8. Paljon uusia työntekijöitä. | Olemme AV tekniikan kokouksessa, suunnattu uusille työntekijöille. Asiakaspalvelun pomo kokee että olis tärkeää että kaukosäätimessä on tarra jossa lukee “videoprojektorin kaukosäädin”. AV tekniikan pomo sanoo “Selvä, teen tarran”. Ilme ei värähdä. Totteleminen on halveksunnan muoto. Pääsin tähän kokoukseen koska olen nuori mies, vanhat naiset eli vakkarit on suljettu pois. Jutellaan pitkään muiden työntekijöiden kanssa. Monet on samassa tilanteessa. Jutellaan mutta keskustelu on jotenkin maanista koska sitä ei voi rytmittää, pakko seistä salissa kokoajan. Ei pääse pois. Picasson maalaukset on kaikki lattioilla odottamassa ripustustusta. Yksi sanoo että tää on paras tapa katsoa niitä. Nimet ja vuosiluvut ei haittaa luentaa.
9. Katson veistosta. Päätän koskea sitä. Mietin että kaikki tekisi samassa hetkessä samoin. Tuntuu jotenkin suurelta ja elämänjanoiselta. Päätän olla sittenkin koskematta, joka kaduttaa heti ja kosken sitä sormella. Tuntuu huumaavalta, rikon tabun! Jännä tunne ei kestä ollenkaan. | Hajamielisyys on vastarinnan muoto.
10. Johdantopäivä uusille työntekijöille. Talon historia ja tavoitteet Picasso -näyttelylle. “Pikasso on nero, on nero on nero”. Lyhennelmä museopedagogin luennosta. Ne sanoo “Eikö ole hienoa kun voitte katsoa Picassoa joka päivä?” “Enks olis hauskaa mennä töihin uudella autolla joka päivä?” vois vastata. Varmaan olis mutta jos joutuis menee töihin joka päivä ei sillä olis väliä. Tauolla meille annetaan kahvia ja teetä. Ne on tuotu aulaan samalla kun oltiin salissa luennolla. Me ei nähty kuka ne on tuonut, näkymättömien käsien tuomaa taikapullaa. Paahtoleivistä on leikattu reunat pois. Kaikki merkit työstä on poistettu. Paras palvelija on näkymätön, jos se ei onnistu niin persoonaton. Työ kuvataan roolileikkinä “Älkää ottako tätä henkilökohtaisesti, ajatelkaa että olette vain työntekijöitä. Älkää provisoituko”. Harjoittakaa mieli-judoa: “Kuunnelkaa niin pitkään kunnes toinen kyllästyy valittamaan”. Hyvä asiakaspalvelu on huonoa ihmisyyttä.
11. Vapaapäivä, töissä friikkuna. Päivä menee hyvin mutta suutun helposti. Teen jotain naamaria ja puuhailen kehysten kanssa. Juolahtaa mieleen että voin nitoa naamarin kokiin. Innostuin ja hain nitojan, mutta kuitenkin kysyin taiteilijalta, jolle olen ollut töissä viisi vuotta, voinko tehdä silleen.. Mutta samalla tajuun attä oon ainoa joka voin päättää asiasta ja mulla on tähän paras ote. Ratkaisu on hyvä ja näyttää hienolta. Mun intuitio menee pilalle kun olen töissä laitoksessa. Ehkä jengillä pitää olla spesialistiharrastuksia jotta ne voi olla töissä menettämättä terää.
12. Olen vapaalla. Olen darrassa ja menossa freelancer töihin. Kaikissa lehdissä, medioissa ja keskusteluissa museo johto- ja esimiestason kanssa hehkutetaan tulevaa näyttelyä. Kritiikitöntä hehkutusta. Samaa tarinaa fantastisesta näyttelystä toistetaan kaikissa lähteissä joihin törmään. Mun tulkinta on: Näyttely perustuu Picasson perikunnan perintöverojen kattamiseksi Ranskan valtiolle luovuttamiin teoksiin (jos mä olisin Picasson perikuntaa antaisin varmasti kaikkein paskimmat työt ja pari hyvää ettei kusetus paljastuisi). Juttu on varmaan sovittu hyvässä yhteydessä perikunnan kanssa. Muutenhan se olisi skandaali. Jokatapauksessa merkittävimmät pitäisin perikunnan pesässä. Valtion saamista kappaleista tehtiin museo. Museo joutuu aina tekemään itsestään kritiikittömästi tärkeän koska sen rahat tulee valtiolta ja se on osa valtiota eikä siten voi olla itsekriittineni sen jälkeen kun päätös jostakin on tehty. Kokoelman saaminen Suomeen on tavattoman kallista. Todellista summaa ei ole edes kerrottu. Se että näyttely tulee tähän museoon on jonkun kuraattorin haksahdus ja uran kohokohta. Selitellessään lautakunnille miksi tämä näyttely on saatava Suomeen hän siteeraa suoraan Picasso museon tekemää kritiikitöntä ylistystekstiä. Näyttely kuvaillaan erityisimpänä tapahtumana ikinä ja samalla perustellaan Picasson asemaa taiteessa koskemattomana ja korvaamattomana. Rahat saadaan valtiolta. Sitten käydään sponsoreiden kimppuun ja kritiikitön ylistysteksti tuo heidän rahansa näyttelykassaan. Palkinnoksi yritykset voivat osallistua suuren neron tarinaan ja näyttäytyä kuten liittyisivät siihen jotenkin. Yritysten toimihenkilöt näkevät näyttelyn ensimmäisenä. Se joka näkee näyttelyn ensimmäisenä voittaa suurimman palkinnon kun näkee teokset ennen kuin rahvas on ehtinyt pilata niitä katseillaan. Osa yrityksistä on lehti ja muita medioita. Heidän etunsa on esittää näyttely kritiikittömän tärkeänä ja Picasso merkittävimpänä taiteilijana maailmassa. Näin he voivat perustella omaa asemaansa tukijoina ja sponsoreina jotka kantavat syvällisen yhteiskunta ja kulttuurivastuuta. Yksityiset toimittajat eivät voi esittää kritiikkiä näyttelyä kohtaan sillä johto on luovuttanut satoja tuhansia euroja ja palstatilaa näyttelylle.. Kritiikki ja koko ilmiön analyysi saisi johtajien päätökset näyttämään hölmöiltä. Picasso tekee ympärilleen konsensuksen. Joka kerta kun sitä sanotaan neroksi tehdään kritiikki turhaksi. Picasson nerous tallaa jalkoihinsa muut. Lehtien lööpeissä ylistetään Picasson munaa. Miten paljon se on pannut ketäkin. Kaikki konservatiiviset tahot saavat sanoa ääneen mitä mieltä ovat naisista ja siitä miten maailmaa olisi yksittäisten vahvojen miesten toimesta johdettava. Picasso palvelee patriarkkaaistä miestä joka pitää naiset kuuliaisina. Picasso on luontaisesti lahjakas kuten suvereeni johtaja. Taidoillaan hän tekee rahaa kuten donald trump.. Picassoa on jopa sanottu köyhäksi taiteilijaksi (jonka isä oli akatemian professori) joka nousi sosiaalisessa ja taloudellisessa luokassaan ahkeruudella ja itseluottamuksellaan (niinkuin meidän museovalvojienkin olisi ahkeruudella mahdollista). Picasso tekee liberaalin kapitalismin oikeutetuksi koska sen myötä jyvät valikoituu akanoista, nerot tavallisista.
13. Suuri sponsori tulee vierailulle. He ovat ensimmäisiä jotka näkevät näyttelyn. Luin netistä eri korruptio skandaaleista ja veronkierto viritelmistä mihin ne on sekaantuneet. KPMG on syntynyt samoihin aikoihin kun Picasso. | Muistan hauskan jutun: Hämärä veikko tuli kahvilaan ja löi käsillään tiskillä oleviin leivoksiin. Myyjä tyrmistyi ja komensi veikon pois. Veikko vastasi ilkikurisesti: “Nähdään kymmenen minuutin päästä.” ja lähti. Kun myyjä meni heittämään turmeltuneet leivokset kierrätysastiaan oli veikko odottamassa takapihalla. “Mähän sanoi että pian nähdään” veikko sanoi ja otti kierrätysastiaan heitetyt leivokset mennessään. Käytävillä on mainoksia tilapäisiä banderolleja joissa lukee että “KPMG avaa ovet Picasson maailmaan.” Mun väitteet on todistettu. Työntekijät on idiootteja mutta minä olen hullu.
14. Olin aamulla pystyttämässä friikkuna näyttelyä. Menen illaksi museoon. Väsyttää. Olen mustasilmäinen. Olo on kuin darrassa. Oppaat puhuu Picassosta esimerkkien kautta eivätkä analysoi teoksia tai suuntauksia. Niitä tulkitaan symbolien avulla mutta symboleja ei edes avata: “Picasso kuvasi paljon matadoreja. Ehkä kyse on elämän ja kuoleman ja intohimon suhteesta.” Joissain tapauksissa esimerkki on tyhjänpäiväisiä: “Tämä nainen on blabla Picasso kuvasi hänet usein itkevänä naisena. Tämä nainen oli todellisuudessakin ailahteleva. Mutta ei kuulemma itkenyt Picasson seurassa. Hän oli frigidi.” Ensikädessä kuvia tulkitaan niiden tunnistettavien esineiden kautta: “Tässä on miekka ja sikari ja hattu.” tai elämänvaiheiden kautta: “Hän oli tätä maalatessään 72 v. Ja asui sielläjasiellä.”. Teosten nimikylteissä pitäisi olla maalarin ikä merkittynä; monet vieraat laskee kokoajan mikä ikäinen se on ollut maalatessaan mitäkin. Tämä oli älytön: “Ensimmäisen maailmansodan aikana taiteilijat vakavoituivat ja hakeutuivat takaisin klassiseen esittävyyteen”. Kaikki tulkinta tapahtuu vieläkin suhteessa esittävyyteen jos ei siihen niin henkilökuvaan. On myös pötypuhetta että Picasso “jatkuvasti uudisti ilmaisuaan”: Vaikka se on vaihtanut tyyliä on se aina maalannut samoja aiheitaan. Esimerkkinä nämä alastomat naiset joita se on tutkinut tarkasti. Vaikka eri tekniikoin niin tarkasti samaa aihetta. | Eräs vieraana ollut yritys mies sanoi olleensa kesälomansa töissä siivousfirmassa “ihan kokeilumielessä kun ooppera on niin ikuisesti samanlainen työpaikka” ja sanoi työkaveriensa olleen “tosi kiinnostavia tyyppejä”, “me tehtiin 16 h päiviä, oli kyllä hienoa”, “sit heti loman jälkeen järkkäämään ooppera festivaalia”, “ei kato pääse kyllästymään.”. En viitsinut kuitata: “Tuskin sä siellä kokemuksen vuoksi olit. Tais olla rahat rehellisesti loppu.” Johtajan kulttuurikokemus on 2kk alemman sosiaaliluokan seurassa. Hullu mies!
15. Olen narikassa. Hienoja mauttomia takkeja. Naisilla on valtavia kasseja. En saanut laittaa yhtä lattialle sillä se oli valkoinen. Nahka tahriintuisi.
16. Sävelsin radiopuhelimella biisin Picassolle. Vartioimme hetken aikaa neljän voimin neljää tyhjää salia. Sitten itse organisoiduimme. Kaksi lähti pois. Olin harjoittelemassa kassakoneen käyttöä viereisessä nykytaiteenmuseossa siltä varalta että tulee ruuhka. Kun Picasso huomenna aukeaa yleisölle. Puhuimme pitkään eri etukorteista ja hankalista tapauksista joissa henkilö ei ole oikeutettu etuun vaikka luulee niin. Kävimme kaikki eturyhmät; vammaiset, näiden avustaja, turistit, opiskelijat ja kaikki eri opiskelijakortti muodot läpi. Sitten puhuimme sponsoreista ja vaativista sponsori tapauksista: “Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jos joskus joku asiallisen oloinen tulee ja sanoo että hänelle on sanottu että sejase on sanonut että tämä pääsee näyttelyyn ilmaiseksi on parempi antaa lippu kuin ryhtyä soittelemaan jollekin johtajalle että pitääkö tämä paikkansa.”