Viivi istuu väsyneenä keittiössä. Päätös on kypsynyt mielessä pitkään. Hän parahtaa itkuun ja lohduttautuu nojautumalla koleaa jääkaappia vasten. Wagner astuu keittiöön ja katsoo Viiviä huolestuneesti.
– “Väistä itkupilli. Vaikeutat kaljan hakemista”. Tämä sanoo ilkikurisesti. Viivi siirtyy, nojautuu olkapäät kourulla tiskipöytään ja pudistaa päätään.
– “Voi vittu Wagner. Voi vittu. Anteeksi vaan”.
– “Viivi. Älä sure. Saat anteeksi, että kalja on loppu”.
Normaalisti Viivia naurattaisi mutta tänään vitsi tuntuu niin laskelmoidulta ettei tämä jaksa edes kääntää päätään. Wagnerin henki haisee.
– “Mä haluan erota”. Viivin ääni ei värise. “Sä olet sadisti enkä mä ole sun äiti. Muutat pois tästä kodista”.
– “No haista säkin vittu. Mitä vitun tuuliajoa tää on? Mä vaan olen hakemassa kaljaa kulta; en haastamassa riitaa”.
– “Lopeta.. Mä oon tosissani. Mä en ole mikään vitun flipperi”. Viivi kääntyy ja törkkää etusormella Wagnerin rasvaista pielusta. Wagnerin pinkeän nahka punertaa ja tätä röyhtäyttää. “Mä olen tosissani. Sä muutat heti täältä ja irtisanon tän kämpän”.
– “No mikä sulla nyt on? Johtuuko tää siitä että mä söin sun tofut?” Wagner ottaa steppiaskeleen ja elehtii kuin broadway revyyssä. “Anteeksi Viivi, mä luulin sitä hiivapalaksi”.
– “Miksi sä olisit syönyt hiivaa?”. Viivi tuhahtaa.
– “Söin myös mallasta ja ohraa.. Yritin käyttää olutta omassa mahassa”. Wagner popahtaa hilpeästi ja käy halaamaan.. Nainen suo sian puristautua reittään vasten; tänään ällötys kasvattaa päättäväisyyttä.
– “Mä soitan sulle taksin ja maksan sen. Mee vaikka emosi luokse. Saat päättää. Mä annan kuskille satasen. En sulle ettet juo ja sitten painut vittuun”.
– “Älä hätiköi. Mennään sänkyyn ja puhutaan”. Wagner katsoo ylös ja nostaa otettaan reittä pitkin. “Tää on taas tätä.. Tätä aikaa kukaude.. Eiku siis syksystä”. Hän sanoo imelästi.
– “[…] Saisinko taksin.. Kyllä. 928.. Ok. Ollaan ovella vastassa”. Viivi sanoo, työntää Wagnerin sorkat syrjään ja sulkee puhelimen. “Ei sun kanssa voi puhua. Sä vaan vitsailet ja irvailet ja tässä on mennyt aikansa ja nyt se on loppu”.
– “Älä itke Viivi. Mä en enää koskaan syö sun tofuja. Johtuuko tää siitä naapurista?”
– “EI. Ei kuule johdu. Mä olen yrittänyt puhua sulle tästä jo yli vuoden mutta sä aina kikkailet tiesi ulos. Tää ei oo enää hauskaa. Kyllä mä tiedän että sä tiedät. Nyt se loppuu. Puhutaan kun tää on ohi. Mä lähden ulkomaille ja irtisanon kämpän.”.
Wagner kävelee alas pimeässä.. Kadun koleus tunkee rappuun. Kainalossa myssykään taiteltuna lempi viltti, vajaa sixpakki ja seinäkalenteri. Viivi kulkee reippaat kymmenen porrasta edellä. Sillä on kädet puuskassa. “Pelkät sukat jalassa.. Se vilustuu”. Wagner ajattelee. Viivi kumartuu taksin ikkunaan ja puhuu kuskille.. Wagner vilkaisee keikistelevää pyllyä muttei hymyile. Viivi hymyilee kuskille. “Vitun huora” Wagner ajattelee istuessaan nahkapenkille. Rapun ovi narahtaa kiinni, käytävän valot syttyvät mutta Viiviä ei näy.
– “Suorinta tietä Dynkkyyn.. Haastan sut inkkaripokerissa. Voittaja saa ämmältä pöllityt perintökorut”. Wagner tuhahtaa ja nostaa nyytistä Viivin korurasian.