[Fi] Kritiikki: Riiko Sakkisen Turbo realistinen hampurilainen ja Carnegie taidekilpailun pihvi

Perus-sämpylä, savupekonikastike, barbeque-kastike, pekonisiivut, kinkkusiivu, pepperonimakkara, paistettukananmuna, cheddar-sulatejuustoa, 100% naudanlihapihvi, emmental sulatejuustoa, 100% naudanlihapihvi, perus-sämpylän pohja = Turbo Realist Burger.

Riiko Sakkisen Turbo realistinen taidekäsite ja manifesti(t) ovat sekavia. Sekavuus aiheutuu siitä, että taiteilija esittäytyy yht’aikaisesti taidemarkkinoiden ja markkinatalouden kriitikkona sekä ylimpänä ystävänä. Kaikenlisäksi hän suunnittelee McDonaldsille hyviä hampurilaisia.

Tämän portfoliossa esitellyt teokset soveltavat peruskoulun medialukutaidon harjoitteista tuttuja tekniikoita. Taiteilijan teokset matkivat “oikeita” mainoksia mutta hän on lisännyt teosten pintaan markkinataloutta vastustavia iskulauseita tai liittää ylikansallisten yhtiöiden maskotteja outoihin ympäristöihin. Siten niiden edustamat maailmankuvat voidaan nähdä kriittisessä valossa. Tekniikka on esitelty kriittisen mediakasvatuksen oppikirjoissa. Vastaaviin menetelmiin yleiskatsaus väitöskirjasta Mainosten maailmassa – Opetuskokeilu mediakasvatuksen integroimisesta kotitalouteen [.pdf] josta sitaatin sitaatti alla..

Herkman ehdottaa muutamia keinoja mainonnan kriittiseen tarkasteluun kouluissa. Kriittisyyttä voi harjoitella esimerkiksi suunnittelemalla mainontaa kuvitteelliselle tuotteelle, jolloin mainonnan keinotekoisuus korostuu. Toiseksi esimerkiksi hän mainitsee vaihtoehtomainosten tai vastamainosten luomisen. Vastamainoksen tavoitteena on nostaa näkyviin aiheita, joita yritys tai brändi ei itse nostaisi esiin. Tavoitteena on siis kääntää päälaelleen esimerkiksi yrityksen maine tai tuoda esiin yrityksen todelliset intressit. Vastamainoksia tehdään Suomessakin ja niille järjestetään kilpailuja mm. Älä osta mitään –päivän kunniaksi. Vastamainoksia julkaistaan vaihtoehtolehdissä, Suomessa mm. Voima-lehdessä. (Herkman, J. (2007). Kriittinen mediakasvatus. Tampere: Vastapaino s. 205-206.)

Sakkinen on luonut itselleen ristiriitaisen brändin. Tämä esiintyy kulutus- ja markkinatalous kriittisenä mutta näyttäytyy mielellään rahakkaissa yhteyksissä (kuten Klaus Kurki hotellin tupa-taiteilijana 2009). Ristiriitaisuuksista johtuen voi tuntua siltä, että tämä typistää poliittisen taiteen menetelmiä piirustusteknisiksi tyyleiksi. Vaikutelmaa vahvistaa, kun taiteilija hyödyntää ristiriitaisen taiteilijakuvansa synnyttämää hämmennystä markkinoinnissaan.

Tämän kritiikin kohteena lienee taiteellisen vapauden ihanne ja pyrkimyksenä vaikuttaa järjestelmään sisältä käsin. Hän tuntuu esittävän, että taiteen arvo luodaan aina ensisijaisesti esitysteknisin keinoin sekä markkinaperustein. Kaikki taiteellinen vapaus on siten ensikädessä brändäys horinaa. Väite on perusteltu. Viimeajan taidehistoriasta löytyy lukemattomia esimerkkejä kuinka yhteiskuntakriittiset taiteilijat on loppupeleissä saatu niputettua mitä sovinnaisimpiin yhteyksiin. Viimeistään näin käy kun teokset kategorisoidaan ja varastoidaan museoiden ehdoilla. Ehkä hän yrittää kiertää tätä prosessia osallistumalla taidemaailmaan ensisijaisesti huolletun brändinsä myötä. Tällätavoin hän pyrkii ehkä estämään sisällön häivettämis yrityksiä (Recuperation).

Olen aika kriittinen tämän edustamaa taidekäsitystä kohtaan sillä hän esittää taiteen olevan markkinoiden, kulttuuri-instituutioiden ja median ehdoilla toimiva kulpa. Mutta olen kiinnostunut ja osallistun taiteilijan käynnistämään SUPER DRAW arvontaan voittaakseni taiteilija tekemän teoksen. Viimeaikainen innostus heräsi kun törmäsin twitterissä Sakkisen yritykseen voittaa MacDonaldsin “MyBurger” kilpailu laatimallaan Turbo Realistic Burger reseptillä. MyBurger kilpailun avulla julkoistetaan eli joukko-ulkoistetaan (crowdsoursataan) ihmisten makumieltymyksiä. Sivustolta löytyy ohjelma, jonka avulla kilpailijat voivat valita hampurilaiseen lisukkeita ja äänestää muiden tekemistä malleistaan lemppariaan.

Tässä on oiva tilaisuus asettaa oma – luonnollisesti loistava – maku suuren yleisön arvioitavaksi.” McDonald haastaa. Verkkopledrauksen päätteeksi järjestetään spektaakkeli, jossa yhtiön sisäpiiriläisistä ja sponsoroimista urheilijoista valittu viiden hengen maku-expertti ryhmä valitsee voittajan. Kaikkiaan kolme valittua reseptiä julistetaan hampurilaisbaarien myyntiartikkeleiksi. Voittajat saavat mainetta, eli näkyvyyttä televisiossa.

Äänestin Turbo realistista.. Voittoon! Taiteilija on designannut hampurilaiseensa rasvaisimmat ja lihaisimmat herkut. Se ei eroa paljoa BigMacistä ja se on varmasti monen lihansyöjän mieleen. Se täyttää klisheet mitä hampurilaiselta odotetaan. Tämä malli taitaa olla Sakkisen toinen yritys kilpailussa. Blogin perusteella ensimmäinen yritys “Spicy Hot Capitalism” sensuroitiin sillä sen nimi ei sopinut kilpailun ehtoihin. Tekijä sai järjestäjältä palautetta, jonka mukaan hampurilaisen nimi sisälsi epäkelpoa kieltä. Sensuuria!

Sakkisen taidetta on hauska tulkita hampurilais-perspektiivistä. Hän esittää akateemisesti sertifioidun taidemaailman; hampurilaisketjun kaltaisena toimilupayrityksenä joka on gallerioiden, museoiden, kilpailujen, messujen, median ja keskiluokan vaurastumisen myötä levittäytynyt ympäri maailman. Sen luomissa olosuhteissa menestyy parhaiten toimimalla normien mukaisesti. Tyylit ja tekniikat löytyvät markkinoiden säätelemästä paletista, johon kuuluu myös vieno kriittisyys yhteiskuntaa ja kaupallisuutta kohtaan. Loppupeleissä hyvät taideteokset luodaan aikalailla samoin menetelmin ja ehdoin kuin hyvät hampurilaisen.

Väite on osittain totta. MyBurger-skaba ja pohjoisen taidemaailman puhutuin kilpailu on toimivat valttiarallaan samoin periaattein..

Carnegie Art Awardin perustanut Carnegie investointipankki kokoaa kahden vuoden välein 30 jäsenen taide-expertin ryhmän, jonka tehtävä on nimetä “innovatiivisia ja taitavia taiteilijoita” kilpailuun. Esi-rankkausta suorittavat expertit voivat toimia anonyymisti, joten ei ole selvillä minkälaisista kantimista he taidetta lähestyvät. Carnegierin mukaan he ovat “taideakatemioiden ja museoiden edustajia” ja joukkoon mahtuu myös “muita nykytaiteen erityisasiantuntijoita”.

2012 kilpailuun ehdotettiin ehdotettiin 127 taiteilijaa, jotka ohjeistettiin postittamaan teoksiaan Tukholmaan arviointia varten. Postissa on siis toimitettu kuutisensataa taideteosta. Pian tämän jälkeen Carnegierin säätelemä kulttuuriammattilaisten raati julkistaa lempparinsa, eli kilpailun voittajan. Leikin kustantavan Carnagie investointipankin esitys siitä mikä on parasta taidetta tulee selväksi heti kun kärkitilasta kamppailevien huippujen listaus (shortlist) julkistetaan. Loppu on hampurilaisen paistamisen kaltaista lätkyttelyä.. Tiedottamista, lobbausta ja makuasioilla mässäilyä.

Näyttely kierää tuokion pohjoismaisia kaupunkeja ja yleisöä houkutellaan paikalle halvalla kikalla: Katsojat saavat äänestää näyttelyissä omaa mieli taideteostaan! Vuonna 2012 yleisö myötäili Carnegierin taidemakua. Yleisön suosikki teokseksi Oslossa, Tukholmassa ja Helsingissä nimettiin kilpailun voittaja Heikki Marila. Tanskassa yleisön suosikki oli Christian Schmidt-Rasmussen.

Carnegie taidepalkinto esittäytyy “yhtenä maailman merkittävimmistä” eli rahakkaimmista taidepalkinnoista. Loppupeleissä koko leikistä kostuu eniten lainakeinottelunsa myötä köyhtynyt (mutta myöhemmin pelastettu) ruotsalainen investointi pankki, jonka suhde taiteisiin on parhaassakin tapauksessa pinnallinen. Taide on pelkkä pihvi kaksivuosittaisen markkinointi kampanjan välissä.

[Fi] Ore.e Ref: “Käyttäjän viiksivaha tuotearvio” | Paikkasidonnaisuus liikkeessä

Viimeistään betonisella “Joku” (2012) patsasprojektillaan Helsinkiläisille tutuksi tullut Topi Äikäs on Ore.e Ref.fin ensimmäisiä Anti-Imperialistisen viiksivahan testaajia. Äikäs tunnetaan paikkasidonnaisesti työskentelevänä taiteilijana. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen tekemänsä teokset tulevat parhaiten ymmärretyksi siinä paikassa, jota varten hän on teoksen suunnitellut. Teoksen siirtäminen muuttaa teosta tai tekee siitä jotain muuta kuin taidetta. Esimerkiksi “Joku” patsas on valmistettu siten, että se istuu ainoastaan kyseiseen Yliopistokadun nurkkaan jonka mittojen mukaan se on valettu. Hahmon asento myötäilee paikan arkkitehtuuria, eikä sitä voi siirtää. Saati toteuttaa sellaisenaan missään muualla koko maailmassa.

Maantieteellisen pisteen tai arkkitehtuurillisen rakenteen lisäksi, paikka voi olla myös kulttuurillisesti tai biologisesti rajattavissa. Eläinmaailman esimerkin antaa kalastus.. Kala-apaja on liikkuva käsite. Keskus johon valtaosa kaloista kerääntyy, liikkuu luonnon (ja ihmisen) rytmejä myötäillen. “Mennessään kalaan” kalastaja asennoituu etsimään apajaa. Tuntemalla miten kalat käyttäytyvät, kalastajalla on edellytykset tietää mistä on parhaat kalastuspaikat kulloinkin löytyvät. Paikan tunnistaminen vaatii biologian tietämystä sillä apaja liikkuu eläinten mukana.

Kalojen käyttäytymiseen vaikuttaa sää.. Ihmisen käytöstä säätelevät tämän lisäksi kulttuurilliset normit. Nämä normit näkyvät hyvin rakennetussa ympäristössämme (Suomessa kadut ovat leveitä, jotta vastaantulijan voi väistää diskreetisti). Vaikutus on kaksisuuntaista sillä rakentamalla tietynkaltaisia ympäristöjä arkkitehdit pystyvät ohjaamaan ihmisten käytöstä. Ikean kauppakeskukset on suunniteltu sokkeloisiksi, jotta ihmiset eivät löytäisi tietä ulos vaan käyttäisivät enemmän aikaa ostoskeskuksessa. Professori Alan Pennin mukaan Ikean arkkitehdit ovat huomioineet miten vanhat kaupungit ovat aikanaan rakentuneet ja pyrkineet tahallaan sotkemaan ihmisten suunnistus konsteja.

Esimerkiksi Tallinan vanhakaupunki on sokkeloinen ympäristö mutta sen pääkadut löytyvät kuin luonnostaan ja lempikuppiloihinsa oppii suorimman reitin muutaman kohelluksen jälkeen. Alan Pennin mukaan suunnistaminen on helppoa tiloissa, joihin on luotu pitkät katseella läpäistävät pääkadut. Kun näkee esteettä kaupungin halki voi helpommin mitottaa sijaintiaan. Paikkoja, joista kaupungin halki voi nähdä ei saa kuitenkaan olla liikaa. Ruutukaavan mukaan suunnitellut kaupungit ovat yhtälailla vaikeita suunnistettavia sillä kaikki kadunkulmat näyttävät samanlaisilta. Ruutukaava kaupungeissa liikkuja jää riippuvaiseksi kadun numeroista ja nimistä.

Rakennettu ympäristö säätelee toimintaamme kuluttajina ja kansalaisina. Kun kaupungissa liikkuminen on riippuvaista katujen nimistä, valta vaikuttaa siihen millaiseksi kaupunki mielletäään siirtyy henkilöille, jotka päättävät katujen nimistä. Nimeämisellä on merkittävä vaikutus siihen miten paikalliset mieltävät itsensä.

Kun suomi modernisoitui 60-luvulla, kylien ja pienten kaupunkin arkkitehtuuri sekä asemakaavat muutettiin valtionvoimin. Paikkoja myös nimettiin uusiksi. Aihetta käsiteltiin viimeksi Ylen Ruma Suomi ohjelmassa, jonka konsulttina toimi Heikki Kukkonen. Ohjelmasarjan esiintuomat ongelmat ovat edelleen ajankohtaisia. Mutta ohjelman myötä ei oikein syntynyt selvää käsitystä siitä miksi suorat stradat ja betoniset kaupungintalot vetosivat 1960 luvun päättäjiin. Minkälainen oli aikalaisten ihanne ihminen? Ketä varten kaupungin rakennetiin? Normit muuttuvat kokoajan.

Topi Äikäksen “Toinen tie” (2008) teos voidaan lukea keskusjohtoisen ympäristösuunnittelun kritiikiksi. Äikäs loi mootoritien pientareelle uuden polun, jota pitkin kävelijät voivat kiertää alavan ruohokentän poikki. Kuvien perusteella jää epäselväksi oikaiseeko polku mihinkään vai onko se luotu maisemareitiksi. Se on ruohonjuuritason vastaisku hallinnon johtamalle modernistiselle rakennuspolitiikalle ja osa vaihtoehtoista tieverkostoa, joka ei “vedä mutkia suoriksi”. Osaltaan se ennakoin myös tulevaa siirtymistämme öljynjälkeiseen yhdyskuntaan. Luomalla omaehtoisen reitin valtaliikenteen kylkeen Äikäs tulee todistaneeksi, että myös rakennetun ympäristön keskus on jatkuvassa liikkessä. Vaikka rakennettu ympäristö vaikuttaa jämerältä, ihmiset voivat muokata ympäristöään nokkelasti. Paikka on jatkuvassa liikkeessä ja jatkuvasti uudelleen määriteltävissä.

Tästä jatkuvasta liikkestä ja uudelleen määrittelyn kierteestä voi myös olla haittaa, sillä mahdolisuutemme ennakoida tulevaisuutta heikkenevät. Jäämme ikäänkuin pysyvään vallankumouksen tilaan. Seurauksena on, että tahot jolla on pääomaa investoida pitkä-aikaiseen tutkimukseen ja hankkeisiin (ja siten määritellä ilmiöitä) saavat valtaa. Anti-Imperialistinen viiksivaha on osaltaa yritys luoda ruohonjuuritason normisto kestävälle kehitykselle ja tähdätä kohti permakulttuuria, joka määrittyy “käyttäjien” ehdoilla. Alla Äikäksen arvio “Bioregionaalisella perspektiivilla” valmistetun viiksivahan laadusta.

Ore.e Refineries on tuonut miesten kosmetiikkamarkkinoille tuotteen nimeltä “Anti-imperial Moustache Wax”. Kyseessä on erityisesti Itämeren alueen olosuhteisiin suunnitelut viiksivaha, jonka on tarkoitus pitää viikset ojennuksessa myös nyt, kun ilmaston lämpeneminen ja ennen pitkää myös Itämeren veden nousu on käymässä hallitsemattomaksi.Tuote on vielä prototyyppiasteella ja aktiivisen kehityksen vaiheessa. On jossain määrin vaikea arvioida miten nykyisen kaltaisissa ilmasto-olosuhteissa kehiteltävä tuote lopulta soveltuu niihin olosuhteisiin, joihin se on tarkoitettu. Sain Ore.e Refinerisiltä pari erilaista versiota vahasta testikäyttöä varten ja nyt on tullut aika raportoida tuloksista.Ensimmäinen, varhaisen kehitysvaiheen versio toimitettiin vanhaan huulirasvapuikkoon pakattuna. Pakkaus ei ollut erityisen hienon näköinen, mutta ottaen huomioon, että kyseinen pakkaus oli jo valmiiksi olemassa ja että ilman viiksivahaa se olisi kulkeutunut osaksi jo muutenkin täysiä kaatopaikkojamme, en voinut olla kuin tyytyväinen.

Otin ohjeiden mukaisesti pienen nokareen vahaa sormiini ja pyörittelin siitä pienen lämpöisen pallosen, jonka sitten sivelin viiksiini. Ja kas kummaa, viikset asettuivat kauniiksi puskuriksi ylähuulen yläpuolelle, eivätkä enää kääntyneet suuhun. Vahan avulla viiksikarvoja voi järjestellä mielensä mukaisesti. Mahdollisuuksiin vaikuttaa lähinnä kunkin viiksekkään otuksen karvojen pituus ja jäykkyys – sekä tietysti käyttäjän mielikuvitus!Jo ensimmäisen polven Anti-imperial Moustache Wax läpäisi ongelmitta sekä suutelemis- että piimänjuonti testin. Molemmat toimenpiteen sujuivat nyt selvästi aiempaa häiriöttämämmin. Jonkinlaista lisäjämäkkyyttä jäin kuitenkin kaipaamaan.

Raportoidessani kokemusistani Ore.e. Refieneriesin viiksivahaosaston tutkimus- ja kehitystoiminnan päällikölle Eero Yli-Vakkuri, sain vastauksen, että vahan ongelmat on jo tiedostettu ja ne on pyritty korjaamaan kehityssarjan seuraavassa tuotteessa. Valitettavasti koko uusi koesarja oli viety käsistä heti, eikä Yli-Vakkuri voinut tarjota minulle uutta näytekappaletta. Onnekkaan sattuman siivittämänä voitin kuitenkin eräissä pikkujouluissa lahjaksi juuri tätä samaista erittäin haluttua toisen polven anti-imperiaalista vahaa. Siinä missä ensimmäisen erän pakkaus teki vaikutuksen kierrätysmateriaalien käytöllä, jätti toinen pakkaus pysyvän hymyn nyttemmin ryhdikkäiden viiksieni alle siitä syystä, että nyt myös etikettiin oli todella panostettu!Harvoin olen nähnyt tuotetta, jonka etiketti puhuttelisi niin voimakkaasti myös taidehistoriallisella ja filosofisella syvyydellään. Kuvan apokalyptisyys myös ikään kuin kehottaa säästämään vahaa siihen tulevaisuuteen, johon se on tarkoitettu. Tämä on jotain mikä harvoin tulee vastaan nykypäivänä: Tuotetta markkinoiva taho kehottaa säästämiseen, eikä kuluttamiseen! Hyvä Ore.e Ref! Entä sitten itse vaha, miten se toimi tällä kertaa? Valitettavasti viikseni ovat olleet sen verran lyhyet, että en pysty vielä antamaan tähän kysymykseen lopullista vastausta. Sormituntuma on kuitenkin paras kaikista kokeilemistani vahoista – mukaan lukien muutkin viiksivahamerkit. Lisäksi vahan hajusteeton, luonnollinen tuoksu on nenän alla erittäin miellyttävä.Vaikuttaa siltä, että Ore.e Refineriesin Anti-Imperial Moustache Waxin myötä markkinoille on saatu tuote, joka antaa kaikille viiksekkäille rohkeutta astua siihen aikakauteen, joka meillä on edessä. Vaikka maailma nykyään tuntuu niin kovin levottomalta ja mannerjäätiköiden sulaminen varjostaa mielialaa lähes päivittäin, niin viikset pysyvät tanassa paremmin kuin koskaan ennen!

Viiksivaha tutkimushanke on käynnissä vuotaan 2018 jonka jälkeen täydellinen resepti julkistetaan. Hankkeen myötä pyrimme luomaan Itämeren valuma-alueen sääolosuhteisiin täydellisesti soveltuvan viiksivahan. Tavoitteena on, että raaka-aineet löytyvät alueen luonnosta. Ore.e Ref. etsii englanninkielentaitoisia vahatestaajia.

Linkkejä:

Verkkosivut: Taiteilija Topi Äikäs (http://www.topiaikas.com/)
Tutkielma: “Turun tauti: Kun esteettinen toimivuus ja asukkaiden toimijuus unohtuvat” (http://www.merkitys.org/turuntauti.html)
Artikkeli: “Arkkitehti Heikki Kukkonen: Rakennusperintö uhrattu polttopuiksi” (http://www. tv1.yle.fi […])

[Fi] Primitiivi-teknologit: Aram Bartholl & Outi Heiskanen

Featured Video Play Icon

Graafikkona tunnettu Outi Heiskanen on syntynyt 1937 ja Berliinissä toimiva taiteilija Aram Bartholl 35 vuotta Heiskasen jälkeen. Barholl tunnetaan parhaiten teoksista, jotka soveltavat tietokonemaailmassa syntyneitä ilmiöitä ja käytäntöjä oikeaan maailmaan. Esimerkki tälläisestä teoksesta on Dead Drops joka mahdollistaa digitaalisen tiedostonjaon ilman internettiä. Projekti esitellään usein sovellutuksena, joka tulee mahdollistamaan tiedostojen jakamisen mikäli hallinto kiristää sensuuriaan tai internet tuhoutuu. Työ on cyberpunk vaikutteinen; Tiilien rakoihin laastatut usb-tikku tietoportit saavat kaupungin näyttämään aina enemmän bladerunnerilta.

Heiskasen kynttiläturbiilini

Heiskanen on sarallaan pyrkinyt luomaan teknokraattisesta infastruktuurista riippumattomia elinjärjestelyitä sekä taidetta. Tämä on mm. rakentanut vakituisia asustuksia risuista ja hakeutuu mielellään puitteisiin joissa ei tarvitsisi sähköä. Tavoitteena on riippumattomuus kaikenlaisista verkosta.. Hän ihailee nomadeja heimoja ja ajatusta siitä, että ihminen voi luoda yhdyskunnan omavaraisesti. Teema näkyy monasti myös Heiskasen grafiikan kuva-aiheissa. Monia teoksista voidaan tulkita dystooppisen tulevaisuuden kuvaelmina. Aiheistoon on vaikuttanut Heiskasen kokemukset pula-ajan Suomessa. Hän tavoittelee omavaraisuutta osittain varautuessaan modernin yhteiskunnan romahdukseen.

Bertholin tuikkuvoimainen lyhty sekvensseri

Molemmat taiteilijat ovat valjastaneet luonnonvoimia luodakseen liikkuvaa kuvaa. Bertholin teos 3×3 (2012) on valourku, joka pyörii tuikkukynttilöiden voimin.. Pyörivän rummun avulla sekvensoitu valo paistaa värikalvojen läpi. Valo myös pehmennetään leivinpaperin kaltaisella diffuusio kalvolla. Tuloksena on sähköverkosta riippumaton, kynttilän energialla toimiva 3×3 pikseli näyttö. Heiskasen Fiskarsin kesänäyttelyssä 2010 esitelty “Salaisuus” teos on lähtökohtaisesti suunniteltu pyörimään kynttiläturbiinin voimin. Sen malli pohjautuu Tiibetiläisiin paperista valmistettuihin “kynttilämyllyihin”, joita taiteilija on tuonut matkoiltaan. Samalla periaatteella toimiva laitteisto esiteltiin myös Didrichsenillä 2012. Ikäväkyllä molempina kertoina koneisto toimi halogeenilamppujen voimin. Museohenkilökunta varmasti kiittää tästä..

Heiskasen kupumallinen turbiini ohjaa lämmön ulos pyörittäen laitetta. Lämpötila eroa turbiinin sisällä ja ulkopuolella ei erota ihmisaistein. Se on erittäin energiatehokas. Olen todistanut Heiskasen kynttilä-turbiinin pyörittäneen 700 gramman painoa yhden tuikun voimalla! Epäilisin, että turbiinimalli, jossa lämpöenergiaa varautuu laittee kupuun on Betholin vastaavaa tehokkaampi. Pitänee järjestää kynttiläturbiini skabat. Molempien taiteilijoiden teoksiin on lisätty kiinnostavuutta sekvenssoimalla valoa. Heiskasen systeemi tosin toimii DMX signaalilla.

[Fi] Tiedoite: “Näkymättömiä terästuoleja Etu-Aasiaan”.

Muotoiluviennin musta hevonen.

Oshipala – Air Hammer Studio on taontamenetelmiin erikoistunut metallialan yritys, jota luotsaa seppä Jesse Sipola. Yrityksen toiminta on kirjavaa.. Viikon aikana Sipola saattaa korjata maatalouskalustoa, osallistua korkokenkien suunnitteluprojektiin ja valmistaa veistoksellisia ovenkolkuttimia kehittämällään käsivaraisella paineilmataontatekniikalla.

Viimevuoden kysytyimpiä tuotteita olivat kuitenkin “Näkymättömät tuolit”. Etu-Aasiaan myydyn kymmenen kappaleen erän myötä Espoon Röylästä käsin toimiva yhden miehen yritys lienee näkymättömän tuolikaupan maailmanmarkkinajohtaja. Kauppa viimeisteltiin vuodenvaihteessa.

Rahtikirjassa lukee “10 INVISIBLE CHAIRS” mutta kyse ei ole huijaksesta.

Näkymättömien tuolien matka maailmalle alkoi viime vuonna julkistetun “ÄLÄ-SUUNNITTELE-TUOLEJA” (NO-CHAIR-DESIGN) kampanjan myötä. Sipola toimii aktiivisesti käsityökultturia edistävässä Ore.e Refineries työryhmässä. Loppuvuodesta 2011 työryhmä haastoi maailman muotoilijat jättämään jatkossa tuolit suunnittelematta.. Haasteella pyritään siihen, että suunnittelijat keskittyisivät turhakkeiden värkkäämisen sijaan ennemmin kunnostamaan vanhoja istuimia.

“ÄLÄ-SUUNNITTELE-TUOLEJA” kampanjaa on edistetty vuoden mittaan Alternative Design Capital verkoston tapahtumissa. ADC on World Design Capitalin Helsingin varjo-organisaatio, joka on keskittynyt kriittisen muotoilun edistämiseen. Näkymätön tuoli ideoitiin alunperin ÄLÄ-SUUNNITTE-TUOLEJA kampanjan markkinointia ajatellen. Se toimii todistuksena väitteelle, että uusien istuinten suunnittelu on turhaa. Uusia tuoleja ei maailmaan tarvita.

Tyhjän päällä istuva seppä pysäyttää ohikulkijoiden huomion näppärästi ja yllätyksen myötä kampanjan aktiivit ovat levittäneet tiedotteita ja käyneet yleisön kanssa vakavia keskusteluita kestävästä kehityksestä sekä ekologisesta suunnittelusta. Tuolin kanssa on esiinnytty ahkerasti Helsingin katutilassa. Tempauksia on nähty myös Jyväskylässä Käsityön museon tuottaman ja kampanja on esitystallenteita päätynyt Now-Here-Finland 2012 näyttelyn välityksellä Mardiriin asti.

Esiintymisesten rinnalla työryhmä on ladannut verkkoon kampanjan esittelyvideoita, joita on kaikkiaan on seurannut yli 100 000 katsojaa. Videoista näkyy myös vilahduksia esiintymisistä näkymättömän tuolin kanssa, minkä myötä Sipolalle ovat avautuneet pölmistyttävät kaukomaiden markinatapajat.

Tuolikauppa lisää suomalaisen metallinosaamisen tunnettavuutta. Istuimen rakenne edellyttää terästen karkaisuominaisuuksien tuntemusta ja hallintaa. Tilauksen myötä Sipola on myös työllistänyt kollegojaan. Talven kiireisimpänä päivänä näkymättämiä tuoleja valmistettiin kolmen työntekijän voimin. Näkymättömien tuolien myynti on odottamaton lisäansio käsi- ja taideteollisuuden pienyrittäjälle ja valaa luottamusta ruohonjuuritason toimijoiden kykyyn lukea maailmantalouden tuulia.

Lisätiedot: Seppä Jesse Sipola (Oshipala) info //äät oshipala.com. Tiedotteen laatinut Eero Y. (Ore.e Refineries) 00358505729743

KUVAT (SAA KÄYTTÄÄ)
Näkymätön tuoli.
LISÄÄ http://www.flickr.com/photos/jukkapalmu/sets/72157627272634290/
VALMISTUSVAIHE: http://www.flickr.com/photos/jukkapalmu/8358593351/in/photostream/

NO-CHAIR-DESIGN Haaste: https://vimeo.com/26815141