TRANS-MARS: Matkapäiväkirja 70-65 päivät

On tullut muutamia tuttuja jotka kulkevat vastaan päivittäin. Erään heistä jota kutsun “etusormi mieheksi” kohtaan miltei päivittäin. Tullessaan kohdallani hän nostaa vasemmankäden etusormensa, jonka ylin nivel on vienosti koukussa, ylös hymyillen. Usein hän lisää eleeseen rohkaisun: “Ja matka jatkuu!” Olen alkanut vastata tervehdykseen samoin.

Vanhemmat lähettävät uteliaat lapsensa pois jaloistaan, luokseni kysymään mistä on kyse. Uteliaat lapset leikkivät kääntymiseni rytmin kanssa hippaa ja kirmaavat pudotellen jäätelöpallojaan katukivetykselle. Eräs äiti kylmän rauhallisesti nosti pudonneen pallon, pyyhkäisi hiekat sen pinnalta ja sanoi pojalleen vahvistaen: “Ei se mitään haittaa.” Tiputtamastaan jäätelöstä tärähtänyt poika tyytyi automaattisesti.

Kuumuudessa sulava jäätelö valuu noroina vohveleiden kaartioita pitkin, tehden katuun keskittyneitä tippa-alueita, jotka voisi sekottaa syljeskelyn jättämiin jälkiin. Pulut syövät vohvelin muruja. Erään pulun päälakeen on jäänyt tipunukkaa, joka nyt vaikuttaa irokeesiltä.

TRANS-MARS: Matkapäiväkirja 75-70 päivät

Sade rytmittää kaupungin elämää. Kuuron saapumisen aavistaa ihmisten käyttäytymisestä. Keskikaupungilta päin saapuvat sujahtavat kauppoihin suojaan ja viereisen kirjakaupan ikkunoiden takaa kurkitaan kävelykatua. Tieto sateen saapumisesta liikkuu nopeasti kuin juoru.

Sade kuluttaa voimia kaksinkertaisesti enkä voi tehdä muistiinpanoja paperille. Kuuron aikana kävelykatu hiljenee ja muuttuu synkäksi. Samalla käyttämäni sateenvarjo vahvistaa matkaradioni signaalin vastaanottokykyä ja kuulen uusia kanavia. Saan myös rauhaisaa omaa tilaa.

Marssissa, maisemassa alkaa häämöttää mahtava 17 km korkea ja halkaisijaltaan 400 km leveä Pavonis Mons.

TRANS-MARS: Matkapäiväkirja 77-75 päivät

Jo useammat ohikulkijat ovat kysyneet nimikirjoitusta ja taas eräs rouva tuli tuomaan suklaapatukan matkaevääksi. On yllättävää minkälaisia reaktioita tämä hanke nostattaa… Kuulemma Pirkkalassa on lyöty vetoa siitä, jaksanko loppuun asti.

Juhannuksena on todella kolkkoa kävellä yksin kaupungissa. Aattona sain kaksi ruusua. Eräs mies pysähtyi polkupyöränsä selästä ja luki minulle Edith Södergranin runon “Ruusu”. Salaperäisestä sattumasta muutaman minuutin tapahtuman perästä tuntematon rouva tuli paikalle ojentaen punaisen juhannusruusun. Myös runoileva mies palasi ja tämä myös toi mukanaan ruusun, tälläkertaa keltaisen. Se sopi tunnelmaani.

Lähempänä päivän loppua muuan mies nousi pyörältään ja sanoi:

– Ojennan sinulle Finlandia-palkinnon! Vaikka et ryyppyä ottaiskaan.

Näin sujauttaen käteeni pienen Finlandia-vodkapullon.

TRANS-MARS: Matkapäiväkirja 80-77 päivät

Eräs mies tuli luokseni ja ojensi lapun johon oli kirjoitettu:

“Tavoitteeton, toimeton toiveajattelu tuo toivottomuuden, Sinulla on tavoite! – Reiska K.”

Mietelause oli kuulemma tullut mieleen muutamia vuosia sitten. Viiden T:n lause. Sen viisastuttamana kannattaa suunnitella miten toteuttaa unelmansa. Kävellessä on aikaa hautoa juonia.

Tuomiokirkonkadun Stockmannin tavaratalon nimikyltin S-kirjaimen yläkoukerossa taitaa olla varpusten pesä. Näin kuinka sinne pyrähti lintu, joka oli kaapannut hyönteisen lennosta. Vastaavia pieniä, päivittäin toistuvia ilmiöitä paljastuu hitaasti oman malttamattomuuden nujertuessa. Sama kävely kiinnostaisi tehdä jonkin toisenkin kaupungin ympäristössä. Tuntuu, että päivittäin kulkee syvemmälle kaupungin ilmapiiriin.

TRANS-MARS: Matkapäiväkirja 83-80 päivät

Säät on hyvät. Päivässä on vain muutama tunti jolloin aurinko porottaa suoraan kohti. Lihaksistokin on tottunut rasitukseen. Lonkka joutui lujille kun käännyin liian terävästi. Nyt liikeradat on korjattu.

Eräs rouva tuli paikalle kolmen lapsen kanssa. Hän kysyi:

– Tiedätkö mitä minulle tulee mieleen kun katson sinua? Missä liikutaan samalla tavalla?

– Ööh. Eläintarhassa.. Häkissä?

– Juu. Häkissä. Mutta minä puhun vankilasta. Pinochetin aikaan meitä oli tuhansia vangittuna ja häkeissä liikuttiin juuri samoin. Edes ja takaisin.

– Se oli varmasti raskasta.

– Oli. Mutta pahat asiat unohdetaan!

Sitten rouvan poika kertoi Alien versus Predatorin juonen juurta jaksaen. Tämän veli säesti. Puhuessaan he liikuivat kanssani samassa tahdissa.

Muuan nuoripari tarjosi jäätelön ja kysyi kyllästyttääkö sama maisema päivästä toiseen. Asiaa mietittyäni tulee mieleen, että tavallaan se maisema missä kävelen vaihtuu sitä mukaan kun ihmiset kävelykadulla virtaa ohi. Vastaan tulee kokoajan uusia naamoja niinkuin millatahansa matkalla.