Posted on

20180322

Visited an event organized by Jaana Laakkonen at Asematila space during the weekend. She read texts inside a tent structure which was constructed out of paintings. Works were also exhibited on the floor and some were stored in plastic bags (“for ease of transport”, I was told). She offered them for display on demand and flipped through canvases like a persian rug-dealer in a bazaar. Some pieces had been painted outdoors and were affected by mold. It felt like the mold was a sort of commentary on post-representationalism: The paintings study post-humanistic models of art making, while providing a habitat for non-human critters. The canvas serves as an image, a map, a diary and a Petrie Dish.

I was offered a brightly colored publication. It features close-up photos of painting materials (textures), glimpse of sites she’s worked at and partial outdoor scenes. The publication does not have any text in it and it feels like a sneak peak into an artists practice – Like peeping into a painters studio through a partially open door (intentionally opened by the artist). I also received three printed texts (folded inside the booklet). I’ve only read one: “Does Art Escape When Posthuman Performativity Enters (On [Not] Delivering it)” which is an intimate story about the artists relationship with a dog, bundled with a work journal of sorts.

The event and the texts emphasize entanglement (Referring to Karen Barad & Donna Haraway). This emphasis was present in the way that the artists mixed together intimate stories, technical depictions of the painting equipment and posthuman theory. I had difficulties in engaging with the event because of the artists the personal presence. It was as if she had constructed a zoo around herself. The intensity and intimate nature of the texts, the mold and the artists body predetermined my relation to the site. If the texts would have been read by an actor I could have roamed the stage more freely.

It was an inspirational event – It is as if she was painting with texts. Post-truth-realms have made the representational value of art weak, which is why contemporary art emphasizes on text and performance. Text, performance and bodybuilding exercises (working bodies against material weights) are essential tools to keep us grounded, to keep us in the same world or even to develop new common ground. Working with texts, weights and witnessing events require effort which is why knowledge they produce can be trusted.

Posted on

20161028

If I’ve understood “Situated Knowledges: […]” by Donna Haraway correctly, she claims provocatively that the ones oppressed by the system do not understand the system better than the oppressors (I believe she’s arguing in this manner in an effort to motivate women into engaging with “hard-sciences”).

“To see from below is neither easily learned or unproblematic, even if ‘we’ ‘naturally’ inhabit the great underground terrain of subjugated knowledges. […] The standpoints of the subjugated are not ‘innocent’ positions. […] ‘Subjugated’ standpoints are preferred because they seem to promise more adequate, sustained, objective, transforming accounts of the world. But how to see from below is a problem requiring at least as much skill with bodies and language, with the mediations of vision, as the ‘highest’ technoscientific visualizations.”

Derrida insisted that all human codes and cultural expressions are “writing” and that everything can be understood as text. This means that bodies bashing against structures and seeking affordances, are in fact “reading” our culture. From this perspective the ones that are exposed to the violence of our system have more access to to it’s structures! Do victims understand crimes better than criminals?

Interesting video Black Market International Documentary (2005).

Posted on

Hevoslinja GOES WEST

image

Toteutimme 2014 Turku-Helsinki ratsastusperformanssi ja 2015 esitimme projektin yhteenvedon Mäntän kuvataideviikoilla. Ratsastimme näyttelyyn Kokkomäen tallin matkassa Keuruun suunnalta. Vuonna 2016 Hevoslinja harppaa ulkomaille. Tavoitteena on löytää malleja, joiden avulla voisimme vahvistaa paikallisesta hevoskulttuuristamme tunnistettuja, kestävää kehitystä ja ei-ihmiskeskeistä ajattelua tukevia suuntauksia.

Ensimmäisen matkan kohteena on Uusi-Seelanti, jonne pääsemme New Performance Turku -festivaalin järjestämänä. Paikallisissa kontaktoinneissa avustaa Aucklandin yliopiston lehtori, taiteilija Mark Harvey. Tämän suhteilla alkaa sunnuntaina työskentely paikallisen hevostilan kanssa. Tallihommien ohella valmistaudutaan esityksiin jotka toteutuvat Te Uru Waitakere -nykytaidegalleriassa. Vast’ikään englanniksi käännetty hevoselokuva “Come Together, Leave Together” saa tuolloin kansainvälisen ensi-iltansa! Tapahtuman muita suomalaisia edustajia ovat Leena Kela, Pilvi Porkola, Oblivia ja Antti Laitinen. 

image

Matkan tavoitteena on arvioida hevosen osuutta kolonialistisissa prosesseissa. Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaat Maorit sekä eurooppalaiset uudisraivaat ovat eläneet rinnakkain 1700-luvun lopusta alkaen. Tätänykyä valtio kuuluu brittiläiseen kansainyhteisöön ja väestö on suurimmalta osin eurooppalaistaustaista. Maoreiden asema sekä oikeudet ovat kiistaa herättävä keskustelunaihe. Hevosten saapuminen saarelle on tallentunut Maoreiden kansantarustoon. Kun hevoset ensimmäisen kerran laskettiin laivasta saaren rantaan 200 vuotta sitten, maorit pitivät niitä legendojensa merihirviöinä. (Kiinnostavasti myös kreikkalaisen mytologioissa hevonen on yhteydessä meren jumalaan Poseidoniin). Maorien tapauksessa hirviömäisessä ensivaikutelmassa oli perää, sillä hevoset mahdollistivat vaikeakulkuisen saaren valloittamisen! Hevoset ovat olleet maoreille kuitenkin myös hyödyllinen tuttavuus. Etäällä elävät heimot ovat pystyneet pitämään niiden avulla yhteyttä, ja hevoset kuuluvat edelleen saaren asukkaiden arkeen. Koulukuljetuksia järjestetään hevospelillä vielä 2000-luvulla.

Hevosten leviäminen ympäri maailman on seurausta eri aikakausina tapahtuneesta kolonialistisesta voimapolitiikasta. Mikäli pidämme eläintä kumppanina, jonka genomin menestys on sidottu omaamme, voimme nähdä hevosen toimineen liittolaisena kolonialistisissa pyrinnöissä. Hevonen on siis myötävaikuttaja brittiläisen imperiumin kyseenalaisessa menestyksessä. Donna Harawayn ehdottama kumppanuuslajiajattelu saa eläimen näyttämään osasyylliseltä! Haastattelemalla paikallisia hevostoimijoita pyritään selvittämään, miten Maorit ovat onnistunut sovittamaan hevosen kansantarustoonsa ja kenen etua järjestely palvelee. Onko 200 vuoden aikana kehittyneessä hevoskulttuurissa kysymys hevosten approprioimisesta Maorien kulttuuriin vai miehittäjien tekniikoiden (ja maailmankuvan) yleistymisestä alkuperäisväestön keskuudessa?

Reissunpäältä toimitettaan matkapäiväkirjaa. Matkalla kuvattuja haastatteluita tullaan esittämään myöhemmin keväällä.