Kun kirjasto lukee meitä

Teksti julkaistu alunperin Mustekala verkkolehdessä ja sen toimitti Matti Tuomela.

Keskustakirjasto Oodissa avautui 11.1.2019 tilapäinen Kirjaston toiset älyt (The Library’s Other Intelligences) -taidenäyttely ja tapahtumasarja. Kokonaisuuden ovat kuratoineet New Yorkissa sijaitseva The New Schoolin mediatutkimuksen professori Shannon Mattern sekä Jussi Parikka, joka toimii teknologisen kulttuurin ja estetiikan professorina University of Southampton’s Winchester School of Artissa. Kirjastossa on esillä teoksia Jenna Sutelalta, Tuomas A. Laitiselta sekä Samir Bhowmikilta. Projekti on tuotettu Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin MOBIUS Fellowship-ohjelman sekä Helsingin kaupunginkirjaston yhteistyönä ja tuotannon koordinoinnista on vastannut kuraattori Ilari Laamanen. Teoksiin voi käydä tutustumassa vielä 10.3 saakka. (1)

Matternin ja Parikan kuratooriaalista prosessia esitellyt alustuspuheenvuoro korosti julkisten kirjastojen tärkeää roolia sananvapautta ja tietoyhteiskunnan kehitystä tukevina laitoksina. Tutkijoiden puheenvuorot saivat kirjastot näyttäytymään teknologisena infrastruktuurina, jonka tehtävänä on tukea kollektiivista mielikuvittelua. Myös kirjastojen erityinen asema kaupunkitilan harvoina epäkaupallisina julkisina (sisä)tiloina sai osakseen suitsutusta. Parikan kirjastoja koskevaan ajatteluun voi perehtyä myös viime kesän Ylen Kulttuuriykkösen radiolähetyksessä. (2) Taiteilijoiden valmistamat teokset viittaavat ihmisen ulkopuolisiin älyihin ja teosten valmistelussa oli hyödynnetty muun muassa kone-oppimista.

Jenna Sutela esitteli teoskokonaisuuden nimeltä nimiia ïzinibimi (2019). Oodissa esillä olevat tuotokset ovat osa laajempaa taiteellista ja tutkimuksellista prosessia, jonka myötä taiteilija on pohtinut muun muassa kielten kehittymistä sekä eri lajien (kuten ihmisten ja bakteerien) välistä viestintää. Avajaistapahtumassa huomio keskittyi Sutelan laatimaan taiteilijakirjaan, jonka sisältö on tuotettu osin koneälyä hyödyntämällä. Osa kirjan merkeistä ja kuvituksista perustuvat koneälyn tuottamiin muotoihin, joita se oli kehittänyt tulkitsemalla Bacilli subtilis bakteerien liikeratoja. Kirjasta tunnistettavat tekstit olivat peräisin 1900-luvun vaihteessa toimineelta meediolta Hélène Smithiltä, joka kertomansa mukaan kanavoi viestejä Mars planeetalta. Meedio kirjasi viestit automaattisella kirjoituksella, jota hän pystyi myöhemmin kääntämään ranskaksi.

Sutelan kirjaan voi tutustua Oodin kolmannessa kerroksessa, jonne on kätketty muutamia kopioita luettavaksi. Teos löytyy lystikkäästi “Muut kielet” osastolta ja lehdistötilaisuudessa mainittiin, että teos tulee mahdollisesti myös lainattavaksi. Ajatus taideteoksista, joita voi lainata kirjastosta, on nerokas aloite julkisen taiteen tuotannolle ja toivottavasti yleistyvä käytäntö. nimiia ïzinibimiin liittyvät käsitteet ovat vetovoimaisia ja idea on herkullinen. Avajaistapahtumassa kirjastovierailijat saivat ensikosketuksen teokseen aulaan projisoidun videon kautta. Valitettavasti aulatilan lukuisten eri infotaulujen kirjo hankaloitti teokseen syventymistä, eivätkä siihen kuuluvat tunnelmalliset äänet kuuluneet. Teoksen tekstitykset ovat luettavissa vain englanniksi, mikä tuntui poissulkevalta.

Tuomas A. Laitisen Swarm Chorus -teos koostui lauluesityksestä ja videosarjasta, joka esitettiin läpinäkyviin tilanjakajiin heijastettuina. Avajaistapahtuman aikana pieni esiintyjäryhmä vaelsi aulatilassa valkoisiin mehiläistenhoitajienasuihin sonnustautuneina. Laulajat toistivat pitkiä vokaaleja langattomiin mikrofoneihin samalla kun Laitinen käsitteli näiden tuottamaa ääntä työpisteeltään. Esiintyjät käyttivät myös kohdentavia ultraäänikaiuttimia äänien toistamiseen. Sävellystyö on teosselitteen mukaan muodostunut keskiaikaisten kaanoneiden pohjalta, jotka taiteilijan tulkinnassa liittyvät algoritmeihin.

Samir Bhowmikin Memory Machines (Muistikoneet) tuntui osuvan parhaiten Matternin ja Parikan virittämään pohdintaan. Bhowmik järjesti sarjan kirjaston yleisöltä suljettuihin tiloihin suunnattuja laitoskierroksia. Kierrosten aikana oli mahdollista oppia, kuinka Oodi rakennuksena toimii ja tutustua tehtäviin, joita sen uumenissa suoritetaan. Teos aktivoi tarkastelemaan ja kokemaan kirjaston tietokoneprosessorin kaltaisena teknologiana: samalla kun ihmiset käsittelevät saleissa lukemaansa, kirjastorakennus käsittelee ihmisiä ja kirjaa merkintöjä osapuolten välisistä suhteista esimerkiksi lainaus- ja tilavaraustietokantoihinsa. Teos valotti automatisoitujen prosessien vaikutusta tiedontuotantoon ja houkutteli arvioimaan kirjastolaitoksen ekologista kestävyyttä. Kriittinen lähestymistapa muistutti taiteilijan museolaitosta käsittelevästä väitöskirjasta “Deep time of the Museum – The materiality of Media Infrastructures” (2016), joka tarkastelee osittain museolaitoksissa käytettävien teknologioiden kytköksiä fossiilisiin polttoaineisiin ja riippuvuutta suljetuista (eli kaupallisten toimijoiden salaamista) järjestelmistä. (3)

Kierros oli rytmitetty hienovireisesti. Kävelyn aikana osallistujat tutustuivat muun muassa automatisoituun kirjojenlajittelukoneeseen, jonka perään seurattiin työntekijöitä, jotka latoivat kirjoja koneen rytmittämänä. Erityistä huomiota keskitettiin rakennuksen sisätilan ilmanhallintalaitteisiin, sekä erilaisiin maanalaisiin huolto- ja lastaustiloihin. Reitti kulki kiinnostavien kohteiden, kuten elokuvateatterin projisointihuoneeseen kautta, mikä mahdollisti kirjaston eri palveluiden rinnastamisen. Kehon eri aistien kautta kokeminen eli kuunteleminen, katsominen ja tilassa liikkuminen tuntuivat samanveroisilta tavoilta hahmottaa rakennettu ympäristö. Ryhmämme pysähtyi avainkohdissa, joissa taitelija esitteli käytössä olevia laitteita ja kertoi yksityiskohtaisesti niiden roolista kirjaston toiminnassa.
Jenna Sutela, nimiia cétiï, 2018, still-kuva videosta

Ryhmän mukana liikkui immersiiviseen esitystaiteeseen erikoitunut 00100 Ensemble, joka esitti matkan aikana tansseja ja muita sanattomia eleitä, jotka alleviivasivat ja kommentoivat Bhowmikin puheenvuoroja. (4) Ryhmän esiintyjien kädet oli maalattu sinisiksi, mikä mahdollisesti viittasi laitoksen uumenissa työskenteleviin näkymättömiin käsiin, eli kirjastotyöntekijöihin, joiden uurastus pitää käytännössä kirjastolaitoksen pystyssä. 00100 Ensamblen toiminta oli luettavissa kunnianosoituksena kirjastotyöntekijöille, joiden tehtävät ovat muuttuneet likipitäen kyborgisiksi. Koneiden rytmittämät prosessit ja erilaiset asiakkaiden tarpeita reaaliaikaisesti huomioivat palvelut ovat sirpaloittaneet kirjastotyöntekijöiden toimenkuvan. Saimme Oodin uumenissa seurata, kuinka ihmisten työpanos sovittautui koneiden ohjaamiin prosesseihin.

Ryhmässä toteutettavat kävelyesitykset korostavat yhteensattumia ja yhteisöllisyyttä. Ryhmien toiminta rytmittyy sanattomilla sopimuksilla ja matkan aikana vastaan tulevat tapahtumat sekä näkymät muuttuvat yhdessä koettuina erityisen merkityksellisiksi. Kierroksen aikana meidän ryhmämme venyi pitkäksi viilimäiseksi nauhaksi. Porukka nautiskeli rauhassa kirjaston kulisseista ja verkkaisuuden ansiosta pystyimme seuraamaan, kuinka laitos itsessään esiintyy. Kun ryhmämme käveli ympäri lämmönsäätelykeskusta, huomasin että 00100 Ensemblen jäsen luki kirjaa huoneen kulmalla. Tarkalleen samaan aikaan tilassa työskentelevä rakennushenkilö sääti lämmönsäätely-yksikköä ja tulosti toimen päätteeksi lapun Dymo-tarraprintterilla. Tarralapulla näkyi sarja sattumanvaraisen oloisia kirjaimia, numeroita ja viivoja. Tarran merkit viittasivat mahdollisesti laitteen huoltokirjaan ja ne oli suunniteltu luettavan skannerilla. Kirjan lukemisen ja toisen koneen lukemaksi tarkoitetun koodikielen kirjoittamisen eleet tuntuivat esityksen puitteissa pieneltä ihmeeltä. Huoneen kulmassa lukemista esittävä näyttelijä; työntekijä, joka kirjoitti koodia; kone, joka tulkitsi rakennuksen lämpötiloja (ohjatakseen niiden mukaisesti sisäilman kulkua) muodostivat siinä hetkessä järkevältä tuntuvan merkityshimmelin, jonka aikana kulttuurintuotanto, tiedontuotanto ja lämmöntuotanto (sekä kulutus) näyttäytyivät yhtenäisenä ja samanveroisena kulttuurisena ilmaisuna.

Kävely huipentui vierailuun rakennuksen väli- sekä ulkokatolle. Ryhmämme seisoi hetken pyryttävässä lumessa tihrustellen sisään rakennukseen kattoikkunoiden kautta. Kun palasimme sisään, kehojemme tuottama lämpötilamuutos tuli sensoreiden lukemaksi, jolloin automatisoitu laitteisto käynnistyi korjatakseen tuottamamme muutoksen. Kävelyn aikana harjoitettu kehon, tiedon ja teknologian yhteenkietoutuma mahdollisti, että pystyin hetken aikaa lukemaan omaa kehoani sen lämpötila-informaation kautta ja kuvittelemaan, kuinka kirjastolaitos luki minua tietona.

Bhowmikin kerronta tunnusteli, minkälainen yhteistoimijuus yleisön ja kirjastorakennuksen välillä muodostuu. Kävelykierrokseen kuulunut yllättävä kylmän kokemus oli oivaltava tapa alleviivata rakennuksen itsestäänselvältä vaikuttavaa mutta tärkeää tehtävää, eli ihmiskehojen lämpötilan ylläpitämistä. Teoksen viitekehyksessä Keskustakirjasto Oodin katto vaikutti hetken aikaa kylmyys-observatoriolta, jonka nimenomainen tehtävä oli muistuttaa pohjoisen ilmastoon aikanaan kuuluneesta kylmyyden kokemuksesta. Kylmyys on tulevaisuudessa luksusta.

Kävelykierros muutti meidät osallistujina eräänlaiseksi eläväksi kirjastoksi, joka muistaa ja tietää kuinka kirjasto rakennuksena sekä laitoksena toimii. Erottuani ryhmästä kierroksen jälkeen päädyin rupattelemaan toisen kerroksen verstastilojen henkilökunnan kanssa. Sain syvällisen perehdytyksen kirjaston uusiin palveluihin ja verstastilojen laitteistoihin. Keskustelun aikana paljastui, että henkilökunta on sangen tietoista kirjaston arvokkaasta tehtävästä informaatioyhteiskunnan edistämisessä. Kirjastot ovat olleet ensimmäisiä paikkoja, joissa oli yleisölle saavutettavia internetpäätteitä, kopiokoneita ja printtereitä. Kirjastohenkilökunnan näkökulmasta innovaatio-hypetystä uhkuvat 3d printterit, pelihuoneet, mediatuotanto-studiot ja kolvaus-asemat ovat varsin luonnollinen vaihe kirjastojen kehityksessä. Taiteilijoilla on kiire pysyä kehityksessä mukana, sillä kirjojen-jälkeisissä kirjastoissa voinee muunnella geenejään, lainata robotteja ja käydä väittelyitä koko-kansan-tekoälyn kanssa.

Teksti: Eero Yli-Vakkuri
Artikkelikuva: Tuomas A. Laitinen: Swarm Chrorus

Kuunneltavaa

Dr. Jiat-Hwee Chang (National University of Singapore) pohtii Singaporen kolonialistisesta historiasta seuranneita rakennuskannan muutoksia ja uudis-rakennusten lämmönsäätelyjärjestelmiä: The British Academy, 6.3.2017, Imagining infrastructures – Podcast (kohdasta 6 min) https://soundcloud.com/britishacademy/imagining-infrastructures

Viitteet

(1) Keskustakirjasto Oodi , 11.1.2019, Mobius – Kirjaston tekoälyt (tiedote) https://www.oodihelsinki.fi/event/helmet:177131/mobius-the-librarys-other-intelligencies/

(2) Kulttuuriykkönen (Toimittaja Pietari Kylmälä), 8.6.2018, ”Mikä tekee Suomesta näin ihmeellisen maan” – maailmalla hämmästellään suomalaisia kirjastoja (kohdasta 36 min) https://areena.yle.fi/1-4418182

(3) Bhowmik, Samir, 2016, Deep time of the Museum, https://shop.aalto.fi/p/571-deep-time-of-the-museum/

(4) 00100 ENSEMBLE kollektiivin verkkosivut http://00100ensemble.com/

Leave a Reply

Your email address will not be published.