Perus-sämpylä, savupekonikastike, barbeque-kastike, pekonisiivut, kinkkusiivu, pepperonimakkara, paistettukananmuna, cheddar-sulatejuustoa, 100% naudanlihapihvi, emmental sulatejuustoa, 100% naudanlihapihvi, perus-sämpylän pohja = Turbo Realist Burger.
Riiko Sakkisen Turbo realistinen taidekäsite ja manifesti(t) ovat sekavia. Sekavuus aiheutuu siitä, että taiteilija esittäytyy yht’aikaisesti taidemarkkinoiden ja markkinatalouden kriitikkona sekä ylimpänä ystävänä. Kaikenlisäksi hän suunnittelee McDonaldsille hyviä hampurilaisia.
Tämän portfoliossa esitellyt teokset soveltavat peruskoulun medialukutaidon harjoitteista tuttuja tekniikoita. Taiteilijan teokset matkivat “oikeita” mainoksia mutta hän on lisännyt teosten pintaan markkinataloutta vastustavia iskulauseita tai liittää ylikansallisten yhtiöiden maskotteja outoihin ympäristöihin. Siten niiden edustamat maailmankuvat voidaan nähdä kriittisessä valossa. Tekniikka on esitelty kriittisen mediakasvatuksen oppikirjoissa. Vastaaviin menetelmiin yleiskatsaus väitöskirjasta Mainosten maailmassa – Opetuskokeilu mediakasvatuksen integroimisesta kotitalouteen [.pdf] josta sitaatin sitaatti alla..
Herkman ehdottaa muutamia keinoja mainonnan kriittiseen tarkasteluun kouluissa. Kriittisyyttä voi harjoitella esimerkiksi suunnittelemalla mainontaa kuvitteelliselle tuotteelle, jolloin mainonnan keinotekoisuus korostuu. Toiseksi esimerkiksi hän mainitsee vaihtoehtomainosten tai vastamainosten luomisen. Vastamainoksen tavoitteena on nostaa näkyviin aiheita, joita yritys tai brändi ei itse nostaisi esiin. Tavoitteena on siis kääntää päälaelleen esimerkiksi yrityksen maine tai tuoda esiin yrityksen todelliset intressit. Vastamainoksia tehdään Suomessakin ja niille järjestetään kilpailuja mm. Älä osta mitään –päivän kunniaksi. Vastamainoksia julkaistaan vaihtoehtolehdissä, Suomessa mm. Voima-lehdessä. (Herkman, J. (2007). Kriittinen mediakasvatus. Tampere: Vastapaino s. 205-206.)
Sakkinen on luonut itselleen ristiriitaisen brändin. Tämä esiintyy kulutus- ja markkinatalous kriittisenä mutta näyttäytyy mielellään rahakkaissa yhteyksissä (kuten Klaus Kurki hotellin tupa-taiteilijana 2009). Ristiriitaisuuksista johtuen voi tuntua siltä, että tämä typistää poliittisen taiteen menetelmiä piirustusteknisiksi tyyleiksi. Vaikutelmaa vahvistaa, kun taiteilija hyödyntää ristiriitaisen taiteilijakuvansa synnyttämää hämmennystä markkinoinnissaan.
Tämän kritiikin kohteena lienee taiteellisen vapauden ihanne ja pyrkimyksenä vaikuttaa järjestelmään sisältä käsin. Hän tuntuu esittävän, että taiteen arvo luodaan aina ensisijaisesti esitysteknisin keinoin sekä markkinaperustein. Kaikki taiteellinen vapaus on siten ensikädessä brändäys horinaa. Väite on perusteltu. Viimeajan taidehistoriasta löytyy lukemattomia esimerkkejä kuinka yhteiskuntakriittiset taiteilijat on loppupeleissä saatu niputettua mitä sovinnaisimpiin yhteyksiin. Viimeistään näin käy kun teokset kategorisoidaan ja varastoidaan museoiden ehdoilla. Ehkä hän yrittää kiertää tätä prosessia osallistumalla taidemaailmaan ensisijaisesti huolletun brändinsä myötä. Tällätavoin hän pyrkii ehkä estämään sisällön häivettämis yrityksiä (Recuperation).
Olen aika kriittinen tämän edustamaa taidekäsitystä kohtaan sillä hän esittää taiteen olevan markkinoiden, kulttuuri-instituutioiden ja median ehdoilla toimiva kulpa. Mutta olen kiinnostunut ja osallistun taiteilijan käynnistämään SUPER DRAW arvontaan voittaakseni taiteilija tekemän teoksen. Viimeaikainen innostus heräsi kun törmäsin twitterissä Sakkisen yritykseen voittaa MacDonaldsin “MyBurger” kilpailu laatimallaan “Turbo Realistic Burger“ reseptillä. MyBurger kilpailun avulla julkoistetaan eli joukko-ulkoistetaan (crowdsoursataan) ihmisten makumieltymyksiä. Sivustolta löytyy ohjelma, jonka avulla kilpailijat voivat valita hampurilaiseen lisukkeita ja äänestää muiden tekemistä malleistaan lemppariaan.
“Tässä on oiva tilaisuus asettaa oma – luonnollisesti loistava – maku suuren yleisön arvioitavaksi.” McDonald haastaa. Verkkopledrauksen päätteeksi järjestetään spektaakkeli, jossa yhtiön sisäpiiriläisistä ja sponsoroimista urheilijoista valittu viiden hengen maku-expertti ryhmä valitsee voittajan. Kaikkiaan kolme valittua reseptiä julistetaan hampurilaisbaarien myyntiartikkeleiksi. Voittajat saavat mainetta, eli näkyvyyttä televisiossa.
Äänestin Turbo realistista.. Voittoon! Taiteilija on designannut hampurilaiseensa rasvaisimmat ja lihaisimmat herkut. Se ei eroa paljoa BigMacistä ja se on varmasti monen lihansyöjän mieleen. Se täyttää klisheet mitä hampurilaiselta odotetaan. Tämä malli taitaa olla Sakkisen toinen yritys kilpailussa. Blogin perusteella ensimmäinen yritys “Spicy Hot Capitalism” sensuroitiin sillä sen nimi ei sopinut kilpailun ehtoihin. Tekijä sai järjestäjältä palautetta, jonka mukaan hampurilaisen nimi sisälsi epäkelpoa kieltä. Sensuuria!
Sakkisen taidetta on hauska tulkita hampurilais-perspektiivistä. Hän esittää akateemisesti sertifioidun taidemaailman; hampurilaisketjun kaltaisena toimilupayrityksenä joka on gallerioiden, museoiden, kilpailujen, messujen, median ja keskiluokan vaurastumisen myötä levittäytynyt ympäri maailman. Sen luomissa olosuhteissa menestyy parhaiten toimimalla normien mukaisesti. Tyylit ja tekniikat löytyvät markkinoiden säätelemästä paletista, johon kuuluu myös vieno kriittisyys yhteiskuntaa ja kaupallisuutta kohtaan. Loppupeleissä hyvät taideteokset luodaan aikalailla samoin menetelmin ja ehdoin kuin hyvät hampurilaisen.
Väite on osittain totta. MyBurger-skaba ja pohjoisen taidemaailman puhutuin kilpailu on toimivat valttiarallaan samoin periaattein..
Carnegie Art Awardin perustanut Carnegie investointipankki kokoaa kahden vuoden välein 30 jäsenen taide-expertin ryhmän, jonka tehtävä on nimetä “innovatiivisia ja taitavia taiteilijoita” kilpailuun. Esi-rankkausta suorittavat expertit voivat toimia anonyymisti, joten ei ole selvillä minkälaisista kantimista he taidetta lähestyvät. Carnegierin mukaan he ovat “taideakatemioiden ja museoiden edustajia” ja joukkoon mahtuu myös “muita nykytaiteen erityisasiantuntijoita”.
2012 kilpailuun ehdotettiin ehdotettiin 127 taiteilijaa, jotka ohjeistettiin postittamaan teoksiaan Tukholmaan arviointia varten. Postissa on siis toimitettu kuutisensataa taideteosta. Pian tämän jälkeen Carnegierin säätelemä kulttuuriammattilaisten raati julkistaa lempparinsa, eli kilpailun voittajan. Leikin kustantavan Carnagie investointipankin esitys siitä mikä on parasta taidetta tulee selväksi heti kun kärkitilasta kamppailevien huippujen listaus (shortlist) julkistetaan. Loppu on hampurilaisen paistamisen kaltaista lätkyttelyä.. Tiedottamista, lobbausta ja makuasioilla mässäilyä.
Näyttely kierää tuokion pohjoismaisia kaupunkeja ja yleisöä houkutellaan paikalle halvalla kikalla: Katsojat saavat äänestää näyttelyissä omaa mieli taideteostaan! Vuonna 2012 yleisö myötäili Carnegierin taidemakua. Yleisön suosikki teokseksi Oslossa, Tukholmassa ja Helsingissä nimettiin kilpailun voittaja Heikki Marila. Tanskassa yleisön suosikki oli Christian Schmidt-Rasmussen.
Carnegie taidepalkinto esittäytyy “yhtenä maailman merkittävimmistä” eli rahakkaimmista taidepalkinnoista. Loppupeleissä koko leikistä kostuu eniten lainakeinottelunsa myötä köyhtynyt (mutta myöhemmin pelastettu) ruotsalainen investointi pankki, jonka suhde taiteisiin on parhaassakin tapauksessa pinnallinen. Taide on pelkkä pihvi kaksivuosittaisen markkinointi kampanjan välissä.