1. Naisella oli vahva kättely. Me istuttiin ja kuultiin työehdoista. “Kaikki ehdot löytyy tästä…” Pomo osoitti 400 sivuista valtiontyöntekijöiden työehtokirjaa. Kaikki repesi nauramaan. “Meillä tehdään kaikki kuten kirja määrää”. Otettiin valokuvia kulkukortteihin. Hymyilin kuvassa. Nainen jolla oli vahva kättely, se oli kuvassa 20 vuotta nuorempi.
2. Vaihdoin kännykän bluetoothin nimeksi “I prefer Beuys. Fuck Picasso.” ja laitoin sen näkyväksi kaikille. Porukka etsii nakkisuojia, ihan niinkuin olis jotain työtä. Me ollaan alhaalla hierarkiassa. Näyttelyvieraat luulee että oon vasikka. Mun työ on spottaa virheitä niiden käytöksessä. Jos ne tekee virheen mun pitää näyttää mikä on oikein: Olla hiljaa, viisaannäköinen ja hidas. Jos ne reagoi teoksiin väärin mun pitää katsoa niitä toruen. Tää toimii aikuisille muttei lapsille. Tekonauruja. Osa näyttää syrjäytyviltä. Amerikkalainen pariskunta kiitti mua näyttelyn kuratoinnista. Kiitin takas kauniisti. Picasson -näyttely ei ole valmis joten täällä on vaan vanhaa kokoelmataidetta. Väsyttää. Jalkoihin sattuu. Joku asiakaspalvelupäälikkö kysyin miksi tulin tänne töihin “Rahan takia” sanoin. “Aivan. Selvä, tästä ei siis tarvitse puhua enempää”. “No… Tää oli multa vähän turhan suoraan sanottu…” jatkoin ja selittelin että olen taiteilija ja freelanceri jne. Taiteilija-statuksella saa anteeksi kämmejä mutta siihen pitää uskoa itse jotta se toimii.
3. Tää on tehdas. Tee ja kahvi on aina samaan aikaan. Monet kollegat on kanssa taiteilijoita tai käsityöläisiä. Ne poseeraa fiksunoloisesti katsoessaan maalauksia. Kun oli 15 min tauko seisoin samassa asennossa kuin salissa. Nolotti. Jalkoihin sattuu. Nuoremmat työntekijät on häkänneet vuororotaation ja ottaa pidempiä taukoja. Vanhat tekee samaa mutta vielä pidemmillä tauoilla.
4. “Kerran yksi lapsi löi teosta kädellä… Toruin äitiä mutta hän oli ulkomaalainen”. Oon oudossa hajoamisen tilassa. Tuntuu oudolta. Niinkun nukkuisin. Oon koomassa. Päivä menee nopeasti. Ajalla ei ole merkitystä, se johtuu teosten vuosiluvuista. Seison 8 tuntia päivässä menneisyydessä. Vanhemmat työntekijät puhuu “iltapisu” ajasta.
5. Kaksi tuntia myöhässä. En tajuu miksi. Noloa. Luulin olevani hyvä tässä. Olin matkalla kun ne soitti ja teeskentelin etten tiennyt myöhästyneeni. Parasta tässä päivässä on että vahdin tyhjää huonetta, jossa on yksi lukittu ovi.
6. Vahdin samaa tyhjää huonetta kuin eilen mutta meitä on viisi! Me vahdittiin lukittua ovea 8:00 alkaen. 15 yli kuusi Picasso museon kuraattorin saapuminen ilmoitetaan radiolla. Me mentiin portaiden alle piiloon kun se meni ohi. Kun se tuli oven kautta se kysyi “ça va?” ja mä mutisin “bien”. Se ei varmaan kuullut. Nyt alkoi iltalisät juosta.
7. Eka vapaapäivä menee darrassa.