Author: Eero

Synkeä kevätpäivä, tuulta ja sadetta. Telat hukassa ja hikipäällä ennen kuin sain maalitonkaa auki. Amazoniatalon talkoista oli jäänyt pari maalaushommaa ja lupasin Livian eläintentarhaeläintenhoitaja koulutuksen yhteydessä talkoistaa ne loppuun. Urakkaan saateltiin kuvataiteilija vitsillä. Naureskeltiin osaanko maalata. Pohjamaalaus onnistui.

Eläintarhatiloissa on rikasta kasvillisuutta. Niiden hoito on vaativaa, valaisusta ja kastelusta huolehditaan puutarhureiden voimin. Sain kuulla että kasveille tarkoitettujen UV-valojen voimat haalistavat tekokasvien värejä ja lopulta haperoittavat ne. Siksi tiloissa voi olla joko oikeita tai tekokasveja.

Töpöttelin teräsrakenteisiin kiekkoja, jotta ne muuttuisivat bambujen näköisiksi.. Tehtävään oli ohjeistettu mutta epäilin itseäni ja kävin puntaroimaan rooliani Korkeasaaren residenssitaiteilijana. Usko loppui ja maalasin bamburunko imitaatiot kätköön. Pitää miettiä miten vaikutelman saisi onnistuneemmaksi ja palata myöhemmin. Jäin katselemaan apinoita ja seurasin miten pehmeästi hoitajat niille supisivat. Kun minut huomattiin hoitajat nolostuivat ja hellyys kätkettiin.

Onko eläintarhaeläimet töissä kun niitä katsoo? Hevostalleilla sanotaan, että hevoset ovat “töissä” kun ne on tekemisissä ihmisten kanssa. Työtä korostamalla pyrittiin varaamaan hevosten lajityypilliselle käytökselle aikaa ja muistuttaa että ihmisen läsnäolo voi stressata eläintä. Työntekijää ei saa häiritä ja sitä pitää kiittää.

Tälläiset saarivisiitit ovat opettavaisia ja muu henkilökunta tulee tutummaksi. Liikun taukotiloissa kuin kameljontti, juon kahveja ja moikkailen porukoita. Eläintarhatyön arkeen osallistuessaan alkaa kyseenlaistaa merkitystään residenssitaiteilijana. Saaren työntekijöiden näkökulmasta lienee hyödyllisempää löytää kaltaiseni vapaa käsipari hoitamaan pikku maalaustehtäviä. Lisänakkeja viuhuteltiin.

Taiteilijoita on jo pitkään yhytetty taideorganisaatioiden ulkopuoliseen maailmaan kuten kunnallisiin hoitolaitoksiin ja virastoihin. Ajatuksena on, että taiteilijoiden erityisosaaminen myötäsynnyttää työntekijöiden kokemaa lisäarvoa ja esimerkiksi terveyttä. Idea yhdistää taiteilijoita yhteiskunnan toimintaan on ollut alkuaan kapinallinen – Tavoitteena on ollut paljastaa taideinstituutiot tyhjäntärkeiksi. Eräs pioneereistä on Mierle Laderman Ukeles, joka kirjoitti 1969 aikansa taidekäsityksiä kritisoivan “Ylläpitotaiteen manifestin” (Manifesto for Maintenance Art, 1969!).

Taiteilija penäsi huomiota arjen ylläpitämisen vaatimalle työlle ja osoitti että taideinstituutiot tyylittevät työtä, vältellen ottamatta kantaa omien työntekijöidensä hyvinvontiin. Orjuutta pohdiskelevan taidenäyttelyn työntekijät saattavat olla orjien jälkeläisiä ja työskennellä orjapalkalla! Osana manifestista seuranneita esityssarjoja hän mm. päätyi työskentelemään taidemuseoissa – Vastaten tilojen siivoustehtävistä ja kiinteistönhuollosta.

Vuosina 1977-80 hän toteutti “Touch Sanitation” teoksen, jonka aikana hän kätteli kaikkia 8500 New Yorkin puhtaanapitolaitoksen työntekijää. Urakassa kului 11 kuukautta. Ele oli kunnianosoitus kaupungin elossa pitävällä usein näkymättömälle työvoimalle ja taiteilija jatkaa edellen yhteistyötä puhtaanapitolaitoksen kanssa! Viralliselta titteliltään hän on “Puhtaanapitolaitoksen (palkaton) residenssitaiteilija”.

Olenkohan minä täällä Korkeasaaressa tehdäkseni eläinten tekemän työn näkyväksi.. Kuten Lederman Ukeles toimi puhtaanapitolaiksen yhteydessä? Toisaalta kun valtion ja kuntien organisaatioita yhä tehostetaan voi olla että taiteilijoiden organisaatioille tuottama lisä-arvo on parhaimmillaan laitoksen perusinfrastuktuuria ylläpitävää! Työssäjaksamista auttaa parhaiten että on aikaa tehdä työnsä ja työtaakan jakaminen olisi tätä tavoiteltaessa mielekäs vaihtoehto.

Osallistuimme Mia Mäkelän kanssa Livian ammattiopiston eläintentarhaeläintenhoitaja koulutettavien työssäoppimisjaksolle. Rehkimme Korkeasaaren kulisseissa ja seurasimme luentoja eläintarhan taloudesta sekä saaren toiminnasta eläinlääkärin näkökulmasta.. Viimeiseksi askartelimme berberinapinoille ja karhuille virikeleluja. Eläintarhaeläintenhoitajan ammatissa yhdistyy käsityö-osaaminen ja eläintiede.

Maantaina meidät ohjeistettiin putsaamaan kuhertajagasellien ja kamelien karsinoita sekä aitausta. Homma vastasi hevostilojen ylläpitoa.. Pyöriteltiin kuivikkeita ja kerättiin kakat kottikärryihin. Kamelien kuivikkeena oli turvetta. Niiden kakka oli palleroimaista, gaselleilla papanoita. Hoitajat ohjaavat eläimiä aitauksien välillä työvaiheiden mukaan. Gasellit ja kamelit tulevat hyvin toimeen ja ovat niin rutinoituneita putsaustoimiin että hakeutuvat alta jaloista.

Muistan viimevuotisilta hevostenhoitoajoilta kuinka oli tarkaa valvoa minkälaisiin laumoihin eläimet koottiin ja miten niitä siirrettiin toistensa ohi. Laumahierarkia piti tuntea jotta kykeni estämään etteivät elukat nokitelleet toisiaan vammoille. Eläintarhassa eri lajit voidat kohdata samoissa tiloissa. Järjestyksenpidon nyrkkisääntönä on, että samoilta luonnonalueilta kotoisin olevat, samaan lahkoon kuuluvat eläimet voidan koota yhteen. Aasian märehtijät aasian märehtijöiden kanssa jne.

Tarhojen siivoamisen perään osallituimme eläintenhoitoyksikön päällikön Nina Trontin “Taloudellinen toiminta eläintarhassa” luennolle. Meille esiteltiin tiikereiden virikeleluksi hankittu jättimäinen pallo, mikä oli pettymykseksi saatu purtua rikki. Vastaavat papukaijojen virikelelu investoinnit olivat puntarissa. Eläinten hyvinvointi maksaa itsensä takaisin, sillä “hyvinvoiva eläin on edullinen”. Puheeksi nousivat eläintarhaverkostot ja näissä liikkuvat eläimet. Saarelle tutut aasian-leijonat olivat vast’ikään sijoitettuna vuoden kestäneen karanteeniin. Karanteeniajan näistä oli vastannut erillinen hoitaja eikä niitä esitelty yleisölle. Menoerä on perusteltu kyseisten yksilöiden eläintarhoille arvokkaan geeniperimän vuoksi. Tämä ja vastaavat urakat tuottavat eläintarhoille merkittäviä kuluja – Yleisö ei näe eläinten vaatimaa työtä ja menoja on siten haastava perustella.

Eläintehoitajia kannustetaan oma-aloitteisuuteen ympäristön ja yleisötyön kehittämisessä. Mm. Yleisöjen osallitumista eläinten ruokintoihin on konseptoitu, jotta vieraat saisivat elämyksellisempiä kokemuksia. “Elämyksellisten eläintarhavierailut voivat vaikuttaa asiakkaan luontosuhteeseen” meille esiteltiin.

Tiistaina Livian porukat ahersivat leijonien karanteenitilat puhtaiksi, perään oli eläinlääkärin luento ja kierros eläintieteellisessä museossa. Jouduin jättämään päivän väliin päästen uudelleen keskiviikkona hommiin.

Osallistuin emuaitauksen ylläpitoon. Meille esiteltiin emupariskunta, jotka olivat eläintieteellisesti naaraita mutta toinen oli “ottanut uroksen roolin”. Se harjoitti parittelua kuten uros ja vastasi “lajityypillisesti” pesärakenteiden suojelusta. Jäin miettimään mistä tulkinta “uroksen roolista” kertoo. Onko eläimillä sukupuolirooleja? Miten (ja miksi) eläinten käytöksen luonnollisuutta voidaan arvioida? Molemmat päästelivät matalia kurnuttavia ääniä kun niitä lähestyi. Kerrottiin, että ne vieroksuivat  kahisevaa sadeviittaani. Ne voivat potkia kovaa mutta ovat tottuneita vakiohoitajiinsa eivätkä häiritse näitä hoitotoimien aikana. Haravoitiin pihaa ja hoitotehtäviä delegoitiin. Ruokin kanat ja riikinkukot. Kanalauma on Fallkullan kantaa ja väritykseltään erikoinen.

Eläintenhoitajat hyödyntävät työssään työnteon lomassa kerättyä paikallista eläinkäyttäytymistiedettä. Eläinyksilöistä sepitetään tarinoita joiden avulla kyetään ennakoimaan niiden käytöstä. Hoitajat kertoivat kohtaamisista ja luovat näiden kautta malleja joka edistää yksilöiden toiminnan ymmärtämistä. Tarinoilla varoiteltiin riskeistä. Osa jutuista oli koomisia, eläinten älykkyyttä ja osaamista imartelevia. Vastaaviin tarinoihin tottui hevostalleilla.. Alkuun tulkitsin, että hevostenhoitajat kertoivat omasta luonteestaan eläintarinoinen kautta mutta eläintentemppu-jutuilla myös muita merkityksiä.

Tarinat helpottavat stressin hallinnassa.. Kun joku eläin ryppyilee vaikka lähestyy sitä kunnioittavasti voi syitä huonolle käytökselle tunnistaa sen taustoista. Tarinat tekevät työstä mielekkäämpää, eläin saa niiden kautta oman äänen joka tekee ne samaistuttaviksi ja mahdollistaa osin ammatin opettamista. Niiden kanssa toimiminen vaatii näppituntumaa. Hoitajien eläinystävyys-suhteet eivät ole aukikirjoitettuja mutta hoitotiloista löytyy myös (hevostalleiltakin tuttuja) hoitopäiväkirjoja, joihin on raportoitu poikkeamista ja järjestelyistä. Paikallisen eläinkäyttäytymistieteen kirjaaminen olisi kiinnostavaa.

Loppupäivästä askarreltiin virikelelua karhuille ja berberinapinoille. Eläimet kyllästyvät tarhoihinsa ja niitä pyritään aktivoimaan kätkemällä pieniä herkkuja vaikeasti avattaviin paketteihin. Karhuille laitettiin pähkinöitä, rusinoita ja hunajassa pyöriteltyjä omenoita. Ruuat kätkettiin pahvilaatikoihin jotka sijoiteltiin tarhatilaan. Karhut löysivät ja söivät ne rutiininomaisesti. Erilaisia virikelelu järjestelmiä yritetään jatkuvasti kehittää. Virikkeitä ei kuitenkaan saa olla liikaa, ettei eläimet hermostu. Kuulin syrjäkorvalla kertomuksen gorillasta, joka oli pitänyt virikeleluja arvolleen sopimattomana ja torpannut niitä tarjoneet hoitajat.

Berberinapinoille annetut virikelulut aiheuttivat kinaa ja lauman johtaja pyrki säätelemään kuka saa parhaat palat. Ensialkuun kinastelu näytti agressiiviselta mutta tarkemmassa harjauksessa alkoi tuntua, että kahina oli osa virikelelujen mukanaantuomaa positiivista jännitettä. Aloin miettiä, että ihmisetkin harrastaa virikeleluja.. Vapun ateriat oli tehty tahallisen vaikeiksi, jotta yhdessä ruokailusta saataisiin aikaan numero. Tippaleivän mureneminen pieluksella on aina hauskaa ja osa vapun rituaalia. Urputtava perheenpää säätelee ruokailun rytkiä ja ottaa parhaat palat (Rapujuhlat on ihmisten virikeleluruokailun kruunu). Samoin berberinapinoiden kähinä rusinoiden kanssa ovat sosiaalisesti tarkoituksenmukaista.

Vivarium on eristetty tila, jossa voidaan kasvattaa sekä tarkkailla eläimiä ja kasveja. Pienimmät mahtuvat työpöydälle, isoimmat voivat olla Biosfääri 2:kkosen kokoisia, joissa pystyy elämään ihmisiä. Korkeasaaren eläinten asuintilat on maisemoitu ja sisustettu niin että asukeilla on tarjolla lajityypillistä käytöstä tukevia virikkeitä. Apinoiden tilassa on kiipeilypuita, käärmeillä lymyilyn mahdollistavia onkaloita ja jyrsijöillä tongittavaa hiekkaa. Kulissit rakentuvat kasveista, kivistä ja seinämaalauksista.

Luonnollisen näköisiä kiviä ja puita on valmistettu styroksista, jotta ne eivät lahoa ja ne pysyvät puhtaina. Ne ovat samaa materiaali kuin teatterilavasteet.

Pyörähdettiin Korkeasaaren henkilöstöpäivien jälkeen Mia Mäkelän kanssa Africasian talossa ja jäätiin miettimään mikä merkitys elintilojen rekvisiitoilla on eläimille itselleen. Mia on tutkinut eläintahoja huolellisesti ja kirjoitukset löytyvät tämän blogista. Nykyään eläimet ovat syntyneet eläintarhoihin ja näille luonnolliset ympäristöt on aina olleet ihmisen sisustamia. Harvat ovat edes nähneet luonnontilaista luontoa. Sähkövalot, keskuslämmitys, läppäreiden ja tuulettimien hurinat ovat eläintarhojen asukeille yhtä tuttua kuin meille. Eläimet kuitenkin esiintyvät yleisölle kotoperäistä ympäristöjään imitoivissa kulisseissa.

Tultiin Mian kanssa siihen tulokseen, että asuintilojen lavasteiden luonnonmukaisuudella on enemmän merkitystä ihmisille kuin eläimille. Eläintarha on oppimisympäristö. Kun tilassa on eläimiä, kasveja ja geologisia merkkejä samasta maailmankolkasta, muodostuu syvempi tuntuma luonnon monimuotoisuuteen. Materiaalien synteettisyys ei vaikuta oppimiseen sillä tilat on tehty katsomista varten.. Heti kun koskisi taustaa tajuaisi sen muoviseksi. Eläimet pitävät styroksin ja maalien tuoksuja normaalimpina kuin tuulta.

Eläimet on sijoiteltu eläinmaantieteellisten aluejakojen mukaan. Africasiasta löytyy Afrikan mantereen ja Amazoniasta Etelä-Amerikan luontoa. Alueisiin kuuluu aavikoita, vesistöjä sekä viidakoita ja samaan taloon pakattuna mantereiden eri biotooppien rajat ovat jyrkkiä. Eläimet jotka eivät näkisi toisiaan luonnossa töllöttelevät naapuritiloissa. Kalat uivat seinillä ja viidakkomaisema leikkaantuuu keskeltä muutuen lasiksi.. Kuin Scifi-leffoissa.

Viimeaikana on ollut trendikästä suunnitella eläintarhat immersiivisiksi. Jolloin eri biotoopien rajat saattavat sulautuvat toisiinsa ja raja-aidat sekä laitosrakenteet kätketään. Minä tykkään Korkeasaaren tiukoista rajoista. Ihmisen vaikutus näkyy kaikkialla. Puiden rungot on sahattuja kuin hakkuu-alueilla ja tiloissa lojuu ruokakuppeja sekä virikeleluja. Ympäristöt eivät yritä juksata katsojaa – ne muistuttavat ettei koskematonta luontoa ole olemassa. Tiloihin voisi jopa lisätä roskia ja muita merkkejä alkuperämaista! Amazonian eläinten tunnelmaa lisäisi altaissa lilluvat Kola Real tölkit ja persukarhujen ruuat voisi tarjoilla roskapöntöstä.

Osallistuin Amazonia-talon talkoisiin ja putsasimme eläintilojen rakenteita. Sain kuulla hassuista asiakaskohtaamisista. Joku oli kysellyt Vikunioiden kakkojen perään käyttääkseen niitä havaintoesimerkkeinä mutta käytäntö kieltää eläinperäisten aineiden viemisen saaresta. Syntyi ajatus synteettisestä Vikunjan papana avaimenperästä. Vastasin samassa pariin taiteilijan toimeentuloa koskevaan uteluun ja ammattitaitoani kysyttiin maalausteknisessä ratkaisussa (En osannut vastata). Talkoot jatkuvat loppukuusta.

Kulisseista katsoen eläintarha on sekoitus teatteria, kasvihuonetta ja eläinten tuotantotilaa. Teatterista muistuttaa valaisulaitteet, niitä seuraavat sähköjärjestelmät sekä styroksiset lavasteet. Kasvihuoneesta muistuttavat seinillä risteilevät kastelulaitteet ja lämpöjärjestelmät. Oli kiinnostavaa nähdä tiloja ja työtä, mitä eläinten ruokien valmistaminen sekä kiinteistön huolto vaatii. On oikeastaan hassua että nämä toiminnat ovat piilossa yleisöltä. Piilottaminen takaa työrauhan mutta eläinten eteen tehty työ jää näkymättömiin.

Eläinten tilojen lavasteet muodostavat “epäpaikkoja”, jotka viittaavat eläinlajille tyypillisenä pidettyyn luontoon. “Epäpaikka” on taiteilija Robert Smithsonin luoma uudiskäsite, jonka avulla hän pyrki tuomaan “taiteen kehystämisen mekanismeja” kritiikinalaisiksi. Smithson oli maataiteilija, joka pohti aikanaan miten kaivosalueita kannattaisi maisemoida. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että kaivoksesta pitäisi taiteen keinoin tehdä uudelleen elinkelpoinen ja esitti että taide/ympäristö akseliin liittyvät ekologiset tavoitteet ovat nostalgiaan taipuvaista. Hän koki, että turmeltuneiden kaivosaluiden ja hylättyjen teollisten maisemien kanssa olisi suotavaa pärjätä sellaisenaan; kehittämällä “uusia arvostamisen muotoja”, eikä toiminta saisi typistyä yrityksiin palauttaa ympäristöjä paratiisinomaisiksi.

Olisi kiva kokeilla mitä tapahtuisi jos eläinten tiloihin tuotaisiin enemmänkin ympäröivän kaupunkielämän merkkejä tai jos ne lavastettaisiin esittämään post-humanistisia maailmoja. Apinoiden kulissina toimisi vallattu Alepan myymälä ja karhut telmisivät Jyväskylän bulevardi kuvaelmassa. Tätä voisi kokeilla hyönteisten kanssa. Tämän läppärin voisi laittaa torakoiden vitriiniin.