Posted on

[Fi] Näkymä09: Opastus pitkäkestoiseen esitystaideteokseen

Teksti on kirjoitettu Akaalla toteutettavan Näkymä 2009 ympäristötaidenäyttelyn taiteilijoiden tarpeisiin.

Tämä opastusskirje on suunnattu Ulla Kiviluomalle, joka toteuttaa Näkymän yhteydessä arkipäivisin toistuva performanssin: “Iltasatu”. (6.-31.7 klo. 18:00) Tänä aikana hän “Lukee Toijalalaisille mitä he haluvat kuulla.” Luettavat teokset on valikoitu kirjaston eniten lainattujen kirjojen joukosta. Opastuskirje on ensisijaisesti suunnattu Kiviluomalla mutta mä luulen, että tästä selonteosta voi olla hyötyä myös muille. Ennenkaikkea esitystaiteitesiin perehtymättämille. Teksti on lyhennetty sulateltavampaan muotoon.

Hei Ulla,

…Koitan tämän muistilistan avulla tarjota työkaluja ensikädessä esityksesi vastaanottamista varten. Voit näikkä vinkeillä vastata yleisön kysymyksiin ja opastaa heitä tarkastelemaan työtä tietystä näkökulmasta. Tästä viestistä voi myös olla hyötyä, jos usko joutuu koetukselle esitys-sarjan aikana. Älä kuitenkaan pidä tätä listaa minään sillä mulla on rajallinen näkökulma, vertaan työtäsi ensikädessä omiin töihini…

Luokittelen työsi “tehtävä orjentoituneeksi -performanssiksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että työ kehittyy ja tulee tulkituksi asettamiesi tehtävän ehtojen mukaisesti. Teoksestasi kerrottavat ehdot (päivämäärät ja kellonajat ja sekä “lukea Toijalalaisille mitä he haluavat kuulla.”) antavat yleisölle keinoja lähestyä sitä mitä teos merkitsee. Lisäksi he tulkitsevat työtä sen mukaisesti miten sinä persoonana ratkaiset kunakin esityskertana vastaantulevat haasteet (väsymyksesi ja “odottamattomat asiat”) sekä esityksen pitkäkestoiset vaikutukset (kyllästymisen). Työn muoto on siis osa sen sisältöä, tyypillisesti tehtävä orientoituneissa performansseissa on juuri näin.. Työn ehdot muodostavat taideteoksen merkityksen.

On kiinnostavaa seurata miten ajatuksesi Toijalasta, esityspaikasta ja elämästä muuttuvat esityksen aikana. Muista kirjata joka päivä pari lausetta ylös. Osata sitä varten vaikka hieno ja kallis “moleskin” vihko. Muistiinpanot ovat tärkeitä sillä esityksen aikana keräät ja luot paikallista historiaa… …Kirjoitus työn avulla voit palata työn etenemisen aikana havaittuihin solmukohtiin. Niin ongelmiin kuin palkitseviin kokemuksiin.

Ota huomioon, että yleisö mahdollisesti yrittää ruveta keskustelemaan kanssasi esityksen aikana. Tälläisten kohtaamisten aikana he varmasti kertovat paikasta tarinoita. Mielestäni voit ottaa keskustelut osaksi esitystä vaikka pidät kiinni tehtävästäsi. Voit myös kirjata havaintojasi esityksen aikana. Kirjojen lukeminen on työn viitekehys. Käytännössä tilanteen lukeminen (ja muistiinpanojen kirjoittaminen) on osa työtä. Käyttämäsi kirjat ovat välineitä esitykselle, ehkä lavasteisiin verrattavia esineitä tai työkaluja.

Yleisö tulee pitämään työtäsi pitkällätähtäimellä arvossa sillä tulet tietämään paikasta jotain mitä he eivät tiedä. Todennäköisesti he haluavat keskustella kanssasi esitysten aikana ja jopa keskeyttää sinut. He mahdollisesti kokevat työn uhkaavaksi sillä se poikkeaa totutusta. He haluavat myös keskustella kanssasi koska haluavat osallistua edustamaasi ihmiskuvaan (rohkea taiteilija). Molemmissa mielissä on hyvin tärkeää, että jos joku haluaa alkaa horista omiaan niin kuuntelet heitä. Esityksesi ei voi mennä oikein tai väärin. Vaikka käyttäisit koko kesän jutellen ihmisten kanssa (aina eri kirja kädessä) se olisi onnistunut työ. Työn merkitys syntyy rakenteensa lisäksi sen seurausten myötä. Varmaankin syy miksi valitsit performanssin Näkymän työksi on juuri se, että haluat tarkkailla työn seurauksia. Ainostaan tämän kaltainen paikkasidoinnainen pitkästoinen performanssi antaa mahdollisuuden työn seurausten ja vaikutusten tarkkailuun.

Työsi viittaa rakenteensa kautta esimerkiksi seuraaviina asioihin.

Noudattamalla tarkka esiintymisaikataulua esityksesi rinnastuu kellokortilla tehtävään työhön. Näin se vertautuu “viralliseen työhön” ja esittää, että samoja ehtoja ja rakenteita noudattava “mieletön työsi” on yhtä arvokasta kuin työ esim. tehtaassa. Tämän seurauksena “virallinen työ” näyttäytyy uudessa valossa. Viralliseen työhön kuuluvat rutiinit ja aikataulujen noudattaminen näyttäytyvät rituaalisina. “Virallisen työn” rituaalisuuden kommentoiminen on kiinnostava taideteko.

Olemme puhuneet kiinnostuksestasi iltasatujen-lukemisen rituaalisuuteen. Rituaali vie lapset hetkeksi pois tästä maailmasta. Aikuisen näkökulmasta iltasadun vastakohta on päivän arki. Tässä mielessä on merkittävää, että esityksesi toteutuu virallisten työaikojen ulkopuolella ja kesäloma sesongin aikana. Mahdollinen tulkinta on esimerkiksi, että arki (mahdollisesti naisen arki lapsen kanssa) on yhtä kunniallista työtä. Tähän tulkintaan osuu myös satujen (esim. Grimmin veljesten) tiukat moraalikoodit, joissa naiset ovat passiivisia prinsessoja ja miehet prinssejä. Sadut kasvattavat lapsia sukupuolisesti eroteltuun maailmaan. Satujen esittämä utopia toteuttuuu myöhemmin työpaikka hierarkioissa.

Pidän myös ajatuksesta tehdä esitystä kellokortin mukaisesti sillä taiteilija nähdään usein kunniattomana ja kurittomana. Työsi kommentoi tätä myyttiä. Erityisen hauskaksi tämän kommentin tekee se, että olet sisällyttänyt työn ehtoihin arvaamattomia elementtejä. Työ on loppupeleissä kuriton. Esitysten kesto voi vaihdella ja jopa alkamispäivä on kalenteriin vaikeasti sovitettavissa. Näin esitys näyttäytyy leikillisenä… se leikkii odotusten kanssa. Aikuiset eivät leiki työpaikoillaan vaan he tekevät työtä. Tämä esitys osoittaa olevansa kommentti aikuisten työlle viimeistään leikillisyytensä ja arvaamattomuutensa myötä. On ajankohtainen kommentti, että kaikkea työtä kuuluisi tehdä kurittomasti.

Töissä pidetään kuria yllä usein naurettavillakin keinoilla (pukeutumis etiketti, työntekijöiden kulkupassit) ja kuri ei yleensä palvele mitään. Se ainoastaan merkitsee eroa muun elämän (joka on aina impulssiivista) ja työn välillä.

Esityksesi on kiinnostava sillä se hyödyntää niin monia tavalliseen arkeen kuuluvia asioita. Se hyödyntää niitä niin korrektisti, että vaikuttaa miltei normaamilta tapahtumalta. Hakeudut luontoon lukemaan kirjoja. Tämä on selkeä ja normaali juttu. Työn erottaa esitykseksi se, että luet kirjoja ohjelmallisesti ja toimit osana Näkymä09 tapahtumaa. Taidekonteksti ja eritoten performanssi konteksti tosiasiassa hankaloittavat työn vastaaottaista. Taiteilta odotetaan mahdollisesti jotain elämää suurempaa. Yleisö saattaa osoittaa pettymyksensä työhön: “Miten niin tämä on muka taidetta!”. Tämä pettymys on odotettavaa. Se on mielestäni seurausta tiukasta institutionaalisesta hallinnosta, joka esittää tietävänsä asiat paremmin kuin kansa. Kun ensikädessä institutiot määrittävät mikä on taidetta on kaikkien institutioita vastustavien tehtävä vastustaa taiteen määritelmää. Älä huoli siitä sillä esityksen “ei taiteeksi tekeminen” on kansan tervettä vastarintaa. Pidä huolta siitä, että työ pysyy sulle merkityksellisenä.

Tavallisen, normaalin elämän ja epätodellisen taiteen suhde tulee kivasti käsitelty valitsemiesi kirjojen myötä. Työ peilaa paikkaa suoraan. Kirjat ovat merkityksellisiä suoraan sen myötä, että ne ovat kirjoja, joita Toijalalaiset todella lukevat eniten. Valitsemasi kirjat, kirjaston luetuimpien kirjojen joukosta kertovat jotain oleellista Toijalasta, sen mielen laadusta ja ihmisten kiinnostuksista. Kirjat eivät esitä olevansa merkityksellisiä, ne ovat merkityksellisiä! Tämä on tarkeä juttu. Toijalalaisten eniten kirjastosta lukemista kirjoista saisi esineinä vaikka mitä. Niistä voisi rakentaa kaupungin portin jne. Olisi kiva jos voisit jakaa lukemiesi kirjojen nimet. Voit käyttää niitä jossain yhteydessä…

“Iltasatu”. (6.-31.7 klo. 18:00) Tänä aikana Ulla Kiviluoma “Lukee Toijalalaisille mitä he haluvat kuulla.”

Posted on

[Fi] Näkymä09: Töiden yhtenäisyydestä sekä kanaverkosta ja minimalismista.

Teksti on kirjoitettu Akaalla toteutettavan Näkymä 2009 ympäristötaidenäyttelyn taiteilijoiden tarpeisiin.

Olen sulatellut viimeisen kerran henkilökohtaisten taiteilijatapaamisten antia ja yrittänyt selvittää mistä taiteilijat ovat yksilötasolla kiinnostuneita. Parhaiten työt ovat auenneet kirjallisten selostusten kautta. Toisaalta jotkut ovat tottuneita puhumaan omista töistään ja olen saanut ainakin kohtuullisen käsityksen teoksista myös keskustelun myötä. Tilanteet, joissa koko ryhmä kuuntelee, kun joku kertoo teosideastaan on varmaan aika vaativia tälläiseen harjaantumattomille. Mutta yhteisistä keskusteluista on pitkällä tähtäimellä hyötyä. Ehdotan, että varsinkin jos ei ole vielä harjaantunut taiteilijana niin kirjoittaisi ideoitaan ja suunnitelmiaan paperille. Näin koko ajan kehittyvä idea voi jalostua tekstin varassa, eivätkä impulssiiviset visiot häivytä alkuperäisiä suunnitelmia. Kirjoitustyöstä olisi hyötyä kaikille.

Henkilökohtaisissa tapaamisissa olen pyrkinyt saamaan selville mitkä kysymykset motivoivat taiteilijoita ja yrittänyt jalostaa töitä niin, että taitelijan motiivit olisivat joko luettavissa työstä tai vaikuttaisivat yleisön käytökseen suoraan. Lisäksi olen puuttunut rohkeasti materiaalivalintoihin. Sijoittelut ovat loksahtaneet toistaiseksi hyvin paikalleen.

Alussa luulin valtaosan taiteilijoista olevan kiinnostuneita luonnon materiaaleilla työskentelystä. Pienissä erissä on valottunut, että luontosuhdetta käsitellään useissa töissä vastakohtien ja kontrastien avulla. Suunnitelluissa töissä käytetään rohkeasti muovia, nailonia, betonia, kanaverkkoa ja lasikuidustakin on keskusteltu. Pidän tästä suunnasta. Monet ryhmäläisetkin kokevat että tasapainoisen luontosuhteen saavuttaminen olisi toivoton tehtävä. Huipputeollisia tuotteita, kuten kanaverkkoa tai nailonia, voi hyödyntää luonnonilmiöiden ehdoilla. Monissa töissä materiaalinen teollinen tausta korostaa herkkiä luonnonilmiöitä ja luonnonmuotoja.

Näkymä09sin valmistelun aikana henkilökohtainen käsitykseni kanaverkosta on muuttunut. Alussa ajattelin, sen olevan aina kompromissi. Materiaalia, joka on halpaa, tilapäiseksi tarkoitettua (epäuskottavaa) ja rumaa. Ryhmäläiset suhtautuvat siihen ongelmattomasti ja pienissä erissä olen alkanut pitää kanaverkosta. Herkuttelen ajatuksella, että kanaverkko olisi voinut olla minimalistien suosima materiaali. Se täyttää ehdot hyvin. Jokainen kuusikulma on virheettömän kokoinen, sitä valmistetaan satojen tuhansien kilometrien erissä ja sitä valmistetaan tarkkojen matemaattisten mittojen mukaan. Erityisen kiinnostavaksi sen tekee sen herkkyys. Kevytkin kosketus pilaa sen täydellisyyden. Monissa naisille suunnatuissa harraste lehdissä sitä käytetään erilaisten koriste esineiden runkona. Uskoisin, että se on valikoitunut naisten suunnattuun harraste-työhön sillä sen muokkaaminen on kevyttä ja materiaalia on helposti saatavilla. Näistä lähteistä tarkastellen vaikuttaa siltä, että kanaverkko on sukupuolettunut materiaali.

Sillä on myös kiva englanninkielinen nimi: “Hex Netting Fence”. Englannin kielisestä wikipediasta löytyy sille merkittäviä käyttökeinoja. Mm. Psykologi Harry Harlow on käyttänyt sitä luodakseen “sijais-äitejä” Rhesus-apinoille. Kokeiluissa kanaverkko “äidit” herättivät koeapinoissa vähemmän kiintymystä kuin vaatetetut “äidit”, vaikka kanaverkko “äideille” oli istutettu imettämisen mahdollistavat nännit. Se on siis tieteellisesti todistetusti luonnotonta. Tämä lisää sen uskottavuutta Näkymä09sin teollisten materiaalejen joukossa. On kiinnostavaa, että kanaverkoa käytetään yleisesti juuri luonnon hallinnassa. Sillä suojataan puiden juurakoita riistalta ja rajoitetaan elukoiden liikkumista.

Verkosta löytyi aiheeseen liittyen myös valtavasti “Chicken Wire” otsikolla nimettyä musiikkia. Kokonaisia albumeitakin! Alla lista last.fm palvelusta löytetyistä kappaleista.

Mutta palaan vielä siihen mihin suuntaan olen ohjaamassa meitä henkilökohtaisissa tapaamisissa.

Tämä liittyy viestintään. Valtaosa julkisesta viestinnästä pyrkii olemaan tehokasta ja nopeaa. Viesti koitetaan saada perille mahdollisimman nopeasti ja esteettömästi. Tästä on hyötyä mainonnassa, liikennemerkeissä, väittelyssä ja koulukasvatuksessa. Nopea viestintä pohjautuu usein nokkeluuteen ja innovatiivisuuteen. Asia sanotaan ytimekkäästi tavalla, jolla sitä ei ole totuttu kuulemaan. Seurauksena on välitön mielenkiinto ja tämän myötä viesti todennäköisesti menee perille. Seurauksena viesti on usein yksinkertaistettu: “Osta tai opi tämä!”. Monet taideteoksetkin pyrkivät viestimään tehokkaasti. Runebergistä tehty näköispatsas kertoo välittömästi henkilön olevan mies ja nopeasti on pääteltävissä tämän olevan runoilija (patsaan juuressa on nais-muusa kirjapinon kupeessa). Viimeistään patsaan ryhdistä ja katseesta on pääteltävissä hänen suuri arvonsa. Nykytaideteokset pyrkivät usein samanlaiseen tehokkuuteen. Innovatiivinen toteutus, ennen kayttämättömät materiaalit ja aikaisemmin käsittelemättömän aiheen valinta takaavat tietyn huomion taidekentällä ja huomio takaa viestin läpimenemisen.

Taiteenkenttä antaa kuitenkin mahdollisuuden aivan toisenlaiselle viestinnälle. Teoksen toteutuksen tai idean ei tarvitse olla kekseliäs ollakseen hyvää taidetta. Taideteoksen ei tarvitse avautua, jotta viesti menisi perille vaan työ saa jäädä kokemukseksi, jonka viesti puretaan kuten. Elokuva antaa tästä hyvän esimerkin: Pystyn suoralta kädeltä kertomaan mitä Andy ja Larry Wachowskin “Matrix” elokuvassa tai George Lucaksen “Tähtien sodassa” tapahtuu, mutta en osaa selittää, mitä juuri Ylen Teemalla näytetyn Jean-Luc Godardin “Alphavillessä” tapahtuu. Matrixen tapahtumat on järjestety valmiiksi sulatettuun muotoon mikä helpottaa muistamista. Alphavillessä ei oikeastaan ole tapahtumia vaan sattumuksia… Elokuvan voisi leikata uuteen järjetykseen enkä huomaisi eroa. Muistan siitä ensikädessä yksityiskohtia, joiden tulkitsin olevan merkityksellisiä elokuvaa katsoessani. Mutta tunnen saavani kokonaisuuden otteeseeni ainoastaan katsoessani elokuvaa. Kun se loppuu niin se loppuu. Toisin kuin Matrix jonka tapahtumat voisin kertoa iltasatuna.

Kenenkään ei tarvitse yksinkertaistaa ideaansa teoksesta tullakseen ymmärretyksi.

Chicken Wire (4:04) Pernice Brothers (1,793 listeners)
Chicken Wire (2:59) The Felice Brothers (1,924 listeners)
Chicken Wire Lady (4:08) The Blues Magoos (737 listeners)
Chicken Wire (3:32) Quinn Walker (449 listeners)
Chicken Wire (Album) (4:04) Pernice Brothers (395 listeners)
Chicken Wire (4:05) The Pernice Brothers (150 listeners)
Chicken Wire (1:42) Thomas Newman (52 listeners)
Chicken Wire Ron Wood & Ronnie Lane (58 listeners)
Chicken Wire Gang (13 listeners)
The Chicken Wire (2:49) James (23 listeners)
Chicken Wire Lady (4:07) Blues Magoos (26 listeners)
Chicken Wire (2:13) Roy Clark (27 listeners)
Chicken Wire (2:59) Felice Brothers (23 listeners)
Chicken Wire (1:56) Ron Wood (11 listeners)
Chicken Wire (3:37) Lauren O’Connell (15 listeners)
Chicken Wire (2:01) Ronnie lane & ron wood (12 listeners)
Chicken Wire (3:45) Himlaväsen (8 listeners)
Chicken wire in rain (5:29) Jeph Jerman (13 listeners)
The Grueling Task of Mending Chicken Wire (5:57) The Americas (14 listeners)
Monkey Baby Hanging On Chicken Wire (3:25) David Yazbek

Posted on

[Fi] Näkymä09: Mihin “Yhteisöllinen voima” viittaa.

Teksti on kirjoitettu Akaalla toteutettavan Näkymä 2009 ympäristötaidenäyttelyn taiteilijoiden tarpeisiin.

Mun veli on töissä mega-yrityksessä. Hän työskentelee yrityksessä luovan työn alueella, tutkimus asioiden parissa. En ikinä nähnyt sen työpistettä koska paikka oli salainen. Se oli alimmassa kerroksessa isoa toimistorakennusta mutta isot ikkunat oli peitetty sälekaihtimin. Työpaikka oli mukava. Kaihtimien takana oli miellyttävä avoin tila, säkkituoleja, kertyneitä tai henkilökohtaisia esineitä ja vapaa kahvinkeitin sekä limuautomaatti. Ei harmaita toimisto loosseja, kylmine päätteinee vaan kaikki näki toisensa ja sai jättää kahvikuppinsa ja takkinsa lojumaan pöydän reunalle ilman, että se loukkasi muita. Tietokoneilla ei ollut yhtäpäljon merkitystä kuin keskusteluilla ja yhteisellä viestinnällä.

Mitä enemmän veli kertoi paikasta sitä selkeämmin se piirtyi mun mieleen taiteilija yhteisön jaettuna työhuoneena. Mega-yritys oli käyttänyt miljoonia luodakseen luovan työympäristön, joka kannustaa keskusteluun ja ideoiden jakamiseen. Silloin mulle valkeni, että taiteilija yhteisöt lepää kultasäkin päällä.

Hyvien keskustelu ympäristöjen luominen on vaativaa puuhaa. Ja se onnistuu parhaiten, jos keskusteluun osallistuvat jakavat yhteisen intohimon. Yritykset yrittävät kannustaa tähän intohimoon uudenaikaisella työympäristö suunnittelulla ja rahalla. Mutta esimerkki kertoo paljon: Englannissa maksettiin aikoinaan rahaa verenluovuttajille. Tästä tehtiin tutkimus ja paljastui, että rahan kannustamana ihmiset luovuttivat enemmän verta mutta se oli huono laatuisempaa kuin vapaa-ehtoisesti luovutettu veri! En tiedä miten veren laatua arvioidaan. Mutta tiedän, että intohimoisen työpanoksen tunnistaa tavasta, jolla Akaalaiset puhuvat Näkymästä, sen historiasta ja matkan aikana sattuneista kuriositeeteistä.

Näkymän tuottaminen tyhjästä ilman vapaa-ehtois panostusta ja hartiavoimia maksaisi satoja tuhansia. Jos taiteilijoita ei innottaisi halu tehdä töitä paikallisen yhteisön hyväksi ja jakaa mielipiteitään, heille tulisi maksaa tuhansia euroja näkemästään vaivasta. Jos kaikki näyttelyyn osallistuvat taiteilijat kutsuttaisiin paikalle ammattitaiteen kentältä heiltä veisi kuukausia tutustua Akaan seutuun. Eikä tulos olis paikallisille yhtä läheinen ja merkittävä kuin Näkymä potentiaalisesti on.

Painotan, että vaikkei rahaa liiku ei tarkoita sitä, etteikö töiden tuottama arvo näkyisi Akaalla. Keskustelin viimekerran taiteilija tapaamisen jälkeen nuorison kanssa juna-asemalla. Ysiluokkalaiset tietää Näkymän hyvin.

Kysyin: “Mitä ootte mieltä.”

Ja eräs vastasi: “Jaa.. No sehän on aina ollut siellä. Lapsesta asti.”

Näkymän puuttuminen merkitsisi tälle ikäpolvelle muutosta. Sen olemassaolo ja toistuminen on paikallinen tapa. Jos tätä vertaa nuoruuteen Helsingissä niin vasta omien taideopintojen aikana sain tietää, että Mätäjoessa (Malminkartanon ja Kannelmäen välissä) kesälomilla kivittämäni hökötykset olivat osa ympäristötaitetapahtumaa.

Kynnys osallistua moiseen tapahtumaan olisi ollut mahdoton ylittää. Itseasiassa kesien aikana Mätäjoen taideteoksiin kohdistunut sabotaasi oli osaltani seurausta siitä, että suhtauduin paikkoihin henkilökohtaisesti. Jostain syystä siellä oli jotain muuta kuin mitä piti, paikka oli olevinaan jotakin ja se piti nopeasti muuttaa takaisin siksi epämääräiseksi tunkioksi, jossa oltiin lapsesta asti leikitty. On muuten outoa, että ympäristötaidetta voidaan tuoda jonkun taiteilijan toimesta sellaiseen ympäristöön, jolla taiteilijalla ei ole henkilökohtaista sidettä. Ympäristö on laaja käsite, metsä, suo tai joki mutta ympäristöä ei voi lähestyä käsitteen kautta neutraalisti koska ulkopuolisen näkemä mätäs on paikalliselle suuntaviitta kotiinpäin. Näitä asioita kannattaa ottaa huomioon.

Kaikista metsistä löytyy ihmisen jättämiä ready-made tilateoksia, majoja ja eritavoin aseteltuja puita, ehkä vanhoja penkkejä ja nuotiopaikkoja. Periaatteessa luonnon roskaaminenkin on viestintää. Varsinkin vaeltaessa huomaa, että edelliset menijät on jättäneet jälkiä toimistaa. Jonkun kiven päältä löytyy karkkipaperi tai kaljatölkin kansi ja siitä voi päätellä, että tässä olisi hyvä paikka levähtää. Tässä mielessä voisi ajatella, että suomalaisella kulttuurilla on erityinen mahdollisuus juuri ympäristötaiteen alueella, koska valtaosalla on rekisterissä tapa lukea pieniä merkkejä ja viestejä villin luonnon seasta. Tätä voisi hyödyntää sellaisenaan.

Palataan aiheeseen. Akaan nuoriso on hieman syrjässä Näkymän toimista. Olisi hyödyllistä tuoda heitä mukaan. Keskustelin aiheesta näyttelyyn osallistuvan Paula Lehtosen kanssa, jolla oli terävä pointti: Jos aloite osallistumiseen ei tule joltain ryhmältä itseltään on yhteistyö projektin tekeminen toivotonta. Aloitteen tekijällä on aina älyllinen omistus-suhde työhön ja työhön osallistuvien näkökulma määrittäytyy aloitteen ehdoilla. Jos Paula olisi syntyään Akaan nuorisoa hänen olisi mahdollista ryhtyä töihin tarpeen oikeuttamana. Nyky-nuoriso saisi siten edustajan, joka ymmärtäisi paikan keskustelukulttuuria syvällisesti.

Toivottavasti kaikkien Näkymien aikana tehty työ mahdollistaa sen, että Akaan nyky-nuoriso polvesta voi kirvota kiinnostuneita osallistumaan Näkymään. Tai, että ympäristötaiteen vuotuinen näkeminen saisi ihmisiä kuvittelemaan uusia mahdollisuuksia koko Akaalle, vaikka matkailu yrittäjyyden kuin kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Kun on vuosi toisensa jälkeen nähnyt järven rannalle nousevan käsintoteutettuja, intohimoisella vaivannäöllä tehtyjä teoksia; voisi kuvitella, että kynnys perustaa Akaalle ensimmäinen sarjakuva-kahvila olisi matalampi.

Posted on

[En] GIMPOS: ”’G”’estures as ”’I”’nput ”’M”’ethod to ”’P”’erform ”’O”’perations ”’I”’n ”’S”’oftware

Originally written in Keosto.org wiki. Posted here for safe keeping and cleaned in light of “Patent Pending” text published in Rhizome 2013.

”’SIMPLE”’ (Monologue of a web-video): Hi. My name is … and I am here to share with you a way you can protect human gestures from being patented. If you don’t know about this subject, search online for “patented human gestures”. In short software companies are patenting movements a user makes when interacting with computers such as smart-phones. Technically they are not patenting these movements but the ways computers read specific “gestures”. This however means, that some “gestures” are not permitted in relation to some computers and software! This is mostly discussed when talking of touchscreens but also applications which read the users facial expressions and body-movement are being developed.

This means that some expressions of the human body in the presense of specific devices will be effected by patent laws. I think it just plain ”’WRONG”’. For one: This makes it impossible to create free software which would be used by the same movements. For two: In the future all of the expressions of the human body might be effected by patents owned by corporations! Thirdly: A new language of interacting with computers is developing. Think what would have happened if some one had patented the letter ”’A”’ when we begun writing our languages. This would have killed the development of written word.

Fortunately there is a feature in patent laws which will help us protect “human gestures” from being patented. An invention has to be original to be patented. So, I urge you to do the following: Think of a movement and something you´d like software to when it reads this movement. Make a video showing this movement and describe what this movement would do in a software. This way your video will serve as a “prior art case” which means that it cannot be patented and it will belong to the commons.

=”’AIMS OF THE PROJECT”’=
In addition to what is mentioned in the ”’SIMPLE”’ introduction, the GIMPOS project is tapping into – and researching questions of human-computer relationships and the politics of touch and movement based user interfaces. The project is motivated with the idea that if gestures made in the presence of a computer would be understood a dance, then these choreographies would be the intellectual property of their inventor. Besides making it impossible for certain companies to patent these gestures, this would develop micro-businesses for choreographers and other creative live-artist as they could be able to develop gestures for the use of software developers (and licensing them as they see fit).

During this project a video library of such choreographies will be created, business models studied and the concepts of cybernetic space researched. If you or your friends are interested in contributing feel free to use this this wiki. (keosto.org)

The project suggests that a computer creates a (on- or offline) cybernetic space around it which is comparable to any other performance space or venue. For making video of these “gestures” each creator may licence their choreography the way s/he sees fit. The choreographies are to be documented with a single camera. Gestures are to be show in front of a “neutral” background. If the maker sees fit a BW ruler (marking 5 centimetre blocks) may be placed behind the “dancer” so that the gestures may be measured. Spoken word describing the actions of the dancers is heard in the video. Thorwad the end of these videos some ideas on what this dance would enable in the computers is presented.

This project is written in [[SLP]]. (Socio linguistic programming – It had an article in keosto.org back in the day.)

=”’SOME EARLY SYNOPSES”’=
==This text is the tech introduction to the project.==
This is a video introduction to the project “Interacting with a computer using specific movement combinations (referred here as “CHOREOGRAPHS”) and gestures (referred here as “DANCE”) as input method to perform operations in software” or shortly “Choreographed Dances for Interacting with a Computer”. This project produces a collection of choreographies which a user may exercise when interacting with computers such as laptops, smart-phones or other computer powered devices. The movements and gestures of the user, referred and presented here as dance, are read by a software in the device as inputs and used to control its behaviour and interaction with the user. These choreographies are presented in video episodes and are to be considered as dance- or live- artworks documenting choreographies. Thus they protected by international copyright laws and are the creators intellectual property.

The reason these choreographies are protected by copyright is to prevent companies, which are not carrying social and ecological responsibility from patenting these gestures for use in device interfaces of their proprietary or open source software. If a license which forces such companies to carry social and ecological repressibility, is found it will be used to share these innovations to the commons. An other motivation for making these videos showing “human gestures for controlling computers” is to claim these gestures into to commons and thus preventing anyone from patenting these gestures in the future.

===Donald Duck as prior art===
As an example of this method of protecting “human gestures” from falling under patent laws is the “Donald Duck as prior art” case. A Danish inventor by the name Karl Krøyer came up with a method for raising a sunken ships by pumping buoyant bodies (such as plastic balls inflated which air) into the ship to achieve upward lift to bring the ship back to the surface. He received patents from many countries for this invention. According to the story, the Dutch Patent Office found a 1949 issue of a Donald Duck magazine which featured a story, titled “The Sunken Yacht”. In this story a ship is raised by stuffing it full of ping-pong balls. Since an invention has to be new to be patentable, Karl Krøyers application was refused in by the Dutch Patent Office. A Donald Duck episode discloses the same technique as that which is claimed in the patents.

Claiming “Choreographed Dances for interacting with a Computer” as artworks these movements and gestures will be protected by copyright. After the copyright expires these choreographies will belong to the commons. For the time being this will permit any developer from producing software which utilises these gestures to control a computer. The reasoning is that dance- and other live-art works are planned and constructed in relation to the space and site they are performed in. A number of post-structuralist theorists have pointed out that space is socially constructed. Space is a concept underpinned, simultaneously, by historical, geographical, social, political, cultural and technological significations. We argue that computers equipped with sensors working as gateways to online or offline cybernetic space produce a sense of space.

Computers equipped with sensors, such as cameras and motion sensors, enabling software to track for example the facial expressions and recognising walking patterns of the user effect her/s consciousness of cybernetic space. A computers quipped with such sensors produces a “device specific microscopic cybernetic space” around it, inside of which people are aware that they might be tracked. This phenomenon could be understood as the “presence of the computer” and is comparable to the gaze of the camera.

An example serves this argument best. As people become aware that there is a camera present they alter their behaviour. The direction where this camera is looking is not the only scope affecting people. People behind the camera are aware that they are not in the picture frame and know that their decision of “not being in the picture frame” is understood by the watcher as a deliberate sign. This sign is given non-verbally. A camera might be automated and people might not be aware if it is on or off. Nevertheless they alter their behaviour in it´s presence. The same goes for any sensor available of gathering information.

In her classic book, On Photography Susan Sontag referred to several aspects of ‘photographic seeing’ which are relevant in the current context. A quoute from this book goes as follows:

“To photograph is to appropriate the thing photographed”

A derived quote from the book goes as follows “To identify is to appropriate the thing identified”.

All of these dances are performed in this cybernetic space. And software which creates “device specific microscopic cybernetic spaces” inside of which users interact with the computer in similar manner as shown in these videos is in direct violation of international copyright laws. Whether or not, gestures to control computers should be able to be patented in the first place is open for debate. Despite controversies many software and hardware companies do this. An analogy to the world of art would be that a cartoon characters may be intellectual property of the creator. But the style in which this character is drawn cannot be. In comparison, what a software does can, for arguments sake, be patented but the way a person interacts with it ought not be.

===Visual guidelines===
For these presentations it is not important to show how software tracks and reads the gestures of the user or what kind of sensors the software uses to track and read the gestures of the user. The computer is represented by a sheet of paper displaying following symbols: They eye – symbol represents the camera and luminosity sensor of the device. The arrows represent GPRS, compass and other position sensors of the device. The ear symbol represents the microphone, mouth is for the speaker, and the hair represents both touch and motion sensors of the device.

These choreographies will remain the sole intellectual property of the creator for time covered by international copyright laws. If the owner of these works sees fit s/he may license these artworks to interested parties. For documenting choreographies used in dance or other performances there is a method called Labanotation. Labanotation is a complicated movement notation system invented by Rudolf Laban.

Unlike music, where there is a limited range of notes an instrument can play, the human body can make an unlimited number of different movements or shapes. Labanotation is a complex system and using this method is expensive and time consuming. Like most performances these choreographies are not recorded using Labanotation. Instead of this these artworks are documented using video. Each gesture is recorded form two sides. This material is enhanced with absolute best method for passing choreography down from generation to generation: word of mouth.

==This is the extro shown after choreographed gestures==
This episode was a part or “Interacting with a computer using specific movement combinations (referred here as “CHOREOGRAPHS”) and gestures (referred here as “DANCE”) as input method to perform operations in software” – Project which produces a collection of choreographies which a user may exercise when interacting with computers such as laptops, smart-phones or other computer powered devices. These choreographies are presented as video episodes and are to be considered as dance- or live- artworks documenting choreographies. Thus these movements are protected by international copyright laws and are the creators intellectual property.

(The license might be different for each work. A better license (by the name of [[THL]]) for these works is being developed.)

You are allowed to share and creative derivative works of this video if copies or derivative works are made and shared for free and in free file formats. No copies or representation (screen-shots or other) of this video are allowed in other then free file formats. You are allowed to show this video, and representations of it in private. You are allowed to show this video, and representations of in public if these events promote anti-copyright/patent policies. Such events may produce revenue for either you personally or an organisation. Profit is to be used to promote anti-copyright/patent policies or to make your personal of organisations “free culture activities” sustainable.

Copies of this work are to be tagget in the following manner: In the name of this clip you´ll find a number. When you make a copy of this clip you must replace this number with an accenting number. The material Dicknson Modelling shares are referred as 0, first copies of this with the number 1, copies of 1 as 2 and so forth. You must state the original name of this work and the tag used to index it if you use it in derivative works. If you do not understand these rights you may write to ?@storijapan.net

=Help needed=
#Validating that dances and choreographs “in the presence of a computer” are protected by copyright.
#Verifying theoretical notes (found in -This text is the introduction to the project-) on the “extended on- or offline device specific microscopic cybernetic spaces”
#Fixing terminology of the theory.
#General proof-reading
#Making a video library of gestures

=Stuff already underway=
#Finding researcher or other interested in preserving human gestures to the commons (and helping with the theoretical parts of the project) :)
#Finding person involved with such software patents to validate the text on a technical level.

=Links=
Design policy of intelligent space

http://ieeexplore.ieee.org/Xplore/login.jsp?url=http%3A%2F%2Fieeexplore.ieee.org%2Fiel5%2F6569%2F17812%2F00823378.pdf%3Farnumber%3D823378&authDecision=-203

An artwork on the matter

http://www.laramalvacias.org/

Learn to dance Ballet! (Torrent) http://www.darelease.com/dl/Learning+To+Dance+Ballet.html

Exploring what Here and Presence means using tele-immersive

http://itknowledgeexchange.techtarget.com/whatis/video-exploring-presence-technology-with-tele-immersive-dance-in-cyberspace/

Same on youtub:

http://www.youtube.com/watch?v=C2HqMAtQMsY e]

Sensing and Immersed Environments (Youtube -lecture)

Great list of resources on dance and technology (made 1995)

http://alumni.cse.ucsc.edu/~michelle/dance.html

From Cyber Space to Cybernetic Space: Rethinking the Relationship between Real and Virtual Spaces (Some useful stuff

http://jcmc.indiana.edu/vol7/issue1/mitra.html

Cybernetic Space: Bringing the Virtual and Real Together (Some useful stuff)

http://www.jiad.org/

Dan Graham – Time Delay Room

==Organisations etc.==

http://mutamorphosis.wordpress.com/

http://www.ne.jp/asahi/tokyo/sd/index.html

Posted on

[Fi] xxx_group | 51 Performanssia: Jälkipoltto. Anti taidetapahtuma 2008, Kuopio

Vieraissa

Purettuamme tuoleja ruuvimeisseleillä ja nakeltuamme arvotauluja yleisön nauraessa, jätimme lahjaksi konvehtirasian ja kiitoskirjeen.

Performanssin esittäminen tuntemattoman ihmisen kodissa on mieletön idea. Moisen keksiminen ei olisi tullut tyhjästä mieleen. Anti-taidetapahtuman päätös rakentaa tapahtuma pitkälti yksityiskodeissa tapahtuvien esitysten varaan antoi tilaisuuden tunkeutua alueille, joissa esiintymisestä ei ole aikaisempia kokemuksia. Kun kodeissa esitetään taidetta se on tyypillisesti toteutettu tyhjissä tilapäisissä huoneistoissa tai huoneistossa johon taiteilijalla on välitön suhde. Samoin taideteokset, jotka käsittelevät kotia on usein tehty tekijän henkilökohtaisessa piirssä.

Kerron seuraavan kirjoituksen avulla esiintymisemme rakenteesta ja pyrin avaamaan tuntemattomien henkilöiden kotia esiintymis paikkana sekä kertomaan solmukohdista, joita tilannesidonnaisen pitkälti improvisoidun työskentely prosessin aikana kohdattiin.

Meidän tavat

Viisihenkisen xxx_ryhmän, 51 erillisen esityksen sarjan oli määrä muodostua vieraan kotiympäristön ehdoilla. Toiminnan oli määrä kestää 12 tuntia ja 14 minuuttia. Suunnitelmana oli 51 erillistä esitystä kehitettäisiin paikanpäällä vaihtuvan yleisön läsnä ollessa. Vaikka osa tempuista laadittiin keskusteluiden ja taustatyön perusteella etukäteen oli työn painopiste siinä miten valmiit ideat sovitettaisiin esiitymistilanteeseen. Samalla formaatilla toteutettiin myös ryhmän edellinen 12 tuntia kestänyt, 50 erillisen esityksen sarjan galleria Titanikissa järjestetyssä Teatterigalleria projektissa 2007.

Ryhmä koostuu eriasteisesti esiintymisessä harjaantuneista nuorista taiteilijoista, joita yhdistää prosessinomainen työskentely tapa. Kaksi jäsenistä käyttävät esiintymistä ensisijaisena ilmaisumuotonaan ja toinen pari työskentelee esineiden ja uusien medioiden parissa. Erilaiset lähtökohdat mahdollistavat monialaisen lähestymistavan esiintymiseen ja tilaan. Anti taidetapahtuman tarjoama koti-esiintymispaikkana sopi hyvin ryhmälle, joka on työskennellyt ja/tai asunut samoissa tiloissa pitkään. Nimi xxx_ryhmä kielii tavoitteestamme tehdä 100 erillisen esityksen sarja 24 tunnin aikana.

Työskentely formaatti mahdollistaa syvällisen paneutumisen esitystilaan sekä kehojen (esiintyjien, yleisön, tilan) välisten muuttuvien suhteiden kartoittamisen. Ryhmä työskentelee ikään kuin joukkona luotaimia, jotka hankautuvat esiintymispaikan rakenteita vastan, purkaen syntyviä jännitteitä esityksellisiksi kappaleiksi sekä esine sommitelmiksi. Edellinen sarjan pyrkimyksenä oli hahmottaa prosesseja, joiden myötä käyttäytyminen muuttuu esiintymiseksi. Painottaen hyvien ja pahojen tapojen jännitteeseen.

Tämän tutkimus jatkui myös 51 performanssin aikana. xxx_ryhmän työskentely tapaan kuuluu myös se, että kaikki erilliset työt videoidaan ja näytetään heti tapahtuman jälkeen esitystilaan installoituna. Videointi palvelee projektia kahdella tavalla: Ensinnäkin se toimii vaihtuvan yleisön joukossa jatkuvana tarkkailijana ja ylläpitää yleisön poissa ollessa tietoisuutta sen läsnäolosta. Toiseksi esityssarjan päätteeksi esitettynä videot mahdollistaa esiintyjien siirtymisen etäämmälle työstä, osaksi yleisöä ja jakamaan töistä tehtäviä tulkintoja yleisön kanssa.

“Kivat bileet, kenen kämppä”

Työn suunnittelun aikana ryhmä halusi lähestyä paikkaa anonyymina kodin prototyyppinä. Asukkaiden jättämiin merkkeihin haluttiin tarttua vasta paikanpäällä, sovittamalla valmiita näkemyksiä uusiin olosuhteisiin. Pyrkimystä tuettiin sillä, ettei huoneiden lukumäärän, asukkaiden määrän ja osoitteen lisäksi otettu selville henkilökohtaisempaa tietoa kodinomistajista. Mahdollisesti tästä seuraten työskentely ryhtyi mallintamaan tapoja, joilla koteihin ollaan viihde kuvastoissa nähty tunkeutuvan. Kotitilaa lähestyttiin monessa otteessa tv ja lehtimedioissa esitettävän kuvaston kautta. Työskentelyä sävytti sisustusohjelmat [Total Makeover Plan], jackass tyylinen kotivideo formaatti [Antikotivideo] sekä ruokaohjelmat [Pulla]. Sisustus -ja kokkiohjelmat toimivat eräinä harvoista referensseistä työskentelyyn.

Viihdemedian matkiminen näkyi niin esityksiä tallentavassa videotyöskentelyssä, kuin yksittäisissä esityksissä, joiden aikana huoneistoa saatettiin esitellä kuten asuntoa myydessä. Hyödynsimme “tunnistettavia kotiin liittyviä esityksiä”. Esitystilanteessa tunnistettavat toimintamallit ryhtyivät määrittämään avointa prosessia; kohdentaen esiintyjien toimia yksinkertaisiin formaatteihin. Mielestäni ryhmä mm. jakautui sukupuolen perusteella, miesten hakeutuessa uhittelemaan ja naisten esittäessä imurointiin sekä möbleeraamiseen liityvä temppuja. Kollektiivisesti formaatteihin ajautuminen purkautui ryhmän hyökkäyksiksi yleisöä vastaa, kärjistäen perf-taiteeseen liittyviä odotuksia ja klisheitä [sacrade vaginale] ja Pekka huutaa katolla.

Ele avata tuntemattoman ihmisen makuuhuoneen kaappi on itsenään voimakas mutta tilan muuttuessa julkiseksi eivät herkät eleet enää erottautuneet. Pyydettyämme erästä rouvaa etsimään hiivaa keittiöstä [Pulla] ja seurattuamme tämän mutkatonta tunkeutumista suljettuihin kaappeihin ja purkkeihin, kävi yhä vaikeammaksi tuoda esiin yksityisten nyansseja.

Nyanssien hälvettyä yleisöä ryhdyttiin ottamaan haltuun ja tekoja alleviivaamaan, toiminta turvautui kotiin ja esiintymiseen liittyviin kliseisiin. Ryhmän naiset päätyivät imuroimaan moneen otteeseen miesten kätkeytyessä saunaan. Parhaiten imuroinnin teemaa hyödynnettiin nostamalla Pia kattoa vasten [katon imurointi]. Roolien korostaminen vei huomion nimenomaisesta perheestä kaikkiin perheisiin. Toiminta yleistyi.

Etsiessämme merkkejä, jotka erottaisivat tämän kodin kaikista muista kodeista havaitsin, että omistajat olivat muuttaneet ensimmäisen tapaamisemme jälkeen erään taulun paikkaa. Lasitettu grafiikka oli siirretty eteisestä kirjahyllyn vitriiniin. Tämä pieni liike oli kiinnostava ja halusin käyttää esityksellisesti. Lähdin rakentamaan esitystä selittämällä yleisölle juurta jaksaen tekemästäni huomiosta. Kerroin ensimmäisestä tapaamisestamme omistajien kanssa ja heidän tuntemuksistaan esiintymistämme kohtaan ja heidän meitä kohtaan osoittamasta luottamuksesta. Puhuin ummet ja lammet, jotta yleisö pääsi kärryille suhteestamme omistajiin. Yritin siis yleistää yksityiskohtaa sen sijaan, että olisin käsitellyt asiaa yksityiskohdan ehdoilla. Jälkiviisaana olisin voinut sanaakaan sanomatta siirtämällä kuvan takaisin paikoilleen. Sillä pelkäsin, että kuvittamaton lähestymistapa ei olisi kertonut yleisölle tarpeeksi esineen suhteesta meihin päädyin käristämään luottamuksen teemaa pudottelemalla grafiikkaa korkeuksista Pekan ottaessa sitä kiinni.

Kyseisen esityksen tekeminen muulla kuin jackaas-korostetulla tavalla on tarkemmin harkitenkin hyvin vaikeaa. Kun tilaan syntyy henkilökohtaisia suhteita niiden jakaminen muulle yleisölle on hyvin vaativa prosessi. Kuten hyvissä bileissä kerrottavat kaskut. Pien’ ryhmissä keksityt vitsit liittyvät henkilöiden välisiin suhteisiin ja niistä kertominen ulkopuolisille onnistuu vain yleistämisen kautta. Samassa suhteessa esitettäessä paikan huomionottavaa taidetta sitä joudutaan yleistämään.

Tilaan liittyvistä yksityiskohdista joudutaan kärjistämään. Jos näin ei meneteltäisi ei tehty ele erottuisi ympäristössään vaan sulautuisi siihen normaalina mikä olisi ristiriitaista koska tilanne ei ole normaali. Tässä mielessä esityspaikaksi muutetun kodin henkilökohtaisten esineiden ja merkkien käyttäminen esitysten luomiseen oli lähtökohtaisesti mahdotonta. Vastaavissa esityksissä kannattaa tutkia kotia paitsi “mediaympäristönä” niin myös laitoksena/taloutena.. Tässä suhteessa parhaimpia tekojamme oli talouden hehkulamppujen vaihtaminen energiatehokkaiksi sekä Pekan rykäisy naapuritaloon; aikesissaan alentaa vessanpöntön veden kulutusta – Pirkkalehti niksillä. Pieleenhän sekin meni..

Monimutkainen jännite ulkopuolisten, kodin sekä kotikuvaelmien, välillä tuli käsiteltyä myös onnistuneesti. Omistajista työn aikana paljastuneita taustoja hyödynnettiin ryhmän asettautuessa hääkuvien mukaisiin poseerauksiin sekä Piian erotellessa keittiön esineistöä värien perusteella. Parhaimmillaan esitykset antoivat valtavasti virikkeitä jatkoa varten. Virikkeiden tuottaminen oli osa ryhmän motiivia, jonka mukaan koti on luovin tila. [VOGUE]

Nyrkin ja hellan välissä

Päivän aikana kehittyviä esityksiä oli määrä suunnitella ja kehittää yhdessä, keskustellen ja ideoiden. Ilmavasti sisustettu ja tilava kolmihuoneinen koti kuitenkin hankaloitti vuoropuhelua ja teki sen ajoin mahdottomaksi. Erilliset huoneet jaottelivat ryhmän jäsenet omiin yksityisiin koppeihin. Kodin jakaminen erillisiin huoneisiin on tärkeää eurooppalaiselle kotielämälle mutta yhteisönä toimivalle esiintyvälle ryhmälle tilan jaottelu aiheuttaa vaikeuksia. Se jopa estää yhtenäisen esiintymisen vaatimaa vuoropuhelua syntymästä. Jäsenet päätyivät kehittelemään ja esittämään töitä samanaikaisesti, toisistaan välittämättä.

Yhteentörmäyksiä sattui ovia availtiin kesken yksityisten hetkien.

Valtaosa esityksistä kehittyi avarimmassa tilassa, keittiön ja olohuoneen yhdistelmässä, josta makuuhuone ja lastenhuone erottuivat. Viimeistään arkkitehtoniset ratkaisut johtivat yhdessä isolukuisen yleisön ja tilan muuttamispyrkimysten seurauksesta johti sen muuttumiseksi esiintymis areenaksi. Olohuoneeseen muodostui lavankaltainen tila, jossa esityksiä tehtiin suurin piirtein kohdassa, jossa television voisi kuvitella olevan.

Lavan syntymiseen vaikutti myös yleisön hakeutuminen turvalliseksi ja neutraaliksi kokemaansa paikkaan, soffalle. Yleisö ratkaisi vieraassa kodissa olemisen jännittävyyden luomalla kollektiivisen turvatilan, josta se viesti uusille katsojille tekemällä myös heille istuin tilaa.

Erillisiä huoneita hyödynnettiin esitys intensiteetin muuttamisessa. Se mahdollisti yksityisten tilojen muodostamisen. Paula esiintyikin pitkän tovin lastenhuoneeseen luukittautuneena paljastaen siellä tapahtuvia asioita ainoastaan kameraan kytketyn TVn välityksellä. Yleisö seurasi tapahtumia olohuoneen soffalta istuen.

Makuuhuone oli Anti tapahtuman aikana kodeissa esitettyjen töiden eroottisen huomion kohteena. Näin pääsi käymään myös ryhmällämme. Juuri makuuhuoneessa esitettiin enemmissä määrin esiintyjän ja yksittäisen yleisön jäsen kanssa tapahtuvia töitä. Makuuhuoneessa kerrottiin tunteista ja rakkaushuolista tuntemattomille ihmisille ja sitä naisen toimesta yhdelle mieshenkilölle kerrallaan.

Käydessäni tapaamaan kodinomistajaa ennen esiintymistä halusin selvittää rajaehtoja joita esiintymisellä tulisi olemaan. Tiloja, joita toivottaisiin käytettävän vähemmän, esineistöä jota emme saisi käsitellä. Tällaisia ei kuitenkaan tullut keskusteluissa ilmi. Sillä rajaehtoja ei ollut työ kehittyi omien rajojemme varassa. Näiden kokeilu tuntui selkeältä tavalta tutkia kotia. Rajojen hakeminen ei kuitenkaan ollut esityksen pyrkimys. Tavoitteena oli herkkien alueiden tunnistaminen ja avautuminen prosesseille, joita yksityiskohtia kohdatessa seurasi. Yksityiskohtaisia virikkeitä oli tarkoitus hyödyntää oman käytöksen ja reaktioiden muutuessa esityksiksi. Virikkeiden haku muuttui ajoin rituaaliseksi häpäisyksi. [kuva: “Purkissa”]

Ajatukset siitä, että koti tilana toimisi nelihenkisen esiintyjä ryhmän viidentenä jäsenenä muuttui ajoittain hyökkäykseksi kodin normeja vastaan. Omistajien “konservatiivisena” esittelemän asunnon epäpersonoiminen oli yksi ennakoimattomista prosesseista. Kamppailua käytiin mm. naamioimalla kodin lastenhuonetta teipeillä, perunanuijilla ja mustilla muovisäkeillä kauhuelokuvan näyttämöksi [lapsen huone] sekä vandalisoidessa hääkuvia [face off].

Mutta koti osoittautui paikoin ylivoimaiseksi vastustajaksi. Esiintymisympäristö häiritsi esitystä. Tästä kertoo parhaiten keittiön kello, joka oli omistajiensa mukaan säädetty käymään 10 minuuttia etuajassa sotkien ryhmän aikataulun useaan otteeseen.

Siirryimme ajoin emäntien ja isäntien asemasta tungetteleviksi vieraiksi ja yleisön sympatiat kääntyivät asunnossa elävien puoleen. Paikalla oli myös henkilöitä jotka tunsivat siellä asuvan perheen. Istuskelin muutamien kanssa makuuhuoneessa haistellen perheen lakanoita. Kävimme läpi tyynyjä ja peittoja keskustellen niiden herättämistä ajatuksista ja siitä mitä ne kertovat asukkaista. Yleisö pyyteli kameran läsnäollessa anteeksi talonomistajilta mutta jatkoi silti haistelua. Myötähäpeän tunteeseen esiintyjää kohtaan sekoittui häpeän tunnetta katsojan omasta toiminnasta ja johti tabujen rikkomiseen myös yleisön taholta. Perverssi nuuskiminen näyttäytyi niin luonnollisena, että ulkomaalainen katsoja joutui kysymään: “Kuuluko haistelu tyypillisesti suomalaiseen kulttuuriin?”.

Suhde yleisöön vaihteli esityksen aikana. Olimme erottautuneet heistä ryhmämme yhtenäisellä pukeutumisella. Erottautumisella haluttiin toisaalta painottaa toiminnan esityksellisyyttä ja samalla yhtenäinen univormu loi suojaisemman ehkä erikoisasiantuntijaan verrattavan aseman yleisön suhteen. Heidän oli vaikeampaa hallita toimiamme katseillaan sillä vaikutimme siltä, että tietäisimme mitä olemme tekemässä.

Pukeutuminen lisäsi myös ryhmän yhteis-henkeä. Pitkäkestoisen hennosti rajatun esiintymis formaation haastavuudet tulivat vastaan viimeistään väsyessämme. Käyttäytymisemme muuttui vieraskoreaksi, teitittelimme yleisöä ja koitimme pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan tarjoamalla kahvia ja pullaa. Havahduimme usein vaipuvamme tarjoilijan tai palvelijan asemassa.

Tuliaiset

Yhtä merkittävän esiintymisen kuin 12 tunnin ajan toiminut xxx-ryhmä, teki myös perhe, joka antoi tilan käytettäväkseen. Paikan ja ryhmän suhteesta saa paljon irti kun sitä vertaa Marina Abramovićin ´74 esittämään klassikkoon “Rhythm 0″. Kuusituntiseen esitykseen, jonka aikana hän antoi tuntemattoman yleisön käsitellä kehoaan valitsemillaan 72 erilaiselle esineellä. xxx-ryhmän kehittämä tilanne tarkastelee samaa esiintyjän ja yleisön välistä suhdetta mutta yhdistää tilan vaikutuksen osaksi tutkimusta. Esiintyminen sekoittuu käyttäytymiseen ja paljastaa “normaalin käytöksen” kodin rakenteiden ehdottamaksi toiminnaksi. Sohva ehdottaa yleisölle istumista ja yleisön istuminen kannustaa esiintyjää toimissaan.

Tapaetiketti näyttäytyy yhtä merkittävänä esityksellisenä mallina kuin esiintyjän maneerisuus. Erottelu siitä missä määrin esityksen syntymiseen vaikuttaa esiintyjän motiivit, yleisö tai tila käy vaikeammaksi. Ryhmä liukuu taiteilija asemasta osaksi yleisöä ja kotitilan julkituoma tapa etiketti paljastuvat merkittäviksi osiksi kodin rakenteita. Sen sijaan, että esiintyjät ryhmä luovuttaisi vastuun yleisölle se työntyy aktiivisesti omia rajojaan vastaan ja kutsuu yleisöä mukaan toimintaan.

Esityssarjan aikana tilaa hyväksikäytettiin kuten elotonta ruumista. Sen onkaloihin tunkeuduttiin, tuoden pintaan sen omistajien muistoja ja heidän tapojaan elää. Kuten ruumis koti oli täynnä ulkopuolisille tunnistettavia piirteitä. Merkkien perusteella moni vieras pystyi nopeasti löytämään paikkoja joissa viihtyivät ja laatikoita joissa tavaroita tyypillisesti säilytetään. Kodinomistajat näyttäytyivät henkilökohtaisesti esimerkiksi hää-albumissaan ja kertoivat tavoistaan kotiinsa muodostamien esine sommitelmien ja valitsemiensa huonekalujen kautta.