Olen kirjoittanut apurahahakemuksia neljä viisi kertaa vuodessa alkaen 2008. Olen hakenut rahoitusta henkilökohtaiseen käyttöön, työryhmille ja projekteille joita olen tuottanut. Jotta apurahoihin (ja taiteilijaelämään) liittyvät myytit hälvenisivät, julkaisen viimeisimmän hakemuksen verkossa. Hakemus toimitettiin Kordelinille 30.8., Koneen säätiölle 30.9. ja Suomen kulttuurirahastolle 31.10. Kunkin organisaation hakemusta muokattiin hitusen mutta testi on pääpiirteittäin sama.
Edit 4.12.: Hakemukselle myönnettiin rahoitus Koneen säätiöltä ja projektille on luotu omat verkkosivut ja blogi. Tämä on siis esimerkki onnistuneesta apurahahakemuksesta. Saamani palautteen mukaan hakemus oli laadultaan keskitasoinen. Sen eduksi nimettiin, että teoksen idea välittyi helposti ja oli hyvä. Idealla oli siis enemmän väliä kuin muotoilulla. Lisää projektista Koneen säätiön verkkosivuilta.
Olen täydentänyt hakemusta selitteillä, joilla perustelen sen muotoja ja rakennetta. En tiedä kuinka normaali hakemukseni on… Muiden tekemiä apurahahakemuksia pääsee lukemaan aniharvoin. Kerran vertailimme Arttu Merimaan kanssa tekstejämme mutta niin pienestä otoksesta ei paljoa oppinut. Ehkä avoimuus saa aikaa boomin ja muutkin antaisivat apurahahakemuksensa vertailtavaksi.
Ensimmäisessä taidekoulussani TAMKin kuvataidelinjalla (2004-2008) hakemuskäytöntöihin tutustuttiin laatimalla ns. “projekti – hakemuksia”. Järjestely oli opettavainen ja tapani järjestellä tuotantoja on näitä peruja. Kun organisoi videotaidetapahtuman, piti videotykki pyytää käyttöön muodollisella projekti hakemuksella. Hakemuksella esiteltiin mihin, miksi ja koska kalustoa tarvittiin. Hyväksytty projekti sai tunnuksen jota vastaan laitteiston sai varata AV-kioskista. Hakemuksen avulla saattoi saada vaikka videokameran lainaan kesäksi. “Projekti – hakemukset” mahdollistivat myös parin sadan stipendit. Mm. 2006 järjestetty “Suurvesitaistelu” sai muistaakseni 300€ avustuksen koululta. Rahalla ostettiin vesipyssyjä.
Suomessa on kymmenkunta erilaista säätiöitä, jotka myöntävät apurahoja hakemusten perusteella. Näiden lisäksi apurahoja on mahdollista hakea kaupungeilta, valtiolta ja poikkikansallisilta instituutioilta (Pohjoismaiden kulttuuripiste, EU jne.). Tiedot siitä mistä apurahoja on haettavana saa helpoiten taiteilijajärjestöjen (Muu ry tms.) uutiskirjeistä. Samat tiedot löytää nopeasti myös verkosta. Hakusanat “haettavat taiteen apurahat” tuottaa muutamia tuloksia. Kannattaa udella taiteilijakavereilta minkätyyppiset projektit saavat rahoitusta mistäkin paikasta.. Rahoituskäytännöt ovat sekavia ja useimmiten jää epäselväksi miksi kulloistakin projektia rahoitetaan. Tyypilliset taiteilija apuraha hakemus rysät ovat syksyisin ja varhais keväisin. Aikaisemmin hakemukset piti aina postittaa tiettyyn päivämäärään mennessä.. Nykyään monet vastaanottavat hakemukset myös verkossa.
Hakemuksiin kuuluu usein tekninen osa, jolla pyydetään hakijan, työryhmän tai yhdistyksen henkilötiedot. Luovaa osuutta varten pyydetään tapauksesta riippuen “Toiminta- ja/tai levitys-suunnitelmaa”, “aikataulut”, “budjettia” jne.. Pyydettävät tiedot riippuvat siitä miltä laitokselta hakee rahoitusta. Monasti kaavakkeissa on valmiit palstat pyydetyt tekstit voi kirjoittaa. Lisäksi hakemuksiin on mahdollista kytkeä liitteitä. Joskus olen tehnyt liitteiksi siistejä taitettuja asiakirjoja, joissa on kuvia ja taittotaidetta.. Nyttemmin tyydyn usein käyttämään vain tekstiä ja mitoittamaan sen suoraan hakemuskaavakkeiden palstoihin. Periaatteekseni on vakiintunut, että lähetän paljon lyhyitä hakemuksia – Harvojen pitkien sijaan. Lähetin alta löytyvän hakemuksen liitteenä ainoastaan taiteilija CVni.
En hakenut apurahaa vain itselleni vaan myös Ore.e Refinerisin toiselle vakijäsenelle Jesse Sipolalle. Tässä esitetty hakemus kehittyi nopeasti. Kirjoitin sen viikossa… Osa teksteistä (kuten “Ore.e Ref.in esittely” ja “Taiteilijasta” osuudet) on kopioitu suoraan aikaisemmista hakemuksista. Idea projektista (jonka rahoittamiseksi hakemus on kirjoitettu) syntyi muutama vuosi sitten mutta en ole edistänyt sitä ennen tätä hakemusta. Ajatus on hautunut ainakin vuodesta 2008… Se tuli vahingossa puheeksi Jessen kanssa loppukesästä 2013 ja käytännössä vasta apurahahaku-sesonki; ajoi minut kirjoittamaan projektille tuotanto suunnitelman ja hahmottelemaan sen aikatauluja.
#Koko hakemus oli siis sommiteltu verkossa luodun hakemuskaavakkeen palstoihin. Muotoilin tekstiä käyttämällä verkkokirjoitusalustoista usein käytettyjä symboli ryppäitä (Tyyliin /////////////// OTSIKKO ///////////////) tehdäkseni tekstistä luettavamman.
/////////////// HAKEMUKSEN SISÄLLYS ///////////////
Ore.e Refineries (Lyhyesti)
“Hevoslinja HEL-TKU-HEL” kartoitus ja pilotti
Aikataulut
Toimintasuunnitelma
Taiteilijasta
#Hakemuksessa pyydettiin “Työsuunnitelma tai sen tiivistelmä, aikataulu ja kustannusarvio”. Otin vapauden luoda oma tapa esitellä apurahan käyttötarkoitus. Käytin yläotsikkoja: “Ore.e Refineries” (Sisältää hakemusta koskevien taiteilijoiden esittelyn ja katsauksen työparin taiteellisiin taustoihin), “Hevoslinja HEL-TKU-HEL” kartoitus ja pilotti (Sisältää apurahoitusta koskevan projektin esittelyn ja perustelun sen tarpeellisuudesta)”, “Aikataulut” (läpileikkaus vuoden mittaisen projektin tapahtumista), “Toimintasuunnitelma (Selitykset sille mitä missäkin aikataulun vaiheessa tapahtuu) sekä “Taiteilijasta” (Sisältää tuotannollisen vastuuhenkilön esittely)”. Tämä järjestys esittelee projektin paremmin kuin apurahakaavakkeiden ehdottamat luokat. Käytäntönäni on ollut ensin tehdä suunnitelma projektille, välittämättä mitä tietoja rahoittajat kysyvät ja sovittaa omaehtoinen suunnitelma apuraha-hakemus kaavakkeisiin vasta viimeisessä vaiheessa. Hyvä projektisuunnitelma on palkitsevampaa tehdä kuin “hyvä apuraha-hakemus”.
/////////////// Ore.e Refineries (Lyhyesti) ///////////////
“Ore.e Refineries” (Ore.e Jalostamo) on riippumaton käsityöläiskulttuurin edistämishanke, jonka vakiintuneeseen työryhmään kuuluu taiteilija Eero Yli-Vakkuri ja seppä/muotoilija Jesse Sipola. Toiminta tähtää kestävää kehitystä edistävän ajattelun synnyttämiseen. Tähän pyritään pedagogisen toiminnan, designin ja taiteen keinoin. Projekti käynnistettiin 2007 ja sen suojelijana toimii akateemikko Outi Heiskanen. Hankeesseen osallistuu nykyään projektikohtaisesti myös muita taiteilijoita ja muotoilijoita. Ore.e Ref:in tuottamat projektit ovat suhteessa teknologiseen kehitykseen ja modernisaatioon. Hankeen tiimoilta on pyritty luomaan vaihtoehtoja nykyisille teknologisille standardeille ja normeille. Työskentelyn tavoitteena on murtaa käsityöteknologioihin ja ekologiseen ajatteluun liitettyjä myyttejä.
“Tulevaisuus tehdään käsipelillä”
Työskentelyn esitysympäristönä on verkko, muotoiluun erikoistuneet tapahtumat / messut, taidenäyttelyt sekä vapaa kaupunkitila. Ore.e Ref:in viitekehyksessä on tehty yleisötyötä työpajojen, seminaaripuheenvuorojen ja performanssien muodossa. Projektin myötä on syntynyt myös julkista taidetta. “Seli-seli seppele” teos paljastettiin Akaan lukion & Toijan yhteiskoulun tiloissa syksyllä 2013 (http://oree.storijapan.net/praxis/seli-seli-seppele/). Toiminta on alusta asti ollut monitaiteellista / tieteellistä.
Ore.e Ref. muistetaan maanlaajuisesti nykytaidetta, kriittistä muotoilua ja käsityökulttuuria yhteensovittaneesta “NO-CHAIR-DESIGN” verkkokampanjasta (2011-2012). Kampanja haastoi maailman muotoilijat jättämään tuolit suunnittelematta ja keskittymään vanhan tavaran korjaamiseen. Toiminnan varjolla tehtiin taiteellista tutkimusta tuolien käytöstä nykytaideteoksissa ja filosofisissa teksteissä. Työ toteutui sosiaalisissa medioissa ja tuloksia julkaistiin verkossa pitkin vuotta. Kampanjan synnyttämät mediat saavuttivat yli 150 000 katsojaa/lukijaa.
“NO-CHAIR-DESIGN” oli ensimmäinen kerta kun hankkeen viitekehyksessä käytettiin taiteentutkimuksen menetelmiä; tartuttaessa perinteisesti muotoilun kentälle kuuluvien kysymysten käsittelyyn. Nyt samaa poikkitieteellistä tutkimusta jatketaan ulottaen toiminta tieliikennöinnin puolelle.
#Jälkikäteen ajatellen yllä käytetty termi “taiteentutkimuksen menetelmiä” on aikaslailla liian lavea. En kuitenkaan keksinyt muuta ylevää tapaa esitellä NCD-C kamppanjaa. “Taiteentutkimuksen menetelmät” tarkoittaa, että tuotimme taiteellisia tekstejä, kuvia ja videoita systemaattisesti koko kampanjan vuoden ajan. Tuottamamme mediat olivat tyyliltään yhdenmukaisia. Projekti ei konkretisoitunut yhtenä taideteoksena tai tekona vaan tyylinä (tehdä taidetta). Joka vertautuu metodologiaan. Sillä aika harva tietää Ore.e Ref:iä niin, jonkin kaltainen kertaus meidän toimintaan oli tarpeen. Laitoin tekstiin myös URLin vaikka tiedän, ettei siellä kukaan käy (Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt jättää pois kaikki URLit tekstistä). Koin myös tarpeelliseksi korostaa, että Ore.e Ref. on “oikea” ja aktiivinen organisaatio ja lisäsin esittelyn perään myös projektin CV. CV näyttää meriitit kronologisesti.
Ore.e Refineries (2007–)
2013 Työpaja: “Copper-Scavenging is Alchemy”. Kuparinkeruu työpaja. Jär.Pixelversity. Helsinki, Julkisia taideteoksia: “Seli-seli seppele – Moniosainen tilataideteos”. Akaan lukio ja Toijalan yhteiskoulu. Akaa
2012-3 Ryhmänäyttely: “NOW HERE FINLAND” Jär.WDC2012 & Taiteen Edistämiskeskus. Jyväskylä, Savonlinna, Lahti, Madrid
2012 Seminaari: “Sustainable Maker Culture “. Jär. Cindy Kohtala. WDC2012 Paviljonki, Helsinki.
2011 Design messut; Habitare: “NO-CHAIR-DESIGN Campaign” (Trash Design tukemana). Helsinki, Osallistuminen: “UNCONFRENCE for Art and Sustainability” Jär. Pixelversity. Tallinna, Design messut/muu: “Low2No-Camp School of Activism by Demos Helsinki”. DMY, Berlin, Ryhmänäyttely: “Vanhan maailman jäänteitä”. Kuori – Tilapäinen kaupunkitapahtuma. Helsinki
2010 Työpaja: “Smithing in Public Spaces”. Taonta-työpaja Helsinki Public Schoolille. Helsinki, Näyttelyprojekti: “Aalto Executive Education” Toimistotilat. Helsinki, Ryhmänäyttely: “Maisteri K. ja Oppilaat”, Oheistaidekoti. Vehmaa, Ryhmänäyttely: “Huomenta, Afrikka! Villa Karo 10 vuotta”. Taidehalli. Helsinki
2009 Ryhmänäyttely: “Oheis-Group”. Kur. Outi Heiskanen. Voipaala
2007 Residenssi: Villa-Karo Suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus. Benin
/////////////// “Hevoslinja HEL-TKU-HEL” – Kartoitus ja pilotti ///////////////
Öljyn kallistuessa ja energiakriisien liepeillä on vääjäämätöntä, että koittaa päivä kun hevosen pitäminen on edullisempaa kuin autoilu.
Hevosmatkailu on kirjava ja kasvava ala. Termillä ymmärretään tyypillisesti muuhun matkailuun yhdistettävät aktiviteetit kuten ratsastusleirit, parin päivän hevosvaellukset sekä turisteille suunnatut muutaman tunnin maastoretket. Suomessa on 135 000 ratsastuksen harrastajaa (Nuoret hevosharrastajat ovat 94% tyttöjä). Hevosmatkailu reitit ovat tyypillisesti liitetty “maisemallisiin arvokkaisiin” maaseutu ympäristöihin. (“Suomalaisen hevosmatkailun mahdollisuudet”. HAMK: Katriina Kaskinen 2007) (“Vantaan ratsastusreittien- ja keskusten tarveselvitys”. Vantaan kaupunki: Laura Muukka 2004)
#Selvensin lähteitä, joista tilastot on napattu hiukkasen kuten graduissa on tapana. En halunnut tehdä alaviitteitä, koska niistä tulee pompöösi vaikutelma. Kaikki aineistot, joiden pohjalta hakemuksessa esitellyt faktat on esitelty on kaivettu esiin verkosta.
Ore.e Refinerisin näkökulmasta ratsastusta ei pidä sitoa sentimentaalisiin maaseutu miljöisiin. Päinvastoin.. Hevosille pitää valmistaa tallit Stokkan kellon alle ja Ikean tarjottava hyllytavarana korsirehua.
“Hevoslinjan HEL-TKU-HEL” on kestävää kehitystä edistävän liikennöinnin pilottihanke. Projekti tutkii ratsastusharrastuksen synnyttämiä “uusia” ajattelun kategorioita. Tutkimus huipentuu harjoitteeseen, jonka myötä ratsastetaan suurkaupungista toiseen. Tutkimuksellinen työ lomittuu yritykseen luoda teknisiä järjestelyitä hevosliikennöinin edistämiseksi. “Hevoslinjan HEL-TKU-HEL” kartoituksen ja pilotin aikana kartoitetaan Turun ja Helsingin välillä toimivat hevosalan yrittäjät ja luomme yhdessä suunnitelman kaupunkeja yhdistäväksi ratsastusreitiksi.
Tutkimusta johtaa (lähtökohtaisesti) ratsastustaidoton (aavistuksen eläin kammoinen) kaupunkilaistaiteilija (Yli-Vakkuri). Yli-Vakkuri toimii luotaimen kaltaisesti, tunnustellen ratsastusharrastuksen synnyttämiä kokemuksia. Kokemukset jalostuvat taiteen tutkimuksen keinoin blogissa ja taidekontekstissa julkistettaviksi toimitetuiksi videoiksi, valokuviksi sekä teksteiksi. Tulemme projektin myötä tutustumaan ratsastamiseen ja hevosiin liittyviin ennakkokäsityksiin. Uuden oudon kokemuksen aiheuttamat tuntemukset kirjoitetaan auki. Toivomuksenamme on, että projektin myötä jakamamme kokemukset tulevat loiventamaan shokkia, joka seuraa hevosliikennöinnin paluusta taajama-alueille.
#”Uusia” ajattelun kategorioita on aika älytön heitto ja tutkimuksellisuutta korostetaan turhaan. Nyt teksti kuulostaa näsäviisaalta. Isosummaisessa apurahahakemuksessa oli vaikea myöntää, että projektin esituotannon punainen lanka on, että “taiteilija fiilistelee ratsastusta ja kirjoittaa siitä blogiin” (vaikka juuri siitä on kyse – Ja juuri se on siistiä nykytaidetta). Edeltävät kappaleet vaikuttaa olevan suunnattu vakavalle taideyleisölle – Joka on tottunut katsomaan maalaustaiteita museoissa eikä lähtökohtaisesti koe, että tekeminen taiteessa on samaa kuin ajattelu filosofiassa.
Mikäli öljypohjaisia polttoaineita ei nopeasti korvata uusiutuvilla, tullaan kaupungeissa luomaan lantaa tavantakaa. Taiteellisen tutkimuksen kohteena ovat elämäntavalliset, sosiaaliset ja esteettiset muutokset, jotka syntyvät ratsastuskulttuuriin tutustumisesta ja projektin myötä kehittyvästä hevoslogistisesta ajattelusta. Tavoitteenamme on kokea ja välittää taiteen keinoin tuntemuksia, joita radikaalisti erilainen liikkumismuoto synnyttää.
Pitkän tähtäimen tavoitteenamme on, että kaupunkien välille voitaisiin luoda vakituinen kulkureitti hevosille ja että tämä reitti toimisi rinnakkaisena vaihtoehtona auto-, juna ja lentoliikenteelle. Voi olla, että vastaavia kokeiluja on jo tehty. Alkuselvityksemme mukaan valtakunnallisen ratsastusreittiverkoston luomista kaavailtiin ainakin Suomen Ratsastajainliiton toimesta vuoden 2006 hujakoilla. Liiton johtaman Hevoskehä-hankkeen “Nouse ratsaillle” -verkkoportaali on suljettu 2009, eikä projektin tuottamia karttoja valitettavasti löydy verkosta. Myöskään vaellusratsastuksesta urbaanista hevoslogistisesta näkökulmasta kertovia blogeja ei löydy.
Hevospelillä kyetään tekemään 30-50 kilometrin päivämatkoja. Pitkillä yhtäjaksoisilla matkoilla ratsua vaihdetaan ajoittain levänneeseen, jotta matka pysyy verkkaisena. Kaupunkien välisen ratsastuspilotin aikana tavoiteltu päivittäinen ratsastusmatka on n.30 kilometriä. Turkuun kuljettaessa hevoset siirtyisivät tilalta seuraavalle ja Turusta Helsinkiin palattaessa hevoset siirtyisivät takaisin kotitiloilleen (Samanlaista järjestelyä käyttivät lähetit ja postipalvelut ennen juna- ja autoliikenteen yleistymistä).
Suomen Vaellustallien liitto ry on tehnyt kartoitusta vaellusratsastustoimintaa tukevista yrittäjistä Vakka-Suomen ja Uudenmaan välillä. Sillä vaellusratsastustoimintaa järjestetään vain kolmella tallilla, muutama lisä talli pitää saada mukaan projektiin (http://goo.gl/maps/olIVN ). Hevoslinjalle haetaan mallia digitaalisen tiedonsiirron mahdollistavista vertaisverkoista. Yhden selkeän reitin sijaan pyritään kartoittamaan monia vaihtoehtoja ja polkuja kulkea kaupunkien välillä ratsain. Lähestymistapa takaa osaltaan sen, että hevoslinja saadaan vakaammaksi. Projektin tärkein osuus on myötämielisten hevosharrastajien löytäminen ja hevoslinjaa koskevien maanomistajien tutustuttaminen projektiin.
Kulkeminen ratsain kuuluu jokamiehen oikeuksiin sillä ehdolla, että ratsastustoiminta “ei ole järjestäytynyttä”. Lisäksi esimerkiksi seppiä tarvitaan matkareitillä kengittämään hevosia sekä huoltamaan hevoskärryä (Työssä tarvitaan nykyaikaisen sepän taitoja). On toistaiseksi epäselvää tehdäänkö hankkeeseen kuuluva pilottiratsastus hevoskärryllä vai ratsain. Jokatapauksessa projektin aikana perehdytään myös hevoskärryihin kulkuneuvoina. Lisäksi tarvitaan ruoka ja vesipisteitä. Reitti ei saa myöskään kulkea liian läheltä liikennöityjä teitä, jotta hevoset eivät hermostu ja myös teiden on oltava rakenteeltaan ratsastamiseen kelpaavia.
Haasteita on paljon, mutta vain tällä tavalla hevosliikennöintiä koskeva tieto voidaan päivittää. Yhdysvalloissa viimeisimmät postivaunut kulkivat 1920-luvun puolella, jonka jälkeen autot syrjäyttivät hevoset postiliikenteessä. Valtaosa aihetta koskevasta kirjallisuudesta ja tiedot hevosten nopeuksista sekä kärryjen optimaalisista rakenteista pohjautuvat 1920-luvun dataan. Näistä lähteistä päätellen tiedämme, että jotta kaupunkien välillä operoivilla hevoskärryllä päästäisiin kulkemaan 16 km/h pitäisi valjakon hevoset vaihtaa 16–24km välein. Nämä tiedot on päivitettävä. (http://en.wikipedia.org/wiki/Mail_coach ). Voi olla, että nykyaikaisempien kärryrakenteiden avulla matkojen pituutta voitaisiin kasvattaa.
Projektia voi kuvailla historian elävoittämishankkeeksi, joka valmistaa meitä tulevaisuuteen. Kysymys on taiteellisen utopian luomisesta, kuvailusta ja testaamisesta. Ympäristöystävällinen kulkureitti toimii manifestina kestävää kehitystä tukeville elämäntavoille. Pilottihanketta voidaan myöhemmin laajentaa koko Suomen kattavan hevosreittiverkoston luomiseksi. Hanke kartoittaa hevosliikennöintiä koskevia sosiaalisia, taloudellisia ja teknologisia vaatimuksia. Kaikki aineistot julkaistaan verkossa ilmaiseksi ja vapaan käytön mahdollistavilla lisensseillä.
#Pitäisi lukea (kannattaisi tod. näk. ennemmin viitata) aihetta koskevia suomalaisia aineistoja. Suomessa hevosilla on viety tavaraa ja kirjeitä edellisen kerran sota-aikoina (http://www.hevostietokeskus.fi/uploads/files/Artikkeli1.pdf ). Aineistoa “hevosista sodassa” löytyy paljon. Nämä vastaavat aineistot tulivat mieleen liian myöhään.
/////////////// Aikataulut ///////////////
Kevät 2014
Hevosalaa ja likennöintiä käsittelevän kirjallisen aineiston keruu 2kk
Hevosalan yrittäjien kontaktointi (Ratsastusharjoittelu alkaa) 2kk
Projektin mediointi (blogi, videot ja tekstit) 2kk
Syksy 2014
Visiitit yrittäjien luona ja aiesopimukset pilottiratsastuksesta 2kk
Hevoskärryjen konseptointi 2kk
Pilottiratsastus kaupunkien välillä (~2vk)
Projektin viimeistely
Kirjallinen selonteko työvaiheista 2kk
Verkkojulkaisu .pdf (Ore.e Ref.in verkkosivuilla) 2kk
/////////////// Toimintasuunnitelma ///////////////
Projekti on “Ore.e Refinerisin” hallinnoima ja sitä vetää työpari Yli-Vakkuri & Sipola. Yli-Vakkuri vastaa projektin tuotannosta (aineiston hankinnasta, yrittäjien kontaktoinnista ja projektin medioinnista) henkilökohtaisen apurahan turvin (80%). Sipola osallistuu projektiin “Aputyövoima ja ostopalvelut” luokassa, työskennellen pääasialliseti hevoskärry teknologian parissa. Sipola osallistuu myös ratsastuspilottiin ja projektin viimeistelyyn (20%).
#Kordelinin ja Koneen säätiön hakemuskaavakkeessa on mahdollisuus hakea “Henkilökohtaisen apurahan” lisäksi apurahaa myös tarvittavaan “Aputyövoimaa ja ostopalveluihin”. Ajattelin, että tätä voisi soveltaa työparina toimivan taiteilijan apurahaosuuden kattamiseen. Järjestely selkeytti hakemusta. Hain itse siis rahaa koko vuodeksi 12kk ja Sipolalle 2-3kk osa-aikaiseen työhön.
Esituotanto:
Hevosalaa ja liikkennöinti käsittelevän kirjallisen aineiston keruu 2kk (Yli-Vakkuri)
Kuten aikaisemmissa tutkimuksellisissa projekteissamme, keräämme alkuun aihetta koskevaa kirjallisuutta ja muuta aineistoa. Tarkastelun kohteena on historialliset hevosreitit ja matkanteko teknologia. Aineiston keruu työtä varten luodaan blogi, johon kerätään tutkimusta koskevia linkkejä ja tekstejä. Blogi mahdollistaa tuotannon läpinäkyvän seuraamisen (mm. tämä apuraha-anomus julkaistaan verkossa). Menettelimme samoin “Seli-seli seppele” teoksen tuotannon kanssa. Projektin jälkeen blogi on palvellut arkistona (http://www.ohikulkija.tumblr.com )
Hevosalan yrittäjien kontaktointi (Ratsastus harjoittelu) 2kk (Yli-Vakkuri)
“Yli-Vakkuri ei osaa ratsastaa”. Ratsastuksen harjoittelu toimii erinomaisena viitekehyksenä tutustua Helsingin ja Turun välillä toimiviin hevosalan yrittäjiin. Ratsastuksen harjoittelemisen lomassa voidaan tapailla ja tunnustella projektia kenttäolosuhteissa. Kenttätasolla etsitään vastaavanlaisia hankkeita ja ratsastuskokemuksia kaupunkien välillä. Tavoitteena on luonnollisesti yhyttää aiheesta kiinnostuneita hevosalan toimijoita toisiinsa. Pyrkimyksenä on luoda ratsastusreitistä pysyvä käytäntö, kaupunkeja luonnollisesti yhdistävä ja säännöllisesti toimiva kulkuyhteys. Myös alueiden matkailuyrittäjiä pyritään sitouttamaan tuotantoon tarjoamalla markkinointi viitekehys.
Projektin mediointi (blogi, videot ja teksit) 2kk (Yli-Vakkuri)
Kaikki esituotannon vaiheet julkaistaan verkossa monimediallisen blogin välityksellä. Blogia varten tehdään haastatteluita paikallisista yrittäjistä ja kuvataan myös ratsastuksen harjoittelua. Toimitettuja pikkujuttuja (videoita ja valokuvia) julkistetaan valmistumisen mukaan verkkoon. Medioinnin kautta saadaan toivottavasti houkuteltua esiin aiheesta kiinnostuneita alan harrastajia.
Tuotanto:
Visiitit yrittäjien luona ja aiesopimukset pilotti ratsastuksesta 2kk (Yli-Vakkuri)
Kun kaupunkien välillä toimivat hevostilat ja hevosalan yrittäjät on saatu kartoitettua tehdään heidän kanssaan sopimukset ensimmäisestä pilottiratsastuksesta. Mikäli kontaktoinnin aikana on saatu mukaan myös matkailuajan yrittäjiä, koitetaan ratsastuksen synnyttämät kulut kattaa sponsorointisopimuksin. Kun sopimukset on saatu luotua käydään tiedotustyöhön. Mediat pyritään saamaan mukaan jo alusta alkaen.
Hevoskärryjen konseptointi (Sipola)
On vääjäämätöntä, että kaupunkien välillä tullaan tulevaisuudessa liikkumaan hevoskärryillä. Uusien kärryjen hinnat liikkuvat 4000-10000 tienoolla mutta monet kärryistä muistuttavat ulkonäöltään hevosliikennöinin kulta-ajoista ja vetoavat nostalgian tunteisiin. Projektin aikana konseptoidaan miltä tulevaisuuden hevoskärryt näyttävät ja kuinka ne toimivat.
Pilottiratsastus kaupunkien välillä (~2vk) (Yli-Vakkuri / Sipola)
Koko työ huipentuu videolla dokumentoitavaan ratsastus reissuun Helsingistä Turkuun. Matkan aikana tavataan yrittäjiä ja projektista mahdollisesti kiinnostuneita kaupunkilaisia. Yleisötapahtumissa matkan aikana esitellään projektia yleisöille, matkan etappeihin voi osallistua myös median edustajia.
Projektin viimeistely (Yli-Vakkuri / Sipola)
Kaikki aineisto jota matkan aikana on kuvatti leikataan lyhyeksi dokumentiksi. Dokumentti julkaistaan verkossa. Leikkaustyön lomassa kerätään myös yhteen vuoden aikana kirjoitetut artikkelin projektin blogista. Artikkelit kootaan ilmaiseksi .pdf verkko julkaisuksi. Julkaisun avulla kuka tahansa voi viedä projektia eteenpäin. Myös kaikki vuoden aikana kuvatut valokuvat ladataan verkkoon vapaan käytön mahdollistavilla lisensseillä.
/////////////// Taiteilijasta ///////////////
Eero Yli-Vakkuri s.1981
Olen toteuttanut vuodesta 2007 alkaen tutkimuksellisia teoksia, joiden avulla pyrin vaikuttamaan ympäristömme hyvinvointiin sosiaalisilla ja ekologisilla tasoilla. Osa tuotannoistani on ymmärrettävissä performanssitaiteeksi, jotkut projektit ovat aineellistuneet yhteisöllisenä työpajatoimintana ja joistain jutuista on tuotettu lehtijulkaisuja tai videoita. Yhteistä töille on se, etten yritä helpottaa yhteiskunnallisia ongelmia vaan pyrin luomaan ratkaisuja, joiden avulla epäkohdat mahdollisesti korjaantuisivat.
Hakeuduin taiteilijaksi sillä koen, että tästä asemasta minulla on parhaat edellytykset vaikuttaa siihen miten me kulttuurillisina toimijoina miellämme ympäristömme. Esimerkiksi ekologisten ongelmien ratkaisemiseksi minun on taiteilijana mahdollista vaikuttaa käsitykseemme kauneudesta. Tavoitellessamme yhteisöllisten arvojemme muutosta, pidän mielekkäänä vaikuttaa kauneuskäsitykseemme siten, että sen varassa muodostuva ymmärryksemme tukee vääjäämättä kestävää kehitystä.
Tämä selitys toivottavasti avaa vähän sitä miksi olen hakautunut perinteisten taidetilojen ulottumattomiin. En siis ole kategorisesti teatteri, museo tms. instituutio vastainen. Mutta työskentelyni edellyttää sitä, että voin toimia autonomisesti vailla perinteisten taideinstituutioiden ennalta tarjoamia määritelmiä. Taiteeni toimintaympäristöt ovat perinteisessä mielessä “epätiloja” ja toteutan tuotantojani yhteistyössä muiden “alakulttuurikentän” toimijoiden kanssa. Toimeni jäävät usein lähtökohtaisesti tunnistamatta taiteeksi. Tämä ei ole ongelma.
Yleisöni koostuvat usein nykytaiteen kentälle aikaisemmin saavuttamattomaksi jäävistä ryhmistä ja yhteisöistä. Työskentelyni vie minua pitkin Suomea ja se edellyttää tiivistä yhteistyötä monialaisesti ajattelevien ryhmien ja tekijöiden kanssa. Olen alusta asti työskennellyt ensikädessä pienissä ryhmissä, joiden jäsenistö koostuu taiteilijoista, käsityöläisistä ja ns. “muista kulttuurialan toimijoista”. Minulle monitaiteellisuus ei siis tarkoita kahden eri taide tyylin “väliin sijoittuvaa toimintaa” vaan erilaista tapaa luokitella luovaa toimintaa.
Viimeaikaisiin kumppaniorganisaatioihin kuuluu mm. WDC2012 vuoden varjojärjestö Alternative Design Capital 2012 ja Pirkanmaalainen STRATA – ympäristötaiteen konservointi projekti. Lisäksi olen osallistunut mm. tulevan keskuskirjaston “Maker–Spacen” konseptointiin.
