Posted on

20221008

We wrote an appeal Chaim “Poju” Zabludowicz’s membership of Kiasma Support Foundation must be revoked (2022) to the Museum of Contemporary Art Kiasma with artist Terike Haapoja. I’m thankful for having the opportunity to work with them. The appeal is direct in its confrontation with the institution. For me it represents a step in a series of inevitable actions, which the 2021 article for No-Niin and it’s later 2022 translation for Tiedonantaja call for. I’m particularly proud that we issued a very clear demand and named people who are responsible for the current state of affairs. Our writing is in accordance to how Aruna D’Souza advices art-writers to engage with institutions, for example not to be afraid to “name names”. The text also includes a short pedagogical snippet informing audiences of “artwashing” and “soft power” (in Finnish), which are cute and could work in a textbook.

Kiasma’s Director Leevi Haapala describes Zabludowicz’s role on the board of the support foundation as unproblematic, for instance, appealing to the organization’s safer-space policy. When someone who represents art organizations being boycotted and who funds the covering up of human-rights violations holds a seat at the heart of a state institution, we have to ask: for whom is the organization keeping the space safe?

The safer-space policy cannot mean that the museum is excused from concern for human-rights violations or for apartheid, nor can it in any way support them. […] We challenge Kiasma – the organization arranging [Ars22 Gathering] discussions – to extend its safer-space policy to its own institutional structures, too. The first step in this would be to revoke Chaim “Poju” Zabludowicz’s membership of the Board. Otherwise Kiasma will endanger its credibility as a platform for discussions of social responsibility, and will be complicit in the artwashing of a political activity that endangers human lives.

Posted on

20221003

Money isn’t power but the lack of it is a symptom for the lack of it. Having worked as an assistant for many artists, I know that wethey often make drastic decisions at the very last minute. In my role as an assistant preparing exhibitions, I grew accustomed to this and would expect Outi Heiskanen to alter exhibition designs right as the museum doors opened. I served as a shield and muscle. As the museum directors met guests at the gate, we swapped the placement of art in the halls. We did this more then once.

I assumed they did this to feel alive: Being relieved of stress feels great and creatives are addicted to it. Perhaps we are afraid that art does not feel like anything and fill this void with adrenalin. A drastic last minute change is also an artists power-grab. Because our societal impact is low, we take the power which is left for us to grab. Exactly when others are most dependent on us: At the very last minute, at the opening while people are attempting to make sense of what they see.

I  think that the emerging-passing generalistshamanist, soft religious and cult aesthetic trend which artists (myself included) are inspired by, is an effort to reclaim power. Artist are becoming fantasy shamans or diy-alchemists, not necessarily to submit themselves to an another domain of reasoning but to re-establish the artist mythos of past (which never existed): We are trying to become vessels for spiritual affairs because articulated forms of power elude us.

This is not a bad thing but it is symptomatic and possibly works against our efforts to self-organize. Cult’s seldom have more then one leader. Also such aesthetics remain very sensitive to appropriation.

Posted on

20220926

The Nomad house program for Mad House Helsinki, curated by Tea Andreoletti & Daniela Pascual was organised trough an open call. Artists were invited rethink their practice by first imagining an audience they hoped to reach and then to develop performances for them. I wanted to meet all the habitants of the Degermossa road, which leads to the Kurängen spring deep in the Sipoonkorpi forest. I wanted to work with this group because I imagined they could offer me insight of the spring and the surrounding nature.

I visited most of the habitants of the road over the summer and interviewed them regarding their forest-relations. Invitations to this event where mailed last month and I delivered event brochures last weekend featuring a partial map. In the brochure I indicated that I’d meet with them at the end of the Degermossa road. People didn’t have to sign up in advance and I was very concerned whether any would come. It was ecstatic to see people arriving towards the meeting point walking the narrow road. Their participation felt like a gift. I offered people lunch, neatly packed in paper-bags and after a short introduction we hiked trough the forest.

The event was titled “The Forest Spring Affair” and I think I succeeded in the goals I set for it. Eventually 11 audience members came with me to the spring. The youngest audience members were 10 and the elders close to 80ties. The audience was chatting all thought the walk, they were curious and shared personal details on how they had moved to the Sipoonkorpi area and how their houses were connected to the surrounding nature. As a detail, one explained very exhaustively how water collects to their yard after rain, and forms a pool which is deep enough to swim in. An other told that their property had a spring, which in closer examination was revealed to be a well.

After a kilometre hike in a pretty but rough terrain we reached the spring… Which was dry. I’ve been visiting the spring frequently since 2019 and this was the first time it was void of water. There was no drinkable water in the pool. Viljami Lehtonen and I had visited the site the previous days, to transport our equipment to the site. Because the pool was dry, I took a bus to Tuulensuun lähteikkö in Vantaa and collected spring water from there. So, at Kurängen, I served the audience spring water collected the previous day from a different spring. This was a bizarre turn of events and people were humoured about it.

One artistic objective of the performance was to offer a ceramic vessel, made from the clay of the spring – Into the spring. I visited the spring early in the summer and tested the arrangement. As the earthenware ceramic jug (prepared during our Nomadic Kiln workshops) was submerged in the water it made a high pitch squealing sound. I wanted the audience to hear this sound which I presented to them as a “clay song”. When I poured water from Vantaa spring into the container… It did not make a sound! People were expecting a noise and as the vessel was silent, one noted: “It’s the wrong water”. I used the clay jug to serve people drinks, and after this I gave a short introduction of the exhibition and people walked around investigating the area.

Here is a recording from a previous session at the site:

I presented the audience displays of mineral water related equipment, rock samples, maps, watches (reference to different time-scales), videos and pottery made from the Kurängen spring clay. I also exhibited the fabric I removed from the spring basin last year as an wall rug and Viljami  treated us with a wet-ambient concert.

People were really disappointed that there was no water in the spring but understood that drought was to blame (the wells on their backyards had dried out too). The drought might give them motivation to visit the site later on. The display worked well and I think that as people were not expecting to end up to an art event, they behaved in a relaxed manner. Viljami started the concert while people were discussing. They told each others stories about the forest, about encounters with wildlife and dogs. One member wanted to show to the group how they had handled a close encounter with two unleashed German shepherds. As there were kids in the audience they went on mimicking how the dogs barked, and presented their choreographic retreat – How they walked backwards away from the dogs territory, keeping eye contact with them, while making angry faces.

An other told of their encounter with a predator. While hiking they heard a deep breath behind them. The sound prompted them to immediately walk home, almost running trough a swamp. Reaching home they learned that a young bear had been sighted close by. An other had pictures of bear footprints to show. Some audience members investigated the felt material I put on display and concluded that the fabric was natural. I will have to test it further.

It was delightful. The event lasted for two hours, people ate their snacks and had fun.

As the event was not framed as a “performance” people took over and entertained themselves. I introduced Viljamis gig as a “concert” but the weird looking modular setup possibly did not look at all like a musical instrument and the audience didn’t understand what was producing the sounds (if Viljami had a violin people would have behaved differently, the modular-synth instrument does not have similar authoritative appeal!). They possibly assumed they were playing a recording and kept on interviewing Viljami as he was playing. Viljami handled this really well, chatting with the curious while performing. A modular synth system in a forest, manifested unexpected low-key punk-ish aesthetics. It brushed against expectations of what a concert is and helped in keeping the event horizontal.

This experience built up to a bizarre revelation: Because people were not expecting an artwork, they made the event theirs. But it can also be that the event reinforced existing behavioural modes. I’m not sure if people were far out, out or in of their comfort zone. I’m not sure where I was either. It was weirdfun for everyone involved.

The event was a logistical challenge and an art-infrastructural spectacle. We carried the six art displays, built to fit neatly in banana-cardboard boxes to the site. We also transported a pair of Genelec speakers, a power-station (720 Wh!) and a modular system (which hosted the Benjolin I built last year). All of the equipment could be transported on one go. The boxes could be carried using a custom shoulder mount. The kilometre hike trough the forest with speakers, batteries, art and what-nots was a roadie-delight. The demands overloaded us and we didn’t experience fatigue: The event beat my expectations in every scale.

Below is the initial introduction to the performance from the Mad House programme.

Finland does not have any wilderness and we are better off without yearning for it. What would “wilderness” be like? Every tree, branch and stone in a forest is owned and used by someone. A forest is a site of negotiation and the noises we hear in it are proposals. The traces forest creatures and bypassers leave behind define borders between habitats and species. Accessing, passing and working a forest requires that we confront others. The confrontations can be scary and life changing. If you are interested in engaging in swampy-forest-negotiations, I invite you to visit a spring located at the border of a natural reserve and the emerging city. I will primarily work with citizens living closest to the spring but if they accept, we will share details of these encounters with broader audiences. The events will be organised deep in the forest.

Posted on

20220916

I’m vulnerable to chaos magic. This is why I work with computers. I need spellcheckers, calendars and emails which organize my social life onto neat little lists which I can sort and search. All magic triggers chaos in me. I felt a spell passing as I turned a cabinet over in search of ibuprofen. I had to confirm there were white pills in hard plastic and soft foils, as a part of preparations for this weekends workshops. Pre-emptive ibuprofen prayer, as a preparation for chaosmagicallychargedlabour efforts is most adult thing I’ve done to date.

Form and function. I loved my M8 but it had too much form. I was struggling because it could conform to anything and I never felt satisfied by it. It constantly revealed my particular inadequateness as a listener and musician (human even). I swapped it to a Leploop 3v which has a lot of function, that I can only access partially due to its clunky form. This represents my inadequacies as efforts to form relationships with the instrument. I now know I don’t want to work with samplers, because samplers are heading from form towards abstraction. I want to work the opposite, from analogue circuitry towards sound. From this angle I’m better as an artist in failing with my technoish representation of nature (beauty), which is what electronic components and circuts are.

Posted on

Apurahahakemus: Valtakunnallinen metsäasiainlähde (2022)

Toimitettu Koneen säätiölle sekä lyhempänä versiona Alfred Kordelinin säätiölle. Jaettu verkossa tarkasteluun avoimuuden hengessä. Short summary in English below.

Tavoitteeni on kehittää valmiuksia joilla voimme organisoitua luonnon ja sen muutoksen suhteen. Järjestän tätä varten sarjan performansseja luonnonlähteillä. Lähteet ovat ihmeellisiä; Maaperällä on maku! Perehdyn ainakin kahdeksaan kohteeseen eri puolilla Suomea ja valmistelen niiden käyttäjille työpajoja. Työskentely perustuu vuoropuheluun ja luo suhteita. Osapuolina ovat lähde, sen eliöt sekä ihmiset, jotka haluavat kuunnella paikkaa ja altistua. Performanssit ovat osaltani opintomatkoja, joiden kautta tutustun erilaisiin lähdekulttuureihin niihin kytkeytyvien yhteisöjen kautta. Tilaisuuden rakentuvat veden maun varassa, jonka annetaan ohjata lähteen tulevaisuutta koskevaa päätöksentekoa. Maku on vahvan omakohtainen mutta vaikutealtis tuntemus. Sen välittäminen edellyttää avointa sanallistamista ja kuulostelua. Maistamisen ympärille organisoituminen on herkkä prosessi, joka synnyttää luottamusta toisiin ja omiin aisteihin. Tällaisessa tilassa tehdyillä kannanotoilla on mielestäni väkevämpi vaikutus kuin perinteisellä asiantuntijatyöllä. Väkevät keinot ovat välttämättömiä sopeutuaksemme ympäristön muutokseen.

Matkustan ympäri Suomea liftaamalla. Liftaus on päästövapaa ja sosiaalisesti opettavainen tapa tutustua uusiin ympäristöihin. Lähestyn yhteisöjä, jotka toimivat aktiivisesti lähiluonnon kanssa ja joiden toimintaan vesistöt kytkeytyvät. Etsin kumppaneita järjestöjen kuten partiotoiminnan sekä metsästysseurojen kautta. Tätä ennen olen saavuttanut etäisiä lähteitä maastokarttojen avulla ja luonut onnistuneita paikallisyhteyksiä, soittamalla esimerkiksi lähialueiden huoltoasemille ja utelemalla. Tämän työn puitteissa toimin kullakin lähdealueella kahden viikon ajan tutustuen alueen asukkaisiin. Paikallistoiminta voi myös kytkeytyä kulttuuritapahtumiin sekä kunnallisten toimijoiden ohjelmiin. Olen aikaisemmissa projekteissa tukeutunut esimerkiksi Maaseudun sivistysliiton verkostoihin. Tutustuttuani yhteisöihin käyn heidän kanssaan lähderetkelle.

Esitän kunkin lähdevierailun alussa performanssin, joka pohtii veden geologista kiertoa. Paljastan sen kautta kaiken mitä tiedän aiheesta. Aikaisemmissa esityksissä olen laulanut yleisölle ja tanssinut kumisaappaissa esittäen sateen kulkua maaperässä. Esityksen draaman kaari on kömpelö. Performanssitaiteelle ominainen kotikutoisuus synnyttää tilapäisiä tasa-arvoisia tiloja, jossa jaettavat kertomukset näyttäytyvät kaikki yhtä päteviltä tiedon lähteiltä. Tämän jälkeen harjoittelemme veden maistamista ja keskustelemme lähteisiin liittyvistä kokemuksista. Sillä yleisö tuntee paikat ennalta, työskentely on pohjustettua ja etenemme sutjakasti käsittelemään mikä lähde oikeastaan on ja miten meidän kannattaa olla siihen suhteessa.

Tallennan osallistujien puheenvuoroja sekä tuntemuksia ja kokoan kustakin esityksestä asiapitoisen raportin. Raportit valmistellaan samaan tapaan kuin yhdistysten keskustelupöytäkirjat, joiden laatimisessa olen järjestösihteerinä hyvin harjaantunut. Tarkistutan asiakirjat osallistujilla ja pyydän niihin palautetta. Tarkistuskierros lisää asiakirjan vaikuttavuutta ja mahdollistaa lähteen ympärille järjestäytymisen. Järjestäytymisen myötä voimme ohjata esimerkiksi kunnostustoimenpiteitä ja pyrkimyksiä tehdä paikkaa saavutettavaksi eri käyttäjille. Toisaalta asiakirjat voivat tukea aikeita kätkeä lähde ulkopuolisilta ja jättää paikka rauhaan. Vesivarat ovat korostuneen eripuran ja huolen aiheena. Esimerkiksi kunnalliset toimijat kartoittavat lähteitä huoltovarmuuden näkökulmasta, mutta monet kontaktoimani paikallisaktiivit pyrkivät pitämään lähteensä salassa estääkseen niiden kuormittavaa käyttöä. Kummatkin osapuolet pyrkivät suojeluun, mikä paljastaa kiinnostavan jännitteen: Toiset suojelevat luontoa sitä kätkemällä, toiset tekemällä tutuksi. Onko kätkemällä suojeltua luontoa piilossa enemmänkin ja pitääkö tunnistamisen aina johtaa haltuunottoon? Pitääkö luonnon kuulua kaikille?

Kokoan pöytäkirjojen pohjalta laajemmalle yleisölle suunnatun taiteilijakirjan. Kirjaan sisältyy tarinoita, haastatteluita sekä veden maun ja paikkojen kuvauksia. Teoksessa on esseeosuuksia, jotka kuvaavat tuntemuksia, joita vieraiden vesien juomien teettää. Kirja toimii oppaana lähteiden tunnistamiseen ja maistamiseen. Maistamisen taito, näppituntuma ja oma harkinta edustavat osaamista, joita muuttuvassa maailmassa kannattaa kehittää. Aikaisempien esitysten avaamien keskustelujen myötä olen oppinut kuinka viileitä lähteitä voidaan käyttää marjojen säilytykseen, sekä minkälaisia oireita poikkeavilla mineraalipitoisuuksilla varustettu juoma tuottaa. Olen myös havainnut tuulahduksia rituaalikäytöstä ja haluan saada selville minkälaisia hengellisiä suhteita ihmisillä on vesiin. Kerään tarinoita ja tulkitsen esityksiin osallistuneiden yleisöjen reaktioita sekä sanoittamattomia tuntemuksia. En paljasta lähteiden salaisuuksia. Kirjoitustyyli hakee muotoa kauhu- ja mysteeriromaaneista. Vaikuttaa siltä, että lähteet herättävät ihmisissä syvällistä pelkoa ja vaarallisia tuntemuksia. Maan kupeen nauttiminen on kuumottavaa, sillä sen laatuun vaikuttavat kaikki maalliset toimet. Oikein kanavoituna tämä voimakas tunne voi motivoida poliittiseen organisoitumiseen.

Julkaisu toteutetaan matalan kynnyksen mediatyön periaatteita noudattaen. Kirjoitan sen tekstit käsin, samoin kuin olen toteuttanut hevoskulttuuriin liittyviä tutkimuksellisia artikkeleita (liite). Kirja on kuvitettu piirroksin ja tulostettavissa mustavalkoisena kotiprintterillä kuten zine-julkaisut. Olen tehnyt zine-julkaisuja koko urani ajan ja organisoinut pienjulkaisu toimituskuntia osana nykytaiteen opetustyötä eri yliopistoissa. Myös performanssitaiteilija Tea Andreoletin kanssa tehty yhteistyö (esitellään alla) on kiteytetty pienkustannemuotoon. Kuvasimme Tean kanssa Tasting is the process of comparing two or more ingredients to each other (2021) teoksen, joka opastaa kuinka rakennuksia voi juoda ja julkaisimme sen saatteena A5-kokoisen Tasting Book maistamis- ja reseptioppaan.

Työskentelyn poliittinen motiivi ja taustat

Toimintani kehittää ekososialistisia tai oikeammin hydrokommunistisia verkostoja. Esitykset kokoavat yhteen vesistä kiinnostuneita ja vahvistavat heidän kykyään työskennellä yhdessä vihreän syndikalismin hengessä. Aistien ja paikallistuntemuksen varassa jäsentyvä poliittinen toiminta vastustaa hallinnollisia ja tiedollisia hierarkioita. Työ ei kuitenkaan haasta asiantuntijoita vaan kutsuu liittolaisia. Lähteet kutsuvat, jopa velvoittavat niiden käyttäjiä, ja haluan tunnustella toimijuuksia, joita ne ehdottavat. Olen avannut yhteydenpidon Uudenmaan ELY-keskuksen Helmi-elinympäristöohjelmaan liittyvien tutkijoiden ja virkamiesten kanssa. Helmen ohjelmassa on pienvesiin liittyvä painotus ja olen kontaktoinut luonnonsuojelun asiantuntijoita, joiden kanssa syvennän yhteistyötä apurahakaudella. Olen oppinut, miten esimerkiksi Helsingin kaupunki on järjestänyt asukkaille pienvesitapaamisia ja purokävelyitä. Haasteena on ollut, että retket kuormittavat herkkiä ympäristöjä, joihin ne kohdentuvat.

Toivon oppivani asiantuntijoilta lähteiden kunnostamisesta ja tämänhetkisistä käytännöistä pohja- ja pintavesien kanssa toimimiseen. Tämä sisältö uudistaa jo käyttämääni esityksen käsikirjoitusta ja virittää osaamistani. Vastalahjaksi kehitän Helmen asiantuntijoille menetelmiä, jolla voi edistää luontosuhteita ilman että kohteissa vieraillaan. Kokemukseni mukaan oikein esiteltynä kraanavesi mahdollistaa rikkaan luontokokemuksen. Teos koettelee asiantuntija vetoisen luonnonsuojelutyön ja edustamani ihanteellisia luonnon kuvauksia kritisoivan taiteellisen toiminnan rajoja. Lähteillä järjestämäni esitykset toimivat opintokerhoina, jossa kohtaavat vesistöjen suojelutyötä ohjaavat viralliset, taiteelliset ja paikallisten käytännöt.

Taiteellista työskentelyäni on pian kahdenkymmen vuoden ajan läpäissyt itsessään ongelmallinen antroposeenin käsite, joka arvioi ihmisen ympäristövaikutusta geologisen ajan mittakaavassa. Käsitettä hyödynnetään kriittisenä työkaluna, jolla puretaan ideologioita, jotka tähtäävät ihmisen tarpeiden tyydyttämiseen muun elollisen kustannuksella. Se kuvaa lajimme kaikkivoipaisena ja esittää nykyihmisen toiminnan koskevan koko elonkehää. Antroposeenin näkökulmasta ihmiskunnan luontosuhde on katkonainen ja alistava, mikä ei kuitenkaan vastaa metsissä liikkuvien tai niistä riippuvaisten yhteisöjen tuntemuksia. Mikäli ihminen vaikuttaa kaikkeen, voidaan päättelyä seuraten havaita että muovipullosta juova on aidon luontokokemuksen äärellä. Tämä on herkullinen kehä. Taiteellisena haasteenani on nautiskella luonnon saavuttamisen vaikeudesta.

Tavoitteeni on, että esityksiin osallistuvat yhteisöt muodostuvat huokoiseksi organisaatioksi, jolla on jaetun kokemuksen, pöytäkirjojen ja mahdollisten yhteisten päätösten kautta omaa ympäristöään koskevaa toimintavaltaa. Pyrkimykseni on vahvistaa yhteisöjen valmiuksia organisoitua lähteen asettamien ehdotusten mukaisesti. Näkökulma on lennokas, mutta olen jo pitkällä sen kehittämisessä. Valmistelen parhaillaan 24. syyskuuta esitystä Degermosantien asukkaille Sipoonkorpeen, Helsingin viimeisen luonnonlähteen kupeeseen, jossa testaan tässä esittämiäni menettelyitä. Tätä hakemusta koskevasta prosessissa syntyvää taiteilijakirjaa painetaan satakunta kappaletta ja se postitetaan toimintaan osallistuneille. Näin työhön osallistuneet hyötyvät toistensa tietämyksestä.

Työni lähteiden parissa sai alkunsa 2018 kutsusta osallistua Alkovi gallerian johtamaan In Various Stages of Ruins aloitteeseen. Toiminta tarkasteli miten kansallisia arvoja määrittävä tieto muodostuu ja kuinka sitä välitetään. Vierailimme ohjelman puitteissa Venäjällä, missä jännitteet virallisen ja paikallisen tiedon sekä raunioiden välillä ovat akuutteja. Teimme retkiä Venäjän Karjalaan, missä haimme kyläläisten avustuksella luonnonlähteitä Куркиеки ja Йо́ханнес / Советский ympäristöistä. Valmistelin tältä pohjalta esityksiä Agency of Singular Investigations – ASI space, Fabrikaan (Moskova) sekä Zarya taidetilaan (Vladivostok). Esitykset pohtivat ja testasivat, miten luonnonlähteiden vedet vaikuttavat käsitykseen paikasta. Kysyin esityksillä, kuinka paljon paikallisen lähteen vettä on juotava ollakseen paikallinen.

Venäjän matkat toteutuivat samaan aikaan Performing the Fringe -projektin kanssa. Itämeren alueelta koottu taiteilijaryhmä tutustui parin vuoden ajan Tukholman, Porin ja Vilnan lähiöihin pitkien kävelyiden ja paikallisten asiantuntijoiden puheenvuorojen kautta. Tukholmassa vastaanottavana organisaationa toimi Konsthall C, jossa järjestettyyn näyttelyyn liittyen suunnittelin esityksen lähistöllä asuvalle perheelle. Koska en löytynyt luonnonlähdettä, valmistin perheelle kivennäisvettä heidän kotitalonsa rakenteissa käytetyistä kivistä. He joivat taloaan naureskellen. Korona-pandemian teettämät sulut käynnistyivät samana viikonloppuna. Tämä sai minut kohdentamaan työskentelyni pienille ja paikallisille yleisöille. Tukholman esitys toteutui perheen olohuoneessa juuri ennen lasten nukkumaanmenoa.

Osallistuin seuraavana syksynä New Performance Turku -festivaaliin järjestäen polkupyörävaelluksen syrjäiselle luonnon lähteelle Kukonmäellä. Tanssin samoin sävelin Kiasman Esitys:NYT -tapahtumassa, tarjoillen yleisölle vettä Kurängen lähteestä ja valmistaen kivennäisvettä Finlandia-talon marmoreista. Vesiteema jatkui Porin taidemuseossa, jossa toteutuneen näyttelyn yhteyteen teimme Jesse Sipolan kanssa julkisen taideteoksen p3rm46r4ff171 (2021). Tutustuin työskentely lomassa performanssitaiteilija Tea Andreolettiin, joka on tehnyt lähdevesiin liittyvää taidetta ja kouluttautunut vedenmaistajaksi. Valmistelimme Tean kanssa esityksen 2020 Anti -festivaalille Kuopioon. Valmistelun yhteydessä saimme selville, että miltei kaikki kaupungin lähteet oli tuhottu päättäjien hygienisenä varotoimenpiteenä.

Short in English: I’m working to scale a performance I’m preparing for the Nomad House program into a three year project titled: “National Forest Spring Affair”. I propose eight or more workshops (bundled with lecture performances), which I’ll organize at different natural springs around Finland. I’ll reach remote sites by hitchhiking, which I casually frame as a practical solution (an innovation even) to logistical sustainability concerns in arts (both ecological and social aspects of it, as during the 2014 Trans-Horse riding excursion, we learned that infra is barely material and solely dependent on social networks and kindness). The audiences I’m looking to reach consist of members from local associations who are involved in forestry, such as hunting associations and scout clubs. There is buzz around springs due to national security of supply concerns.

The work is grounded on community organization and I frame the project as a hydrocommunist initiative (I don’t know what it is yet, but imagine it will be great). My idea is that the taste of spring water will enable the group to formulate opinions and dreams of nature. Each spring informs different political action and desire. I’ll document the discussions and collect water stories, anecdotes – Honestly pretty much everything people experience and know about the sites. The documents will be written in “minutes of the debate” -form which I’m skilled in formulating through my involvement in political associations. To establish the document’s validity, it will be checked by the participants, which makes them suited as a foundation for future planning, statements and negotiations.

Later on I’ll write a horror-story book which is based on the documents. The book aims to motivate furter tasting experiments and give hints on how to discover, claim or hide natural water resources. It will be a low key zine written by hand, which people can print at home. It will not reveal the secrets of the springs – It’s not a map but a tool for discovering local area resources. The initiative is founded on ecosocialist thought and my idea is to organize participants into a national network (in the spirit of green syndicalism), which can collectively work for springs (or work to keep them secret).

The artwork explores contradictions between nature protection (best represented by ELY, the Centre for Economic Development, Transport and the Environment) and artistic initiatives which aim to dislodge established, often idealized notions of nature. This part of the project is informed by Enis Yucekoralp’s take on the sublime and a recent publication regarding the Gothic Anthropocene. The work builds on my involvement in Land and Environmental Art Conservation and pedagogic ambitions in advocating horse intellect in urban planning.