Espanjan retkikunta koukkasi kauttani. Kaverit olivat kahvilla istuessaan ihmetelleet mitä hemmettiä teen. Sitten keekoilivat kivenheiton päässä epäuskoisina ja lopulta rohkesivat puhe-etäisyydelle. Kerroin hankkeen taustat ja hauskat tapaukset. Kielimuuri sai aikaan veikeitä väärinkäsityksiä ja monen mutkan kautta kuva siitä mitä olen tekemässä jäsentyi. Sujuva kielisin halusi jättää sanansa, hän pyysi saada muistiinpanovälineeni ja kirjoitti:
“Unai, Josu, Iñigo and Gorka, from the Basque country, joined a small time with the only man in the world who knows where he goes. Good luck Eero.”
En raaskinnut mainita, että itseasiassa olen Mars planeetalla.
– Ota iloisempi ilme!
Tokaisin ohi pyöräilevä mies.
– Kaikki ilo ei näy ulospäin.
Kuittasin kyynisesti. On satanut raskaasti ja kengät ovat märät.
Myöhemmin vastaanotin yhden sämpylän suoraan pussista. “Siunausta.” Toivotti rouva sen tarjotessaan. Kun kirjasin tapahtumaa ylös rouva kysyi kirjoitanko hänestä. Myönsin ja rouva pyysi mainitsemaan, että hän on mummo.