Olen työskennellyt kolme viikkoa El Pericon eli “Rikon” kanssa. Riko kuuluu sotahevosina tunnettuun Trakehner rotuun ja on syntynyt 2002. Tätä on vaikea pitää ravissa mutta se suhtautuu säyseästi yleiseen osaamattomuuteeni. Maastatyöskentely on jo paikoin rentoa ja osaan satuloida sekä suitsia hevosen. Pääsen myös ratsaille ilman jakkaraa.
Vaikka löydän ajoittain rennon otteen niin olen yleisesti jännittynyt hevosten kanssa. Kun eläin kääntyy karsinassa yritän pysyä sen rinnalla, etten vahingossakaan jäisi jalkoihin ja päädyn vilistämään laitoja myöten kuten hiiri. Muut kurssilaiset ovat lapsia ja jännitän miltä näytän heidän silmissään.
Kaarelan ratsastustallien tallityttöt ovat tulleet tutuiksi. Ratsastuskentällä tapahtuva opetus koskee useimmiten yht’aikaisesti koko ryhmää mutta tallityttöjen kanssa saa opetusta pienistä ja tärkeistä käytännön asioista (kuten siitä miten jalat saa pidettyä jalustimilla). Tallityttöjä seuraamalla saa myös paremmin otetta hevosharrastus- ja ammattilaisuuskentästä.
Tallitytöt ovat erittäin omistautuneita harrastajia. Talleilla työskentelyä (josta vain pieni osuus on hevosten hoitamista) kuuleman mukaan motivoi “ilo olla hevosten läheisyydessä”. He ovat sitoutuneita eläimiin ja työnkaltaiseen harrastukseensa. Olen lukenut verkossa ja kuullut veteraani-hevostytöiltä kertomuksia siitä minkälaisia uhrauksia elämäntapa vaatii. Aihetta pitää tutkia lisää. Nyt tuntuu siltä, että hevoskulttuuriin tutustuminen edellyttää tallityttöjen tutkimista. He toimivat sensorina siitä miten hevosiin suhtaudutaan.
Tallitytöillä on oma kulttuurinsa. (edit 04032014: Kiitos Kaisan jättämän lukijapalautteen saimme vinkin lukea aiheesta kirjoitettu väitöskirja).
Ratsastuskentällä harjoittelu tuntui ensialkuun taijin kaltaiselta mietiskelyltä. Nyt kun olemme päässeet kokeilemaan ravaamista ja toiminta on fyysisesti intensiivisempää tulee mieleen, että kentällä ratsastaminen on ennemminkin armeijasta tuttujen sulkeisten harjoittelua. Ratsastustunnin aikana kierrämme ratsatuskenttää totellen kouluttajan komentoja. Hevonen tottelee ja minä myös.
Puollustusvoimien “Kouluttajan opas” (2007) kertoo, että: Sulkeisjärjestyksellä luodaan perustaa toimimiselle muissa sotilaskoulutuksen opetustapahtumissa. […] Joidenkin sulkeisten ohessa opittavien asioiden yhteyksiä muuhun koulutukseen: Refleksit – Taistelukoulutus, Vaistomainen totteleminen – sotilaskurin omaksuminen, ylpey – joukon henki, oppimisen elämys – yksilön kehittyminen. (Sivu 94-95)
Ratsastuskentällä harjoiteltavat kääntymiset, säädellyt pysähtymiset ja liikkellelähdöt vaikuttavat kehittävän vaistomaista suhdetta hevoseen. Ratsastuskentällä hevosista pidetään tiukkaa kuria.
Sulkeisharjoitteissa sotilaita painavat esteettiset vaatimuksen. Harjoitteissa onnistumista arvioidaan yksilöiden ja joukon toimintaa kuten esiintymistä ikään. Sulkeisjärjestyksen harjoitteissa arvioidaan ainakin: Suorituksen oikeellisuutta, luonnnollisuutta & reippautta sekä nopeutta yhdenaikaisena joukkona. (Sivu 96)
Harjoittelut tehtiin usein suorakaiteen mallisilla kentillä kuten ratsastaminenkin. Paraatiharjoittelussa harjoiteltiin jopa tietynkaltaista katsetta. Kun katsottiin “oikeaan päin” piti ilmeen olla kuten hautoisi murhaa. Myös olympiaratsastajat katsovat ympärilleen murhaavasti. Ehkä aiheesta löytyy lisää (eläin)sotahistoriankirjoja tankkaamalla.