Ollaan aloitettu Pietarin ja Hannan kanssa ratsastustunnit Etelä-Espoon ratsastuskoulussa, jonka talleille myös Toivottu Poika siirtyy mikäli saa lääkäriltä suopean lausunnon. Meillä on Pietarin kanssa vielä muutamia tunteja jäljella Kaarelan ratsastustalleilla, jossa ollaan harjoiteltu tammikuusta.
Ensimmäinen ratsatuntunti uudessa paikassa oli vaikea.
Muu porukka oli edistynyttä ja heillä oli isot hevoset.. Ratsastin pienemmällä (mutta nätimmällä) Larella. Ongelmat nousivat heti pintaan. Lare ei pysähtynyt pyydettäessä ja päädyin kiskomaan tätä paikalleen. Tunne oli hiukka sama kuin aikanaan Topin kanssa mutta en opetustunnin puitteissa saanut käsiteltyä ongelmaa ja korjattua tuntumaa. Laukkaan Lare nousi vain kouluttajan hätyyttämänä ja jouduin käyttämään raippaa ensimmäistä kertaa.
Kaarelan ratsastustunneilla totuin olemana tallityttöjen arvioivan katseen kohteena ja lopulta tykästyin ajatukseen, että teini-ikäiset tallitytöt toimivat käyttöliittymänä joiden kautta hevosiin tutustutaan. Tallityttöjen taluttaessa hevosia tuli kyselleeksi tyhmiä ja saatua jatkuvaa varmistusta siihen, että hevonen voi hyvin (Ensimmäisillä tunneilla pelkäsin kokoajan, että hevosen jalat vioittuvat lonksuessaan).
Nyt taluttajat seuraavat tilannetta kentän keskellä, mistä seuraa Panopticon henkinen jännite. Suurin haaste ratsastustunneilla on “miltä näyttää” eli näkyvätkö epäonnistumiset muille. Huoli on turha sillä en kilpaile kenenkään kanssa. En ihan tiedä miksi yritän kätkeä epäonnistumisiani muilta.. Hevonen joka tapauksessa huomaa jos mogaan ja vain sillä on väliä. Ehkä häpeän itseäni hevosenkin silmissä. Muiden ihmisten arvostelevat katseet (jotka saatan kuvitella) saavat epäröimään päätöksiä ja hillitsevät kokeilemisen halua. Ratsastustunteja varjostaa oma epäonnistumisen pelko.
Äkkiseltään tuntuu että ns. Rättiratsastus (eli merkkivaatteisiin pukeutuminen keskeisenä osana ratsastusharrastusta) on kehittynyt suojaamaan harrastajien egoja vastaavilta arvostelevilta katseilta. Kallis vaatetus pukee kantajansa niin yleväksi, ettei kritiikki osu. Tyylikkäällä pukeutumisella saattaa siis olla pedagoogisia etuja.
Tallitytöt ja muiden katseet voivat muuttua rasitteeksi kun yrittää oppia kokeilemalla rajojaan. Kun haluaa pysäyttää hevosta tuntuman hakemiseksi tai tehdä voltteja ajankuluksi niin joutuu neuvottelemaan sekä hevosen että katseiden kanssa. Käyttäytymissääntöjä talleilla ei ole aukikirjoitettu. Työajan ulkopuolella tallihevosia ei voi ainakaan asiakas-statuksella lähestyä. Tallihenkilökunta työskentelee rivakasti saadakseen haat säppiin ja päästäkseen kotiin. Tunnelma talleilla joilla olen käynyt (asiakkaana sekä töissä tallityöntekijän assistentin ominaisuudessa) on mukava mutta nopeatahtinen.
Ratsastustunnit ja tallit ovat vaikeita ympäristöjä tutustua hevosiin. Tunneilla on eritasoisia harrastajia joten ratsastuskentällä liikkuminen ei ole aina sulavaa. Tuntuma hevosen kanssa toimimisesta katkeilee, kun joutuu odottamaan mahdollisuutta kääntyä tai lupaa nousta laukkaan.
Talli ympäristöissä hevosten arki on tarkkaan aikataulutettua. Niiden esitetään “tekevän töitä” ollessaan ihmisten kanssa (työntekoa korostetaan usein, yrittäjät samaistuvat hevosiin). Ratsastuskoulukäytössä ne paiskivat hommia kolmisen tuntia työtä päivässä (kuutena päivänä viikossa) joilloin niiden selkään nousee tasatunnein eri odotuksilla latautuneita ratsastajia.. Joskus ratsastaja jättää tulematta. Joskus ratsastaja purkavat turhautumiaan voimakeinoilla ja syyttää hevosta omista epäonnistumisistaan.
Vappun alla herkistyn ajatukselle, että ratsastuskoulujen hevoset edustavat prekariaattia, eli jatkuvassa valmiustilassa olevia pätkätyöläisiä.
Ne maksavat elinkustannuksiaan tekemällä töitä tallille, joka yhyttää niitä maksukykyisille ratsastajille. Eläinten työtä arvioidaan sillä perusteella, miten positiivisia ja vuorovaikutuskyvykkäitä ne ovat. Ne tekevät palvelualoilla tunnistettua tunnetyötä (Ks. Emotional Labor) kuten asiakaspalvelija, näyttelijät ja opettajat! Ne eivät ole töissä kuljettaakseen ihmisiä ratsastuskentän poikki vaan tarjotakseen vastineita harrastajien tunteisiin ja viestintään.
Niiltä edellytettyä työmäärään ja tunnetyön intensiteettiä säätelee elinkustannukset kaupungissa, eli tonttien vuorat (joilla tallit sijaitsevat) ja alan harrastajien määrään, josta koko hevosalan toimeentulo on riippuvaista. – Työnteon näkökulmasta olen eläinten kanssa tasavertainen!
Ratsastuskoulujen hevoset liittykää yhteen!
Kiitos musatärpistä @Ville Tikkaselle.
. Biisin sanoitukset ovat ongelmallisia koska ne korostavat yksityisomaisuutta.. Mutta pitää huomioida että laulaja on hevosen roolissa ja sanoitus oletettavasti koskee tämän laumaa ja sen jäseniä.