Olen aloittanut kesätyöni Strata projektissa työnimikkeellä “Ympäristötaiteen konservaattori”. Titteli on hitusen harhaanjohtava sillä en ole opiskellut konservointia. Olen paikkasidonnaisiin taiteisiin erikoistunut kuvataiteilija. Päädyimme nimikkeeseen sillä työtehtäväni sisältävät taideteoksen kunnostusta ja suunnittelutyötä, joka tähtää teosten uudelleen elävöittämiseen. Työryhmäämme johtaa kuraattorina tunnettu Pekka Ruuska aisaparinaan puutarhuri Minna Sihvonen. Porukkaan kuuluu myös Joni Ahonen TAMKin kuvataiteen koulutusohjelmasta. Toimimme Strata projektin ohjausryhmän alaisuudessa. Projektia hallinnoi Nokian kaupunki.
Kesän 2013 aikana pieni porukkamme ehostaa Nancy Holtin Yltä ja alta, Agnes Deneksen Puuvuori, Erik van Hoornin Kuhilas sekä Malja teokset Pirkanmaalla. Teokset on tuotettu Strata-projektin kautta. Projektin taustoissa häärää toimijoita Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön kuntien alueilta. Ydinryhmään kuuluvat mm. taiteilija Osmo Rauhala sekä Ylöjärven ja Nokian kaupungin kulttuurityötä tekeviä virkamiehiä. Strata-projekti käynnistyi 1986 “Pinsiön kyläläisten halusta tehdä jotakin turmelluille kylämaisemille”. Työt valmistuivat 1990-luvun lopulla. Ympäristötaideteokset on tuotettu alueiden maisemoimiseksi.
Viittaan tässä kirjoituksessa paljon maataiteisiin, mutta on muistettava, että teokset joita ehostamme ovat nimenomaan ympäristötaideteoksia. Taiteilijoista vain Nancy Holt voidaan tulkita varsinaiseksi maataiteilijaksi sillä hänet tunnetaan yhtenä liikkeen pioneereistä. Agnes Denes mielletään useimmiten käsitetaiteilijaksi ja hänen projektinsa tähtäävät tyypillisesti ympäristönsuojeluun. Maataide-kategoria tarjoaa taideteosten kunnostustyön kannalta hyödyllisen viitekehyksen. Maailmalta löytyy esimerkkitapauksia vastaavan luontoisten taideteosten entistämisestä.
Kaikki alkoi maataiteesta.
Maataiteen konservointi on taidehistoriallisesti uusi ongelma ja aiheen ympärillä käydään kiivasta väittelyä. Teema nousi pintaa kymmenisen vuotta sitten kun Robert Smithsonin Spiral Jetty tuli uudelleen näkyviin Iso Suolajärven rannalla Yhdysvalloissa. Spiral Jetty on järven rantaan rakennettu yli 4500 metriä pitkä kivinen spiraali, joka koostuu 80% kiviaineksesta. Järven vedenpinnan korkeus vaihtelee dramaattisesti sademäärien mukaan, minkä vuoksi taideteos katosi veden alle pian valmistumisensa jälkeen 1970. Teos mielletään maataiteen ikoniksi. Kun työ tuli uudelleen näkyviin taiteilijan perikunta (johon kuuluu Smithsonin leski, taiteilija Nancy Holt) luovutti teoksen hallinnan nykytaiteeseen erikoistuneelle Dia taidesäätiölle. Säätiön vastuulla on myös Walter De Marian The Lightning Field (1977).
Säätiön ja perikunnan huolena on, että kasvavat kävijämäärät ja luonnollinen eroosio aiheuttavat teokselle merkittävää haittaa. Uhkana on, että teos ei ole muutaman vuosikymmen päästä enää tunnistettava. Paikalla parveilevat maataiteen ystävät jättävät ympäristöön merkkejään, siirtelevät kiviainesta omatoimisesti ja vievät murikoita matkamuistoinaan. Koska teos nauttii kulttistatuksesta, sen ympäristöön on syntynyt myös paikkaa kommentoivia uusia taideteoksia. Järvenpinnan korkeuden vaihtelut johtavat siihen, että teos katoaa aika ajoin näköpiiristä ja ympäröivän veden liike kuluttaa teosta. Eroosiosta seuraten syntyi ajatus että spiraalin muotoja olisi korostettava uudella maa-aineksella. Suunnitelmista käytiin paljon kriittistä keskustelua. Kulttuurivaikuttajat väittelivät siitä miten Smithson itse olisi teoksen konservointiin suhtautunut. Jotkut taiteilijan aikalaiset esittivät, että teokseen kajoaminen olisi taiteilijan tahdon vastaista.
Väittely jatkui 2008 kun teoksen lähialueelle suunniteltiin koeluontoisia öljynporauksia. Porausaikeet saatin estettyä pitkälti taiteilija Holtin aktiivisen työn ansiosta. Holtin protestisähköposti levisi nopeasti kulttuuriväen joukossa ja johti niin ponnekkaaseen vastarintaa että porausaikeista luovuttiin. Perusteina käytettiin mm. sitä, että Spiral Jetty on suunniteltu erämaahan, kauas inhimillisen kulttuurin vaikutuksista. Öljynporauksen synnyttämä esteettinen muutos maisemassa olisi muuttanut ratkaisevasti taideteokseen kuuluvia karuja näkymiä ja siten turmellut sen taiteellista arvoa. Dia säätiön tiedotteissa korostettiin myös öljynporauksen ekologisesti haitallisia vaikutuksia.
Kriitikoiden mielestä ympäristön suojeluun vetoaminen on ristiriitaista. Smithson vastasi sarallaan pienimuotoisten ympäristökatastrofien luomisesta taiteen nimissä ja Spiral Jettykin voidaan tulkita ihmisen tekemäksi vastalauseeksi luonnonvoimia kohtaan. Kriitikoiden mukaan taiteilijaa olisi ainoastaan innoittanut teoksen ympärille nouseva dekadentti öljynporaus infrastruktuuri. Konservointityötä vastustavat tahot vaikuttavat pyrkivän kritiikillään siihen, ettei teoksen ympäristö muuttuisi Dia säätiön toimesta huvipuistomaiseksi turistivetonaulaksi ja että teos säilyttäisi maataiteen perinteitä kunnioittavan epäkaupallisen ja vaikeasti saavutettavan luonteensa.
Spiral Jettylle ei ole toistaiseksi tehty näyttäviä kunnostustoimenpiteitä. Urakkaa johti Dia säätiön puolesta Francesca Esmay, joka siirtyi myöhemmin Guggenheim museoon. Esmay tarttui urakkaan luomalla teoksesta yksityiskohtaisia dokumentaatioita ja kuntokartoituksia. Konservointityöryhmä kartoitti teosta ympäröivän luonnon vaikutuksia käyttämällä ilmakuvausta sekä seurasi veden vaikutusta teokseen. Myös vierailijoiden toimia alueella pyrittiin järkevöittämään. Konservointityöhön osallistui myös Getty – Konservoinnin instituutti ja myöhemmin mm. Utahin nykytaiteen museo.
Teoksen konservointi herättää ristiriitaisia tunteita, sillä taiteilija itse kuoli tapaturmaisesti pian teoksen valmistumisen jälkeen. Smithson ei jättänyt jälkeen teoksen tulevaisuutta käsittelevää ohjeistusta. Konservointityötä on puolustettu ja vastustettu tulkiten taiteilijan yksittäisiä lausuntoja. Tilanne on opinriitaomainen. Teoksen konservointityö vaikuttaa nykyiseen ymmärrykseemme ympäristötaiteista. Spiral Jettyn historia poikkeaa esimerkkisi Michael Heizerin kuuluisan maataideteoksen Double Negativen (1969) tarinasta. Kun teoksen omistus siirtyi Los Angelesin nykytaiteen museolle (MOCA) 1985 ehtoihin kuului, ettei teosta konservoitaisi. Ainakin Heizerin mielipide maataiteen konservoinnista on siis selvillä.
Erotuksena Spiral Jettyyn Stratan teokset rakentuvat elävästä luonnosta ja taiteilijat ovat asettaneet kullekin teokselle erilaiset elinkaariodotukset. Vaikka teokset ovatkin olleet yleisölle saavutettavissa miltei 20 vuoden ajan, ne eivät ole oikeastaan vielä valmiita. Työmme edesauttaa alkuperäisten suunnitelmien toteutumista. Teosten tulevaisuutta ajatellen olisi erittäin hyödyllistä haastatella taiteilijoita. Olisi tärkeää kuulla minkälaisena he näkevät teoksiensa tulevaisuuden “konservoinnin näkökulmasta”. Stratan tapauksessa kaikki taiteilijat ovat vielä elossa ja konservointityö tapahtuu heidän mandaatillaan. Voimme tiedustella heidän mielipiteitään mikäli kohtaamme haasteita.
Myös teokset teknisesti toteuttaneet kaupungin puutarhurit ja suunnittelijat kykenevät vastaamaan kysymyksiimme. Kaikista Stratan maataideteoksista löytyy aineistoa. Saavutettavissamme ovat alkuperäiset luonnokset, tekniset piirrokset, paljon valokuvia, taidekatalogeja, tieteellis-taiteellisia julkaisuja ja lehtiartikkeleita. Yltä ja alta teoksesta löytyy mm. radio-ohjattavalla helikopterilla kuvattua ilmakuvaa. Aineistoomme lukeutuu myös lomalaisten tekemiä tunnelmallisia youtube-videoita.
Tulokulma ympäristötaiteen konservointiin.
Kaikki Stratan teokset koostuvat kasvavasta luonnosta. Puuvuori rakentuu 10600 männystä, Yltä ja alta teoksen kattaa kastelujärjestelmin kasvatettu ruoho. Kuhilas ja Malja ovat liikenneympyrän sisäosiin kaareviksi kasvatettuja koivuja. Teoksien valmistusaineena on siis villi luonto ja konservointityö edellyttää monin paikoin luonnon kiertoon puuttumista. Yltä ja alta, saati Kuhilas ja Malja eivät ole luonnonsuojelualueita – Ne on luonnon kontrollialueita.
Tehtävänämme ei ole palauttaa teoksia alkuperäiseen tilaansa vaan pyrkiä takaamaan, että kukin teoksista elää ja toimii suunnitelmiensa mukaisesti. Käytämme työstämme termiä konservointi sillä, haluamme erottaa toimemme maa- ja viherrakentamisesta sekä puutarhan hoidosta. Vaikka työskentelemme maa-aineksen parissa kuten puutarhurit, emme lähesty ympäristöä puutarhurin näkökulmasta. Emme tavoittele sitä, että teosten ympäristöt kasvaisivat toimiviksi virkistysalueiksi tai rikkaammiksi puutarhoiksi. Pyrimme siihen, että taideteokset erottautuvat ympäristöstään kuten taiteilijat ovat ne aikanaan suunnitelleet. Toimemme palvelevat taideteoksia korostaen niiden arvoja ja parantaen ympäristön viihtyvyyttä nykytaiteen ehdoilla.
Konservoinnin tavoite on säilyttää kulttuuriomaisuus tuleville sukupolville. Konservaattori pyrkii esimerkiksi siihen, että taidemaalaukset tulevat säilötyiksi niin etteivät niiden materiaalit kärsi ympäristön vaihteluista. Työllä pyritään siihen, että tulevat sukupolvet pääsisivät nauttimaan teoksista mahdollisimman lähellä niiden ‘alkuperäistä’ muotoa. Teokset saavat patinoitua (eli näyttää vanhoilta) mutta niiden turmeltuminen pyritään ehkäisemään. Riippuu konservaattorista ja koulukunnasta mikä tulkitaan patinaksi ja mikä korjaamista vaativaksi turmeltumiseksi. Kun kynnys ylittyy, vaurioita restauroidaan.
Edellytys korjaamiselle on, että tiedetään minkälainen taideteos oli ennen vaurioitumistaan. Tästä voidaan saada selvyys tutkimalla teosta sekä siitä otettuja valokuvia, luonnoksia, taiteilijan muuta samaa aihepiiriä koskevaa tuotantoa, kirjallisia kuvauksia sekä muita lähteitä kuten aikalaiskertomuksia. Aineiston perusteella pyritään luomaan käsitys siitä minkälainen teos aikanaan oli. Selvitystyössä ei keskitytä pelkkään ulkonäköön vaan myös materiaaleihin ja työstömenetelmiin. Tavoitteena on päästä taiteilijan pään sisään ja korjata teosta sen valmistushetken “ajan hengen” mukaisesti, käyttäen sopivimpia työmenetelmiä ja materiaaleja. Stratan tapauksessa konservointiprosessia ohjaa myös se, mitä teoksilla aikanaan käsitteellisesti tavoiteltiin. Esimerkiksi Holtin teoksen pyrkimys ei ole peitellä soramontun karuutta, vaan korostaa sen luonnottomuutta ja pitää soramonttujen raaka syntyhistoria ihmisten muistoissa.
Käsitykseni mukaan konservoinnin perussääntö on, että mitä ikinä kunnostettavalle teokselle tehdäänkään, työvaiheet ja vaikutukset on dokumentoitava systemaattisesti. Näin tulevat konservaattorit kykenevät erottelemaan mikä on kunnostuksen myötä syntynyttä työnjälkeä, mikä patinaa ja mikä taiteilijan tuottamaa kädenjälkeä. Mitä enemmän dokumentaatioita saadaan kerättyä ja prosesseja aukikirjoitettua sitä paremmin kunnostustyön voidaan sanoa etenevän. Dokumentaatio on ensisijaisen tärkeää. Työskentelyn systemaattisuus takaa ainakin teoriassa myös sen, että toimenpiteet voidaan tarvittaessa perua ja palauttaa teos tilaan, jossa se oli ennen kunnostuksen aloittamista.
Maisemoitujen soramonttujen ja liikenneympyröiden luonto on niin elinvoimasta, että se uhkaa kulttuuriomaisuuden säilymistä. Alueet ovat paikoin niin metsittyneitä ettei teosten ääriviivoja erota muusta ympäristöstä. Mikäli paikkoja ei säännöllisesti kunnostettaisi, teokset gettoutuisivat parissa vuodessa. Joudumme taidetta suojellaksemme kontrolloimaan luontoa. Tämä on ainakin Puuvuoren osalta ristiriitaista, sillä teos “valmistuu” vasta kun sen alue on muuttunut uudelleen aarniometsäksi. Metsittymistä vastaan on kuitenkin toistaiseksi taisteltava sillä teoksia on käytetty mm. ongelmajätteen kaatopaikkoina. Harjoittamamme kontrollin voluumia säätelee se, minkälaisia elinkaariodotuksia taiteilijat ovat töilleen asettaneet.
Töiden elinkaariodotusten saavuttaminen vaatii ainakin pariasataa vuotta työtä. Pyrkiessämme “säilyttämään kulttuuriomaisuus tuleville sukupolville” meidän tulee tehdä erittäin kärkeviä lausuntoja siitä, mitkä taiteilijoiden hahmottelemista prosesseista ovat ympäristötaiteen konservoinnin näkökulmasta “säilyttämisen veroista kulttuuriomaisuutta”.
Stratan konservointityö tähtää ilmapiirin parantamiseen
Strata-projektin taideteosten alkutaival oli alussa kivinen. Puuvuoren maastoa on koulinut kuivuus ja eroosio. Puut ovat myös versoneet ahkerasti eikä teoksen matematiikkaan pohjaava istutusjärjestys enää erotu. Yltä ja alta -teoksen ympäristö muuttui suunnitelmiin verraten, kun teoksen ympäröiville soraharjuille myönnettiin uusi soranottolupa. Näin ympäröivät seinämät menettivät puolet korkeudestaan ja niitä paikkaamaan piti suunnitella uusi näköalatasanne. Teoksen ympäristö muuttui merkittävästi. Malja ja Kuhilas teosten muotojen luominen, kasvattamalla koivuja kaareviksi, on likipitäen epäonnistunut. Suurin ongelma on ollut se, että paikkoja on valmistumisen jälkeen huollettu ilman dokumentointia ja suunnitelmia.
Työmme ei kuitenkaan ole suhteessa pelkästään luontoon vaan teoksia käyttäviin vieraisiin ja heidän luomiinsa polkuihin ja käytöntöihin. Teosten ympärille on myös muodostunut omat käyttäjäkuntansa ja ihmiset ovat jatkaneet ympäristön muokkaamista käyttäen teoksia esim. motocross-ratoina. Vaikka esimerkiksi Holt toivookin, että Yltä ja alta teosta käytettäisiin yleisötapahtumien areenana, on aluetta selvästi tuhoavat toimet estettävä. Haasteena on, että paikallisten käyttäjien ja globaalin nykytaideyleisön suhtautuminen teoksiin on ristiriidassa. Ongelman ytimeen kuuluu, että kansainvälisten taiteilijoiden ja meikäläisten luontosuhteet poikkeavat radikaalisti toisistaan. Suomessa ei harrasteta samanlaista “puistoilua” kuin Hollannissa tai Yhdysvalloissa. Paikat eivät myöskään ole erämaita vaan ihmisten takapihoja. Teokset näyttäytyvät osin vastakkaisten taide- ja ympäristökäsitysten kiistakapuloina.
Teosten ympärillä oleva ilmapiirii on myös muuten ollut ristiriitainen. Mediassa ne ovat keränneet vuoroin ylitsepursuavaa kiitosta tai kärkevää kritiikkiä. Kritiikki on kohdentunut ensikädessä teosten kustannuksiin. Oma tulkintani on, että taloudellisia perusteita käytetään vain verukkeena torjuttaessa esteettisesti uhkaavaa nykytaidetta. Kriittisyys on ymmärrettävää. 40 vuoden aikana kylän idylliset harjumaisemat kuovittiin aavikkomaisiksi montuiksi – vaurastumisen toivossa. Sen jälkeen paikalle tuotiin taiteilijoita tekemään nykytaidetta. Teokset valmistuivat samoihin aikoihin kuin kohua aiheuttanut Nykytaiteen museo Kiasma. Vaikka Stratan teosten voidaan ajatella “maksaneen itsensä takaisin” (viimeistään medianäkyvyyden muodossa) näyttäytyvät “maailmanluokan merkkiteoksiksi” tituleeratut nykytaideteokset monien mielistä edelleen turhakkeina.
Käytännön toimenpiteitä
Konservointi työ käynnistyi Pekka Ruuskan toimesta 2012. Ensialkuun teoksille järjestettiin näyttävät kunnostus talkoot. Talkoiden myötä ehkäistiin metsittymistä ja mm. poistettiin Yltä ja alta teoksen vaurioitunut kastelujärjestelmä. Projekti herätti kansallisen median kiinnostuksen. Sama työ on jatkunut 2013. Poistamme graffiteja, kanttaamme nurmialueita, riuhdomme vesakoita, korjaamme teistöä ja vesialtaita. Työ vaatii fyysisiä ponnisteluita ja vahvistaa rusketusraitoja. Teosten ylläpitokustannukset ovat olleet kohtuullisia (n. 5000€ vuodessa) ja paikalliset yhdistykset ovat kunnostautuneet likipitäen teosten talonmiehinä. Hikoilu teoksen eteen jää kuitenkin pinnalliseksi, ellemme saa muutettua sitä miten teokset tulevat pitkällätähtäimellä vastaanotetuiksi.
Taataksemme teosten säilyvyys, pyrimme muuttamaan sitä miten merkityksellisinä käyttäjät taideteokset kokevat. Tavoitteenamme on kasvattaa alueiden kulttuurillista arvoa ja mahdollistaa se, että teoksen luona vierailevat yleisöt saavat töistä monipuolista tietoa. Sisällytäme konservointi työhön myös markkinoinnin- ja taidepedagogiikan. Merkittävien rakennusperintökohteiden säilyttämiseksi korostetaan myös käytettävyyden merkitystä. “Omistajalla on motivaatio pitää rakennukset kunnossa, kun niillä on käyttötarkoitus.” Tässä valossa Ruuska tuottaa kesän 2013 aikana teosten läheisyyteen lastentapahtumaa “Suuret kissanpäivät”. Tapahtumassa esiintyy mm. lastenohjelmista tuttuja TV-kasvoja ja kissoja. Osallistujat pääsevät mm. kiertämään Yltä ja alta teosta osana ratsastuskoulua. Osa tapahtuman tuotoista ohjataan taiteen kunnostustyöhön.
Projektiamme voisi kuvailla yritykseksi “päivittää” sitä miten teokset ovat saavutettavissa. Stratan verkkosivut ja aktiivinen some-toiminta toimivat tästä hyvänä esimerkkinä. Yritämme tehdä teoksista myös ekologisesti johdonmukaisempia. Nykyään teosten tykö tullaan autoilla. On ironista, että kuopista louhittua sepeliä on käytetty pohjustaessa niiden luokse vieviä asfalttiteitä. Tätä ajatellen olemme alkaneet suunnittella Yltä ja alta sekä Puuvuoren välille lenkkipolkua. Jolkottelimme pilotti-luontoisen “Strata lenkin”. 9km rata vei taideteosten ympäri. Tavoitteenamme oli löytää jänniä näköaloja teoksiin sekä alueiden luontoon. Reitti kulki mm. luonnonsuojelualueen ja kauko-ohjattavien lentokoneiden lentokentän poikki.
Hahmottelemme kesän aikana myös miten teokset olisivat tavoitettavissa ratsain. Ratsastus reitti takaisi sen, että teosten tykö pääsisi tulevaisuudessa käyttämättä fossiilisia polttoaineita. Pinsiössä on arvioitu olevan enemmän hevosia kuin ihmisiä. Eläimet muodostaisivatkin teosten kannalta kiintoisan kohderyhmän. Olisi myös mielenkiintoista tutkia minkälaisia esteettisiä väristyksiä hevoset ympäristöistä saavat. Taidepedagogisten sisältöjen luominen hevosille ja muille nelijalkaisille eläimille on kaikkiaan inspiroiva ajatus. Voiko koirassa laueta Stendhalin syndrooman kaltaisia oireita?
Puuvuoren puut on aikanaan lahjoitettu merkittäville poliitikoille sekä paikallisille Pinsiöläisille. Puiden huoltosuhteet periytyvät ja teoksen ympäristö on suojeltu presidentin toimesta 400 vuoden ajaksi. Tunnustelemme miten kykenisimme aktivoimaan teokseen kuuluvaa sosiaalista verkostoa ja tuoda esiin sen historiaa. Vuorelta omistaa puita mm. Saddam Hussein ja George Bush vanhempi. Puuvuori on sosiaalinen veistos, aikansa Facebook. Olemme laatimaassa suunnitelmia opasteista, jotka avaisivat teoksen jännittäviä taustoja. Työn ympärille voidaan luoda esimerkiksi erilaisia virtuaalisia kierroksia, jotka hyödyntävät käyttäjien sijaintitietoja älypuhelimien avulla.
Teosten nykytilaa kartoitetaan kolmessa luokassa: Toimivuus, luonto ja rakenne. Rakenne kysymyksiä ovat esimerkiksi Yltä ja alta teoksen hitaasti rapistuvat betonielementit. Toimivuutta koskeva kysymys on Puuvuoren virkistyskäyttö ratsastajien toimesta ja luonnon synnyttämiin haasteisiin lukeutuu Kuhilas ja Malja teosten suunnitelmien vastaisesti kasvavat koivut. Pyrimme yksityiskohtaisten kaavakkeiden avulla kirjaamaan myös syitä, jotka ovat johtaneet ongelmien syntymiseen. Näin teoksien elinkaariin sopimattoman entropian vaikutus voidaan jatkossakin minimoida.
Pyrimme myös kartuttamaan teosta koskevaa tutkimuksellista aineistoa. Aineiston keruusta on hyötyä tulevissa kunnostustehtävissä. Näin teoksista, taiteilijoista, taidesuuntauksista ja historian ajankohdista saadaan kokoajan lisää tietoa. Jotta paikoille tekemämme muutokset jäisivät muistiin on pyrkimyksenämme kirjata ylös jokainen teoksia koskeva toimenpide ja myös ongelmakohdat joihin ei vielä ole tarvinnut puuttua.
Olemme dokumentoineet työvaiheita likipitäen maanisesti ja julkaisseet alusta lähtien kuvakertomuksia verkossa. Työmme on niin läpinäkyvää kuin mahdollista. Toimenpiteiden etenemistä voi seurata facebookin ja Google+ palveluiden kautta. Käytän itse jatkossa twitterissä #stratafi hastägiä ja etsin aineistoa myös redditin kautta. Toivomme, että työmme herättää kysymyksiä ja luo teoksiin uusia tulokulmia. Ota yhteyttä ja anna palautetta Strata projektille: http://www.strata.fi/
Jos ei mitään muuta käy pyörähtämässä paikalla kesän aikana,
Eero Yli-Vakkuri (Kiitos Pekka Ruuska)