Olemme tekemässä Jessen Sipolan kanssa teosta Toijalan yhteiskoulun rakennukseen. Samassa tilassa toimii myös Akaan lukio, joka toimii teoksen tilaajana. Projektilla on oma bloginsa. Tutustuakseni paikkaan olen rampannut koulun juhlissa ja kirjoittanut blogia missä kertaan kokemuksiani. Eilen kävin puurojuhlassa..
Matkojen myötä olen asettunut opintojen ohjaajan vanhaan toimistoon. Sillä toimisto on ollut pitkään autiona oppilaat eivät varo sanojaan sen nurkilla. Kuuntelin oven takaa miten he puhuttelevat toisiaan.. Jutut ovat erittäin härskejä. Kirosanojen tiheys oli huima ja pornografisen kuvaston käyttö estotonta.
Seurattuani päivän oppilaiden keskeistä härkiä viestintää, juhlan pikkutuhmat vitsit näyttäytyivät samanlaisessa valossa. Välijuonnoissa “Joulupukin kassit tyhjenivät” ja leikkien myötä esitettiin kollektiivi kondomia. Vitsinä oli, että kondomin sisällä on aina “mulkku” (mikä tuli osallistuville opettajille yllätyksenä). Meno vaikutti paljon rajummalta kuin performanssi festivaaleilla, sillä sosiaaliset panokset ovat kouriintuntuvat.
Kun kirjoita juhlasta blogiin olen vaijennut tuhmista jutuista ja koululaisten pornografisten sanaston kertaamisesta. Syitä on kaksi.. Kamppailen kummankin perusteen kanssa.
- Koulu muodostaa sisäinen yhteisönsä. Talossa on sovitut rajat sille että missä tilanteissa mitäkin on suotavaa. Osa oppilaista voi koulu ympäristössä kokeilla viestintää ja identiteettejä, joita ei kotiympäristöissä suotaisi. Koulun näkökulmasta oppilaat ovat “kasvavassa iässä” ja rajojen kokeilu on osa kasvamista (suomalaistumista). Esimerkiksi pyrkimykseni valokuvata puurojuhlassa huomattiin heti ja sitä toruttiin non-verbaalisesti.
- Blogilla on pedagoginen tehtävä. Toivon, että Akaalaiset lukijat saisivat sen myötä hyvän otteen nykytaiteesta. Oppimisen kannalta lukijan huomion keskittyminen tekstien “korrektiuteen” ohjaisi huomiota pois valitsemastani aiheesta. Olen yrittänyt tehdä tekstejä siten, että niitä voivat lukea myös ylä-aste ikäiset.
Varsinkin toinen peruste on heikko. Kritisoin VTMmän pedagogista ohjelmaa samasta korrektius velvoitteesta. En kuitenkaan vielä murra näitä estoja. Olen hankaluuskentässä, joita “paikkasidonnaisen yhteisötaiteen” kriitikot manailevat mielellään. Nykytaiteen kriittisten ominaisuuksien nähdään haalistuvat työskennellessä yhteisön ehdoilla.
Kirjoitellessani blogia koitin kuitenkin kätkeä tiedon “härskeistä jutuista” teksteihin. “Kondomin” ja “mulkkuuden” mainitsemisen sijaan kirjoitin “ehkäisyvälineestä”. Myös pikkutuhmat välijuonnot on naamioitu koskemaan “makeisia” tai joulupukin “logistisia ratkaisuja”.
Näin toimiessani tuli mieleen esikristilliset munkkien kirjaamat keltti tarinat ja Kalevala. Molemmissa eepoksissa härkit jutut on jätetty pois virallisista julkaisuista tai niitä on naamioitu. Sama naamiointi on tehty suomalaisten järvien nimille kartastoissa: “Passalampi” ja “Vittajärvi”.
Mytologiset etnografiset julkaisut lienevät “korrektisoitu” samoista syistä kuin mistä minä siistin blogikirjoituksia. Kun kirjoitus on laadittu lähtökohtaisesti neutraalista näkökulmasta sitä voitaisiin myös käyttää myös kaltoin… Koulu on ideologinen taistelutanner. Ehkä esi-etnografiset kirjoittajat ovat samoin pyrkineet osaltaan suojaamaan tutkimiensa yhteisöjen sisäistä kulttuuria. Kyse ei siis ole välttämättä estyneestä pikkusievistelustä vaan viestinnällis eettisestä stradegiasta.