Juttu julkaistu alunperin Tiedonantaja -lehdessä. Toim. Petra Packalén.
Kansallisten taidelaitosten rahoitukset on vastikään turvattu ilahduttavalla lakimuutoksella. Muutos koskee Kansallisgalleriaa (eli Ateneumin, Kiasman ja Sinebrykoffin taidemuseot), Kansallisoopperaa -ja balettia sekä Kansallisteatterin rahoitusta, jota tullaan jatkossa nostamaan indeksikorotuksilla. Tätä ennen tuki on ollut harkinnanvaraista ja organisaatiot ovat tuen takaamiseksi pyrkineet näyttäytymään jatkuvasti kasvavina ja siten vaikuttavina. Lakimuutoksen ansiosta organisaatiot voivat toivottavasti keskittyä ohjelmatyöhön, eikä niiden kehitystyössään tarvitse nojata säätiöihin tai lahjoittajiin.
Lakimuutos ei valitettavasti helpota taiteen vapaan kentän eli pienten taiteilijaryhmien, yhdistysten tai bändien kaltaisten organisaatioiden tilannetta. Valtion kulttuurille kohdistamien varojen vähentyessä valta päättää siitä kenen toimista ja mistä näkökulmista Suomessa taidetta tehdään ohjautuu enenevästi yksityisille säätiöille ja tukijoille. Säätiöiden apurahat ovat merkittävä siivu taiteilijoiden ja myös tutkijoiden tuloista. Ulkopuolinen tuki on normalisoitunut ja esimerkiksi kaupungit voivat edellyttää, että niiden tukemilla yhdistyksillä on myös itse hankittua rahoitusta, joka haetaan poikkeuksetta säätiöiltä.
Onneksi julkiset rahoittajat arvioivat myöntämänsä kulttuurituen vaikutusta työllisyyden näkökulmasta ja pyrkivät siihen, ettei työsuhteita jouduttaisi äkkiseltään purkamaan. Säätiöiltä ei kuitenkaan voida edellyttää tällaista yhteiskuntavastuuta. Säätiöiden asettamiin ohjelmiin tai päämääriin ei ole vaikuttamista ja niiden toimet ovat oikukkaita. Ilmoilla on myös ehdotuksia pyytää tieteellistä tutkimusta tukevia säätiöitä mukaan päättämään yliopistojen jatkotutkimuspaikoista. Järjestely vaikuttaa kuumottavalta, mutta on oikeastaan jo todellisuutta. Säätiöiden apurahapäätökset ohjaavat enenevissä määrin minkälaista tutkimusta ja kulttuuria Suomessa tehdään.
Jatkon kannalta olisi erittäin tärkeää, että rahoittajat toimisivat aikaisempaa läpinäkyvämmin ja avoimemmin, jotta vapaa kenttä voi paremmin ennakoida minkälaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen he tukien näkyvinä vastaanottajina osallistuvat.