. Edelleenkään ei avata mitä muodon pirstominen tarkoittaa. Yksi opas oli hyvä se sanoi: “Tätä teosta voisi sanoa surrealistiseksi tai voisi sanoa että tässä on Picasso ja sen tyttöystävä rakastelemassa rannalla… Näin minä sen näen.”. Sanotaan myös että pariisin Picasso museon kokoelmat ovat merkittävät sillä teokset ovat töitä joita Picasso säilytti kodeissaan eikä myynyt. Tämän voisi kääntää siten että teokset ovat niitä joita Picasso ei myynyt. Toki se ei niitä halunnut myydä. Olisi varmasti voinut. Mutta taiteilijan omakohtainen side teoksiin ei tee niistä merkittäviä kuin henkilöhistorian kannalta.

24. Tämän paikan hierarkia on kuin vankila. Me ollaan vanginvartijoita. Silmiä joilla ei ole todellista valtaa silmien lisäksi. Meidän vapaus on aikataulujen rajoissa. Koska on tauko koska on ruoka koska on iltapisu koska on palaveri (joka on juhlaa). Kehityskeskustelussa kysyttiin miten yleisö on vastaanottanut näyttely. Eräs meistä sanoi: “Ihmiset eivät ole tulleet juttelemaan ja kertomaan omia mielipiteitään samoin kuin aikaisemmissa näyttelyissä.”. Tähän vastattiin kysyjän toimesta: “Se varmaan johtuu siitä että asiakkaat ovat niin syventyneitä Picassoon… tai voi olla että kun väkeä on enemmän he kokevat ettei jää aikaa keskustella.”. Tämän vastaustekniikan nimi on oppositiota ei ole. Vastaus ei ollut kritiikkiä mutta valtiollisen toimijan tahosta se tulkittiin kritiikiksi. Kaikki mikä ei tue käsikirjoitusta on kritiikkiä. Toimihenkilöt ovat kateellisia meille. Samoin kuin kenraalit sotilaille. He kohtaavat asiakkaita ainoastaan kirjallisen/tilastollisen palautteen kautta. He voivat ainoastaan kuvitella miten hyvin reagoisivat vaikeisiin asiakaspalvelutilanteisiin. Ja loistaa kerran kuussa kun ohimennessään napauttaa jotakuta vierasta jonkun säännön mukaisesti tai neuvoo hyvin kohteliaasti vessaan. Kateus käytännön työstä heijastuu meidän kommenttien vähättelynä. | Tein kyltin jolla voi ohjata vieraita luennoille. Pyysin erästä printtaamaan tekstin. Menin tyhjästä yläkerrasta työpaja työhuoneeseen, pyysin liimaa ja sakset ja tein sen. En tiedä onko se hyödyllinen. Eilen siitä olisi ollut hyötyä kun koululaiset katosivat, joka suuntaan. Sellaisissa tilanteissa siitä on hyötyä. Kiva se on. Sillä voi ohjata ihmisiä saliin ja kutsua niitä alakerrasta. Kuten liikennepoliisi. Tein sen kymmenessä minuutissa. Yksi vahti yksin yläkertaa kun tein sitä ja iltavuoroon tullut vanha valvoja raivostui. “Yksin ei voi vahtia yläkertaa. Kerroin esimiehelle!”. Nyt ihmiset varmasti riitelevät kyltin tarpeellisuudesta. Kuulin syrjäkorvalla yhden valittaneen siitä: “Ei me olla mitään liikennepoliiseja” se sanoi jollekin esinaiselle. Samalle jolta olin kysynyt lupaa kyltin tekoon. Johtoa on helppo kritisoida koska sen päätöksiä voi kiertää seläntakana ja omaa asemaa voi pitää heidän syynään. Kun samassa rintamassa oleva tekee aloitteen ja ajaa sen läpi sitä ei voi kritisoida seläntakana. Kritiikki tehdään välillisesti aikatauluun, tapaan tai muihin määräyksiin vedoten. Tää on ihmisraunioiden kaatopaikka. Se kyltti on iso juttu kun se vaikuttaa etikettiin.. Sihen miten ihmiset käyttäytyvät toistensa suhteen. Vittu. Muutoksia vihataan koska ne tulee tyypillisesti ylhäältä alas alaista kuuntelematta. Mun kannattaa ruveta esimieheksi.

25. Sain vastuutehtäviä. Käynnistän videotykkejä ja ohjaan ihmisiä Picasso luennoille. Tehtävät aiheuttavat kateutta miehissä. Huonoomatuntoisena sanoin tehtävien olevan helppoja ja vuoron todennäköisesti kiertävän. Toivottavasti ne eivät kierrä. Ja toivottavasti joskus tulee iso tekninen ongelma jonka vain minä osaan ratkaista. Tekniikasta ja näistä järjestelyistä vastaavat kutsuvat saleissa työskenteleviä “salimammoiksi”. Vapaa-ajalla päästin saleissa työskenteleviä tauoille. Rasismi on yleistä salimammoilla tai eräillä mammoimmilla heistä. Saksalaisia epäillään lippujen antamisesta kavereille, mustia epäillään milloin mistäkin. Hyväksyttyjä ulkomaalaisia ovat ne joita kadehdimme kirjallisesta tai muusta puhtaasta kulttuurista, vihattuja ne joita emme tunnusta samanarvoisiksi, koska kilpailemme heitä vastaan ja yleisesti alempi arvoiset kuten mustalaiset ja mustat. Kun ohi menee ranskalaisia tai espanjalaisia niin tunnen alempiarvoisuutta, koska he tuntuvat jotenkin olevan lähempänä Picassoa. Ne puhuu samaa kieltä ja jos ne asuu täällä ne on ylpeitä Picassosta se tuo niille oman kulttuurin ja taustat mieleen.. Se on ehkä opiskellut samoissa kaupungeissa tai tuntee sen sukulaisen. Ainakin ne huomaa heti jos me tulkitaan teosta väärin. Ne voi aina vedota: “Ai toi härkä kuvaa elinvoimaa? Höpöhöpö toi on Barselonan vaakuna.” tai jotain vastaavaa. Meidän tulkitsemisyritykset eheyttää niiden kulttuuria vahvistaa sen konsensusta.

26: Päivää valtion palveluksessa. Mä en ole anarkisti. Tai oikeammin mä olen vain kapinallinen. Se on naivia anarkismia. Mä vastustan Dolce Cabanan luksus vaatteita ja laukkuja mutta jos löydän sellaisen piraattitorilta nautin sen luomasta vaikutelmasta. Oikeutan sattuman varaisille ohikulkijoille tuottamani vaikutelman hyväosaisuudestani ja hienoudestani sillä että illuusion luominen ja olemassaolo on osa arvon tuhoamista. | Mä en ole saanut levättyä tarpeeksi töiden alkamisen jälkeen.

27. Lähdin kuvaamaan videotyötä vapaapäivänäni mutta unohdin kameran kotiin.

17. Tilapäisiä uhkaa vaara. Huhu kertoo: Jos yleisömäärät eivät täytä odotuksia meitä lomautetaan. Tekisi mieli levittää huhua mutta en innostu siitä. Aloin kerätä tilastollista tietoa siitä miten pitkään ihmiset katsovat teoksia. Erottelin ryhmän naisiin ja miehiin. Tein näin siksi että valvottavan huoneen ollessa täysi ihmisiä on helpompi erotella sukupuolen perusteella. Keskimäärin yhtä työtä katsotaan 14.7 sekuntia. Täytyy laajentaa tutkimusta ja laskea myös parit, sekaparit ja ryhmät. Kiinnostavaa.

18. Tilastoimistyö on kiinnostavaa. Mutta en saa tehdä sitä esteettä. Olin naulakossa. Ihmiset kohtelee naulakkotyöntekijöitä huonosti. Vieraita oli vähemmän kuin vanhat työntekijät odottivat. Laskin lomauttamishuhu liikkeelle. Kuulin myös että naulakko ulkoistetaan.

19. Säännöt siitä mitä näyttelysaleihin saa tuoda (vettä, kasseja, takkeja) tehdään valvojien toimin. Ne ovat tiukkoja. Siksi ettei jokaisen tarvitse soveltaa. Johdonmukaista. Olen kyttä. Naulakko ulkoistetaan. Esimies kertoi. Luulen että lomautushuhu saa vettä myllyyn.

20. Vapaapäivä. Darrassa. Nakutin tilastot tietokoneelle. Täytin apurahahakemuksen. En saanut lähetettyä sitä.

21. Johtajan tytär on myös museovalvojana. Se on 18 ikäinen tai alle. Juoru levisi nopeasti että se on tuntityöntekijänä. Se on nimetty hedelmän mukaan. En tunne sitä ollenkaan. En tiedä tästä kuin sen nimen. Kun se kulki ohi kuitenkin tervehdin häntä erittäin ystävällisesti. Aloitin tervehtimisen jo pitkän matkan päästä. Ennen normaalia tervehtimisetäisyyttä.

22. Sain vastuutehtäväksi käynnistää ja asettaa videotykin yritysjohtajien tilaisuudessa. | Picasso ei ole muuttanut kaupunki kuvassa mitään muuta kuin mainosten määrää. Viereisen bisneskeskuksen ravintolan tyyppi kertoi että joku mies oli konjakin ääressä sanonut ettei ymmärrä Picassoa. Ravintola tyyppi sanoi ettei hänkään ymmärrä. Yhdessä he olivat helpottuneet siitä ettei eri sukupolvien tyypit ymmärrä Picassoa. Tyyppi sanoi että Picasso tuo kaupunkiin asiakkaita. Lähiyritykset saavat asiakkaita. | Laukkujen jättämistä narikkaan vastustetaan enemmän kuin pidän mahdollisena. Muutamissa tapauksissa se on ollut kynnyskysymys näyttelyyn tukemiseen. Uskomatonta. He eivät luota meihin. En ymmärrä. Laukku on status-symboli. Pahimmillaan sellainen maksaa yhtä paljon kun mun kuukauden palkka. Eräälle vartijalle oli sanottu: “Tuskin jätän laukkuani poju se maksaa enemmän kuin sulla on varaa.” Kun joutuu laittamaan tavaransa muovipussiin tulee tasaveroiseksi rahvaan kanssa. Ehkä se on se. Laukku on myös itsenäisyyden symboli ja väline. Siellä on omat rahat ja oma salainen tila. Sen poistaminen on kastraatio. Eräs kyseli narikan luotettavuudesta. Kerroin etten tiedä kuinka luotettava se on. Että olemme narikassa koko ajan mutta en ole henkilökohtaisesti.. Enkä tiedä miten tavarat on vakuutettu. Yritin olla keventävä olemalla kuumottava. Hymyilin näsäviisaasti. Nainen sanoi: “aika epäilyttävää.”. Se vei laukkunsa lukittavaan kaappiin jossa luki: “Museo ei vastaa kaappiin jätetyistä tavaroista.”. Ennemmin kuin antoi minulle! Olisi pitänyt antaa luonnearvio itsestäni mutta en suostunut. Mitä laukuissa voi olla rahan ja korttien lisäksi? Yksityisyys kai. En halunnut sanoa olevani luotettava. Sillä kysyjä ei ansainnut luottamustani. Kerran eräs kysyi: “Onko tämä edes laillista?”. Mitä siihen voi vastata?

8. Paljon uusia työntekijöitä. | Olemme AV tekniikan kokouksessa, suunnattu uusille työntekijöille. Asiakaspalvelun pomo kokee että olis tärkeää että kaukosäätimessä on tarra jossa lukee “videoprojektorin kaukosäädin”. AV tekniikan pomo sanoo “Selvä, teen tarran”. Ilme ei värähdä. Totteleminen on halveksunnan muoto. Pääsin tähän kokoukseen koska olen nuori mies, vanhat naiset eli vakkarit on suljettu pois. Jutellaan pitkään muiden työntekijöiden kanssa. Monet on samassa tilanteessa. Jutellaan mutta keskustelu on jotenkin maanista koska sitä ei voi rytmittää, pakko seistä salissa kokoajan. Ei pääse pois. Picasson maalaukset on kaikki lattioilla odottamassa ripustustusta. Yksi sanoo että tää on paras tapa katsoa niitä. Nimet ja vuosiluvut ei haittaa luentaa.

9. Katson veistosta. Päätän koskea sitä. Mietin että kaikki tekisi samassa hetkessä samoin. Tuntuu jotenkin suurelta ja elämänjanoiselta. Päätän olla sittenkin koskematta, joka kaduttaa heti ja kosken sitä sormella. Tuntuu huumaavalta, rikon tabun! Jännä tunne ei kestä ollenkaan. | Hajamielisyys on vastarinnan muoto.

10. Johdantopäivä uusille työntekijöille. Talon historia ja tavoitteet Picasso -näyttelylle. “Pikasso on nero, on nero on nero”. Lyhennelmä museopedagogin luennosta. Ne sanoo “Eikö ole hienoa kun voitte katsoa Picassoa joka päivä?” “Enks olis hauskaa mennä töihin uudella autolla joka päivä?” vois vastata. Varmaan olis mutta jos joutuis menee töihin joka päivä ei sillä olis väliä. Tauolla meille annetaan kahvia ja teetä. Ne on tuotu aulaan samalla kun oltiin salissa luennolla. Me ei nähty kuka ne on tuonut, näkymättömien käsien tuomaa taikapullaa. Paahtoleivistä on leikattu reunat pois. Kaikki merkit työstä on poistettu. Paras palvelija on näkymätön, jos se ei onnistu niin persoonaton. Työ kuvataan roolileikkinä “Älkää ottako tätä henkilökohtaisesti, ajatelkaa että olette vain työntekijöitä. Älkää provisoituko”. Harjoittakaa mieli-judoa: “Kuunnelkaa niin pitkään kunnes toinen kyllästyy valittamaan”. Hyvä asiakaspalvelu on huonoa ihmisyyttä.

11. Vapaapäivä, töissä friikkuna. Päivä menee hyvin mutta suutun helposti. Teen jotain naamaria ja puuhailen kehysten kanssa. Juolahtaa mieleen että voin nitoa naamarin kokiin. Innostuin ja hain nitojan, mutta kuitenkin kysyin taiteilijalta, jolle olen ollut töissä viisi vuotta, voinko tehdä silleen.. Mutta samalla tajuun attä oon ainoa joka voin päättää asiasta ja mulla on tähän paras ote. Ratkaisu on hyvä ja näyttää hienolta. Mun intuitio menee pilalle kun olen töissä laitoksessa. Ehkä jengillä pitää olla spesialistiharrastuksia jotta ne voi olla töissä menettämättä terää.

12. Olen vapaalla. Olen darrassa ja menossa freelancer töihin. Kaikissa lehdissä, medioissa ja keskusteluissa museo johto- ja esimiestason kanssa hehkutetaan tulevaa näyttelyä. Kritiikitöntä hehkutusta. Samaa tarinaa fantastisesta näyttelystä toistetaan kaikissa lähteissä joihin törmään. Mun tulkinta on: Näyttely perustuu Picasson perikunnan perintöverojen kattamiseksi Ranskan valtiolle luovuttamiin teoksiin (jos mä olisin Picasson perikuntaa antaisin varmasti kaikkein paskimmat työt ja pari hyvää ettei kusetus paljastuisi). Juttu on varmaan sovittu hyvässä yhteydessä perikunnan kanssa. Muutenhan se olisi skandaali. Jokatapauksessa merkittävimmät pitäisin perikunnan pesässä. Valtion saamista kappaleista tehtiin museo. Museo joutuu aina tekemään itsestään kritiikittömästi tärkeän koska sen rahat tulee valtiolta ja se on osa valtiota eikä siten voi olla itsekriittineni sen jälkeen kun päätös jostakin on tehty. Kokoelman saaminen Suomeen on tavattoman kallista. Todellista summaa ei ole edes kerrottu. Se että näyttely tulee tähän museoon on jonkun kuraattorin haksahdus ja uran kohokohta. Selitellessään lautakunnille miksi tämä näyttely on saatava Suomeen hän siteeraa suoraan Picasso museon tekemää kritiikitöntä ylistystekstiä. Näyttely kuvaillaan erityisimpänä tapahtumana ikinä ja samalla perustellaan Picasson asemaa taiteessa koskemattomana ja korvaamattomana. Rahat saadaan valtiolta. Sitten käydään sponsoreiden kimppuun ja kritiikitön ylistysteksti tuo heidän rahansa näyttelykassaan. Palkinnoksi yritykset voivat osallistua suuren neron tarinaan ja näyttäytyä kuten liittyisivät siihen jotenkin. Yritysten toimihenkilöt näkevät näyttelyn ensimmäisenä. Se joka näkee näyttelyn ensimmäisenä voittaa suurimman palkinnon kun näkee teokset ennen kuin rahvas on ehtinyt pilata niitä katseillaan. Osa yrityksistä on lehti ja muita medioita. Heidän etunsa on esittää näyttely kritiikittömän tärkeänä ja Picasso merkittävimpänä taiteilijana maailmassa. Näin he voivat perustella omaa asemaansa tukijoina ja sponsoreina jotka kantavat syvällisen yhteiskunta ja kulttuurivastuuta. Yksityiset toimittajat eivät voi esittää kritiikkiä näyttelyä kohtaan sillä johto on luovuttanut satoja tuhansia euroja ja palstatilaa näyttelylle.. Kritiikki ja koko ilmiön analyysi saisi johtajien päätökset näyttämään hölmöiltä. Picasso tekee ympärilleen konsensuksen. Joka kerta kun sitä sanotaan neroksi tehdään kritiikki turhaksi. Picasson nerous tallaa jalkoihinsa muut. Lehtien lööpeissä ylistetään Picasson munaa. Miten paljon se on pannut ketäkin. Kaikki konservatiiviset tahot saavat sanoa ääneen mitä mieltä ovat naisista ja siitä miten maailmaa olisi yksittäisten vahvojen miesten toimesta johdettava. Picasso palvelee patriarkkaaistä miestä joka pitää naiset kuuliaisina. Picasso on luontaisesti lahjakas kuten suvereeni johtaja. Taidoillaan hän tekee rahaa kuten donald trump.. Picassoa on jopa sanottu köyhäksi taiteilijaksi (jonka isä oli akatemian professori) joka nousi sosiaalisessa ja taloudellisessa luokassaan ahkeruudella ja itseluottamuksellaan (niinkuin meidän museovalvojienkin olisi ahkeruudella mahdollista). Picasso tekee liberaalin kapitalismin oikeutetuksi koska sen myötä jyvät valikoituu akanoista, nerot tavallisista.

13. Suuri sponsori tulee vierailulle. He ovat ensimmäisiä jotka näkevät näyttelyn. Luin netistä eri korruptio skandaaleista ja veronkierto viritelmistä mihin ne on sekaantuneet. KPMG on syntynyt samoihin aikoihin kun Picasso. | Muistan hauskan jutun: Hämärä veikko tuli kahvilaan ja löi käsillään tiskillä oleviin leivoksiin. Myyjä tyrmistyi ja komensi veikon pois. Veikko vastasi ilkikurisesti: “Nähdään kymmenen minuutin päästä.” ja lähti. Kun myyjä meni heittämään turmeltuneet leivokset kierrätysastiaan oli veikko odottamassa takapihalla. “Mähän sanoi että pian nähdään” veikko sanoi ja otti kierrätysastiaan heitetyt leivokset mennessään. Käytävillä on mainoksia tilapäisiä banderolleja joissa lukee että “KPMG avaa ovet Picasson maailmaan.” Mun väitteet on todistettu. Työntekijät on idiootteja mutta minä olen hullu.

14. Olin aamulla pystyttämässä friikkuna näyttelyä. Menen illaksi museoon. Väsyttää. Olen mustasilmäinen. Olo on kuin darrassa. Oppaat puhuu Picassosta esimerkkien kautta eivätkä analysoi teoksia tai suuntauksia. Niitä tulkitaan symbolien avulla mutta symboleja ei edes avata: “Picasso kuvasi paljon matadoreja. Ehkä kyse on elämän ja kuoleman ja intohimon suhteesta.” Joissain tapauksissa esimerkki on tyhjänpäiväisiä: “Tämä nainen on blabla Picasso kuvasi hänet usein itkevänä naisena. Tämä nainen oli todellisuudessakin ailahteleva. Mutta ei kuulemma itkenyt Picasson seurassa. Hän oli frigidi.” Ensikädessä kuvia tulkitaan niiden tunnistettavien esineiden kautta: “Tässä on miekka ja sikari ja hattu.” tai elämänvaiheiden kautta: “Hän oli tätä maalatessään 72 v. Ja asui sielläjasiellä.”. Teosten nimikylteissä pitäisi olla maalarin ikä merkittynä; monet vieraat laskee kokoajan mikä ikäinen se on ollut maalatessaan mitäkin. Tämä oli älytön: “Ensimmäisen maailmansodan aikana taiteilijat vakavoituivat ja hakeutuivat takaisin klassiseen esittävyyteen”. Kaikki tulkinta tapahtuu vieläkin suhteessa esittävyyteen jos ei siihen niin henkilökuvaan. On myös pötypuhetta että Picasso “jatkuvasti uudisti ilmaisuaan”: Vaikka se on vaihtanut tyyliä on se aina maalannut samoja aiheitaan. Esimerkkinä nämä alastomat naiset joita se on tutkinut tarkasti. Vaikka eri tekniikoin niin tarkasti samaa aihetta. | Eräs vieraana ollut yritys mies sanoi olleensa kesälomansa töissä siivousfirmassa “ihan kokeilumielessä kun ooppera on niin ikuisesti samanlainen työpaikka” ja sanoi työkaveriensa olleen “tosi kiinnostavia tyyppejä”, “me tehtiin 16 h päiviä, oli kyllä hienoa”, “sit heti loman jälkeen järkkäämään ooppera festivaalia”, “ei kato pääse kyllästymään.”. En viitsinut kuitata: “Tuskin sä siellä kokemuksen vuoksi olit. Tais olla rahat rehellisesti loppu.” Johtajan kulttuurikokemus on 2kk alemman sosiaaliluokan seurassa. Hullu mies!

15. Olen narikassa. Hienoja mauttomia takkeja. Naisilla on valtavia kasseja. En saanut laittaa yhtä lattialle sillä se oli valkoinen. Nahka tahriintuisi.

16. Sävelsin radiopuhelimella biisin Picassolle. Vartioimme hetken aikaa neljän voimin neljää tyhjää salia. Sitten itse organisoiduimme. Kaksi lähti pois. Olin harjoittelemassa kassakoneen käyttöä viereisessä nykytaiteenmuseossa siltä varalta että tulee ruuhka. Kun Picasso huomenna aukeaa yleisölle. Puhuimme pitkään eri etukorteista ja hankalista tapauksista joissa henkilö ei ole oikeutettu etuun vaikka luulee niin. Kävimme kaikki eturyhmät; vammaiset, näiden avustaja, turistit, opiskelijat ja kaikki eri opiskelijakortti muodot läpi. Sitten puhuimme sponsoreista ja vaativista sponsori tapauksista: “Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jos joskus joku asiallisen oloinen tulee ja sanoo että hänelle on sanottu että sejase on sanonut että tämä pääsee näyttelyyn ilmaiseksi on parempi antaa lippu kuin ryhtyä soittelemaan jollekin johtajalle että pitääkö tämä paikkansa.”

1. Naisella oli vahva kättely. Me istuttiin ja kuultiin työehdoista. “Kaikki ehdot löytyy tästä…” Pomo osoitti 400 sivuista valtiontyöntekijöiden työehtokirjaa. Kaikki repesi nauramaan. “Meillä tehdään kaikki kuten kirja määrää”. Otettiin valokuvia kulkukortteihin. Hymyilin kuvassa. Nainen jolla oli vahva kättely, se oli kuvassa 20 vuotta nuorempi.

2. Vaihdoin kännykän bluetoothin nimeksi “I prefer Beuys. Fuck Picasso.” ja laitoin sen näkyväksi kaikille. Porukka etsii nakkisuojia, ihan niinkuin olis jotain työtä. Me ollaan alhaalla hierarkiassa. Näyttelyvieraat luulee että oon vasikka. Mun työ on spottaa virheitä niiden käytöksessä. Jos ne tekee virheen mun pitää näyttää mikä on oikein: Olla hiljaa, viisaannäköinen ja hidas. Jos ne reagoi teoksiin väärin mun pitää katsoa niitä toruen. Tää toimii aikuisille muttei lapsille. Tekonauruja. Osa näyttää syrjäytyviltä. Amerikkalainen pariskunta kiitti mua näyttelyn kuratoinnista. Kiitin takas kauniisti. Picasson -näyttely ei ole valmis joten täällä on vaan vanhaa kokoelmataidetta. Väsyttää. Jalkoihin sattuu. Joku asiakaspalvelupäälikkö kysyin miksi tulin tänne töihin “Rahan takia” sanoin. “Aivan. Selvä, tästä ei siis tarvitse puhua enempää”. “No… Tää oli multa vähän turhan suoraan sanottu…” jatkoin ja selittelin että olen taiteilija ja freelanceri jne. Taiteilija-statuksella saa anteeksi kämmejä mutta siihen pitää uskoa itse jotta se toimii.

3. Tää on tehdas. Tee ja kahvi on aina samaan aikaan. Monet kollegat on kanssa taiteilijoita tai käsityöläisiä. Ne poseeraa fiksunoloisesti katsoessaan maalauksia. Kun oli 15 min tauko seisoin samassa asennossa kuin salissa. Nolotti. Jalkoihin sattuu. Nuoremmat työntekijät on häkänneet vuororotaation ja ottaa pidempiä taukoja. Vanhat tekee samaa mutta vielä pidemmillä tauoilla.

4. “Kerran yksi lapsi löi teosta kädellä… Toruin äitiä mutta hän oli ulkomaalainen”. Oon oudossa hajoamisen tilassa. Tuntuu oudolta. Niinkun nukkuisin. Oon koomassa. Päivä menee nopeasti. Ajalla ei ole merkitystä, se johtuu teosten vuosiluvuista. Seison 8 tuntia päivässä menneisyydessä. Vanhemmat työntekijät puhuu “iltapisu” ajasta.

5. Kaksi tuntia myöhässä. En tajuu miksi. Noloa. Luulin olevani hyvä tässä. Olin matkalla kun ne soitti ja teeskentelin etten tiennyt myöhästyneeni. Parasta tässä päivässä on että vahdin tyhjää huonetta, jossa on yksi lukittu ovi.

6. Vahdin samaa tyhjää huonetta kuin eilen mutta meitä on viisi! Me vahdittiin lukittua ovea 8:00 alkaen. 15 yli kuusi Picasso museon kuraattorin saapuminen ilmoitetaan radiolla. Me mentiin portaiden alle piiloon kun se meni ohi. Kun se tuli oven kautta se kysyi “ça va?” ja mä mutisin “bien”. Se ei varmaan kuullut. Nyt alkoi iltalisät juosta.

7. Eka vapaapäivä menee darrassa.