Zoovision visiirikypärän valmistumisesta on neljä vuotta ja tein laitteelle keväthuollon. Kypärä on ollut kovalla käytöllä. Kerrotun mukaan sitä hyödynnetään säännöllisesti Korkeasaaren eläintarhan tempauksissa ja yleisöopastuksissa. Tyhjiöimumuotin avulla valmistettu läpinäkyvä muovikuori on osoittautunut vankkarakenteiseksi mutta huoltoluukkujen kansien kiinnityskuminauhat olivat haperoituneet poikki ja kuoria kiertävä tiiviste hävinnyt. Laite on myös naarmuuntunut pohjasta, joten kiilotus ja puunaus teki sille hyvää.
Moro Katri,
Täähän on rakenteeltaan hyvässä kunnossa! Pahinta on naarmut, sain kiilotettua osan pois (kuumailmapuhaltimella) mutta syvemmät vekit jäi. Mulla on toi tyhjiömuotti vielä kellarissa, eli jos vaikka 2023 hujakoilla tehdään seuraava remontti niin silloin vois miettiä jos ton ala osan vitriiniosuuden vaihtaisi uuteen samanlaiseen. Voisin tuossa yhteydessä laittaa uuteen alaosaan taktiset kumitallat, jotta se ei naarmuunnu pohjasta.
Samassa yhteydessä vois myös laittaa tiivisteen ylä- ja alavitriinin väliin. Etralta löytyy esim “Ovitiiviste, T-malli”, joka vois ajaa asiaa mutta palataan siihen neljän vuoden päästä. Laitoin ulkotiivisteen kohdilleen ja kiristin sen paikalleen kunnolla. Korvasin kansia pitävät kuminauhat vahvemmilla. Puristusvoima on hyvä ja kannet pysyy kiinni mutta ne todennäköisesti haperoituu vuosien saatossa samallatavalla kuin edelliset.
Jos kumppareiden käyttöikää haluaa pidentää niin kannattaa säilyttää laitetta siten että kuminauhat ovat auki (ja sulkea ne vain käytettäessä, ettei ne veny). Tein tätä ajatellen suljetut ompeleet kansien keskelle (ne on pysyvästi kiinni, jolloin kansi säilyy vitriiniin kytkettynä). Laitojen kuminauhat saa auki kuten ennenkin.
Synkeä kevätpäivä, tuulta ja sadetta. Telat hukassa ja hikipäällä ennen kuin sain maalitonkaa auki. Amazoniatalon talkoista oli jäänyt pari maalaushommaa ja lupasin Livian eläintentarhaeläintenhoitaja koulutuksen yhteydessä talkoistaa ne loppuun. Urakkaan saateltiin kuvataiteilija vitsillä. Naureskeltiin osaanko maalata. Pohjamaalaus onnistui.
Eläintarhatiloissa on rikasta kasvillisuutta. Niiden hoito on vaativaa, valaisusta ja kastelusta huolehditaan puutarhureiden voimin. Sain kuulla että kasveille tarkoitettujen UV-valojen voimat haalistavat tekokasvien värejä ja lopulta haperoittavat ne. Siksi tiloissa voi olla joko oikeita tai tekokasveja.
Töpöttelin teräsrakenteisiin kiekkoja, jotta ne muuttuisivat bambujen näköisiksi.. Tehtävään oli ohjeistettu mutta epäilin itseäni ja kävin puntaroimaan rooliani Korkeasaaren residenssitaiteilijana. Usko loppui ja maalasin bamburunko imitaatiot kätköön. Pitää miettiä miten vaikutelman saisi onnistuneemmaksi ja palata myöhemmin. Jäin katselemaan apinoita ja seurasin miten pehmeästi hoitajat niille supisivat. Kun minut huomattiin hoitajat nolostuivat ja hellyys kätkettiin.
Onko eläintarhaeläimet töissä kun niitä katsoo? Hevostalleilla sanotaan, että hevoset ovat “töissä” kun ne on tekemisissä ihmisten kanssa. Työtä korostamalla pyrittiin varaamaan hevosten lajityypilliselle käytökselle aikaa ja muistuttaa että ihmisen läsnäolo voi stressata eläintä. Työntekijää ei saa häiritä ja sitä pitää kiittää.
Tälläiset saarivisiitit ovat opettavaisia ja muu henkilökunta tulee tutummaksi. Liikun taukotiloissa kuin kameljontti, juon kahveja ja moikkailen porukoita. Eläintarhatyön arkeen osallistuessaan alkaa kyseenlaistaa merkitystään residenssitaiteilijana. Saaren työntekijöiden näkökulmasta lienee hyödyllisempää löytää kaltaiseni vapaa käsipari hoitamaan pikku maalaustehtäviä. Lisänakkeja viuhuteltiin.
Taiteilijoita on jo pitkään yhytetty taideorganisaatioiden ulkopuoliseen maailmaan kuten kunnallisiin hoitolaitoksiin ja virastoihin. Ajatuksena on, että taiteilijoiden erityisosaaminen myötäsynnyttää työntekijöiden kokemaa lisäarvoa ja esimerkiksi terveyttä. Idea yhdistää taiteilijoita yhteiskunnan toimintaan on ollut alkuaan kapinallinen – Tavoitteena on ollut paljastaa taideinstituutiot tyhjäntärkeiksi. Eräs pioneereistä on Mierle Laderman Ukeles, joka kirjoitti 1969 aikansa taidekäsityksiä kritisoivan “Ylläpitotaiteen manifestin” (Manifesto for Maintenance Art, 1969!).
Taiteilija penäsi huomiota arjen ylläpitämisen vaatimalle työlle ja osoitti että taideinstituutiot tyylittevät työtä, vältellen ottamatta kantaa omien työntekijöidensä hyvinvontiin. Orjuutta pohdiskelevan taidenäyttelyn työntekijät saattavat olla orjien jälkeläisiä ja työskennellä orjapalkalla! Osana manifestista seuranneita esityssarjoja hän mm. päätyi työskentelemään taidemuseoissa – Vastaten tilojen siivoustehtävistä ja kiinteistönhuollosta.
Vuosina 1977-80 hän toteutti “Touch Sanitation” teoksen, jonka aikana hän kätteli kaikkia 8500 New Yorkin puhtaanapitolaitoksen työntekijää. Urakassa kului 11 kuukautta. Ele oli kunnianosoitus kaupungin elossa pitävällä usein näkymättömälle työvoimalle ja taiteilija jatkaa edellen yhteistyötä puhtaanapitolaitoksen kanssa! Viralliselta titteliltään hän on “Puhtaanapitolaitoksen (palkaton) residenssitaiteilija”.
Olenkohan minä täällä Korkeasaaressa tehdäkseni eläinten tekemän työn näkyväksi.. Kuten Lederman Ukeles toimi puhtaanapitolaiksen yhteydessä? Toisaalta kun valtion ja kuntien organisaatioita yhä tehostetaan voi olla että taiteilijoiden organisaatioille tuottama lisä-arvo on parhaimmillaan laitoksen perusinfrastuktuuria ylläpitävää! Työssäjaksamista auttaa parhaiten että on aikaa tehdä työnsä ja työtaakan jakaminen olisi tätä tavoiteltaessa mielekäs vaihtoehto.
Osallistuimme Mia Mäkelän kanssa Livian ammattiopiston eläintentarhaeläintenhoitaja koulutettavien työssäoppimisjaksolle. Rehkimme Korkeasaaren kulisseissa ja seurasimme luentoja eläintarhan taloudesta sekä saaren toiminnasta eläinlääkärin näkökulmasta.. Viimeiseksi askartelimme berberinapinoille ja karhuille virikeleluja. Eläintarhaeläintenhoitajan ammatissa yhdistyy käsityö-osaaminen ja eläintiede.
Maantaina meidät ohjeistettiin putsaamaan kuhertajagasellien ja kamelien karsinoita sekä aitausta. Homma vastasi hevostilojen ylläpitoa.. Pyöriteltiin kuivikkeita ja kerättiin kakat kottikärryihin. Kamelien kuivikkeena oli turvetta. Niiden kakka oli palleroimaista, gaselleilla papanoita. Hoitajat ohjaavat eläimiä aitauksien välillä työvaiheiden mukaan. Gasellit ja kamelit tulevat hyvin toimeen ja ovat niin rutinoituneita putsaustoimiin että hakeutuvat alta jaloista.
Muistan viimevuotisilta hevostenhoitoajoilta kuinka oli tarkaa valvoa minkälaisiin laumoihin eläimet koottiin ja miten niitä siirrettiin toistensa ohi. Laumahierarkia piti tuntea jotta kykeni estämään etteivät elukat nokitelleet toisiaan vammoille. Eläintarhassa eri lajit voidat kohdata samoissa tiloissa. Järjestyksenpidon nyrkkisääntönä on, että samoilta luonnonalueilta kotoisin olevat, samaan lahkoon kuuluvat eläimet voidan koota yhteen. Aasian märehtijät aasian märehtijöiden kanssa jne.
Tarhojen siivoamisen perään osallituimme eläintenhoitoyksikön päällikön Nina Trontin “Taloudellinen toiminta eläintarhassa” luennolle. Meille esiteltiin tiikereiden virikeleluksi hankittu jättimäinen pallo, mikä oli pettymykseksi saatu purtua rikki. Vastaavat papukaijojen virikelelu investoinnit olivat puntarissa. Eläinten hyvinvointi maksaa itsensä takaisin, sillä “hyvinvoiva eläin on edullinen”. Puheeksi nousivat eläintarhaverkostot ja näissä liikkuvat eläimet. Saarelle tutut aasian-leijonat olivat vast’ikään sijoitettuna vuoden kestäneen karanteeniin. Karanteeniajan näistä oli vastannut erillinen hoitaja eikä niitä esitelty yleisölle. Menoerä on perusteltu kyseisten yksilöiden eläintarhoille arvokkaan geeniperimän vuoksi. Tämä ja vastaavat urakat tuottavat eläintarhoille merkittäviä kuluja – Yleisö ei näe eläinten vaatimaa työtä ja menoja on siten haastava perustella.
Eläintehoitajia kannustetaan oma-aloitteisuuteen ympäristön ja yleisötyön kehittämisessä. Mm. Yleisöjen osallitumista eläinten ruokintoihin on konseptoitu, jotta vieraat saisivat elämyksellisempiä kokemuksia. “Elämyksellisten eläintarhavierailut voivat vaikuttaa asiakkaan luontosuhteeseen” meille esiteltiin.
Tiistaina Livian porukat ahersivat leijonien karanteenitilat puhtaiksi, perään oli eläinlääkärin luento ja kierros eläintieteellisessä museossa. Jouduin jättämään päivän väliin päästen uudelleen keskiviikkona hommiin.
Osallistuin emuaitauksen ylläpitoon. Meille esiteltiin emupariskunta, jotka olivat eläintieteellisesti naaraita mutta toinen oli “ottanut uroksen roolin”. Se harjoitti parittelua kuten uros ja vastasi “lajityypillisesti” pesärakenteiden suojelusta. Jäin miettimään mistä tulkinta “uroksen roolista” kertoo. Onko eläimillä sukupuolirooleja? Miten (ja miksi) eläinten käytöksen luonnollisuutta voidaan arvioida? Molemmat päästelivät matalia kurnuttavia ääniä kun niitä lähestyi. Kerrottiin, että ne vieroksuivat kahisevaa sadeviittaani. Ne voivat potkia kovaa mutta ovat tottuneita vakiohoitajiinsa eivätkä häiritse näitä hoitotoimien aikana. Haravoitiin pihaa ja hoitotehtäviä delegoitiin. Ruokin kanat ja riikinkukot. Kanalauma on Fallkullan kantaa ja väritykseltään erikoinen.
Eläintenhoitajat hyödyntävät työssään työnteon lomassa kerättyä paikallista eläinkäyttäytymistiedettä. Eläinyksilöistä sepitetään tarinoita joiden avulla kyetään ennakoimaan niiden käytöstä. Hoitajat kertoivat kohtaamisista ja luovat näiden kautta malleja joka edistää yksilöiden toiminnan ymmärtämistä. Tarinoilla varoiteltiin riskeistä. Osa jutuista oli koomisia, eläinten älykkyyttä ja osaamista imartelevia. Vastaaviin tarinoihin tottui hevostalleilla.. Alkuun tulkitsin, että hevostenhoitajat kertoivat omasta luonteestaan eläintarinoinen kautta mutta eläintentemppu-jutuilla myös muita merkityksiä.
Tarinat helpottavat stressin hallinnassa.. Kun joku eläin ryppyilee vaikka lähestyy sitä kunnioittavasti voi syitä huonolle käytökselle tunnistaa sen taustoista. Tarinat tekevät työstä mielekkäämpää, eläin saa niiden kautta oman äänen joka tekee ne samaistuttaviksi ja mahdollistaa osin ammatin opettamista. Niiden kanssa toimiminen vaatii näppituntumaa. Hoitajien eläinystävyys-suhteet eivät ole aukikirjoitettuja mutta hoitotiloista löytyy myös (hevostalleiltakin tuttuja) hoitopäiväkirjoja, joihin on raportoitu poikkeamista ja järjestelyistä. Paikallisen eläinkäyttäytymistieteen kirjaaminen olisi kiinnostavaa.
Loppupäivästä askarreltiin virikelelua karhuille ja berberinapinoille. Eläimet kyllästyvät tarhoihinsa ja niitä pyritään aktivoimaan kätkemällä pieniä herkkuja vaikeasti avattaviin paketteihin. Karhuille laitettiin pähkinöitä, rusinoita ja hunajassa pyöriteltyjä omenoita. Ruuat kätkettiin pahvilaatikoihin jotka sijoiteltiin tarhatilaan. Karhut löysivät ja söivät ne rutiininomaisesti. Erilaisia virikelelu järjestelmiä yritetään jatkuvasti kehittää. Virikkeitä ei kuitenkaan saa olla liikaa, ettei eläimet hermostu. Kuulin syrjäkorvalla kertomuksen gorillasta, joka oli pitänyt virikeleluja arvolleen sopimattomana ja torpannut niitä tarjoneet hoitajat.
Berberinapinoille annetut virikelulut aiheuttivat kinaa ja lauman johtaja pyrki säätelemään kuka saa parhaat palat. Ensialkuun kinastelu näytti agressiiviselta mutta tarkemmassa harjauksessa alkoi tuntua, että kahina oli osa virikelelujen mukanaantuomaa positiivista jännitettä. Aloin miettiä, että ihmisetkin harrastaa virikeleluja.. Vapun ateriat oli tehty tahallisen vaikeiksi, jotta yhdessä ruokailusta saataisiin aikaan numero. Tippaleivän mureneminen pieluksella on aina hauskaa ja osa vapun rituaalia. Urputtava perheenpää säätelee ruokailun rytkiä ja ottaa parhaat palat (Rapujuhlat on ihmisten virikeleluruokailun kruunu). Samoin berberinapinoiden kähinä rusinoiden kanssa ovat sosiaalisesti tarkoituksenmukaista.
