Päivät 93.-102. Picasso näyttelyvalvojapäiväkirjat

93. Lähtö Prahaan. Sekoilemme kaverin kanssa tiemme perille residenssiin. Päädymme ryyppäämään toisten residenssi tyyppien kanssa. Illalla haastamme nelihenkisen porukkamme kanssa riitaa näille. Kutsumme niitä fasisteiksi.

94. Prahassa. Syömme pitsaa. Käymme taidemuseossa. Siellä on Picassoja. Ne ovat parempia kuin kotona. Pidän yllätyksekseni eniten impressionistisesta taiteesta. Auringonlaskuja mereen. Tykkään myös Kupkasta. Tykkään ylevästä taiteesta. En kiinalaisesta nykytaiteesta. Muut eivät jaksa impressionistiosuutta näyttelystä. Tsekkiläiset on tilankäytön mestareita. Mutta en tunnista niiden kubismin erityispiirteitä. Siellä on innoittava kuva tyypistä joka heittää tikkuja ilmaan.

95. Prahassa. Teemme videotaidetta. Kaveri tasapainottelee vessapaperia hiustenkuivaajalla. Hortoilemme kaupungilla. Yksi on niin darrassa että eksyy yksin.

96. Prahassa. Yritämme ottaa tatuointeja. Kaikki tatuoijat on Berliinissä konfrenssissa.

97. Prahassa. Taidetta ja alkoholia. Esiinnymme videoilla päissämme esitämme asian tarkoituksenmukaisena: Toiseuden tutkimisena.

98. Prahassa. Puolet lähtee takaisin Geneveen. Teemme väsyneinä muutaman hyvän videotyön. Tavoite oli kuvata 55 performanssia olemme tehneet yli 40 mutta aika loppuu.

99. Paluu. Kotimaa ahdistaa kokonaisuudessaan.

100. Vapaapäivä nukun darroja pois. Irtonainen suht vapautunut mutta kotiin paluusta ahdistunut olo.

101. Periaatteessa hyvillä mielin matkalla töihin. Oon viikossa unohtanut kaikki sen sisäpolitiikkaan liittyvät oikut ja vaikka olen unimäärällisesti väsyneempi tunnen oloni voimakkaammaksi. Olin ulkomailla. Keski-ikäiset kertoo lauantain valvojien bileiden dogaus tarinoita. Se kollega, joka avautui nepotismista irtisanoutui juhlavasti bileiden aikana. Tunnelma oli ollut hämmentynyt, siitä kerrottiin. Jännite oli purkautunut spontaaneina aplodeina. | Tunnen oloni ulkopuoliseksi. Tunnen että jengi vihaa mua. Oon tekniikassa. Välimaastossa. Ja se joka pitää paitaa aina tuolin selällä suhtautuu muhun agressiivisesti. Puhuin erään kanssa siitä pitäisikö pitää näyttely galleriassa, ja totesin että galleria meininki on saturoitunutta eikä kiinnosta. Täti tuli takaa väliin ja sanoi: “Sinä olet saturoitunut”. “Eikun galleria meininki on.” “Eikun sinä olet.” “Eikun minä menen röökille” ja häivyin. Kun kuljin tupakan jälkeen ohi yritin tervehtiä nokkelasti. Hän kohautti olkaansa ja oli kertovinaan naurattavaa juttua viereiselle kassalle. | Otin vastaan erityisen nakin että valokuvaan työympäristöä ja asiakaspalvelun solmukohtia. Toimin ylihuomenna oman kameran kanssa. Ihanaa. Aijon tehdä työn hyvin. Pdf presentaatiota myöten. | Taukohuoneessa oli lista jonne pystyi ilmoittamaan haluaako lisätöitä, kun näyttelyä on jatkettu kolmella viikolla. Kirjoitin ainoana “Ei” sarakkeeseen. Kerroin kuitenkin esimiehelle että voin tehdä tunti töitä jos tarve vaatii. Taukohuoneessa puuseppä onnitteli kätellen.

102. Isoäidin hautajaisissa.

Päivät 86.-92. Picasso näyttelyvalvojapäiväkirjat

86. Töissä vaikka museo on kiinni. Suuri yksityistilaisuus. Museonjohtaja pitää saman puheen joka tilaisuudessa. Ihmiset kohtelee meitä keljusti. Pyysin erästä rouvaa siirtymään kuoron tieltä. Hän katsoi minua kuten olisin kasa paskaa: “Minulle kyllä juuri sanottiin aivan päinvastaista tietoa.”. “Olen hyvin pahoillani. Saamieni tietojen mukaan kuoro saapuukin vasemmalta portaikolta eikä oikealta kuten luulimme äsken. Pahoittelen aiheutunutta vaivaa.”. Kyse oli 3 metrin tilapäisestä siirtymisestä portaikon laitaan jotta kuoro voisi siirtyä tasanteelle laulamaan. Missään anarkisti, punkkari tai performanssi tapahtumassa tällaista paskaa ei joutuisi nielemään. Varattomat on suvereenimpiä sosiaalisissa tilanteissa kuin rikkaat. Rikkaat häpeää itseään ja suojautuu maailmalta pinnallisen omanarvontunteen taakse. Kun ne kohtaa pienimmänkin rypyn etiketissä ne muistaa häpeänsä. Ne muistaa ettei ole sen parempia vaikka on rikkaampia. Ne muistaa että vaikka on rikas ei ole sen erikoisempi. Ne muistaa että niiden rahat tekee ne erikoisiksi eikä niiden elämä. Ne muistaa että niiden rahat on tulleet niille järjestelmän eriarvoisuuden seurauksesta, perintönä tai lottovoittona eikä palkintona niiden elämästä. Koska ne muistaa ettei ne ole sen parempina ne väittää että muut on vielä huonompia. Sitten ne suojautuu vittuilemalla huono-osaisimmille.

87. Työ on palkallista orjuutta ja vankeutta.

88. Tekniikassa. Vitun väsynyt.

89. Ihan väsynyt tosin tekniikassa. Tää työ on paskaa.

90. Suuri kokous. Meidän tulee museonjohtaja mukaan olla ystävällisempiä ja “vielä vaan jaksaa”. Keskustelemme myöhemmin erään provosoituminen valvojan kanssa. Hän ei enään voi olla hiljaa kun kyse on nepotismista. Paljastui, että ohi työnhaku prosessien on tuntityöntekijöiksi nousivat valtion taidemuseon pääjohtajan tyttären lisäksi myös viestintäpäällikön tytär (jonka neoliberalistista vuodatusta blockbuster näyttelyiden merkityksestä kuuntelin taannoin) sekä tietohallinnon tytär. Kaikki ovat lukioikäisiä ja tuntityössä. Meidän kokopäiväisten työ järjestelyitä on ryhdytty kiristämään. Työn alkamisaikoja on täsmennetty ja poistumisajasta on napauttu ylimääräiset minuutit pois. Kyse on pitkälti 30 minuutin pätkistä ennen ja jälkeen työvuoron alun. Valvoja arveli että tämä johtuu tuntityöntekijöiden kokemasta eriarvoisuuden tunteesta: Heidän työaikansa loppuu tasalta eikä palkkaa makseta poistumisesta ja järjestelyistä toisin kuin meille. Eriarvoista toki mutta näin on ollut kuulemma aina ja vastuu asioiden toimimisesta on jokatapauksessa kokoaikaisella. Näin järjestely perustellaan. Hän oli pukuhuoneessa kuullut juuri tyttärien avautuneen aiheesta ennen kuin kokoaikaisten järjestelyä alettiin uusia. Hän esitti kiristelyiden johtuvan tyttärien kotona juoruilemista jutuista. Oli miten oli, on täysin selvää että nepotismin vaikutukset ovat kamalia varsinkin kun ylempien toimihenkilöiden perheenjäsenet sujahtaa sinikaulustyöntekijöiden joukkoon. Se asettaa koko meidän sakin varpailleen, korostaa työn vähäpätöisyyttä (kun johtajan tytär voi tehdä sitä äitinsä käskystä, työhön itse hakematta… kuten tiedetään kertoa), aiheuttaa yhteiskuntaan kohdistuvaa epäreiluuden tunnetta (joka on täysin oikeutettua, mutta katkeroittavaa korostuessaan) ja lisäksi se on paskaa johtamista. Museonjohtaja oli leikkisästi kesäjuhlissa sanonut tuovansa 17v lapsensa valvojaksi vähän “vaklatakseen museota siltä kantilta”. Eli se on myös terrorin muoto. Juttelemme aiheesta käytävällä ja alan äkkiä huutaa ääneen: “Pitäis olla asiakaspalvelu henkisempi vai?!” Herätän näin puhekumppanin huomion kun yksi lapsista kulkee takaa ohi. Se tarjoaa pastirollit ja sanoo “Mä oon ainakin tänään ollut mega super asiakaspalveluhenkinen… Oli yksikin söpö vauva joka oli rattaissa ja sit…” Käännyn kannoillani vedoten eleellä kelloon ja menen valvomaan saleja.

91. Tekniikassa. Viikonloppu. Olen ollut töissä 16 päivää tauotta tämän putken jälkeen. Työ määrittää identiteettiä eniten. Tottakai. Se mitä tekee ja missä on tekee identiteetin. Tässä voi laskea tunteja. Jos on 8 tuntia päivässä jonkun luokan asemassa muuttuu sen edustajaksi.

92. Teen wikipediaan täydennyksiä tekniikan mikserin takana.

Päivät 78.-85. Picasso näyttelyvalvojapäiväkirjat

78. Töissä freenä. Museotyön tekeminen on näkyvä ammatti. Kaikki näkee sut kokoajan. Se lisää työn stressiä. Muilla museoaloilla voi halutessaan kätkeytyä. Tää on käytännössä esiintymistä.

79. Väsyttää ja vituttaa. Ilmoittauduin lisätöihin. Heitettyäni nimen listaan esimies blokkaa käytävältä: “…sopisko tämä.” Myönnyn ja mut nimetään illan lisätyön vuorovastaavaksi. Se tarkoittaa etten ole valvomassa vaan vastaan siitä että kaikki valvojat pääsevät tauoille ja asiakastapahtuman tekniset järjestelyt, pöydät ja roskakorit ovat järjestyksessä. Erikoista. Päästän muut valvojat pois puoli tuntia ennen omaa lähtöä tarkistaakseni että kaikki on kunnossa. Pikku titteli, kivoja pieniä nakkeja, aika kuluu nopeasti. Innokkaita ja velvollisuuden tuotoisia käytetään. Ihmiset kohtelee mua vähän eri tavalla tai sitten kuvittelen niin. Olin lähtökohtaisesti niin väsynyt etten pystynyt parhaaseen suoritukseen. Tähtään siihen että mulle tarjotaan vakinaista työtä josta voin kieltäytyä.

80. Väsyttää. Suuri asiakaspalvelunkokous. Yritämme avautua mutta kritiikki ei tunnu menevän jakeluun. Myöhemmin esimies kulkee ohi ja koittaa udella missä vika on. Tämä esittelee mut toisen museon asiakaspalvelu tyypille. Koska olen “uusista niin hyvä työntekijä”. Eilinen nimeämiseni liittyy tähän valtapeliin. Sillä luodaan lojaalisuutta ja tehdään merkki vanhemmille työntekijöille heidän korvattavuudestaan. | Mainosten mukana tuli bisneslehden kirje. Sen kannessa luki: “Tutustu talouselämän Picassoihin.” Museo ja Picasson nerous on nöyrä viestinviejä neoliberalistisille tyhjänkauppiaille. Taiteen kaupallistumista promotaan ja sponsori suhteet pidetään itsestään selvinä “tämän luokan näyttelyissä”. Niissä on kuitenkin valtava painolasti. Taide muuttuu talouspolitiikan, kaupankäynnin ja myynnin nappulaksi. Se ei enään puhu taiteilijan näkökulmasta vaan sen näyttäjän ja omistajan näkökulmasta. Sen ainoa näkökulma on: “Rahalla voi omistaa”. Se on statusarvon luova kappale ei muuta. Tällaisen taidetuotannon varaan ei voi rakentaa kannattavasti, sillä tyylit ja ostotottumukset muuttuu. Ajasta ei tällöin jää jäljelle mitään sillä kulttuuri ei näy missään esineissä, arkkitehtuurissa tai kirjoissa. Ainoa minkä varassa tätä aikaa voi tulkita on se ettei tästä ajasta jäänyt mitään käteen. Perheet, perinteet ja omavaltaisuus unohtuu. Jäljelle jää. Jos tällaisia näyttelyitä ei voida järjestää ilman sponsori kytkyjä ehkä niitä ei pitäisi järjestää. Niiden hinta perustuu ajatukseen että järjestäjä hommaa sponsorin. Kukaan kuollut taiteilija ei hyödy näistä näyttelyistä ja elävien joukossa se hyödyttää vain nero myytistä ja modernismista ansaitseville. En tunne yhtään sellaista ehkä niitä ei ole. Rahat siirtyvät vakuutusyhtiöille, kaupungin turismituloihin (jotka on pienet verrattuna kuluihin) sanalla sanoen raha menee instituutioista toisiin ja napit hiluvat museotyöntekijöille. Palkat eivät nouse, tieto ei kasva ja ainoastaan olemassa olevat rakenteet vahvistuvat. Teosten hinnat on näytettävä sillä ne laskisivat jos ne näytettäisiin. Siten myös näyttelyiden hinnat laskisivat ja spektaakkeli taide häviäisi. Välineetön itseilmaisun kulttuuri palaisi. Perinteet ja tieto omasta paikasta. Syntyisi vankkumattomia henkilöitä. Kaikkien taideteosten hinnat on näytettävä aina. Niiden piilottelu on läpimurron tavoittelua.

81. Päivää valtion palveluksessa. Puhetta lisätöistä.

82. Ilmoitin itseni lisäpäiville töihin. Epähuomiossa se ajoittuu ainoalle vapaapäivälle. Vitut. Mutta tuplapalkka.

83. Vanha nainen kertoi: Tämän tyttökaveri oli vanhempiensa kanssa asunut Pariisissa. Samassa korttelissa käynyt parrakas mies oli pyytänyt kaveria malliksi. Hän oli 14 ja kertoi myöhemmin katuneensa: “Neitsyys Picasson maalauksesta. Ei olisi ollut hullumpi vaihtokauppa.”

84. Tekniikassa. Käytän päivän kirjoitellen projekteista wikin avulla.

85. Tekniikassa. Jänis.

Päivät 71.-77. Picasso näyttelyvalvojapäiväkirjat

71. Vapaa.

72. Valvomassa. Se puuseppä on tekniikassa. Se menee käytäviä pitkin vaihtamassa pattereita laitteista. Se voisin olla minä. | Muistan tarinan: Tekniikan pomo kertoi että erään musa esityksen jälkeen ne oli jättäneet mikrofoni ständin lähelle näyttely salia. Kolmen viikon päästä eräs vanha, jo eläkkeelle siirtynyt valvoja oli soittanut tekniikkaan: “VOITTEKO TULLA HAKEMAAN TÄMÄN STÄNDIN KUN SEN VALVOMINEN, ASIAKKAIDEN LISÄKSI VIE NIIN PALJON RESURSSEJA!”. Kolmannesta kerroksesta tekniikan tiloihin on 1 portaikko. Tekniikan tyyppi oli silloin oivaltanut että “valvojat todella valvovat”. | Se että Picasson lapsenomaisuutta korostetaan loiventaa sen taiteilijuutta. Hän ei ollut ilmaisuvoimainen kuin lapsi vaan aikuinen mies. Luovuuden ja lapsuuden yhdistäminen tekee aikuisen luovan toiminnan normin vastaiseksi. Sama kastraatio tehdään kevyessä taidehistoriassa myös fluxus- ja osin dada liikkeelle. Sitä kuvaillaa taide pelinä ja leikkinä. Se ymmärretään poliittisena vain kuten leikki on suhteessa toiswen. Näiden esitetään parodioivan järjestystä tarjoamatta “oikeita” ehdotuksia. | Eräs tyyppi on nero. Se on aikaisemmin kiinnittynyt narikkaan ja jättänyt siten näyttelyvalvonta tehtävät. Nyt kun narikka on ulkoistettu se on luonut itselleen työpaikan lipunmyynnin äärestä. Tämän työ on ulkopuoliselle turhan näköistä. Se jakaa kaksi tuntia päivässä sisäänpääsy tarroja, pakkaa toimistosta delegoituja pikku paketteja ja tulostaa työpiste listat (kolme kpl – siinä menee tunti). Sillä on erityisen nerokas tyyli. Se istuu aina kassan vieressä olevan itse valmistamansa minikassan ääressä (alussa kassa oli tehty nurin käännetyistä naulakoista nyt hyllyt korvattii saksasta tilattulla pöydällä.). Minikassalla on mini kassalippaan ja myynti tilikirjan (johon tämä suhtautuu äärimmäisen pedantisti) lisäksi tuoli, jonka selkänojalle tämä laittaa villapaitansa. Jos hän ei ole työpisteellä tuoli on käännetty sivuttain, jotta asiakkaat eivät istu siihen (kun näin oli kerran käynyt siitä puhuttiin koko tupakkatauko). Tämä pitää villapaitaa tuolin selkänojalla aina ollessaan töissä. Kun ihmiset miettivät onka tämä samassa vuorossa/töissä he katsovat onko villapaita tuolin selässä. “Ahaa. On hän on siis talossa.”. Jos hän on pitkällä tauolla (syömässä suklaata) paita tekee vaikutelman että tämä “on vaan piipahtamassa” jossain koska paita on vielä paikallaan. Vielä nerokkaammaksi jutun tekee se että hänellä on kaksi(!) villapaitaa. Toista tämä pitää päällään ollessaan tupakalla tai tauolla ja toinen edustaa tämän työntekoa minikassan takana. Toinen on musta ja toinen valkoinen. | Pääsali 63 x 49,5 jalkaa. | Olemme taskulamppu hippaa keski-ikäisten valvojien kanssa. | Taantuminen on vastarinnan muoto. Mutta tämähän jo tiedettiin.

73. Tajusin juuri että palkkani on huono. Jos mulle jää 400 säästöön/ylimääräiseksi käytettäväksi työpaikkaruokailun jälkeen. Se menee kodinhoitoon. Mulle ei jää mitään. | Kyselin Prahan aikaisen loman järjestelystä. Olin hakenut loman vähän väärille päiville mutta sain neuvoteltua loput päivät vapaaksi. Yksi tiistai vaihdettiin viikonlopuksi. Näin saan jopa ylityökorvauksen. Esimies sanoi että yleensä tällainen käytäntö ei ole suotavaa mutta olen tehnyt työni niin hyvin että se käy. Olin loppupäivän motivoitunut työntekoon kuin koulupoika saatuaan erikoistehtäväksi pyyhkiä taulun.

74. Johdannolla sanotaan että suuren taiteilijan merkki on jatkuva muuttuminen jatkuva kehittyminen, sopeutuminen aikaansa, ajan ennakointi. | Amerikkalaiset ja venäläiset keräilijät nostivat Picasson taloudellisesti hulppeaan asemaan. Molemmilla ostoja tehneellä heimolla on oma lehmä ojassa. Ne on tarvinneet uuden maailmankuvan, jonka varaan rakentaa koska niillä ei ole omaa historiallisesti tunnistettavaa tyyliä. Venäläisillä on mutta se ei sovellu teolliseen ja globaalin politiikan aikaan. Jos mä myyn taidetta tai käsitöitä ulkopaikkakuntalaiselle myyn kalliimmalla ja nauran perään. Varsinkin jos ostaja on amerikkalainen tai nykyään saksalainen niin valehtelen esineen olevan “erityisen tyypillistä uutta paikallista kulttuuria” siitä ne tykkää. Ranskalainen uuden-vanhan perinteisen-vallankumouksellisen maailman eksotiikka on hyvä brandi. Sen turvin voi myydä diasporassa eläville juuri mitä ne haluaa: Juurevaa kulttuuria jonka kuka vaan voi määritellä katseellaan.

75. Suuri talonkokous. Vakituiset valvoja työntekijät avautuvat olevansa ärtyneitä siitä miten paljon heiltä odotetaan joustamista. Ensikuun työvuorolistat eivät ole vielä tulleet vaikka vanha lista on jo koluttu. “Aika uskomatonta että kuvitellaan ettei meillä ole muuta elämää!”. Työvuorot vaihtelevat holtittomasti. Ensiviikolla ilta-aamu-ilta-ilta sitä seuraavalla toisinpäin. Sillä ei ole mulle väliä. Vaikka se varmasti on pääsyy siihen miksi olen uupunut. Työnantaja kuittaa tilanteen kertomalla järjestelyn olevan “lakisääteisten vuorotyöehtojen” mukainen. Vuorotyö vaikuttaa paperilla tehokkaalta mutta käytännössä ihmiset hakevat itselleen ne päivät vapaiksi jotka tarvitsevat tai ilmoittautuvat sairaaksi. Koko valvonta ulkoistetaan tulevaisuudessa. Työ slummiutuu jäljelle jäävät ne joille vuorotyö on ainoa mahdollisuus. Palkka lasketaan koska kulut vaihtuvasta työvoimasta ovat korkeammat kuin viroista. Myöhemmin seuraan kun pomo järjestelee itselleen privaattitapaamisen organisaatiota tuntevan kanssa. Kuulen syrjäkorvalla tämän sanovan että asiakaspalvelun järjestelyt eivät toimi.

76. Vapaalla.

77. Vapaa.

Päivät 64.-70. Picasso näyttelyvalvojapäiväkirjat

64. Vapaa. Töissä freenä. Tarjotaan töitä, rahaa ja keikkoja. Huhutaan esiintymiskeikasta Koreassa. Kivoja juttuja. Kun menin töihin syksy näytti hiljaiselta. Nyt on kuhinaa keväälle.

65. Vapaa. Kotona. Keskityn tietokoneeseen ja luon avatarin second lifeen: Ruuska Borgin.

66. Tekniikassa. Tekemäni opaste/liikenne poliisi lätkä saa hyvää palautetta ja niitä teetetään 3 kappaletta puusta. Kaksi tänne johdannoille ja yksi työpajoja varten. Työpajojen johtaja pyysi sellaista henkilökohtaisesti. Pyysin erästä toista valvojaa auttamaan niiden valmistamisessa. Hän on puuseppä. Ensin tämä oli kiinnostunut mutta ajateltuaan tokaisi ettei se kuulu hänen hommiinsa ja miksi joku edes on pyytänyt, että ME tekisimme niitä kun se ei ole MEIDÄN tehtävä. Sanoin että se voi olla kivaa, siinä saa aikaa kulumaan ja että jos tekee hyvän vaikutelman voi pyytää niiltä töitä, jos joutuu tulevaisuudessa pulaan. Puuseppä loukkaantui koska olin avoin pyrkimyksissäni. Hän tokaisi jotain, ettei ymmärrä miksi joutuisi pulaan ja häipyi nopeasti. Dramaattinen lähtö epäonnistui kun hän joutui palaamaan hakiessaan työtakkinsa. Hän on nuori ehkä tähän vanhempi kuin mä. Ollut töissä täällä 2 vuotta. Auttoi Picasson pystytyksessä. Olisi kiva nähdä se viiden vuoden päästä. Se puhuu usein työn lopettamisesta ja kannustan häntä siihen. Sillä on iso vuokra ja menoja. | On uskomatonta miten se ettei Picasso ole signeerannut täällä näkyviä töitään käännetään luennoilla ja virallisissa selityksissä siten että Picasso ei signeerannut juuri näitä töitä koska nämä ovat niin merkittäviä. Tavallisesti se tulkittaisiin niin ettei se ole viitsinyt signeerata koska ei ole pitänyt niitä tärkeinä ja jättänyt viimeiseksi. Täällä selitys on päinvastoin. Että taiteilija jättää signeeraamaton juuri siksi että teos on merkittävämpi! Muissa yhteyksissä museo on ensimmäinen taho joka tekee selväksi sen että juuri signeeraus tekee työn aidoksi ja arvokkaammaksi. Tätä sekaannusta tulee hyödyntää jotenkin esimerkkitapauksena. Täällä on kehystettyjä luonnoskirjan sivuja! | Moga: Pieni ryhmä oli tulossa johdantoon jota ei ollut. Ensimmäinen tilaisuus hoitaa homma niin että olisin vetänyt sen itse. En tajunnut mahdollisuutta heti. Se siitä olen tyhjänpuhuja.

67. Friikki päivä. Kaivan lounastauolla puvun repusta. Sujahdan kaupungin halki juhlahuoneistoon. Paljon pukuja. Uteliaita hymyjä. Kättelen kaupunginjohtajaa ja otan vastaan apurahan ja diplomin. Shekki on kirjekuoressa. Hippailen juhlallisuuksien aikana takavasemmalle. Takaisin kaupungin halki ja asiakaspalveluun. En kerro kuin yhdelle röökillä olevalle jutusta. Yritän vähätellä juttua. Tää on sitä epäasiallista itsensä vähättelyä jolla tekee itsensä tärkeämmäksi.

68. Menin teetättämään tekstejä puisiin ohjauskyltteihin. Graafikko kuvaili kylttiä toimivana ideana ja hyvänä toteutuksena. Se teki alkuperäisen kyltin tekstit. Silloin se oli enemmän hämillään kuin innostunut. Jouduin pitkin päivää painostamaan sitä koska printit tuppasi aina jäädä tekemättä. Kun se tuli käytävällä vastaan kahvikupin kanssa se mutisi: “Ai niin. Ne printit.” Kiitin kauniisti kun sain ne. Vakituiset toimistojen työntekijät on hämillään kun ramppaan niiden tiloissa viuhuttamassa nakkeja. Heittelen herjaa valtion palkoista ja brassailen kuten olisin paremmasta perheestä. Sellainen etiketittömyys saa ne tuntemaan olonsa kultturilaitoksessa työskenteleviksi eikä vain byrokraateiksi.

69. Tekniikassa. Verkostot paljastuvat, toinen työntekijä kuuluu erään Radio Hair järjestön toimintaan. Yhteispalaverissa valitettiin siitä että tulemme liian myöhään töihin. Kellokortti paljastaa.

70. Modernismi on magian tuleminen. (Postmoderni on magian estetisoimista, estetisoiminen on parodisointia). Kun Picasso käytti kollaasitöissään 20-luvulla oikeita materiaaleja: vanhoja housuja, sanomalehteä jne. hän hyödynsi esineiden auraa (esineiden historioita ja taiteenmaailman ulkopuolisia merkityksiä) lisätäkseen todellisuuden tuntua taideesineisiin. Näin ne liittyivät aikaansa ja niiden suhdetta todellisuuteen ei voinut kiistää. Asetelmassa todella oli sanomalehti. Arki esittäytyy taiteena. Moderniksi tämä muuttuu kun kollaasin ymmärtävälle yleisölle esitellään maalattuja merkkejä (tekstejä) sekä oikeasta elämästä tuttujen olentojen karikatyyrejä. Nämä hyödyntävät oikeiden esineiden ja hahmojen auraa ja tulevat luetuiksi kuten kollaasi luetaan. Kollaasi antaa avaimen ymmärtää merkit pelkkinä viittauksia ja samalla merkit ja viittaukset yhtä todellisena kuin aito. Magiaa: “Piikitän nukkea ja tunnet kipua”. Esine on puolet kieltä ja puolet itseään. Kuvitettuna tämä esine vastaa samaa merkitystä: piippu on piippu. Picasson teosten luomat merkitykset ovat maagisen realistisia. Ne eivät ole totta mutta ne ovat realistisia ja merkityksellisiä. Vaarallista peliä. Myös merkityksetön voidaan näin muttaa merkilliseksi kun se kytketään rituaaliseen tilaan (kehyksiin). Harvemmin halutaan ymmärtää että merkitsemättömyys olisi oppositio filosofiselle merkitys hakuisuudelle. Moderni esittää että merkityksiä on myös ihmisen ja ymmärryksen ulkopuolisessa luonnossa, esineissä itsessään. Jos se vastaa riippua se on piippu. Modernismi jäsentää yliluonnollisen maailman. Se asettaa sen raameihin. Mutta kaikki ei ole järkevää. Jos kaikki olisi järkevää tämä sosioekonoinen tilanne olisi seuraus järjestyksestä eikä valtaa käyttävien luoma järjestys. Vitun Picasso.